16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Etusivu Foorumit Etsi Hakutulokset: "suomen huonoin kenttä"

25 hakutulosta - 1 - 25 (29 yhteensä)
  • Julkaisija
    Hakutulokset
  • #517564

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Mielestäni huonoin kenttä, jolla olen pelannut, oli Gumböle hieman alle kaksi vuotta sitten. Greencardin suoritin siellä, ja ekalla kierroksella tuli vaikea tilanne kun pallo makasi väylällä traktorin renkaanjäljessä. Oletettavasti Gumböle on parin vuoden ja laajennuksen jälkeen kehittynyt paljon, mutta vähän vielä epäilyttää.

    #517563

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Olet oikeassa, kunnon golffari osaa arvostaa myös vaativia kenttiä, vaativilla kentillä tarkoitan kenttiä, joissa ruoho ei aina olekaan tasapituista väylästä riippumatta ja griinit eivät ole nopeudeltaan täysin samanlaisia. Lyönnin onnistuminen on AINA pelaajasta kiinni, ei kentästä.

    Meidän pitäisi osata arvostaa näitä vähäpätöisiksi haukkumiamme kenttiä, nimittäin niistä on suuri osa rakennettu ihailtavalla pioneerihengellä, jota tarvitaan kaikessa urheilussa mukaan lukien Golf.

    Itse olen ’valitettavasti’ siinä ns. onnellisessa asemassa, jossa olen saanut aloittaa golfin pelaamisen hienoilla trimmatuilla kentillä. Olen kuitenkin käynyt pelaamassa monilla tässäkin viestiketjussa haukutuilla kentillä, ja voin sanoa, että olen nauttinut sydämeni kyllyydestä jokaisesta kierroksesta, siitäkin huolimatta, että kierros on loppunut kesken jo puolivälissä, kun reikiä ei enään ole riittänyt.

    Nämä ns. rupukentät mitä te moititte syntyvät rakkaudesta lajiin, eivätkä vaan ja ainoastaan rahan ansaitsemis tarkoituksessa, Muistakaa moitteissanne se.

    #517562

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Tuskin tätä palstaa nyt kukaan lomaoppaana lukee siitä mille kentälle menee.

    Kyllä esimerkiksi Irlannissa monet kuuluisat links-kentät ovat monet varsin ’natural’-kunnossa. Tässä piilee kenttien hienous. Väylät ovat todella paljaita: ruohoa on nippa nappa. Varmasti tämän palstan keskivertokirjoittaja toteaisi: väylillä ei ruohoa, pallo ei istu väylällä tiin päällä kuin kotikentällä. Se onkin juuri se taito: osata lyödä puhdas osuma, saat varmasti hyvät spinnit.

    Samoin maasta löytyy toisenlaisia ’natural’-kenttiä, joissa todella kentänhoitoon on uhrattu minimi: väyläruohokin on pitempää ja griinitkään eivät viimeisen päälle. Tällaistahan golf on ollut joskus kaikkialla.

    Sallittaakoon Suomeenkin monenlaiset kentät ja arvosteltakoon niitä sellaisina kuin ne ovat. Ei lyhyt tai pitkä väyläruoho tee kentästä välttämättä huonoa. Samoin kuin ei tee lyhyt tai metrin korkuinen raffikaan. Kentät ovat erilaisia.

    Paljon miellyttävämpää olisi rakentavat kommentit kentästä ja sen ominaisuuksista sen sijaan, että kirjoitetaan: Suomen huonoin kenttä. Kyllä kentällä pelaavat seuran jäsenet ovat useimmiten tietyllä tavalla ylpeitä omasta kentästään. Samoin kuin henkilöt, jotka ovat kentän rakentaneet meille kaikille pelattavaksi.

    Yleensä pakkaa olemaan totta, että lähes kaikki golfmailat ja kentät ovat parempia kuin pelaajat, jotka niillä pelaavat.

    #517561

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nimetön

    Tämä on ihan asiallinen aihe vaihtaa mielipiteitä ja tietoja. Ajatelkaa esim. nelihenkisen golfariperheen pettymystä, joka lomareissullaan luulee tulleensa kunnon golfkentälle ja maksaa sitten 4 x greenfeen, mutta joutuu jollekin apilaa työntävälle ent. viljapellolle.

    Olen nähnyt ihmisten itkevän kiukusta.

    #517560

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Sarfvik new course, ainoa kenttä jolla tuli ysillä alkava kierros 2002. Jäi tosi paha mieli.

    Peuramaan par 3 oli paras, ainoa joka meni alle parin. Jäi tosi hyvä mieli.

    #517558

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Niin mutta onko kukaan pelannut koillis-golffissa…?

    #517559

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Minusta aihe olisi hiukan laajennettuna ok ja onhan joissain repliikeissä sivuttu hinta/laatusuhdetta.

    Hyvistä ja huonoista kokemuksista tästä näkökulmasta kuulisi mielellään.

    #517557

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    dog

    Fiilis vaikuttaa eniten siihen, onko kenttä huono vai hyvä. Jos olosuhteet, pelikaverit, pelin sujuminen on OK, huonokin kenttä tuntuu mukavalta ja päinvastoin kiukuttelevat ja varsinkin ilkeyksiä huutelevat muut ryhmät tekevät loistavasta kentästä surkean.

    Sivaltaja on asialla; viime kesän tyhmin, onnettomin ja naurettavin pelikavari oli Tuusulassa tyyppi, jonka kahden pelaajan ryhmä saavutti meidät kolmen ryhmän 18. reiällä ja tuli sanomaan, että voisimmeko nopeutta peliä. Teimme niin ja olimme jo putanneetkin viimeisellä reiällä, kun kaverit vielä tuhrasivat jotain 17. reiällä. Tästä tuli meille sloagan koko loppukesäksi. Eli eiköhän suhtauduta toisiin pelaajiin siten kuin toivoisimme heidän suhtautuvan meihin!

    #517556

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Jo on taas keskustelunaihe… Taitaa olla liikkeellä samat itkijänaiset jotka ruikuttaa toisessa topicissa vuokrapelioikeuksien hinnoista.

    Taidanpa aloittaa uuden keskustelun: Kuka oli viime kauden tyhmin, onnettomin ja naurettavin pelikaveri jonka kanssa pelasitte…

    #517555

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Huono kenttä on ihan ok, jos se on halpa. Ja siitä näkee, että se on melkein itse ’jaloin tehty’. Mutta huono ja kallis kenttä sylettää. Halvalla ja kalliilla tarkoitan greenfeetä.

    #517554

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Huonoin kenttä, missä itse olen pelannut oli Gumböle (mm. kaksi harhautunutta osumaa minuun), mutta siitä on jo pari vuotta. Kenttä lienee nyt parempi.

    Mielestäni meidän on kuitenkin ristiriitaista näitä kenttiä arvostella muuten kuin näin huumorilla, sillä useimmat pienet 9-reikäiset ovat ’talkoo-kenttiä’ ja syntyneet juuri siitä pioneerihengestä, mitä tälläkin foorumilla on kaivattu.
    Miksi ei TULE uusia kenttiä? Miksi kunnat eivät tue? Miksi kukaan ei tee mitään?

    Näillä (kehnoillakin) kentillä on tehty. Eli toisaalta hatun noston paikka, vai mitä =)

    #517552

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nelosen draivi ohjelmassa valituista suomen parhaista kentistä huonoin on Golf Porrassalmen Annilan kenttä. Siis huonoin paras kenttä. Suurimman osan kesästä väylien 3, 9, 13 ja 16 avaukset suoritettaan lavoilta. Ihan mukava kenttä kesälomalla kiertää muutaman kerran kun mökki on vieressä mutta suomen paras – tuskin. Ehkäpä äänet tulivat juuri klubin leppoisuudesta ei niinkään kentän lay-outista tai kunnosta. Kyllä yleensä kenttien green-feet ovat suhteutettu kentän kuntoon ja luonteeseen. Kun sattuu huono päivä niin se kenttä millä kierros pelattiin on suomen huonoin.

    #517551

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Itse olen viihtynyt kaikilla kentillä, joilla olen pelannut. Eri kentät tarjoavat erilaisia pelikokemuksia. Sehän lienee tarkoituskin.

    Hyvin pelkistetyt kentät ovat yksinkertaisuudessaan mukavia. Esimerkiksi Vammalan vanha 9-reikäinen, jota täällä on negatiivisesti arvosteltu, oli aikoinaan varsin mielenkiintoinen kokemus. Samoin mielestäni Nevaksessa on todella hieno klubitalo.

    Eli haluaisin sanoa, että golfkenttä on tekijänsä luomus, taideteos. Minusta huonoimman sijaan olisi syytä kysyä: missä et viihtynyt tai mikä sinusta oli kallis suhteessa tarjottuihin palveluihin ?

    Kentistä en ole löytänyt Suomesta huonoa, mutta klubitaloista rumiksi arvostaisin ainakin Meri-Teijon ja Lakesiden hyvin epäinhimilliset talot. Kuinka hienoja (ja vaatimattomampiakin) olisi saanut tehdyksi näille hienoille paikoille.

    #517550

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nimetön

    Vielä yksi asia unohtui tuosta viestistä. Eli kuinka mukavia siellä ollaan golffareita kohtaan, joita siellä ilmeisesti pidetään potentiaalisina vandaaleina. Olin toissa juhannuksena yötöissä ja ajattelin päivällä käydä hiekkaharjun rangella vähän harjoittelemassa. ’Kenttä’ ei ollut auki, joten keräsin itse pallot pituuskylttien vierestä ja viereisestä ojasta josta palloja muutenkaan ei saisi kerättyä ja aloitin harjoitukset. Ehdin lyödä varmaan vajaat 10 min kun paikalle tuli joku miespuolinen henkilö ajamaan minua ja kahta muuta harjoittelemassa ollutta henkilöä pois. Ei auttanut pyydöt, emmekä saaneet edes lyödä palloja loppuun vaan piti lähtä heti pois ettei vaan tulisi enemmän ihmisiä tuollalailla ilmaiseksi lyömään… Vertailukohtana esimerkiksi kotikenttäni kotka, jossa saa rangella lyödä palloja sen ollessa kiinni jos itse pallot kerää.

    #517549

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nimetön

    Huonoin kenttä sekä mielestäni rumin ’klubi’, löytyvät hiekkaharjusta. Asuin hiekkaharjussa vuoden ja kävin jonkin aikaa harjoittelemassa kyseisellä ’kentällä’, kunnes lähipelialueen viereen ilmestyi kyltti ’lähipelimaksu 15’ tjs. Pelasin myös yhden kierroksen eli 9 reikää tällä naurettavalla peltoysillä jossa ainakin yksi tee oli matolta. Myös kierrosmaksu oli kaikkea muuta kuin kohtuullinen. 90 mk / 9 reikää eli 18 reikää 180 mk, joka on esimerkiksi enemmän kuin kotikentälläni kotkassa jossa kuitenkin pelataan myös fgt:tä.

    #517548

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nimetön

    Kyllä nimimerkki ’jorman’ (!) rankkaus huonoimmasta vielä toimivasta kentästä (Pirkanmaan golf Tampereen Messukylässä, viitassa ’Golfkeskus’) pitää hyväksyä. Sehän uhoaa laajentavansa alueen 18 -reikäiseksi ja yrittää epätoivoisesti myydä osakkeita jo etukäteen. Nyt sais, nääs, halvalla! Ja aina pääsee ’pelaamaan’ max. 15 minuutin sisällä eikä aikoja tarvitse turhaan varailla. Oliko se nyt toissakesä kun tuli vähän vettä niin ainoa peli millä olisi päässyt etenemään oli soutuvene. Läheisen järven pinta näet nousi väylien tasolle. Pistäkää paremmaksi jos pystytte.

    #517547

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Täällä näyttää olevan vallalla tapa moittia, halpoja, pienen budjetin ’maaseutukenttiä’.

    Hintaan ja statukseen nähden aika heikko kenttä on Nurmijärvi (hieni klubi!) ja samoilla perusteilla Ruuhikosken klubitalo (myös palveluhenkisyys ja taso).

    Mutta vanhaa sanontaa lainaten; huonokin kenttä on paljon parempi kuin ei lainkaan kenttää!!!

    #517546

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Kotojärvi on maailman ainoa minigolf-rata jossa on luvallista käyttää driveria

    #517545

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Pirkanmaa Golf!

    Voisko olla jopa maailman huonoin kenttä?

    Jatkettaisiinko keskustelua vain 18-reikäisistä

    kentistä koska puolikkaat on vain puolikkaita.

    #517544

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Peltola Golf on ainoa ’golfkenttä’ jossa olen hukannut pallon väylälle, oli sen verran päässyt apila rehottamaan.

    Toki täytyy sanoa, että Peltolan porukka tekee osaltaan arvokasta työtä, ja resurssit varmaan rajoittavat kunnossapitoa/kehitystä.

    On hyvä, että on paikkoja, joissa on helppo aloittaa Golf.

    #517543

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nimetön

    Suomen huonoin klubi löytyy kyllä Outokummusta, mutta siihen ei saa nyt sekoittaa kenttää. Outokummun 9 reikäinen kenttä on kuitenkin varsin hyvä kokemus eikä kuntokaan ollut hassumpi..

    #517542

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Kentistä ehdottomasti huonoin on Anola, katso kenttärankingista perustelut.

    Outokummussa on kieltämättä varsin erikoinen klubi, mutta Laukanlampi golf CLUBin klubitalo on vanha lato. Ladon seinässä on postilaatikko, johon voi green feen maksaa ja ei kun pelaamaan.

    Kyseinen ’Klubitalo’ löytyy Jäppilästä, samalta suunnalta löytyy myös tuo Anola, joten kannattaa poiketa jos siellä päin liikutte 😉

    #517541

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Minun mielestäni huonoi klubi on Outokummussa. Kun menimme sinne tankkaamaan bensaa niin huomasimmekin että se pieni valkoinen bensa-aseman koppi olikin golf-klubi!!!!!!!!

    #517540

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Huonoin kenttä Gumböle, ’Klubitaloista’ Hiekkaharju

    #517539

    Vastauksena viestiin: suomen huonoin kenttä?

    Nämä molemmat löytynee Peltola ’golfin’ kentältä…ainoa kenttä jossa olen nähnyt 220m pitkän par 4sen jonka joutuu avaamaan SW:llä että pääsee doglegiin jossa joutuu kaivamaan vuorikiipeilyvälineet bägistä kakkoslyöntiä varten…niin ja avataan siellä par 3:nen ladon ylitsekin…Kuvia näistä väylistä löytyy http://www.peltolagolf.com

25 hakutulosta - 1 - 25 (29 yhteensä)