Samooja on ensimmäisen kierroksen jälkeen vain kaksi lyöntiä kärkeä perässä.
Kalle Samooja käynnisti Asian Tourin kauden viimeisen turnauksen Saudi-Arabian Riadissa komeasti tuloksella 66 (-5). Hän jakaa oman kierroksensa jälkeen PIF Saudi International -kilpailussa neljättä sijaa.
Turkulainen tykitti kuusi birdieä. Lähestyminen päätyi griinin ulkopuolelle neljästi, mutta vain kertaalleen Samooja joutui tyytymään bogiin. Tilastojen valossa pelaaminen oli hyvin näpeissä ja putteri heilahti päivän mittaan vain 27 kertaa.
”Kyllä aika maksimitulos päivän tunteeseen nähden. Ei tunnu helpolta ollenkaan, mutta tulosta sai aikaseksi”, Samooja luonnehti.
Samassa tuloksessa suomalaisen kanssa on viisi pelaajaa, heidän joukossaan viime viikolla voittoa juhlinut Yhdysvaltojen Peter Uihlein. Kisan kärkisijaa jakavat Wei-Iun Chang ja Sadom Kaewkanjana tuloksella 64 (-7).
Aivan tyytyväinen Samooja ei ollut kisakenttä Riyadh Golf Clubin kuntoon.
”Greenit on todella pomppuisat, joten tulee päiviä, kun uppoo ja päiviä, kun reikä tuntuu pieneltä. Tänään sain jonkun sentään sisälle. Paremmilla greeneillä tulostaso olisi melkoisesti rajumpaa”, hän arvioi.
Viime vuonna kisa voitettiin tuloksella -18 eikä ensimmäisen perusteella ole syytä odottaa, etteikö voittotulos tänäkin vuonna asettuisi lähelle samaa.
Torstaina Kalle Samooja käynnistää toisen kierroksensa kello 10.40 Suomen aikaa.
Artikkelia muokattu 14.08: Samooja tulos oli 66 (-5)
Lue seuraavaksi: Kalle Samooja etsii uralleen suuntaa – ja haluaa pelata myös Suomessa
Kallen tulos taisi olla -5, par on 71, kosmetiikkaa kuitenkin, lopputulema sama, kaksi lyöntiä kärjestä.