Kilpailuiden järjestelyt ovat toimineet Riossa erittäin hyvin. Ihmismassat venyttävät julkisen liikenteen kestokykynsä rajoille, ja aikaero pistää toimittajat lujille.
Brasilian elämänmenoon ehtii viikossa tottua ainakin jollakin tavalla. Kulttuurishokki on tosiasiassa paljon pienempi kuin voisi kuvitella. Kisapaikat sijaitsevat pääosin kaupunginosissa, jotka paikallisella mittapuulla kuuluvat eliittiin ja millä tahansa mittapuulla vähintäänkin hyväosaisiin.
Keskustan ranta-alueella ravintolan voi valita italialaisesta sushiin. Itse en työpäivien jälkeen ole ollut kovin kulturellilla tuulella, liian usein olen päätynyt hakemaan illalliseni läheisestä hampurilaisravintolasta. Juuri siitä tutusta, joka löytyy lähes joka maasta ja joka lukeutuu myös olympialaisten sponsoreihin.
Hampurilaisaterian hinta on hyvä mittari maan hintatasolle. Se vahvistaa aikaisemmin muodostuneen käsityksen siitä, ettei Brasiliaan tai ainakaan Rioon kannata tulla budjettilomalle – halvemmalla purilaisen saa Suomesta.
Kisapuiston vilinää.
Vähän tyypillisempää brassiruokaa saimme maistella grilliravintolassa pari päivää sitten. Brasilia tunnetaan myös pihveistään ja sen homman he todella osaavat. Tyypilliseen tapaan liha grillataan vartaissa, joista tarjoilijat vuolevat lautaselle juuri sellaisen keon lihaa kuin napa vetää.
Grilliä piti oikein käydä kurkistamassa kyökin puolella ja näky oli vaikuttava. Tarjoilijoita ja kokkeja häärii joka paikassa valtava määrä. Ilmeisesti työvoimakustannukset eivät ole kovin korkeita, joskaan ei tehokkuuttakaan ole viilattu aivan skandinaaviselle tasolle.
Lihankulutus henkilöä kohti on Brasiliassa maailman kärkiluokkaa ja lihaa riittää myös vientiin. Vuonna 2015 Brasiliasta vietiin maailmalle 1,63 miljoonaa tonnia lihaa. Edellä ovat vain Australia ja Intia. Massiivisten karjalaumojen pääluvut voivat nousta useisiin kymmeniin tuhansiin.
Pressikeskuksessa toimittajia ei pihveillä hellitä. Golfkentän alueella valtaosa tuntuu ravitsevan itseään lähinnä hieman epämääräisillä uppopaistetuilla kananyyteillä ja kolajuomalla.
Kisojen pääpressikeskus on koominen paikka. Satojen toimittajien kylä on oma maailmansa, joka ei koskaan nuku – tai siis osittain koko ajan. Aikaeron kuorissa kärvisteleviä toimittajia nuokkuu siellä täällä. Havahduttuaan hereille he ravistelevat hetken päätään ja jatkavat naputtamista.
Pressikeskuksen etuihin kuuluu, että siellä ostokset voi hoitaa suoraan siltä tiskiltä, josta saa myös haluamansa tuotteet. Kisa-alueilla homma ei toimi niin sujuvasti. Ostokset maksetaan kassalla, josta mukaan saa kuitin. Kuitilla tuotteet sitten lunastetaan toisaalta. Yhden pysähdyksen taktiikka ei selvästikään ole rantautunut tänne asti.
Golfin välipäivinä on ollut aikaa piipahtaa muissakin urheilutapahtumissa. Kisaviikolla niihin ei ehdi, lukuun ottamatta yleisurheilua, joka alkaa poikkeuksellisen myöhään. Olympiakisojen yleisurheilustadion sijaitsee kaupungin pohjoispuolella. Jo matka sinne on unohtumaton elämys. Täpötäysiin metroihin ja juniin ahtauduttaessa turha hienotunteisuus on unohdettava suosiolla ja kyynärpäät pidettävä leveällä, muuten kyytiin ei ehdi.
Yleisurheilustadionin naapurustossa turvallisuus taataan useamman sadan poliisin voimin.
Ja junan ovien väliin ei ole syytä jäädä. Ne paukahtavat kiinni voimalla, joka hyvinkin vastaa Leo Komarovin taklausta. Brasilialaiset ovat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja huomaavaisia. Moni on tarjonnut apuaan, kun kisaturistit ovat pyörineet laitureilla eksyneen näköisinä. Vanhuksille ja lapsille vaunusta löytyy aina istumapaikka.
Junat ovat myös liikkuvia kauppapaikkoja. Keskikäytävällä vaeltaa edestakaisin mitä erilaisimpia tuotteita kauppaavia pienyrittäjiä. Metro- ja juna-asemilla on ympärivuorokautinen valvonta kisojen ajan, mutta jollain ilveellä – todennäköisesti rahalla – kaupustelijat onnistuvat keplotella itsensä juniin. Mitään haittaa heistä ei ole ja hintatasokin on edullisempi kuin kisapaikoilla.
Rami Hietaniemi ei onnistunut omassa suorituksessaan ja kisat jäivät yhden ottelun mittaisiksi. Suomalaisfanien pettymys oli suuri, mutta painihallin tunnelma niin hyvä, ettei murjottaminen tullut kysymykseenkään.
Paini on tv:n välityksellä välillä puuduttavaa katsottavaa, vaikka lajia tuntisikin. Se on kuitenkin loistava esimerkki siitä, että paikan päällä urheilu on parhaimmillaan. Painin kaltainen kamppailu-urheilu menettää valtavasti viehätysvoimastaan, kun äärimmäinen intensiteetti latistuu kuvaruudulla.
Läntisessä maailmassa kreikkalaisroomalainen paini ehkä on menettänyt asemaansa, mutta maailmanlaajuisesti katsottuna se on yhä iso laji. Jo aamupainien jälkeen katsojien korvat soivat ja monen ääni on illalla käheä huutamisesta.
Etelä-Amerikassa kun ollaan, sai Kuuban Mijail Lopez Nunez yleisön lähes sekoamaan. 130 kilon sarjassa painiva kuubalaisjätti eteni helposti loppuotteluun, jossa vastaan asettuu turkkilainen kilpaveli. Lopez on viisinkertainen maailmanmestari ja jahtaa kolmatta peräkkäistä olympiakultaansa. Sen tiellä on enää hallitseva maailmanmestari. Mutta juuri siitä olympialaisissa on kyse, lajiensa parhaiden kohtaamisesta.
Eilisen golfkilpailun ratkaisu vastasi siihen huutoon täydellisesti. Golfkentän valtasivat jo eilen illalla naiset, joiden kilpailu alkaa keskiviikkona. Tänään kentällä on mediavapaa harjoituspäivä, mutta huomenna Suomen edustajat istutetaan mediatilaisuuteen, jossa kuulemme tunnelmat historiallisen olympiastartin aattona.
