Tapio Pulkkanen iski Kenya Openissa parhaan kierroksensa päätöspäivänä - Golfpiste.com

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen iski Kenya Openissa parhaan kierroksensa päätöspäivänä

Erinomainen finaalikierros jätti Tapio Pulkkaselle hyvän maun Kenya Openista. Kuva: Getty Images

Pulkkanen joutuu seuraavaksi puntaroimaan, poiketako kotona vai pysytelläkö Afrikassa seuraavakin viikko.

Tapio Pulkkanen (-5) löysi uudelleen mainion vireen Nairobissa pelattavassa Kenya Openissa. Hän pelasi kahden ”ohipäivän” jälkeen kilpailun parhaan tuloksensa, 66, ja nousi jaetulle 31. sijalle.

Pulkkasen kierros sisälsi yhden eaglen lisäksi viisi birdieä ja kaksi bogia. Päivän paras vaihe osui Muthaiga Golf Clubin kentän reikien 3–10 väliseen jaksoon, jonka hän pelasi viisi alle parin.

Hän oli tyytyväinen finaalikierroksen antiin, joskin arveli, että hieman tarkemmalla puttipelillä paljon kovempikin tulos olisi ollut käsien ulottuvilla.

”Tänään oli hyvä päivä. Vähän jäi putteja kentälle, koin, että oli paikka ampua kahdeksan alle. Kuitenkin positiivinen loppu kilpailulle”, reilut 17 500 euroa palkintorahaa ansainnut Pulkkanen sanoi.

”Ihan ok-kisa. Keskimmäiset kierrokset veivät minut vähän liian kauas kärjestä.”

Täytyy vain tehdä päätös, lentelenkö edestakaisin maapalloa.

Viikonloppuna pelataan DP World Tourin tavallisista käytännöistä poiketen kahden ryhmissä. Pulkkanen ja pelikaveri Bernd Wiesberger eivät turhan kauan kuhnailleet kentällä sunnuntaina.

”Tänään kierros kesti 3 tuntia ja 20 minuuttia, joten oli kiva pelata.”

Pulkkasen pääsy ensi viikolla käytävään South African Open Championshipiin näyttää tällä hetkellä huonolta, sillä kilpailuun on korvamerkitty runsaasti paikkoja paikallisen Sunshine Tourin pelaajille.

”Seuraavan viikon Joburg Openiin pääsen mukaan. Täytyy vain tehdä päätös, lentelenkö edestakaisin maapalloa”, hän tuumaili.

Oliver Lindell on South African Championshipiin kolmannella varasijalla, mutta hän uskoi paikan aukeavan turnaukseen.

Kenya Openin voiton vei Jacques Kruyswijk (-18). Toiseksi sijoittunut Englannin John Parry (-16) hävisi eteläafrikkalaiselle kahdella lyönnillä. Voitto oli Kruyswijkille, 32, ensimmäinen DP World Tourilla.

Kruyswijk herätti sunnuntaina huomiota suihkutellessaan käsiinsä magnesiumia, jolla hän varmisti paremman pidon lyönnissä. Sosiaalisessa mediassa käytiin keskustelua, onko tällainen menettely sääntöjen mukaista, mutta pitoa edistävät aineet eivät ole kiellettyjä.

Eteläafrikkalaisten panos kilpailussa oli vahva, sillä Deon Germishuys oli kolmas (-13) ja Jayden Schaper (-12) neljäs.

Uutista päivitetty 23.2.2025 kello 17.15.

Lue seuraavaksi: Pulkkasen juna jyskytti väärään suuntaan: ”Lyönti ei tuntunut huonolta, mutta tulosta en saanut tehtyä”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja