16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäRinkun kokouksen satoa!Re: Kysymys aakoolle

#457471 Ilmoita asiaton viesti

Muutoin pitkälti samaa mieltä.

hkgolf kirjoitti: (22.9.2010 10:13:49)
Poodri Hoolle tiedoksi: Myös Paloheinä ja Vuosaari saavat kenttäänsä saman tuen kuin Tali. Tali sai ennen vieläkin halvemmalla, mut nyt nostettiin muiden tasolle. Noi kaksi muuta kenttää hoitavat velvoitteensa kaupunkilaisia kohtaan kuitenkin paremmin.

Kaupunki käyttää maa-alueidensa vuokrauksessa maapohjan markkina-arvoon perustuvaa hinnoitteluperiaatetta. Liikuntavirasto vastaa omalla budjetillaan mm. golfkenttien vuokrasubventiosta. On totta, että uuden vuokrasopimuksen myötä kolme kenttää ovat tasa-arvoisessa asemassa maanvuokran hinnan osalta.

Talin maapohjan arvo on vain hieman eri suuruinen kuin pohjoishelsinkiläinen savikko tai itähelsinkiläinen maankaatopaikka. Markkina-arvoon perustuva hinta on Talissa moninkertainen. Näennäisesti liikuntavirasto siis laittaa kentät tasa-arvoiseen asetelmaan. Veronmaksajana näen ongelmaksi, että kaupungin liikuntabudjetista (liikuntavirasto maksaa kiinteistövirastolle Talin puolesta) osoitetaan yli puoli miljoonaa vuodessa vuokratukea. Jos Tali olisi vuokrasuhteessa suoraan kiinteistövirastoon ja maksaisi oikean tasoista vuokraa, niin asia olisi ok.

Veronmaksaja saisin paremman vastikkeen veroeuroille, mikäli talilaiset maksavat maapohjastaan oikean markkinahinnan ja nykyinen sisäinen subventio käytettäisiin vaikkapa uimahallien rakentamiseen tai ylläpitoon.