Portrush tunnetaan dramaattisista korkeuseroistaan, karuista dyynimaisemistaan ja Calamity Cornerista, joka voi koitua monen huippupelaajan kohtaloksi.
Pohjois-Irlannin rannikolla sijaitseva Royal Portrush Golf Club on tällä viikolla golfmaailman keskipisteenä. The Openia isännöivä kisa-areena on tunnettu vaikuttavasta historiastaan, dramaattisista maisemistaan ja haastavasta luonteestaan, vaikka se onkin isännöinyt Openia aiemmin vain kahdesti.
Portrush on ollut näyttämönä myös Irish Openille, Women’s Irish Openille ja Senior Openille, joten sen ansiot isojen turnausten järjestäjänä ovat kiistattomat.
Dunluce Links -kenttä on nimetty läheisen Dunluce Castlen mukaan, jonka rauniot kohoavat rannalla viidennen reiän läheisyydessä. Linnoituksesta on löydetty merkkejä asutuksesta jo ennen vuotta 1000, mutta nykyiset rakenteet ovat peräisin 1500–1600-luvuilta. Maisema tuo oman ajattoman lisänsä kentän tunnelmaan.
Royal Portrush perustettiin alun perin nimellä The County Club vuonna 1888, ja se sai nykyisen nimensä vuonna 1895 Walesin prinssin suojeluksessa. Portrush toimii myös Rathmore Golf Clubin kotikenttänä: etenkin Rathmoren juniorit harjoittelevat usein lyhyemmällä Valley Linksillä.
Royal Portrush teki historiaa jo ensimmäisellä Open-isännyydellään vuonna 1951 – siitä tuli ensimmäinen turnauskenttä, joka sijaitsi Skotlannin tai Englannin ulkopuolella. Kenttä palasi Open-kiertoon vasta 68 vuoden tauon jälkeen vuonna 2019, jolloin Irlannin Shane Lowry voitti uransa ensimmäisen majorin.
Portrush ’puolustautuu’ jyrkillä korkeuseroilla ja luonnollisilla hiekkadyyneillä.
Pohjoisirlantilaisten oma sankari Rory McIlroy jäi tuolloin niukasti cutin ulkopuolelle, mutta hänen hurja 61-lyönnin kierroksensa vuodelta 2005 elää edelleen legendana paikallisten mielissä. McIlroy oli ennätyksen tehdessään 16-vuotias.
Merkittävä uudistus ennen paluuta The Open -kiertoon
Kenttä koki suuren remontin ennen vuoden 2019 The Openia. Kenttäsuunnittelija Martin Ebertin johdolla luotiin kaksi uutta väylää (7. ja 8.), rakennettiin viisi uutta viheriötä, kahdeksan uutta lyöntipaikkaa ja kymmenen uutta bunkkeria. Muutosten myötä kentän par laski 71:een ja kokonaispituus kasvoi vajaalla parilla sadalla metrillä.
Yksi kentän erityispiirteistä on bunkkereiden vähyys – niitä on vain 62, mikä on selvästi vähiten kaikista Open-kierron kentistä. Portrush ”puolustautuu” sen sijaan jyrkillä korkeuseroilla ja luonnollisilla hiekkadyyneillä, jotka kehystävät väyliä.
Tunnetuin bunkkeri on kuitenkin poikkeus: valtavan kokoinen Big Nellie, jota pelaajien kannattaa varoa seitsemännellä reiällä.
Dunluce Links tunnetaan erityisesti 16. reiästä, joka kantaa nimeä Calamity Corner. Tämä noin 210-metrinen par 3 on kentän ikonisin väylä ja kenties koko turnauksen dramaattisin. Kun tuuli puhaltaa vastaan, pelaajien on valittava pitkä maila ja suunnattava turvallisesti vasemmalle. Huono osuma lyhyeksi tai oikealle päätyneenä voi johtaa pallon putoamiseen 30 metriä alempana sijaitsevaan rotkoon.
Erilaisissa kenttälistauksissa on ylistetty Portrushin luonnollisuutta, visuaalista kauneutta ja ekosysteemin monimuotoisuutta. Kuva: Getty Images
Tänä vuonna Portrushiin odotetaan ennätysyleisöä, arviolta 278 000 katsojaa. Vuoden 2019 turnauksessa kisaviikolla oli 238 000 katsojaa. Vertailun vuoksi Royal Troonissa viime ja Royal Liverpoolissa toissa vuonna yleisömäärät jäivät hieman alle 260 000:n. Kaikkien aikojen ennätys on vuodelta 2022, kun St Andrewsissa paikalle tuli 290 000 katsojaa.
Portrushin alue on antanut maailmalle useita huippugolfareita. Fred Daly, ensimmäinen irlantilainen Open-voittaja vuodelta 1947, oli Rathmore Golf Clubin jäsen. Graeme McDowell, vuoden 2010 U.S. Open -voittaja on syntyisin Portrushista ja seuraavana vuonna The Openin voittanut Darren Clarke puolestaan asuu kaupungissa.
Tähtipelaajat ovat varuillaan, sillä Portrush ei käyttäydy kuin perinteinen links
Royal Portrush saattaa olla The Openin näyttämö, mutta Dunluce ei ole ihan tavallinen links-kenttä. Se eroaa radikaalisti vaikkapa St Andrewsista, Royal Troonista tai Royal Liverpoolista. Kuulee kommentteja keneltä tahansa huippupelaajalta, he kertovat, että Portrushissa peli muuttuu.
”Kenttä käyttää dyynien muotoja ihan eri tavalla. Monilla Irlannin kentillä korkeuserot ja maiseman luonnollinen kumpuilu vaikuttavat peliin jatkuvasti. Troon tai Birkdale ovat melkein tasaisia kuin pöytä, täällä mennään ylös, alas ja sokkona”, Jon Rahm sanoi.
Tämä näkyy heti avauslyöntien jälkeen. Kenttä on täynnä valekumpuja, rinteitä ja piilotettuja viheriöitä. Kaikkea ei voi nähdä tiiltä, eikä palloa saa aina rullaamaan kuten linksillä yleensä.
”Portrushissa pitää monesti pelata korkealle ilmaan. Joidenkin viheriöiden etuosat estävät pallon rullaamisen ylös. Jos tuulee vastaan, matala lyönti ei riitä”, Scottie Scheffler kertoi.
Toinen selkeä ero näkyy bunkkereissa. Siinä missä Royal Lythamissa on yli 200 bunkkeria, Portrushissa niitä on vain 62. Se ei tee kentästä helpompaa – vain erilaisen.
”Täällä bunkkerit vetävät pallot keskelle, joten saat lähes aina pelattavan paikan. Se on reilumpaa kuin satunnainen huono makuu, johon ei voi vaikuttaa”, Scheffler lisäsi.
Vaikka kyseessä on klassinen links, Portrush ei tällä viikolla muistuta kivikovaa Skotlannin rannikkoa. Sateet ovat tehneet kentästä pehmeämmän, ja se näkyy pelistrategioissa.
”Viime viikolla Scottish Openissa maila ei uponnut maahan – se oli kuin betonia. Täällä taas lyönnit tarttuvat paremmin ja pallo nousee korkeammalle”, Robert MacIntyre kertoi.
Vaikka Portrush ei olekaan perinteinen links, yksi asia ei muutu: jokaisella reiällä voi tapahtua katastrofi.
”The Open on aina The Open. Täällä ei saa mitään ilmaiseksi”, MacIntyre tiivisti.
