Re: Neulasten siirtäminen jalalla - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitSäännötNeulasten siirtäminen jalallaRe: Neulasten siirtäminen jalalla

#280472 Ilmoita asiaton viesti
KL

Rauski kirjoitti: (9.4.2012 12:17:45)
No ei kyllä mitään sääntöjenvastaista, haluttiin poistaa irtokappaleet jalkojen alta, ettei lipsu. Vaikka kaivaisit kolot jaloille lapiolla, niin ei mitään sääntöjenvastaista, kunhan pallon paikkaa ei parannella.

Ei nyt sentään 🙂 Tuo menee jo vahvasti esteen kunnon kokeilemisen puolelle.

Esittämäsi ajatus pallon paikan parantamisesta näköjään istuu syvässä monen mielessä. Mitä tulee irrallisten luonnonhaittojen siirtämiseen esteissä, niin säännöt 13-4 ja 23-1 eivät mitenkään käsittele pallon paikan parantamista. Vaikka siirtäisit kädelläsi risun 50 metrin bunkkerin eteläpäästä pallosi ollessa sen pohjoispäässä pelisuuntana pohjoinen, niin 2 penttiä tupsahtaa tilille.

Stanssin saa toki ottaa siten kuin säännöt sen sallivat, erityisesti 13-3. Tällöin neulasten siirtymistä ei useinkaan voi välttää eikä siitä luonnollisesti myöskään rangaista. Muualta esteestä niitä ei kuitenkaan saa siirrellä.