Välimäki ei ole saanut kunnolla vauhtia päälle Scottish Openissa.
Sami Välimäen (-1) peliesitys noudatti aiempien päivien kaavaa Scottish Openissa. Hän löi DP World Tourin ja PGA Tourin yhteiskilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 70 ja on 54 reiän jälkeen jaetulla 53. sijalla. Välimäen kierroksesta yli puolet sujui vähäisillä tapahtumilla: ainoa parista poikennut reikätulos oli kolmosella tullut birdie. Takaysillä Välimäelle kirjattiin neljän reiän aikana kolme bogia, joita hän paikkaili lopussa tulleilla kahdella birdiellä. Tamperelainen ei paljon lauantain suoritukselleen arvoa antanut. ”On tämä links-golf ihan hirveätä. Ei vain tule lyötyä yhtään hyviä lyöntejä”, hän sanoi. Välimäen avauksissa oli kuitenkin huomattavasti tarkempi osoite kuin aiempina päivinä, mutta normaalisti vahvuuksiin kuuluvat lähestymiset jäivät nyt selvästi miinukselle. Kun Välimäki ei onnistunut tekemään riittävän isoa nousua, on tähtäimessä ollut paikka ensi viikon major-kilpailuun karkaamassa. Kilpailun kolme parasta pelaajaa, joilla ei vielä paikkaa ole, pääsevät mukaan The Openiin. Viimeisessä kisapaikassa kiinni oleva pelaaja on tilanteessa -7. Renaissance Clubin kentällä North Berwickissä pelattavan Scottish Openin johtopaikkaa jakavat Pohjois-Irlannin Rory McIlroy ja perjantaina kenttäennätystä sivunnut yhdysvaltain Chris Gotterup (-11). Gotterup piti kärkipaikkaa hallussaan pitkään, mutta bogit toisella ja 14. reiällä sekä tehottomuus takaysin par-viitosilla avasivat oven McIlroylle. Kaksikko pelaa sunnuntaina yhdessä päätösryhmässä – asetelma, joka tuskin helpottaa kovan paineen alla olevan Gotterupin urakkaa. Gotterupilla on silti täysi mahdollisuus kauden toiseen voittoon. Hän myönsi jättäneensä kentälle pari tärkeää lyöntiä, mutta luottaa mahdollisuuksiinsa. ”Tiedän, mitä voittaminen vaatii. Olen valmis antamaan kaikkeni”, Gotterup vakuutti. McIlroy ei ole ollut Mastersin jälkeen lähelläkään voittoa. Hän saapui Skotlantiin kahden viikon tauolta ja arvioi pelinsä olleen vasta ”80-prosenttista”. Kolmannen kierroksen jälkeen tähti kuitenkin vaikutti tyytyväiseltä. ”Vaikka tulos oli eilen parempi, pelasin tänään viikon parasta golfiani”, McIlroy sanoi. USA:n Jake Knapp ja Wyndham Clark sekä Englannin Marco Penge ja Matt Fitzpatrick (-9) ovat jaetulla kolmannella sijalla, kaksi lyöntiä kärjestä. Päätöskierroksella lähtöjä on aikaistettu sumuennusteen vuoksi.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (4 kpl)
Oma kommentti


Ei kenenkään tarvitse väkisin osallistua hirvittävään links-golfiin. Voi tehdä muita valintoja.
Linkseiltä alkoi kuitenkin tämä laji nimeltään golf.
Tom Watson ei myöskään ollut alkuun ihastunut links-golfiin. Hän oli tottunut lyömään pallon korkeassa kaaressa griinille, eikä tuo taktiikka toiminut kovin hyvin tuulisella ja kovalla links-kentällä. Pallot päätyivät epäonnisten pomppujen jälkeen usein bunkkereihin kauas linjasta minne oli lyöty, samoin griinit tuottivat ongelmia.
Vuosien varrella Tom Watson oppi kuitenkin pelaamaan links-kentillä. Siitä hyvänä osoituksena on 5 voittoa The Openissa.
Sami Välimäellä on vielä hyvin aikaa.
Olisi kannattanut jäädä jenkkeihin pelailemaan ja keräämään pisteitä.
On kyllä jännä, että ei edes ensiviikon pieneen pga-tour kisaan viitsi osallistua. Nyt playoff-paikka vaatisi kahdesta kisasta vähintään yhtä top5 sijoitusta. No ilmeisesti lomailu on tälle meidän harrastelijalla tärkeämpää.