Niilo Mäki-Petäjä Sami Välimäen jalanjäljissä Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa - Golfpiste.com

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Niilo Mäki-Petäjä Sami Välimäen jalanjäljissä Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa

Birdieen oli hienoa päättää kolmas kierros. Niilo Mäki-Petäjä sai onnittelut caddieltaan Juha-Pekka Peltomäeltä. Kuva: Juha Hakulinen

Meritoitunut DP World Tour -konkari otti piikkipaikan, kun 18 reikää on vielä pelaamatta.

Suomalaisamatööri Niilo Mäki-Petäjä lukeutui Vierumäki Finnish Challenge supported by Finnish Golf Union -kilpailun kolmannen päivän suurimpiin onnistujiin. Mäki-Petäjän 67 lyönnin kierros nosti hänet tuloslistalla tasatulokseen -11 yhdessä Tapio Pulkkasen kanssa ennen sunnuntain päätöskierrosta. Suomalaiskaksikko jakaa 22. sijan yhdessä yhdeksän muun pelaajan kanssa.

Lauantain pelit pääsivät käyntiin pari tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin sankan sumun vuoksi. Mäki-Petäjä ei antanut viivästyksen vaikuttaa tekemiseensä.

”Ei siinä mitään, odoteltiin vain klubilla. Ehdin juoda yhden cappuccinonkin siinä. Kun tuli ilmoitus, että pelit jatkuvat, niin lähdin tekemään normaalin alkulämmittelyn”, Mäki-Petäjä totesi rauhallisesti.

Siitä sitten hyvä viisimetrinen putti sisään.

Kun kentälle lopulta lähdettiin, pääsi Mäki-Petäjä näyttämään osaamistaan. Birdie heti ensimmäiselle reiälle laittoi rattaat pyörimään oikeaan suuntaan. Takaysin alkupuolella Mäki-Petäjällä oli vahva vaihe, kun 11:llä chippi upposi reikään birdien arvoisesti, ja 13:lla tuli vielä isompi onnistuminen, kun hän teki eaglen lyhyelle par-4:lle.

”Oli tosi hyvä spooni (puu-3) siihen. Sain istutettua sen riittävällä spinnillä griinille. Siitä sitten hyvä viisimetrinen putti sisään”, kertoi Mäki-Petäjä.

Suomalaisamatöörit eivät ole viime vuosina päässeet Vierumäellä juhlimaan, sillä Mäki-Petäjä on vasta kolmas amatööri, joka on Vierumäellä selvittänyt cutin. Antti-Jussi Lintunen oli 54:s vuoden 2021 kilpailussa, ja tätä nykyä PGA Tourilla pelaava Sami Välimäki puolestaan komeasti 11:s vuonna 2017.

Otollisista lähtökohdista päätöspäivään starttaava Mäki-Petäjä ei antanut hyvän tilanteen hämmentää, vaan sunnuntainakin edetään maltilla.

”Caddien ja valmentajan kanssa mietimme hyvän strategian huomiselle ja sitä noudattaen edetään. Ei siinä oikein muutakaan voi alkaa yrittämään”, kuului Mäki-Petäjän jämpti linjaus.

Löin kyllä hyvin palloa, mutta putti ei mennyt millään sisälle.

Tapio Pulkkasen kolmas päivä ei ottanut millään käynnistyäkseen. Hän aloitti päivän seitsemällä perättäisellä parilla.

”Minulla oli siihen alkuun hyviä birdiepaikkoja, mutta laitoin kaikki ohi. Se oli vähän tahmainen alku”, hän harmitteli.

”Löin kyllä hyvin palloa, mutta putti ei mennyt millään sisälle.”

Kasille tulleen bogin Pulkkanen kuittasi komeasti heti seuraavalla reiällä.

”Tein hyvän eaglen ysille, chippasin siinä sisälle. Sellainen tasainen päivä, mutta vähän enemmän tarvittaisiin tuonne kärkeen.”

Mäki-Petäjä ja Pulkkanen ovat näennäisen kaukana kärjestä, mutta viidenteen sijaan heillä on eroa vain kolme lyöntiä. Hyvä sijoitus on siis molemmilla vielä ihan käden ulottuvilla.

”Harvinaisen tiivis paketti. Lähdetään siitä, että pelataan alhainen kierros huomenna. Katsotaan, mihin se sitten riittää”, Pulkkanen suunnitteli.

Kolmantena suomalaisena viikonlopulle selvinnyt Kim Koivu oli lauantaina vaikeuksissa kierroksen alkupuolella. Kahdeksan pelatun reiän jälkeen hän oli kierrostaan jo neljä yli parin, mutta viisi birdieä seuraavan kuuden reiän aikana nosti hänet takaisin peliin.

Koivu lähtee päätöspäivään jaetulta 44. sijalta yhteistuloksesta -8.

Kilpailun kärkipaikan otti viisinkertainen DP World Tour -voittaja Alexander Levy. Hänen lauantain kierroksensa vaati 64 lyöntiä, ja yhteistulos on tässä vaiheessa -18.

Ranskalaispelaaja lähtee päätöskierrokselle kahden lyönnin erolla Angel Ayoraan, jonka kanssa hän pelasi jo lauantaina samassa ryhmässä.

Levyn tunnelmat kierroksen jälkeen eivät olisi voineet olla yhtään paremmat.

”Pelasin pitkästä aikaa todella hyvin. Olen todella tyytyväinen, miten pelasin tänään. Ei oikein muuta voi sanoa, kuin että pelasin tosi hyvin”, iloinen Levy sai sanottua.

Sunnuntain pelit käynnistyvät kello 9.00 kahdelta tiiltä. Kim Koivu aloittaa pelinsä kymppitiiltä 9.55, kun taas Pulkkanen (9.22) ja Mäki-Petäjä (9.44) starttaavat ykkösreiältä. Kärkiryhmän lähtöaika ensimmäiseltä tiiltä on 11.01.

Lue seuraavaksi: Päätöreiän birdie nosti Niilo Mäki-Petäjän ykköseksi kovatasoisessa yliopistokisassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje