Aihe: Yhden jalan sääntö - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Yhden jalan sääntö

Etusivu Foorumit Yleistä Yhden jalan sääntö

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ammattilaisilla vähintään on ollut ja on erittäin suositeltavaa, pitäisi olla jopa pakollinen, amatööreillekin yhden jalan sääntö reiän ympärillä, mutta viime aikoina kun tvstä on katsellut niin sitä ei juuri kukaan noudata, ei ainakaan nuoremmat amm. pelaajat. Olen tätä kysellyt lähetystenkin aikana, mutta ei mielestäni ole näkynyt vastauksia. Golf on etikettilaji jä säännöt pyrkivät siihen, että mahdollisimman vähän puututaan kanssapelaajien peliin ainakaan negatiivisessa mielessä. Nyt näyttää siltä, että kaikki pitkään hyväksi koettu on menossa roskiin.

    ts

    Hyvä avaus ja toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monta lukijaa.

    Siis yhtä jalkaa lähemmäs reiän reunaa älköön tulevalla kaudella kukaan astuko!!!!

    Jos ei tuolta matkalta ylety palloa nostamaan reiästä, suosittelen Pilatesta vahvistamaan syviä lihaksia 😉

    Nykyään tulee kentällä aika usein nähtyä muitakin samantyyppisiä etikettivirheitä klubipelaajien toimesta. Esimerkiksi greenibunkkereihin mennään lyhintä reittiä viheriön syvältä puolelta, eikä bunkkerin takaa matalalta puolelta. Sitä en tiedä onko syynä laiskuus vai tietämättömyys. Virheellisten toimintatapojen oikaisu on meidän kanssapelaajien vastuulla, muuten huonot tavat vain jatkavat leviämistään.

    ts

    Niijjuuu.. tuli tosta Pakan postauksesta vielä mieleen, että jostain alkanut pesiytymään myös tapa, että oma lyöntijälki bunkkerissa kyllä siivotaan, mutta eihän noilla kulkemisjäljillä niin väliä.

    Bunkkeri pitää pistää poistuessaan siihen kuntoon kuin sen haluisi itselleen olevan. Samoin tietty kaikki muukin osuus kentästä.

    mac

    Ja vielä enemmän näkee greeneillä korjaamattomia pallon alastulo jälkiä, jos korjaa oman niin saa korjata vielä kolme muuta, todella ikävää, eikös kaikille säännöt ole vielä tiedossa, vai onko nykyään pelaajat niin saatanan lihavia että ei taivu!

    JKO

    Putterin päähän tutti niin me senioritkin saamme pallon alhalta helposti.

    mac kirjoitti: (11.3.2007 12:01:14)
    Ja vielä enemmän näkee greeneillä korjaamattomia pallon alastulo jälkiä, jos korjaa oman niin saa korjata vielä kolme muuta, todella ikävää, eikös kaikille säännöt ole vielä tiedossa, vai onko nykyään pelaajat niin saatanan lihavia että ei taivu!

    Samaa mieltä! Kerran katsoin lyhyen par4 reiän greeniä ja siinä ei ollut yhtäkään neliömetriä jossa ei olisi ollut alastulo jälkeä.

    Toinen ärsyttävä seikka on se kun osa pelaajista kääntää alastulo jäljen korjatessaan väärään suuntaan sitä greenihaarukkaa.

    Bunkkerit alkavat olla nykyään niin helppoja, että ehkä se on vain hyvä ettei kävelyjälkiä korjata, mutta lyöntijäljet pitäisi kyllä korjata.

    EFC

    Löylykauha kirjoitti: (11.3.2007 12:58:07)

    että ehkä se on vain hyvä ettei kävelyjälkiä korjata, mutta lyöntijäljet pitäisi kyllä korjata.

    Tuohon kävelyjälkikohtaan haluaisin hieman lisäselvitystä ???

    EFC kirjoitti: (11.3.2007 13:21:10)

    Löylykauha kirjoitti: (11.3.2007 12:58:07)
    että ehkä se on vain hyvä ettei kävelyjälkiä korjata, mutta lyöntijäljet pitäisi kyllä korjata.

    Tuohon kävelyjälkikohtaan haluaisin hieman lisäselvitystä ???

    Löylykauha taitaa olla niin taitava bunkkereissa, että toivoo lisähaasteita. Mikä onkaan mukavampaa, kuin löytää pallo bunkkerista jalanjäljestä. Etenkin kantapään synnyttämä monttu tarjoaa oikein unelmamakuun 😉

    Jos lyö bunkkeriin niin kärsiköön kunnolla. 😉 Tietysti eräät ihmiset uppoavat sinne bunkkeriin polviin asti niin he voivat kyllä haravoida jälkensä…

    Löylykauha kirjoitti: (11.3.2007 18:02:42)
    Jos lyö bunkkeriin niin kärsiköön kunnolla. 😉 Tietysti eräät ihmiset uppoavat sinne bunkkeriin polviin asti niin he voivat kyllä haravoida jälkensä…

    Ehkä ei ihan polvia myöten kannata hautautua. Mutta kaltevalla bunkan pinnalla ei välttämäti ole ollenkan pöljä idea kaivaa jalkansa hiekkaan. Tälleen mulle opetti eräs pelimies.

    joo pitäsköhän sitten laittaa vielä rautaseiskan päähän greenihaarukka niin et tarttis siinäkään kyykistyä.

    ois pitäny lainata jko:ta mutta en jaksanu

    r00b kirjoitti: (11.3.2007 19:56:30)
    ois pitäny lainata jko:ta mutta en jaksanu

    Jaksoit tämän kuitenkin kirjoittaa/ilmoittaa?

    r00b kirjoitti: (11.3.2007 19:56:30)
    ois pitäny lainata jko:ta mutta en jaksanu

    Jotenkin teksti saa ajattelemaan että muutama pallonalastulojälki tms on jäänyt korjaamatta..

    Löylykauha kirjoitti: (11.3.2007 12:58:07)
    että ehkä se on vain hyvä ettei kävelyjälkiä korjata, mutta lyöntijäljet pitäisi kyllä korjata.

    Onneksi Suomessakin löytyy vielä seuroja, joihin et ole tuolla asenteella tervetullut.

    Tää nyt on vähän OT threadin avaukseen nähden, mutta nuo alla olevat golfpoliisien kommentit loihevat muistelemaan jonkun historiakirja kuvausta oikeasta golffista (oisko ollut Bobby Jonesin tarina tms.). Voisi olla mielenkiintoista pelata vuosisadan alun säännöillä ja tavoilla rundi golffia; Bunkkereita ei harjata ja palloa ei griinillä merkata saati sitten nosteta. Este rankaisee ja stymie ratkaisee jne.

    Tarkennuksen vuoksi vielä, jotta minä merkkaan vähintään neljä alastulojälkeä / kerni ja harjaan bunkat preusteellisesti. Elämä on nopean pelaamisen ja kentän ylläpitoon kuluvan ajan välistä tasapanoilua:)

    Pelataankos muuten noissa hickory-peleissä nykysäännöillä vai (soveltaen) noiden entisten aikojen tapaan?

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #481064 kohteessaYhden jalan sääntö

Etusivu Foorumit Yleistä Yhden jalan sääntö