26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäGolfosakekaupan elpymisen esteenä oyRe: Golfosakekaupan elpymisen esteenä oy

#409599 Ilmoita asiaton viesti

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen, eli miten golfosakkeen omistaminen olisi kiinnostavampaa. Jälkimarkkinalle on vaikea tehdä suoraan mitään eikä rajoittamisen kautta rakenneta tulevaisuutta. Sen sijaan golfyhtiöt voisivat tehdä aika paljon tehdäkseen golfosakkeen omistamisesta
a) vähemmän riskipitoista / rasitteellista
b) enemmän houkuttelevuutta

Minusta seuraavat muutokset olisivat oikeaan suuntaan

1. Riskipitoisuutta voisi vähentää pienentämällä kiinteää vuosimaksua ja hyväksymällä osittaisen kierrosmaksun, esimerkiksi mallilla 350 €/v + kierrosmaksu 0-30 € riippuen ajankohdasta. Merkittävä etu greenfee-pelaajaan on kuitenkin etuoikeus pelata prime-ajankohtina, minkä lisäksi kierroshinnan pitää olla selvästi alle gf-hintojen. Tämän muutokset myötä useamman kuin yhden golfosakkeen omistamisessa olisi järkeä – eli tällä mallilla minä hankkisin 3 golfosaketta (kaksi pk-lähikentiltä + 1 mökkipaikkakunnalta)

2. Houkuttelevuutta saisi parhaiten parannettua sillä, että laatukenttiä fuusioituisi tai ainakin pelioikeuksia yhdistettäisiin. Esimerkiksi jos Master, HIrsala ja Talma yhdistettäisiin (siis pelaajamäärä per 18r ei kasvaisi nykyisestään), minulla olisi pelioikeus yhteensä 5 * 18 r kentälle. Tämän voisi toteuttaa myös lisämaksulla, eli maksamalla esim. 5.000 € lisää, voi nykyisen osakkeen muuntaa ’superosakkeeksi’, jolla olisi vapaa nimetty pelioikeus näille kaikille kentille, mutta se joka ei halua maksaa lisää, voi jatkaa pelaamistaan nykyisellä kentällä. Uskon, että aika moni olisi valmis maksamaan tuon 5.000 € ja tuo superosake olisi aika houkutteleva myös uudelle osakkeenomistajalle.