Albert Eckhardt nappasi voiton ja hulppean rahapotin simulaattorikiertueella – edessä on nyt uudet haasteet oikeilla kentillä - Golfpiste.com

17.6.–24.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][16]
KilpailuaSuomalaista

17.6.–24.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Albert Eckhardt nappasi voiton ja hulppean rahapotin simulaattorikiertueella – edessä on nyt uudet haasteet oikeilla kentillä

Albert Eckhardt teki kovan tempun Next Golf Tourin finaalissa. Kuva: PEGO

Eckhardt saa tänä vuonna kutsun kolmeen HotelPlanner Tourin kisaan sekä LIVin karsintaan.

Albert ”Hippu” Eckhardt vietti lauantaina golfin parissa uransa ikimuistoisimman ja tuotteliaimman päivän. Hän voitti simulaattorikiertue Next Golf Tourin 18 reiän finaalikilpailun komealla tuloksella 60 (-11), ja kuittasi saavutuksellaan mukavat 30 000 dollaria sekä paikan kolmeen HotelPlanner Tourin (ent. Challenge Tour) kilpailuun sekä LIV-kiertueen karsintaturnaukseen.

Eckhardt oli ällistynyt, kun lauantai-iltana kello yhdeksältä selvisi, että hänen nimensä pysyi loppuun saakka tuloslistalla ensimmäisenä.

”Aikamoinen hurlumhei-päivä, jännitystä riitti. Kun viimeisellä reiällä laitoin birdie-putin sisään, ajattelin, että nyt pitää sitten jonkun pelata viitosella alkava kierrostulos, jos aikoo ohi mennä. Mutta eihän näistä koskaan tiedä, eikä siinä voinut alkaa etukäteen hehkuttamaan”, hän sanoi.

Kuuluisalla Bethpage Black -kentällä pelattuun finaaliin osallistui 102 pelaajaa, joista kokonaiskilpailun kakkosella Rasmus Karlssonilla oli pienet mahdollisuudet nousta rankingin voittoon. Uudessa-Seelannissa pelannut Karlsson jäi finaalissa jaetulle 61. sijalle, ja lopulta Eckhardt kiri voittonsa ansiosta niukasti hänen edelleen kokonaiskisan toiselle sijalle. Rankingin voiton vei paikan yhteen DP World Tour -kilpailuun ja kolmeen HotelPlanner Tourin saanut Ruotsin Viktor Nordwall.

Hippu pelasi kierroksensa PEGO Gardenissa, jossa hän myös työskentelee prona. Normaalisti Eckhardtilla on simulaattorissa peliseuraa, mutta nyt hän sivalteli palloa yksin kankaalle. Laitteena oli TrackMan iO, ja kierrokseen hänellä meni aikaa noin kolme varttia.

”Kaksi kertaa katosi yhteys, ja piti kaikki laitteet sammuttaa ja kytkeä uudelleen käyntiin. Viimeisellä reiällä oli kahdeksanmetrinen birdie-putti edessä. Siinä vaiheessa lävähti teksti, että yhteys on poikki. Ei olisi voinut olla huonompaa hetkeä alkaa härväämään tietokonejuttuja, kun se ei kuulu omiin vahvuuksiin. Jalat ja kädet tärisivät, ja sain sitten puhelimitse teknistä apua Nikke Tyryltä. Hetken kuluttua laitoin putin sisään.”

Vaikka simulaattorigolf on luonteeltaan hieman erilaista kuin tavallinen golf, Eckhardt muistutti, että kansainvälisen Next Golf Tourin kilpailuissa saa kokea aidon jännityksen tunteen, kun kamera lähtee käyntiin. Yksin pelatessaan hän huomasi jännittäneensä enemmän kuin niinä hetkinä, jolloin paikalla on muitakin. Toisten kanssa pystyy pelin ohessa juttelemaan niitä näitä, ja saa sopivasti puhallettua paineita pois. Nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.

”Se lyö oikeasti kasvoille. Samanlainen jännitys ja paine siinä on päällä kuin oikeassa golfissa. Ihan siistiä päästä siihen maailmaan myös tätä kautta. Mutta on tässä ennenkin koettu jännitystä kentällä, ja tiedän, että sen kanssa pystyy pelaamaan. Tykkään siitä tunteesta.”

Eckhardt muistutti, että Bethpage Black on aidoissa olosuhteissa varmasti supervaikea kenttä korkeine karheikkoineen ja kapeine väylineen. Vaikka Bethpage on pitkä myös simulaattorissa, raffi ei likikään rankaise laitteessa pelaajaa yhtä paljon kuin oikealla kentällä.

”TrackMan-golfissa löytyy mielestäni useita haastavampia kenttiä kuin petollisena pidetty Bethpage Black.”

Hän moninkertaisti lauantaina uransa suurimman yksittäisen palkintosumman. Eckhardt laskeskelee saaneensa parhaimmillaan kilpailuista muutamia noin 5000 euron palkintosekkejä.

”Ainahan rahalle käyttöä löytyy. Osa voittorahoista varmasti käytetään tulossa oleviin häihin.”

Faldo sieltä soitteli. Se oli todella hieno hetki itselleni.

Hippu ei vielä tiennyt, mitä HotelPlanner Tourin kilpailuja kutsut koskevat. Helsinkiläinen toivoo, että yksi niistä voisi olla elokuussa pelattava Vierumäen turnaus, johon hän on osallistunut edellisen kerran vuonna 2019. Viime vuosina Eckhardt, 31, on pelannut Nordic Liigan ja Finnish Tourin kisoja. Kaudella 2024 hän sijoittui NL:n turnauksissa kahdesti top 20:een.

Finaalin voitto toi paikan myös joulukuussa pelattavaan LIVin karsintakilpailuun, jonka voittaja pääsee kiertueelle kaudeksi 2026.

”Onhan se kiva – kun olen tässä simulaattorissa lätkinyt, enkä ole suunnilleen puoleen vuoteen nähnyt nurmikkoa – leikkiä ajatuksella, että yhtäkkiä menisi siellä läpi, ja olisi Jon Rahmin tai vastaavan kanssa samassa joukkueessa”, Eckhardt naurahtaa.

Next Golf Tourin finaalilähetystä seurattiin YouTubessa suorassa lähetyksessä, jota juonsivat Doug Smith sekä entinen tähtipelaaja Sir Nick Faldo. Jälkimmäinen soitti kilpailun ratkettua Eckhardtille suoraan lähetykseen.

”Faldo sieltä soitteli. Se oli todella hieno hetki itselleni. Rakastan lajilegendoja, ja oli ihan mahtavaa päästä jorisemaan puhelimessa kuusinkertaisen major-voittajan kanssa. Nostan tuon juttutuokion kokemuksena isolle jalustalle. Suuri arvostus.”

Suomalaispelaajille on tullut mukavasti menestystä hyvän suosion saaneella Next Golf Tourilla, jolla on ajoittain nähty myös DP World Tourin pelaajia. Yksittäisiä kisoja NGT:llä ovat Eckhardtin ohella voittaneet tämänvuotinen ranking-kolmonen Rasmus Karlsson (tammikuu 2025) sekä finaalissa top 10:een mahtunut Nikke Tyry (helmikuu 2023).

Eckhardt ansaitsee pääosin leipänsä opettavana prona. Pari vuotta sitten Juha-Pekka Peltomäki kyseli Suomen PGA:n mestaruuskisoissa Eckhardtin suunnitelmista, ja tarjosi mahdollisuutta tulla opettamaan PEGO Gardeniin.

”Se on tehnyt itselleni hyvää. Olen saanut toimia lajin parissa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä, mistä tykkään. Iloinen olen, kun on ollut paljon töitä, ja kysyntää tuntuu riittävän”, hän toteaa.

Simulaattorigolfista varteenotettava kilpalaji?

Tekniikan kehittymisen myötä sisä- ja simulaattorigolf on noussut vauhdilla laajaan suosioon etenkin sellaisissa maissa ja seuduilla, missä talvikausi tuo pidemmän tauon peleihin. Tilausta on ollut myös ammattilaiskiertueelle, jota Next Golf Tour on kunniakkaasti lähtenyt kehittämään. NGT:n taustalla toimii tutkapohjaista lyöntianalysaattoria valmistava TrackMan. Tanskalaisyrityksellä on hyvien tuotteidensa kautta kanavat auki merkittäville kiertueille, mikä näkyy myös kolme vuotta toimineen Next Golf Tourin palkinnoissa.

Lienee ilmeisen selvää, että Next Golf Tourin suosio kasvaa edelleen, ja kiertue voi saada jatkossa rinnalleen kilpailevia toureja. Albert Eckhardt povaa simulaattoriturnauksille hyvää tulevaisuutta.

”Näen, että tässä on melko rajaton potentiaali. Next Golf Touria on luovia tyyppejä organisoimassa, mikä näkyy ja tuntuu monessa asiassa. Nykyään ajetaan Formula E -sarjaa, ja siellä on kuskeilla oikeita tallisopimuksia. Siksi en näe simulaattorikiertueen tai tulevaisuudessa muiden sisäkiertueiden kasvulle isoja esteitä.”

Kulut ovat pelaajalle Next Golf Tourin kilpailuissa pienet ja palkinnot isoja. Tällä kaudella kilpailumaksu oli 130 dollaria, finaaliin selviytyneiltä ei peritty maksua ollenkaan. Rahaa ei kulu matkustamiseen ja asumisiin. Kisa on pelattu tunnissa. Siksi ei ole yllätys, että tavallisella viikolla NGT:n kisoihin osallistuu yli 900 pelaajaa.

Kiertueella on ollut suomalaisten ohella useita muitakin pohjoismaalaisia voittajia. Eckhardt löytää tähän mielestään selvän yhteyden.

”Olemme tottuneet lyömään matolta palloja ja leikkimään pallon kanssa sisätiloissa. Meillä on tiettävästi myös ollut paremmin aikaa tutustua laitteisiin kuin monella muulla golfarilla. Simulaattori on Pohjoismaissa talvella lähimpänä aitoa golfia, minkä vuoksi täällä on sitä kohtaan toisella tavalla kiimaa kuin lämpimien maiden pelaajilla. Jos ruoho vihertää ja ulkona on 25 astetta lämmintä, simulaattori ei luultavasti ole ykkösvaihtoehto”, Eckhardt sanoo.

On täysin mahdollista, että tulevaisuudessa osa ammattilaisista erikoistuu simulaattorigolfiin. Hetkessä se ei kuitenkaan tapahdu.

Lue seuraavaksi: Rasmus Karlsson tienasi yhdellä simulaattorikierroksella komean palkintosumman, jolla hän kattaa Nordic Liigassa kauden kulut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (55) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja