Team Cupin päätöspäivä sujui pelailun merkeissä, kun haasteottelu ratkesi jo varhaisessa vaiheessa.
Abu Dhabissa pelatusta Team Cupista puuttui sunnuntaina jännitysmomentti. Iso-Britannia ja Irlanti oli laittanut Manner-Euroopan kahtena ensimmäisenä päivänä niin pahasti maan rakoon, että sille riitti singeleissä kaksi pistettä otteluun voittoon. Niitä joukkue ei joutunut kauan odottamaan.
Ratkaisevan pisteen GB&I:lle saalisti Tommy Fleetwood, joka päihitti Matthieu Pavonin lukemin 3/1. Fleetwood vei ottelua alusta alkaen, eikä Pavon voittanut kamppailussa kuin kaksi reikää. Fleetwoodille viimeisen niitin iskeminen on tuttua puuhaa. Hän ratkaisi toissa syksynä Roomassa pelatun Ryder Cupin Euroopalle lyötyään USA:n Rickie Fowlerin singeleissä samoin numeroin.
Päivän ensimmäisen pisteen Isolle-Britannialle ja Irlannille toi Romain Langasquen näytöstyyliin (5/4) voittanut Laurie Canter. Kaksinpelien edetessä Manner-Eurooppa pääsi hieman kaunistelemaan numeroita, mutta loppulukemat 17–8 kertovat karua kieltään GB&I:n ylivoimasta Abu Dhabi Golf Clubilla.
Vuonna 2023 Ryder Cupin katsastuskisan voitti Manner-Eurooppa neljän pisteen marginaalilla, joten puntit ovat nyt tasan. Tuolloinkin Manner-Euroopan joukkueen kapteenina toimi Francesco Molinari. Ison-Britannian ja Irlannin kapteenin vakanssia tänä vuonna hoiti Justin Rose. Kapteenivalinnoista Team Cupissa vastaa DP World Tour.
Team Cup on kausina 2000-2013 joka toinen vuosi käydyn Seve Trophyn raunioille perustettu joukkuekilpailu. Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteeni Luke Donald oli toissa vuoden tapaan valitsemassa yhdessä GB&I:n ja Manner-Euroopan kippareiden kanssa pelaajia kumpaankin miehistöön.
Team Cupin ainoa pelkkiä voittoja ottanut pelaaja oli Tommy Fleetwood, jolla on käytännössä varma paikka syyskuun Ryder Cupiin.
Yllättävintä oli, ettei Manner-Euroopan pelipareja liiemmin sekoiteltu fourball- ja foursome-kierroksilla. Ison-Britannian ja Irlannin joukkueeseen muutoksia tehtiin sitäkin ahkerammin. Donaldilla oli taatusti mahdollisuus esittää toiveita erilaisten peliparien näkemiseksi kummaltakin puolelta.
🏆 GB&I ARE CHAMPIONS 🏆#TeamCuppic.twitter.com/qiBatXDB0a
— DP World Tour (@DPWorldTour) January 12, 2025
Mitä tämänvuotinen Team Cup sitten Donaldin käteen jätti? Ainakin tukun onnistujia, joita oli myös rökäletappion kokeneen joukkueen kokoonpanossa. Ranskalaiset Romain Langasque ja Matthieu Pavon voittivat kaikki kolme fourball- ja foursome-otteluaan. Vaikka hieman ystävyysotteluhenkisestä Team Cupista ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä, tekivät he varmasti jonkinlaisen vaikutuksen Donaldiin. Molemmilla on mahdollisissa valintojen rajatapauksissa tärkeä plus-merkintä Euroopan kapteenin vihossa. Toinen asia on, tulevatko kauden 2025 kilpailuesitykset antamaan Langasquen ja Pavonin kohdalla aihetta edes harkintaan.
Myös Matthew Jordanin singeleissä voittanut Niklas Nørgaard selvisi viikonvaihteesta yhdellä tappiolla, eikä hänen debytoimistaan syksyllä New Yorkissa voi pitää täysin mahdottomana ajatuksena. Tosin tämä vaatii tanskalaiselta vuoden turnauksissa nappisuoritusta.
Team Cupin ainoa pelkkiä voittoja ottanut pelaaja oli Tommy Fleetwood, jolla on käytännössä varma paikka syyskuun Ryder Cupiin. Voittaneesta joukkueesta hyvän kuvan Donaldille itsestään jättivät myös LIV-kiertueelle siirtyväksi huhuttu Tom McKibbin, Tyrrell Hatton, Laurie Canter sekä uuden kevään kilpakentillä löytänyt Paul Waring.
Edellisestä Team (Hero) Cupista vuoden 2023 Ryder Cupissa pelasivat Fleetwood, Hatton, Nicolai Højgaard, Robert MacIntyre, Justin Rose ja Sepp Straka. Heistä puolet olivat mukana myös Abu Dhabin haasteottelussa.
Lue seuraavaksi: “Saarelaiset” eivät armoa anna – Team Cup on käytännössä ratkennut ennen loppuhuipennusta