CT:n kausi huipentuu Mallorcan finaaliin, ja todennäköisesti kaksi suomalaista juhlii sunnuntaina sarjanousua - Golfpiste.com

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

CT:n kausi huipentuu Mallorcan finaaliin, ja todennäköisesti kaksi suomalaista juhlii sunnuntaina sarjanousua

Tapio Pulkkanen on voittanut CT:llä kertaalleen kaudella 2017. Finaalissa hän haluaa yltää parhaimpaansa. Kuva: Getty Images.

Tapio Pulkkasen sarjanousu näyttää lähes varmalta, kun kaksi kilpakumppania varmisti nousunsa DPWT:n rankingin kautta.

Huomenna torstaina Suomen aikaa 9.33 käynnistyy miesten eurooppalaisen haastajakiertueen Challenge Tourin finaali Mallorcan saaren koilliskulmassa Alcanadan kentällä. Mukana on 45 pelaajaa, heistä kaksi Suomesta.

Matkaan lähdetään käännetyssä ranking-järjestyksessä, eli ensimmäisenä kentälle ampaisee rankingissa sijalla 47 oleva Justin Walters. Suomalaisista ensimmäisenä, kello 12.23 Suomen aikaa, starttaa rankingissa sijalla 17 oleva Tapio Pulkkanen. Ranking-viitonen, Oliver Lindell, pääsee tositoimiin tuntia myöhemmin 13.23.

Lindell pääsee lähtemään kisaan paineettomasta tilanteesta, sillä hänellä on kisassa vain voitettavaa. Pelioikeus on jo taskussa, enää pelataan kortin vahvuudesta, sekä tietenkin finaalin ja kokonaisrankingin voitosta. Molempiin Lindellillä on täysin realistiset mahdollisuudet.

Lindell ei kuitenkaan ole pystynyt vielä ykköstilaa CT:llä tuulettelemaan. Tilillä on kolme peräkkäistä palkintopallisijaa ja seitsemän peräkkäistä top 10 -sijaa – vire ei juuri parempi voisi olla.

Oliver Lindellin peli on kulkenut syksyllä kuin ajatus. Kuva: Getty Images

Lindell on pelannut CT:n finaalissa pariin otteeseen aikaisemmin, mutta tämänvuotisella kisakentällä hän ei ole finaalia pelannut.

Jos on Lindellin asetelma herkullinen, niin ei Pulkkasenkaan pelioikeus veitsenterällä ole. Rasmus Neergard-Petersenin ja Robin Williamsin varmistettua nousun pääkiertueelle DPWT:n pistelistan kautta vapautui CT:n rankingista kaksi sijaa nousijoille. Tämä tarkoittaa, että vielä sijalle 22 sijoittunut pelaaja tulee nousemaan ensi kaudeksi DPWT:n puolelle. Williamsin nimeä ei DPWT:n rankingilta löydy, koska mies ei ole DPWT:n jäsen. DPWT:n kisoista kerätyt pisteet riittävät kuitenkin nostamaan miehen pääkiertueelle.

Viisi pelaaja voi siis tulla Pulkkasesta ohi, mutta kuudes tiputtaisi hänet ulos kortin saavien joukosta. Finaalissa suuretkin heilahtelut ovat mahdollisia, mutta on epätodennäköistä, että kuusi pelaajaa onnistuisi ohittamaan suomalaisen pistelistalla. Viime vuonna neljä pelaajaa luiskahti ulos kortin saavien joukosta finaalissa.

Turvamarginaalia takaa-ajajiin on onneksi sen verran, että ohittaakseen Pulkkasen rankingissa haastajien tulisi sijoittua jotakuinkin kymmenen parhaan joukkoon. Challenge Tourin kautta saatu pelioikeus on lähtökohtaisesti vahva riippumatta siitä, monentenako pelaaja pistelistalla kauden päätyttyä on. Viime vuoden viimeinen nousija sai tällä kaudella pääkiertueella kasaan 25 kisaa, kun karsintojen kautta kortin saaneista pelaajista moni jäi alle 20 startin.

Voitto olisi kiva tällä kaudella ottaa. Yksi kisa jäljellä ja olisihan se makea ottaa finaalissa.

Asetelma on kuitenkin selkeä, mitä parempi on ranking-sijoitus, sen paremmat ovat mahdollisuudet päästä mukaan isoihin ja rahakkaisiin kilpailuihin.

”En mä pisteitä ole laskeskellut, tiedän vain, että on tuplapisteet vikassa kisassa on, että on sillä iso merkitys, miten sen vikan kisan pelaa”, Pulkkanen sanoi Golfpisteen podcastin haastattelussa viime viikolla. Linkki jaksoon artikkelin lopussa.

Haastajakiertueen taso on ollut kertaalleen kiertueella voittaneelle ja rankingin ykköstilaa samalla kaudella (2017) juhlineelle Pulkkaselle jonkinlainen yllätys.

”On se raju paikka, kyllä mä sen sanon. Siellä on nuoria pelaajia paljon, joilla ei ole kotivelvoitteita tai muita, ja tosi paljon ihmiset pelaa, sen olen huomannut. Se antaa itsellekin painetta pelata paljon. Totta kai, osallistumisesta ei pisteitä saa, eli pitää aina pelata hyvin, kun pelaa”, Pulkkanen kertoi podcastissa.

Pulkkanen on napsinut hyviä sijoituksia tasaisesti, mutta pitkää parempaa jaksoa ei ole ollut lukuun ottamatta kevättalven hyvää virettä.

”Aika monta kertaa ole ollut top-kympissä, mutta ne kärkikisat ovat jääneet ottamatta. Voitto olisi kiva tällä kaudella ottaa. Yksi kisa jäljellä ja olisihan se makea ottaa finaalissa”, Pulkkanen päättää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (11 kpl)

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja