Oliver Lindell päätti kautensa nousukiitoon – Rory McIlroy vei odotetusti mestaruuden, vaikkei pystynyt voittamaan finaalia - Golfpiste.com

2.12.–9.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

2.12.–9.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell päätti kautensa nousukiitoon – Rory McIlroy vei odotetusti mestaruuden, vaikkei pystynyt voittamaan finaalia

Bogiton päätöskierros nosti Oliver Lindellin DP World Tourin finaalissa 28:nneksi. Kuva: Antero Lindell

Sunnuntaina loistanut Lindell kruunasi tulokaskautensa top 30 -sijoitukseen, samalla kun Fitzpatrick juhli finaalin voittoa ja McIlroy kauden mestaruutta.

Oliver Lindell onnistui parantamaan päivästä toiseen tuloksiaan DP World Tourin finaalikilpailussa Dubaissa. Hän käytti DP World Tour Championshipissä sunnuntain kierrokseen 68 lyöntiä ja nousi jaetulle 28. sijalle.

Nousujohteinen bogiton kierros Earth Coursella sisälsi neljä birdieä, joista kolme hän teki seitsemän viimeisen reiän aikana.

”Tiiltä osuin hyvin väylään tänään, vaikka palloon en osunut. Lyönneissä oli hyvä kaari, tuttu pieni fade-kierre, mutta eivät ne mihinkään lentäneet. Muutama pitkä birdieputti oli, joista olisi voinut sortua kolmeen puttiin, mutta ei siellä todellista bogey-vaaraa ollut. Hyvä päivä, muutama birdie tietenkin jäi kentälle, mutta sain siivottua lyhyet putit sisään”, Lindell sanoi.

Keskikastin sijoitusta kiertueen parhaiden pelaajien huipputurnauksessa voidaan pitää tulokkaalta vahvana suorituksena. Top 30 -sijoitus oli myös torjuntavoitto, sillä reilut 58 000 euroa palkintorahaa finaalista ansainnut Lindell säilytti kokonaiskilvassa 42. sijan.

Debyyttikaudesta muodostui vahva läpimurto

Lindellin panos ensimmäisellä DPWT-kaudella oli varmasti parempi kuin moni uskalsi odottaa. Hän ylsi neljä kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja otti seitsemän top 20 -sijoitusta. Uran ensimmäinen major-turnaus, The Open, tuotti 28. sijan.

Ranking-sijoitus on melko linjassa sen kanssa, miltä tekeminen näyttää.

Suomalaisen uralla tapahtui iso käännekohta kesällä 2024, kun toistuvat hyvät sijoitukset toivat haastajakiertueen rankingissa kolmannen tilan ja kortin DP World Tourille. Pääkiertueella hän on ollut alusta saakka kuin kotonaan. Lindell pelasi tällä kaudella 29 kilpailua ja koki vain kuusi karsiutumista.

Kokonaisarvosanaksi Lindell antoi kaudesta itselleen 9+.

”Nappikausi siihen nähden, mikä oma tunne on pelistä. Tavoitteet saavutettiin. Ranking-sijoitus 40:n paikkeilla on melko linjassa sen kanssa, miltä tekeminen näyttää. Ensi kautta ajatellen tiiltä täytyy olla vieläkin parempi. Putin saaminen vakioksi riippumatta olosuhteista on myös tavoitteena. Euroopassa se kulkee hyvin, mutta toista se on täällä.”

Lindell oli lähellä nousta DPWT:lle jo vuoden 2023 karsinnoista, joissa vain yksi lyönti erotti hänet kortista. Jälkeen päin ajatellen hänelle osoittautui vain hyödyksi viettää seuraava kausi HotelPlanner Tourilla. Siellä Lindell oivalsi jotain, mikä jalosti hänestä kovan luokan pääkiertuepelaajan.

Viime vuonna haastajakiertueelta DPWT:n kortin saaneet esiintyivät tällä kaudella edukseen. Heistä kahdeksan oli mukana DP World Tour Championshipissä. Kiertueen karsinnoista kortin saaneista finaaliin ylsi vain Jacob Skov Olesen.

Matt Fitzpatrick (vas.) kypsytti rankingin voittaneen Rory McIlroyn finaalin playoffissa. Kuva: Getty Images

Viimeiseen päivään lähdettäessä Tyrrell Hattonilla oli pieni mahdollisuus kammeta itsensä Race to Dubai -rankingin ykköseksi. Se olisi edellyttänyt häneltä turnauksen voittoa ja pistelistan ylivoimaisessa johdossa olevan Rory McIlroyn jäämistä top 8:n ulkopuolelle. Tässä kilvassa ei jännitystä pitkään riittänyt, kun McIlroy pelasi alusta asti vahvasti, eikä top 10:n ulkopuolelle pudonnut Hatton syttynyt missään vaiheessa taistelemaan kärkisijoista.

Fitzpatrickille riitti uusinnassa par-tulos voittoon

Kilpailun voitosta kamppaili loppusuoralla kuusi pelaajaa, joista 18. reiällä (par 5) birdien tehnyt Matt Fitzpatrick ja yli nelimetrisen eagle-putin sisään pyöräyttänyt Rory McIlroy (-18) lähtivät uusintaan. Playoffissa palattiin 18. tiille, ja McIlroy löi avauksensa kohtalokkaasti veteen. Hän sai vielä mahdollisuuden pitkittää ratkaisua, mutta noin viisimetrinen par-putti jäi hieman lyhyeksi. Englantilaisella oli hetken kuluttua helppo tehtävä laittaa voiton tuonut viides lyönti lähietäisyydeltä reikään.

Ykköstila oli Fitzpatrickille kolmas DP World Tour Championshipissä. Kaksi ensimmäistä tulivat vuosina 2016 ja 2020. Vuoden 2022 U.S. Openin sankarilla on nyt koossa kymmenen voittoa Euroopan kiertueelta.

McIlroylle DP World Tourin mestaruus oli jo seitsemäs, ja hän ohitti kaikkien aikojen tilastossa Seve Ballesterosin. Kärjessä jatkaa Colin Montgomerie kahdeksalla mestaruudellaan.

DPWT:n mestaruus tuotti McIlroylle kahden miljoonan dollarin (1,72 miljoonaa euroa) bonuksen ja Fitzpatrick sai bonusrahaa 750 000 dollaria (645 000 euroa) sijoituttuaan pistelistalla kolmanneksi.

Finaalikilpailussa jaettiin kaikkiaan 10 miljoonan dollarin potti eli reilut 8,6 miljoonaa euroa palkintorahaa. Fitzpatrick kuittasi voitosta vajaat 2,6 miljoonaa euroa ja McIlroyn osuus oli hieman alle 1,1 miljoonaa euroa.

Race to Dubai -rankingin kakkossijan vei Marco Penge, joka palkittiin miljoonan dollarin eli noin 860 000 euron bonuksella. Finaalin jaetusta 22. sijasta englantilainen ansaitsi reilut 73 500 euroa.

Nimimiehet pitivät Jumeirah Golf Estatesissa hyvin pintansa. Kaikki finaalissa mukana olleet yhdeksän Euroopan tämänvuotisen Ryder Cup -joukkueen pelaajaa sijoittuivat 15 parhaan joukkoon.

Rasmus Neergaard-Petersen oli yksi tämän viikon hahmoista. Kuva: Getty Images

Pistelistan kymmenen parasta pelaajaa, joilla ei vielä korttia ollut, saivat kahden edellisen kauden tapaan vahvan pelioikeuden PGA Tourille. Kortin lunastivat Marco Penge, Laurie Canter, Kristoffer Reitan, Adrien Saddier, Alex Norén, John Parry, Li Haotong, Keita Nakajima, Rasmus Neergaard-Petersen ja Jordan Smith.

Rory McIlroyn kanssa sunnuntaina pelannut Neergaard-Petersen (-17) jakoi finaalissa kolmannen sijan Canterin, Tommy Fleetwoodin ja Ludvig Åbergin kanssa. Hän oli lähellä yltää uusintaan Fitzpatrickin ja McIlroyn seuraksi, mutta eagle-putti 18:lla valui niukasti ohi. Neergaard-Petersen teki kovan tempun, sillä hän nousi kahdessa vuodessa haastajakiertueelta PGA Tourille. Neergaard-Petersen näyttäisi olevan kiinni myös kauden parhaan tulokkaan palkinnossa.

Tanskalaisten panos kilpailussa oli erinomainen, sillä neljä juuttia mahtui 13 ensimmäisen joukkoon.

Oikaisu 16.11.2025. klo 23.04. DPWT:n mestaruus oli Rory McIlroylle seitsemäs, ei kahdeksas, kuten uutisessa aiemmin kerrottiin. Tilaston kärjessä oleva Colin Montgomerie on saavuttanut kahdeksan mestaruutta.

Lue seuraavaksi: Puttipelinsä löytänyt Oliver Lindell iski DPWT-finaalissa parhaan kierroksensa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (11 kpl)