Oliver Lindellin kisan suunta muuttui perjantaina - Golfpiste.com

24.2.–3.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][5]
KilpailuaSuomalaista

24.2.–3.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindellin kisan suunta muuttui perjantaina

Lindell nappasi kauden kahdeksannen jatkopaikan yhtä monessa kilpailussa.

Oliver Lindell ei löytänyt torstain kaltaista virettä DP World Tourin South African Open -kilpailun toisella kierroksella perjantaina. Jaetulta kärkipaikalta päivään lähtenyt suomalainen tippui tuloslistalla rajusti tehtyään tuloksen 72 (+2). Hänen yhteistuloksensa kahden kierroksen jälkeen on -3.

Vaikka pudotusta tuli, tilanne on edelleen kaikkea muuta kuin huono. Lindell jakaa sijaa 16, kun osa pelaajista on yhä kentällä. Ero kärkeen ja kisaa johtavaan Francesco Laportaan on sittenkin maltilliset seitsemän lyöntiä ja esimerkiksi kolmanteen sijaan viisi.

Menestyminen South African Openissa olisi mannaa, sillä palkintorahojen lisäksi pöydällä on yksi paikka Mastersiin ja kolme paikkaa The Openiin.

Lindell käynnisti perjantaina kierroksensa kentän 10. reiältä. Päivä lähti liikkeelle mainiosti ja neljän reiän jälkeen hän oli kierrostaan jo kaksi alle. Sen jälkeen terä tylsyi ja etenkin kentän etuysi oli Lindellille tervanjuontia ja vaati neljä bogia.

Kisa on Lindellille kauden kahdeksas ja jatkopaikka samoin. Heinäkuisen The Openin jälkeen Lindell on karsiutunut jatkokierroksilta vain kerran! Suoritusvarmuus on siis käsittämättömällä tasolla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)