"Mulla on hyvä fiilis siitä, että pelaan golfia. Että olen yksi niistä, joilla on pokkaa pelata tätä lajia", sanoo suosikkiartisti Mikael Gabriel.
(Juttu on julkaistu Golflehden numerossa 3/2020)
Mikael Gabriel katosi julkisuudesta helmikuussa 2019. Suomen suosituimpiin lukeutuva artisti jäi pitkälle keikkatauolle, koska halusi ottaa etäisyyttä kaikkeen siihen, mitä oli tullut artistin uralla toistaiseksi tehtyä. Rakkaus musiikin tekemistä kohtaan oli löydettävä uudelleen.
Kiireisimpinä kausina hän oli tehnyt 120 keikkaa vuodessa. Menestyksen myötä keikkojen määrä oli harventunut, mutta lavat olivat käyneet entistä suuremmiksi.
Sitten oli käynyt niin kuin tietylle tasolle yltäneille artisteille usein käy. Suuretkaan ”voitot”, kuten mies itse sanoo, eivät tuntuneet enää kovin isoilta.
”Halusin lähteä hakemaan fiiliksiä pienistäkin onnistumisista, eikä niin, että ura on tässä, jos ei voiteta Emma-patsasta. Sellainen tapa ajatella on aika myrkyllinen”, hän sanoo.
Tauko on tehnyt tehtävänsä. Palo musiikin tekemistä kohtaan on jälleen löytynyt. Maaliskuussa julkaistiin Mikael Gabrielin viimeisin sinkku Löytäjä saa pitää, ja uusi albumi odottaa valmiina julkaisuaan.Ajankohtaa ei ole vielä lyöty kalenteriin.
Mutta keikkatauko jatkuu – kiitos koronaepidemian.
”Sinänsä se ei haittaa, koska nyt on aikaa golfille.”
”Parhaat lyönnit ovat niin hyviä, ettei voi ymmärtää, että hän on pelannut golfia vasta niin vähän aikaa.”
Elettiin loppukesää 2018. Mikael Gabriel soitteli kavereilleen, muta kellään ei tuntunut olevan aikaa hengailla. Kaikki vaikuttivat olevan koko ajan golfkentällä.
Mikael Gabriel, koko nimeltään Mikael Kristian Gabriel Sohlman, on kotoisin Helsingin Malmilta. Malmin lähiöiden lapset pelasivat jalkapalloa, koripalloa ja salibandya, joskus jääkiekkoa, ja kokeilivat kamppailulajeja. Malmilla golf oli suunnilleen
viimeinen laji, jota kukaan harrasti.
”En mä ollut ikinä ajatellut, että menen pelaamaan golfia. Olin aina miettinyt, että eihän mulla ole mitään asiaa golfkentälle. Että ei mun näköiset ja oloiset äijät siellä pelaa.”
Mikael Gabrielin paras kaveri, Ville Saksela, kuitenkin pelasi. Hän maanitteli kaveriaan kentälle. Golf oli kuulemma ”ihan helvetin kivaa”. Pyyntö kuulosti ensin lähinnä vitsiltä. Mikael Gabriel olisi sen sijaan halunnut Sakselan luokseen pelaamaan konsolipelejä.
Sitten hän muutti mielensä.
Seuraavalla viikolla hän lähti Espoon Golfseuran kentälle Bosse Backmanin oppiin ja suoritti green cardin. Se oli menoa.
Golfkentällä hän sai taas olla kavereiden kanssa, pitkiä aikoja. Kentällä saattoi helposti hurahtaa viisikin tuntia. Pelaaminen oli kivaa, mutta tekniikasta hänellä ei ollut vielä mitään hajua.
Tammikuussa 2019 Mikael Gabriel lähti katsomaan European Tourin Dubai Desert Classicia rap-duo JVG:n Jare Brandin ja Ville Gallen sekä Selänne & Piltz -golfakatemian manageri Mika Sandellin kanssa. Dubaissa suuri nuorisoidoli löysi oman golf-idolinsa, rennon Tommy Fleetwoodin. ”Läppääkin” heitettiin. Syömässä suomalaisseurue kävi hyvässä seurassa, ET-trio Mikko Korhosen, Kalle Samoojan ja Tapio Pulkkasen kanssa.
Dubain reissun jälkeen Sandell tutustutti Mikael Gabrielin valmentaja Mika Piltziin.
”Kun menin ensimmäistä kertaa tunnille, Piltz totesi, ettei suostu koutsaamaan mua ennen kuin saan kädet varpaisiin”, Mikael Gabriel kertoo.
Piltz vähän selventää tarinaa. Kyse oli varsinaisesti siitä, että Mikael Gabriel kärsi pahoista selkäongelmista, eikä akatemian treeneihin ollut asiaa ennen kuin kroppa oli kunnossa. Viitosnikamasta oli löydetty rasitusmurtuma selkärangan vierestä. Edessä oli pitkä sairasloma ja kuntoutus.
Kolme kuukautta myöhemmin artisti palasi golfharjoituksiin. Yhteistyö on jatkunut siitä asti. Mikael Gabrielin tasoitus on pudonnut puolessatoista vuodessa jo kuuteentoista, ja draiverin mailanpäähän on tullut huimat 30 mailia tunnissa lisää vauhtia.
”Parhaat lyönnit ovat niin hyviä, ettei voi ymmärtää, että hän on pelannut golfia vasta niin vähän aikaa”, Piltz sanoo.
Piltzillä on ollut suuri merkitys sille, että Mikael Gabriel on rakastunut golfiin. Valmentaja on opettanut oppilaansa analysoimaan omaa lyöntiään ja vienyt pelaamisen ja siitä nauttimisen uudelle tasolle.
”Se ei ole enää sellaista, että mä vaan menen ja lyön. Nyt jokaisessa lyönnissä on jokin syy, jokin tunne ja jokin suunnitelma lyönnin takana. Nyt tiedän, minne mä lyön ja miten mun pitää sinne lyödä. Jos pallo ei sitten tottele, niin en ole lyönyt oikein”, Mikael Gabriel sanoo.
Se, mikä hänet on perusteellisesti yllättänyt, on lajin haastavuus. Ennen hän ajatteli, että koripallo tai jotkut itsepuolustuslajit olivat vaikeita. Tai uimahyppy. Mitä enemmän hän on oppinut ymmärtämään golfia, sitä vaikeammaksi hän on mieltänyt lajin, jossa virhemarginaalit ovat olemattoman pieniä.
”Golf on outo laji. Vaikken ole mikään ammattilainen, tunnen tiettyä ylpeyttä siitä, että osaan pelata golfia. Ja kun sanon, että osaan pelata, tarkoitan sillä sitä, että ymmärrän, miten mun tulisi pelata golfia. Se, mitä kentällä sitten tapahtuu, on tarina erikseen. Mulla vaan on hyvä fiilis siitä, että pelaan golfia. Että olen yksi niistä, joilla on pokkaa pelata tätä lajia”, Mikael Gabriel sanoo.
Hän haluaisi olla golfissa todella hyvä. Ja oikeastaan kaikessa, mihin hän tosissaan ryhtyy. Häviämistä hän vihaa, eikä osaa ottaa kovin hyvin vastaan sitä, ellei olekaan jossain paras.
Golfkentällä Mikael Gabrielilla ovat mailat lentäneet, ja itseruoskinta on ollut ajoittain rajua.
Valmentaja Piltz kehotti suojattiaan rauhoittumaan, ottamaan lajin rennommin koska ”et kuitenkaan tule koskaan tienaamaan pelaamalla penniäkään.”
”Mulle se on ollut enemmän haaste. Ai, enkö? Sama juttu on ollut musahommissa. Jos joku epäilee, mun tekee aina mieli näyttää.”
Mika Piltzistä tuntui aluksi hassulta, että mies, jonka työ oli itsessään hektistä ja kuormittavaa, otti niin tosissaan lajin, joka tarjoaisi kaikelle vastapainon. Juuri golfkierros olisi voinut olla hänelle se oma rauhoittumisen hetki.
”Koitin kertoa, että pelikin kulkee heti paremmin, kun siitä oppii nauttimaan”, Piltz sanoo.
”Hitto kun joku ympärilläni olisi ollut aikanaan niin fiksu, että olisi neuvonut mua aloittamaan golfin.”
Ennen pitkää Mikael Gabriel alkoi itsekin ymmärtää asian ja pohtia, miltä hän näyttää muiden silmissä – ja itselleenkin – jos jatkaa samalla tavalla.
Hänen käyttäytymisensä on sittemmin muuttunut. Nykyisin hän jättää kierroksen kesken, jos hermot eivät kestä huonoa peliä.
Hän kertoo olleensa haastattelua edeltävänä päivänä pelaamassa Espoon Golfseuran kentällä ja jättäneensä kierroksen yhdeksännen reiän jälkeen kesken. Espoossa se tarkoittaa kahden kilometrin kävelyä takaisin klubille.
”Sanoin pelikavereilleni, etten halua jatkaa takaysiä loppuun, koska vain kiukuttelisin kaikille ja pilaisin heidänkin kierroksensa. Kerroin, että tulen sitten taas pelaamaan, kun mulla on hyvä fiilis. He arvostivat sitä.”
Hän korostaa vielä vahvoin sananpainoin, ettei hänen käyttäytymisensä johdu hänestä ihmisenä, vaan siitä, että hän vihaa häviämistä. Että on vaikea kestää sitä, että ymmärtää mihin pystyy, muttei sitten pystykään tekemään asiaa haluamallaan tavalla.
”Mä en silloin tunne riittäväni”, Mikael Gabriel sanoo.
Golf on ollut hänelle jo tähän asti suuri oppimiskokemus, ”hullun terapeuttinen laji.” Laji on paljastanut hänelle paljon käytösmalleja omasta itsestään. Siitä, miten hän on reagoinut asioihin, omiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin, muihin ihmisiin ja heidän suorituksiinsa.
”Golfista voi oppia niin paljon! Sellaisia asioita, joita ei arjessa tai työmaailmassa huomaa, koska asiat tapahtuvat niin nopeissa sykleissä. Golfissa ollaan neljä tuntia tutustumassa itseen, fiilistelemässä omia fiiliksiä.”
”Olen miettinyt, että hitto kun joku ympärilläni olisi ollut aikanaan niin fiksu, että olisi neuvonut mua aloittamaan golfin. Ajattele! Olet 12,- 13-, 14-vuotiaana golfkentällä neljä tuntia omien ajatustesi kanssa. Analysoit itseäsi ja muiden ihmisten tekemistä ja alat ymmärtää itseäsi. Aika hyvää ihmisenä kasvamista.”
Malmin kundista on tullut lyhyessä ajassa täysverinen, intohimoinen, räiskyvä ja rivakasti kehittyvä golfari. Kaikki on käynyt nopeasti sen jälkeen, kun hän antoi lajille mahdollisuuden.
”Täytyy vaan uskaltaa mennä, avata ovi ja astua ovesta sisään. Vasta sitten voi päättää, mitä mieltä on jostain. Ei voi tehdä johtopäätöksiä ennen kuin on astunut ovesta”, Mikael Gabriel sanoo.
Hän puhuu golfin liitetystä mielikuvasta. Siitä, että laji näyttäytyy toiselta kuin mitä se oikeasti on. Kun Mikael Gabriel meni ensimmäistä kertaa golfkentälle, hänen käsityksensä lajista muuttui heti. Kentällä oli ihan tavallisia ihmisiä tavallisissa vaatteissaan. Tunnelma golfkentällä oli hyväksyvä ja rento. Hän ei koskaan kokenut, että golfissa olisi jokin erityinen aloituskynnys, josta lajin sisälläkin paljon puhutaan.
Lajin muuttumistarpeen hän kuitenkin tunnistaa.
”Golfkentillä on paljon eläkeläisiä, jotka eivät välttämättä tarvitse mitään uutta ja innovatiivista. He ovat tottuneet siihen mitä jo on, mutta heidänkin pitäisi ymmärtää, että se ei välttämättä ole golfin tulevaisuus. Jollain tavalla lajin pitää mennä eteenpäin ja houkutella mukaan uusia ihmisiä”, Mikael Gabriel sanoo.
Nuorten osalta hän uskoo esimerkin voimaan. Kun yksi nuorisoikäluokka saadaan joukolla kentälle, nuoremmat seuraavat kohta perässä.
”Ihan sama juttu toimi aikanaan meille. Se, mitä meidän isoveljet tekivät, oli meille pienemmille kaikkein siisteintä. Sama kaava toimii nykyisinkin. Mitä tekevät tyypit, joita nuoret katsovat ylöspäin.”
Siksi golfille on suoranainen lottovoitto, että Mikael Gabrielin, Jare Brandin ja Ville Gallen kaltaiset nuorisoidolit ovat suorastaan hurahtaneet lajiin. He ovat tulleet golfkentille jäädäkseen ja kokevat kuuluvansa joukkoon.
”Ihmisille näyttää tulevan hyvä fiilis, kun näkevät mut kentällä”, Mikael Gabriel sanoo.
”Eivät he ajattele, että mitä ihmettä toi jätkä tekee täällä, vaan että toi jätkä kuuluu tänne. Siitä tulee itselleni tosi hyvä fiilis.”
Huippuhetkeni golfin parissa
”Olin viime vuonna Pickalan Seasidella pelaamassa. Väylä 14 on par-nelonen, jossa on vasemmalla heinikkoa ja oikealla puolella raffia ja merta. Löin ensin hirveän slaissin oikealle. Kakkoslyönti oli ihan ok, mutta se jäi griinistä lyhyeksi heinikkoon. Sieltä nostin pallon lätylle ja se meni donkkina, suoraan ilmassa, sisään. En itse nähnyt sitä, mutta pelikaverini Ville näki. Kävin vain hakemassa palloni reiästä. Matkaa oli joku 30 metriä. Se oli ihan kunnon keissi.”