Castren notkahti kakkoskiertueelle, myös Riihijärven ura jatkuu Epson Tourilla - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Castren notkahti kakkoskiertueelle, myös Riihijärven ura jatkuu Epson Tourilla

Matilda Castrenia ei nähdä ensi kaudella LPGA Tourilla. Kuva: Getty Images

Matilda Castren kadotti itseluottamuksensa kilpakentillä viime vuonna, eikä ole saanut peliään enää sen jälkeen raiteilleen.

Matilda Castren (-2) koki valtavan pettymyksen Venicessä Floridassa käydyissä LPGA Tourin kakkosvaiheen karsinnoissa. Hän pelasi perjantaina kilpailun heikoimman tuloksensa, 74, ja luiskahti strategisen viivan ulkopuolelle.

Castren teki viimeisellä kierroksellaan Plantation Golf & Country Clubin Bobcat Coursella kaksi birdieä ja kaksi kovan hinnan maksanutta tuplabogia.

Jatkopaikan lunasti 35 parasta ja samaan tulokseen yltäneet pelaajat. Sijan 53 jakanut Castren jäi karsintafinaalista kahden lyönnin päähän.

Kausi oli Castrenille alusta saakka tervanjuontia. Hän pelasi tänä vuonna 17 LPGA:n ja yhden LET:n kilpailun. Näistä 12 päättyi karsiutumiseen. Kauden paras saavutus oli syyskuun FM Championshipissä tullut 35. sija.

Hyvän amatööriuran Florida State -yliopiston college-golfjoukkueessa pelannut Castren, 29, nousi toisena suomalaisena karsintojen kautta naisten kovimmalle kiertueelle loppuvuodesta 2019. Hän osoitti nopeasti viihtyvänsä maailman huippupelaajien joukossa, ja otti vuosikymmenen alussa useita top 25 -sijoituksia major-kilpailuissa.

Castren tarvitsi ensimmäiseen voittoonsa vain 15 LPGA-turnausta. Kakkoseksi sijoittunut Taiwanin Min Lee jäi kesäkuussa 2021 käydyssä LPGA Mediheal Championshipissä kahden lyönnin päähän nousujohteisen kilpailun pelanneesta Castrenista.

Saman vuoden heinäkuussa hän oli Volunteers of America Classic -turnauksessa toinen ja voitti Turussa LET:n Ladies Gant Openin. Menestys avasi Suomen golfin ykköstähdeksi kiitäneelle Castrenille tien Euroopan Solheim Cup -joukkueeseen. Hän nousi sensaatiomaisesti Ohiossa syyskuussa 2021 pelatun haasteottelun ratkaisijaksi lyötyään sunnuntain kaksinpelissä Lizette Salasin numeroin 1/0.

Castren kapusi lokakuussa 2021 maailmanlistalla sijalle 43, mutta tämän jälkeen ote alkoi vähitellen luisua. Hän tilastoi LPGA:lla vielä vuonna 2022 kolme kymmenettä sijaa, mutta ei ole tämän jälkeen yltänyt top 10 -sijoituksiin.

Maailmanlistalla sijalle 458 valahtanut Castren kertoi tänä keväänä kärsineensä pidempään ahdistuksesta, joka on haitannut pelaamista. Hän halusi uskoa, että kun talvella pitää taukoa golfista, asiat vähitellen tasaantuvat. Näin ei kuitenkaan käynyt.

”Todella haastavaa on ollut, enkä ole tuloksellisesti sillä tasolla, millä olen tottunut olemaan. Hirveän määrän töitä olen tehnyt sen eteen, että pääsisin tästä tilanteesta yli tai että vähintään pystyisin pelaamaan ahdistavan tunteen kanssa”, Castren kertoi Golfpisteelle huhtikuussa 2024.

Esitykset eivät kohentuneet kauden edetessä, ja hänen tarinansa LPGA Tourilla päättyi toistaiseksi karulla tavalla epäonnistumiseen toisessa karsintavaiheessa.

Castren joutuu ottamaan ensi kaudella vauhtia USA:n kakkoskiertueelta Epson Tourilta, jolla hän voitti kilpailun neljä vuotta sitten oltuaan tuolloin jo LPGA:n kirjoissa. Epson Tourille suuntaa myös Venicen karsintakilpailussa sijalle T103 jäänyt Kiira Riihijärvi (+3).

Riihijärvi onnistui uusimaan korttinsa viime vuoden karsinnoissa, mutta ei saanut missään vaiheessa kahden vuoden aikana peliään sujumaan pääkiertueella.

Karsintaturnauksen kaksi parasta olivat Englannin Mimi Rhodes ja ranskalaisamatööri Adela Cernousek (-14). LPGA:n karsintafinaali pelataan Magnolia Grove Golf Clubilla Alabamassa joulukuun alkupuolella. Kortin LPGA-kiertueelle lunastaa kilpailun 25 parasta ja samaan tulokseen yltäneet pelaajat.

Oikaisu 26.10.2024 klo 11.19. Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Matilda Castren olisi päässyt ensimmäisenä suomalaisena karsintojen kautta LPGA-kiertueelle. Ensimmäisenä tässä onnistui kuitenkin Minea Blomqvist-Kakko vuonna 2011. 

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    PiisamiGolf says:

    Kova on naistenkin taso maailmalla, uusia tulijoita on ympäri maailmaa. Kaiken pitää toimia, fyysinen ja henkinen valmistautuminen, myös siviiliasioissa olisi mentävä golf edellä perhettä.

    Kaiken kaikkiaan aikamoinen mahalasku suomi-golfilla pääsarjoissa, maailman huippua pitäisi kuitenkin päästä kurkkimaan heti 20v iän jälkeen, uusia kykyjä odotellessa toivotaan tietty vanhoilta jyriltä onnistumisia

    ruukku says:

    Mitähän nuo sijat 53 ja 103 tarkoittavat ensi vuoden pelimahdollisuuksien kannalta. Yritin katsoa epson tourin tämän kauden turnauksia, mutta en löytänyt sivulta mitään entry listauksia. Voisi kuvitella, että ainakin tuon Castrenin sijoitus takaa hyvät pelimahdollisuudet.

    Ainakin Castren on osoittanut että taidot tuolla pelaamiseen kyllä riittävät, kunhan saa vain pelin taas kulkemaan.

    Oldman says:

    Pitäisikö Matildan palata Petterin valmennukseen. Petteri hallitsi sekä fyysisen että henkisen vahvuuden kehittämisen Matildalle.

    jaska jokunen says:

    Molemmilla on vielä mahdollisuus säilyttää kortti, koska osallistuvat Havaijin kisaan. Toki se pitäisi voittaa tai ainakin saada todella hyvä sijoitus.

    vepsätön says:

    ”Matilda Castrenia ei nähdä ensi kaudella LPGA Tourilla.”

    Castrenilla on kaudelle 2025 LPGA-pelioikeus kategorian 17 puolesta (entiset turnausvoittajat 20:n viime kauden ajalta), millä yleensä pääsee yli viiteen LPGA-kisaan kauden aikana. Castrenin tämän kauden varasijaluku 83 vaihtuu tulevalle kaudelle 255 tienoille. EPSON tourille tuli kat. C varasijaluvulla noin 90-100, mikä riittää yli 90% EPSON-kisoista.

    Riihijärvellä vastaavasti tulee olemaan varasijaluku EPSON 110-130, mikä ei ole oleellisesti eroa Castrenin kortista tai hänen omasta edelliskauden EPSON tour-kortista.

    Lokakuun 6.päivänä alkavassa Havaijin LPGA-kisassa on aika iso panos suomalaiskaksikolle, sillä erityisesti rankingissa sijalla 152 oleva Riihijärvi voisi ansaita uuden LPGA-kortin nousemalla rankingissa 150 joukkoon. Se vaatisi vähintään cutin selvittämistä. Tämä uusittu kortti olisi äärimmäisen heikko, mutta sillä pääsee mukaan 1-3 LPGA-kisaan.