Scottie Scheffler osoitti lauantaina, miksi hän on maailman paras golfari tällä hetkellä.
Toisen perättäisen 68 lyönnin kierrostuloksen The Open Championshipissa pelannut Oliver Lindell (–5) osoitti jälleen, ettei hänen päätään palella maailman huippujen seassa, vaikka panokset kovenevat päivä päivältä. Debyyttikilpailuaan major-tasolla pelaava Lindell on kolmen kierroksen jälkeen jaetulla 14. sijalla, ja ero kärkikymmenikköön on vain yksi lyönti. Lindellin kanssa samassa tuloksessa ovat muun muassa Ruotsin Ludvig Åberg ja Norjan Kristoffer Reitan. Lauantai alkoi Lindellin osalta upeasti, kun hän nakutti birdiet kahdelle ensimmäiselle reiälle. Loistava startti ei tullut hänelle yllätyksenä, sillä otteet rangella lupasivat hyvää. ”Oli aamulla aikamoinen ’stripe show’ rangella, eli löin täydellisiä lyöntejä koko lämmittelyn ajan. Rautapelaaminen oli ehdottomasti päivän hyvän tuloksen takana”, Lindell kertoi päivästään. Alkureikien lisäksi Lindell onnistui tekemään päivän aikana kolme muutakin birdieä. Bogeja hänelle tuli kaksi. ”Kolmannelle väylälle syntyi valitettava kolmen putin bogi, ja 11. väylän avaus karkasi puskaan, josta piti lyödä vain välilyönti. Ne olivat päivän ainoat isommat virheet, mutta kokonaisuudessaan tekeminen oli todella hyvää.” Päätöspäivästä tulee Lindellille varmasti ikimuistoinen. Major-huumasta täysillä nauttiva suomalaispeluri pääsee lähtemään varsin paineettomasta tilanteesta matkaan, sillä hänellä on sunnuntaina vain voitettavaa. ”En ole miettinyt tulostani suuremmin, lähinnä mielessä on ollut se, että kohta tämä on ohi ja fiilis täällä on ollut mahtava, kun yleisöä on ollut niin paljon. 18. väylän grand stand oli aivan tukossa jo tänään”, tunnelmoi Lindell. Fiilis täällä on ollut mahtava, kun yleisöä on ollut niin paljon. Erot kärjessä ovat sen verran maltillisia, että hyvän päivän osuessa kohdalleen Lindell voi hyvinkin yltää suomalaispelaajien kaikkien aikojen parhaaseen major-sijoitukseen. Mikko Ilosen seitsemäs sija vuoden 2014 PGA Championshipissa on tähän asti suomalaisten paras suoritus. Tuohon sijoitukseen Lindellillä on matkaa kolme lyöntiä. Lindell saa päätöspäivänä peliseurakseen Matt Wallacen. He lähtevät kierrokselle kello 15.15. Maailman tämän hetken ylivoimaisesti paras golfari, Scottie Scheffler (–14), lähti lauantaihin kärkipaikalta, ja hän onnistui kasvattamaan johtoaan päivän edetessä. Hän lähtee jahtaamaan uransa ensimmäistä The Open -voittoaan neljän lyönnin johdosta. Schefflerille seuraa kärkiryhmässä tekee Kiinan Haotong Li (–10). He aloittavat kierroksensa kello 16.30. Televisiolähetyksessä kommentaattorina ollut Mikko Ilonen puki sunnuntain ennakko-odotukset hyvin sanoiksi. ”Jos ei maanjäristyksiä tule, tuo kaveri on aika vaikea voitettava huomenna”, Ilonen sanoi viitaten Scheffleriin. Kisan kolmatta sijaa pitää hallussaan Schefflerin kanssa lauantaina kärkiryhmässä pelannut Matt Fitzpatrick (–9), joka jäi pahasti maailmanlistan ykköspelaajan varjoon. Hänen tuloksensa oli 71 (par). Lauantaina Pohjois-Irlannissa vallitsi loistava pelikeli, josta pelaajat ottivat hyödyn irti. Rory McIlroy (–8) nousi jakamaan neljättä sijaa pelattuaan tuloksen 66 (–5). Päivän parhaasta tuloksesta, 65, vastasi Russell Henley (–6). Lauantaina nähtiin myös kilpailun ensimmäinen hole-in-one, kun John Parry upotti avauksensa kuppiin 13. reiällä. Harvoin näkee vastaavaa. 🤯🤯 Rory McIlroy löi kahta palloa samalla lyönnillä. Toinen palloista tippui McIlroyn viereen ja “oikea” pallo jatkoi matkaansa kohti greeniä.#Golffi#TheOpenpic.twitter.com/QhZHgtHMCv — Viaplay Urheilu (@ViaplayUrheilu) July 19, 2025 Päivän erikoisin lyönti taas nähtiin 11. reiällä, jossa Rory McIlroyn löi jatkolyöntiään väylän oikealta puolelta raffista. Hänen osuttuaan palloon, maasta pomppasi ilmaan toinen pallo, joka oli uponnut sinne. Erikoisesta tilanteesta selvittiin hämmennyksellä ja naurulla.Scottie Scheffler karkasi omille teilleen
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (13 kpl)
Oma kommentti


Yksi päivä vielä jäljellä. Jo nyt voi kuitenkin sanoa, että ensimmäinen varteenotettava major-turnaus suomalaiselta miesgolffaajalta Mikko Ilosen jälkeen.
Ei hurraamista, kun kaksi tanskalaista on parhaan suomalaisen edellä. No vielä on yksi päivä mahdollista yrittää parantaa tilannetta.
Suomen kärki on todella kapea verrattuna vaikka Ruotsiin ja Tanskaan. Onneksi meillä on Sami ja Oliver.
Hurraa hurraa, kerrassan loistavaa tekemistä Oliverilta. Taso on nykyään paljon kovempaa kuin Ilosen aikoihin joten tosi kovaa tekemistä. Sami vielä vakiinnuttanut paikan kovimmalla eli jenkki tourilla ekana suomalaisena, niin ylpeitä voidaan olla👌
Missä se Ilosen aikoja kovempi taso on tutkittu ja todennettu?
Jos vertaa esim. WR 2001 ja WR 7/2025 niin omaan silmään top10 on vuoden 2001 lopussa ollut jopa kovempi kuin vastaava lista tämän vuoden heinäkuussa. Vastaavasti top20 tilanne on jo toisinpäin.
Aivan mahtavaa. Tietääkö joku onko Mini-driver käytössä?
On käyttänyt paljon. Paljon enemmän kuin draiveria.
Asenne kohdallaan, realistinen pelisuunnitelma toimii, luottamus omaan tekemiseen hyvä, pelistä nauttiminen, mahdolliset virheet hyväksytään ja peli jatkuu, malttia riittää.
Oliverin lausunto kertoo paljon tuosta kaikesta. ”En ole miettinyt tulostani suuremmin, lähinnä mielessä on ollut se, että kohta tämä on ohi ja fiilis täällä on ollut mahtava, kun yleisöä on ollut niin paljon…”.
Selvästi jännittää Oliveria. Top50 tiukassa tänään.
TOP 30.
Avaukset etuysillä ei lähtenyt hyviin paikkoihin. Peli ei kuitenkaan hajonnut.Hyvin kokosi itsensä ja selvitti pelimiehen tavoin kierroksen.
Itseluottamus varmasti vahvistui lisää tästä hienosta kisasta.
Valitettavasti viimeisenä päivänä Oliver kämmäsi 100 000 euroa muiden pelaajien tilille. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä lopputulos.