Etusivu›Foorumit›Välineet›etäisyysmittari ja kierrosaika›Re: etäisyysmittari ja kierrosaika
duffer kirjoitti: (9.11.2008 12:42:08)
Näin rospuuttokauden kunniaksi ja talven matkaa odotellessa avaan keskustelun etäisyysmittarista ja sen käytön vaikutuksesta kierroksen kestoon.Tämä juttu voisi olla yhtä hyvin sääntö- kuin välineketjussa, koskee kumpaakin.
Taustaksi kokemusperäistä tietoa. Parin viime kauden aikana olen pari kertaa törmännyt paremman luokan pelaajiin, jotka ovat havaintojeni mukaan jokaiseen yli 20 metrin lyöntiin ottaneet bägistä etäisyyskiikarin ja kiikaroineet aikansa kohden lippua. voi olla että tulokset paranivat mutta aikaa paloi kiikaroijalta kiikarointiin ja kanssapelaajilta kuin myös takana odottelevilta odottamiseen. Kierroksen aikana arviolta 15 minuttia. Jokaiselta odottajalta.
Ymmärrän tällaisen tarkkuden klubimestiksissä ja sitä tärkeämmissä kisoissa mutta en muulloin. Toisella kertaa kyse oli pienehköstä yritystapahtumasta ja toisessa tapauksessa pienestä suffelikisasta.
Näiden kokemusten perusteella toivoisin, että ko laitteen käyttö olisi kielletty ja sallittaisiin ainoastaan isoissa kisoissa. Täysin turha laite tuuppareille ja pikkutapahtumissa. MOT.
No eiköhän se tarkoitus ole ollut juuri päinvastoin. Kisakäyttöön ei, harjoituskäyttöön ehkä. Hyödyllinen omien lyöntipituuksien tarkkaan selvittämiseen.