Ruuska on latonut Landeryd Mastersissa toistakymmentä birdieä kahdella ensimmäisellä kierroksella.
Tällä kaudella mukavia otteita Nordic Liigassa esittänyt Lauri Ruuska pelasi Linköpingin eteläpuolella Vesterby Golfissa meneillään olevan turnauksen toisena päivänä tuloksen 68. Kokonaistilanteeseen -7 siirtynyt Ruuska nousi kaksi sijaa, jaetulle viidennelle tilalle, kun kisaa on pelaamatta vielä yksi kierros.
Ruuska teki torstain kierroksella viisi birdieä, joita hänelle on kertynyt kahden päivän aikana yhteensä 11. Bogeja merkittiin molemmille kenttäpuoliskolle yksi avauskierroksen tapaan.
Landeryd Mastersin ainoa suomalainen on 36 reiän jälkeen kuusi lyöntiä johdossa olevaa Robin Peterssonia jäljessä. Ruotsalainen pelasi torstaina kisan toistaiseksi kovimman tuloksen 62, jaettuaan Ruuskan kanssa keskiviikkona samaa seitsemättä sijaa. Tanskan Marcus Helligkilde (-12) ja Ruotsin Jesper Kennegård (-10) ovat seuraavina.
Ruuska on pelannut tällä kaudella viisi Nordic Liigan kilpailua, ja tilasto on mainio: koossa on neljä top 10 -sijoitusta, joista kolme on top-kolmosia. Hän on kiertueen pistelistalla neljännellä sijalla.
Vaatimustaso elokuussa uudelleen käynnistyneissä Nordic Liigan kilpailuissa on ollut kova. Turnaukset ovat houkutelleet tällä viikolla kilpasille enemmänkin ruotsalaisia Challenge Tour -pelaajia, joilla on tapahtumia haastajakiertueen puolella vasta syyskuussa.