Etusivu›Foorumit›Yleistä›Golfia 5 vuotiaalle›Re: Golfia 5 vuotiaalle
Vaikka vanhemman tarkoitusperät ovat kuinka ’viattomia’ tahansa saada lapsi hyvän harrastuksen pariin, on ’hyvän maun rajan’ ylittäminen todella helppoa. Mutta kun heti alkuun rehellisesti myönsit, että kysymys on eläkepäivien turvaamisesta niin jo se on askel parempaan suuntaan, tyttäresi ei siis tarvitse prota – sinä tarvitset psykiatria 😉
No leikki leikkinä, mikä on ehdottomasti tärkeintä lapsenkin kanssa ’urheillessa’. Minulla on itselläni 5-vuotias poika, jonka kanssa olen laatinut ITSELLENI joitakin ’sääntöjä’.
Tähän saakka (2 vuodessa) olen opettanut kuinka päin kädet pitää mailassa olla, siis kumpi ylempänä ja kumpi alempana. Sen lisäksi olen selvittänyt ’hyvän tasapainon merkityksen’ ts. tukeva asento pallo keskelle. Siinä on mielestäni kaikki mitä 5-vuotias jaksaa sulattaa, loppu tulee itsestään jos on tullakseen, mutta ehdottomasti liian monta (kaksikin) asiaa kerralla tai yksityiskohtaiset ja vaikeat asiat kääntävät mielenkiinnon heti off-asentoon.
Tässä joitakin sääntöjäni
1. en ole koskaan pakottanut lasta mukaan kentälle
2. jos lapsi on halunnut kentälle, en ole koskaan pakottanut lyömään palloa
3. jos lapsi on halunnut lyödä palloa, olen muistuttanut korkeintaan yhdestä asiasta kerrallaan silloin tällöin, niin monena ’harjoituskertana’ kunnes se on jäänyt kaaliin (esim. käsien ’järjestys’ ja tukeva asento)
4. jaksan seurata ja kehua lapsen ’onnistuneita’ lyöntejä, kestän katsoa räikeitä ’svingivirheitä’ enkä puutu niihin niin kauan kuin lapsella on hauskaa
Eli silloin kun on harjoittelualueella lapsen kanssa niin silloin täysin lapsen ehdoilla. Tosin etiketti yms. asioita olen opettanut jo tiukasti 3-vuotiaasta alkaen, esim.
– griinillä ei juosta
– griinillä pelataan putterilla eikä lyödä lujaa
– pienet ’harjoitusliput’ nostetaan ja laitetaan paikoilleen varovasti, jos ne otetaan pois niin ne lasketaan varovasti griinin ulkopuolelle jne.
Lapset tarvitsevat sääntöjä myös golf-kentällä ja ne jopa tuntuvat paremmin menevän kaaliin kuin mitkään svingiin liittyvät asiat. Svingistä en tosin 5-vuotiaan kohdalla edes puhua. Tunsin suurta ylpeyttä kun poikani jo 3-vuotiaana esitteli griinihaarukkaa ja sen merkitystä pelikaverilleni. 🙂
Mitä sitten olen jatkosta ajatellut niin jossain vaiheessa JOS poika haluaa jatkaa harrastusta ja lähtee myös mukaan kierroksille, yritän mahdollisimman pitkään ikään asti olla laskematta lyöntejä. Tulee koskemaan myös itseäni, silloin kun pelaan poikani kanssa, en laske omiakaan lyöntejä. Sen sijaan ajattelin keskittyä jokaisen yksittäisee lyönnin haasteellisuuteen, eli mitä vaikeampi paikka sen mielenkiintoisempi haaste.
Pojastani siis kasvaa jossain vaiheessa sadistinen tour-pelaaja, joka yrittää saada pallonsa vaikeimman kautta reikään eikä osaa täyttää tuloskorttia 😉
Pojille, lajissa kuin lajissa, tulee jostain syystä kaikenlainen kikkailu ja ’kapinallinen’ improvisointi luonnostaan kun taas tyttöjä kiinnostaa enemmän ehkä mentaalinen puoli ja ’sileämpi’ tie.
Olen jopa nähnyt kun äiti on rangella ’pakottanut’ n. 7-8-vuotiaan tytön lyömään ’vielä nämä 10 palloa’ ’kun kerta on tänne asti tultu’, tytön ’äiti en jaksa enää, mua väsyttää’ tuntui tosi pahalta ja avasi omat silmäni hyvissä ajoissa.