16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötTiet ja polutRe: Tiet ja polut

#291237 Ilmoita asiaton viesti

Ansiokasta tarinointia menneisyydestä mutta mielestäni jossain määrin tunnepitoista lätinää. Määritelmät ovat tarkoin harkittuja kokonaisuuksia siinä missä varsinaiset säännötkin. Kaikella on merkitys, turhaan eivät lordit näitä juttuja ole pohtineet. Kyse nyt kuitenkaan ei ole teitä suojaavasta säännöstä vaan kentille suodusta kiinteiden haittojen statusta rajoittavasta menettelytavasta. Tätä kantsii harrastelijahistorijoitsijankin pohtia.

Määritelmä kuvaa tyhjentävästi mikä on haitta eli kaikki mikä on keinotekoista napsahtaa tämän piiriin. Tämä kuitenkin sillä edellytyksellä ettei haitaksi epäilty ei ole kentän ulkorajaa tai sen ulkopuolella. Samassa määritelmässä edelleen selkiää myös yhtä näppärästi mikä on kiinteä haitta eli ne mitä ei voida helposti ja viivyttelemäti liikutella. Aika selkeetä mutta sitten haitan määritelmään liittyy vielä tämä kentälle suotu mahdollisuus määräysvallallaan ampua haittakanditaatti alas.

Oman käsitykseni mukaan tässä on pyrkimys toteuttaa golfin alkuperäistä ideaa eli pelataan palloa sinne minne se edellisellä lyönnillä meni. Tiet tuskin kärsivät siitä kun pallo näiden pinnalta mätkäistään menemään. Ja varsinaisesti mitään pelattavuusongelmaa ei ole, tie ei millään tapaa haittaa lyöntiä. Pelaaja koettaa toki aina hakea edullisimmat lähtökohdat pelinsä mutta aina ei tietenkää voi onnistua vaan vikuroiva peliväline, tuo palloja syövän puun hedelmä, saattaa kimmota jonnekin muualle. Pelaajan oikeus, ilo ja kunnia on puuttua tuohon epäkohtaan välittömästi ja häikäilemäti singauttaa pallo seuraavaksi parhaaseen paikkaan. En minä pysty tätä muutoin ymmärtämään.

Asfalttirakenteisten teiden kohdalla olen taipuvainen tekemään poikkeusken näiden äärimmäisen keinotekoisen rakenteen vuoksi. Ne nyt vaan eivät millään integroidu maisemaan. Toki jos olen niin onnekas että keskelle öljysoraa onnistun palloni toimittamaan, tahdon tuotakin ihmettä päästä kokemaan. Onneksi kaikesta huolimati vapautuminen on vapaaehtoista.