Aihe: Wilson Ci/Di-raudat - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Wilson Ci/Di-raudat

Etusivu Foorumit Välineet Wilson Ci/Di-raudat

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen aloitteleva pelaaja ja nyt pitäisi lainamailojen tilalle hankkia omat mailat. Olen katsellut Wilsonin Di ja Ci-sarjoja ja nyt tulisi päättää kumpi. Ci on käsittääkseni vähemmän anteeksiantavampi kuin Di, mutta toisaalta haluaisin kuitenkin haastetta harrastukseltani. Olisiko se liian suuri loikka ostaa suoraan Ci:t ja harjaantua niillä?

    Tervetuloa hienon harrastuksen pariin!

    Itse lähtisin liikkeelle noilla Di-sarjan raudoilla, mutta käy kokeilemassa molempia ja valitse ne, jotka paremmin toimivat sinulla. Yksi pelikaverini suosii edelleen noita Di-rautoja, vaikka onkin singelitasoituksella. Eli varmasti pätevät mailat nekin.

    Haastetta on luvassa riittämiin tässä harrastuksessa oli mailat mitkä hyvänsä, sen voin luvata.

    Tämä on aika mones kerta kun haukun Wilsonin Di-sarjan pystyyn loftivalinnoissa.
    PW42.5, GW46, SW55.
    Aivan syvältä; noilla lofteilla peruspelaaja lyö mitat sw85m, GW115m, PW125m. Mitä järkeä on jättää 30 metrin ero kahden wedgen väliin?

    Jos tuo systeemi muka oikeasti toimiva, miksi Wilsonin ”parempien” settien PW on 47 asteinen? ja 42,5 jää i8:n ja i9:n väliin.

    i3 on 18 asteinen ja 39,5 tuumaa pitkä. Pitää olla helvetin hyvä pelaaja ennenkuin tuota mailaa voi käyttää muuna kuin verkonpainona.

    On kyllä ostaisi näitä edes anopille joululahjaksi.

    Parti kirjoitti: (14.7.2011 17:56:01)
    Tämä on aika mones kerta kun haukun Wilsonin Di-sarjan pystyyn loftivalinnoissa.
    PW42.5, GW46, SW55.

    Näköjään Wilson osallistuu ’meillä on pisin i7’ kilpailuun. Wilsonilta en harkitsisi muita kuin FG sarjaa keinotekoisen loftivääntelyn vastustajana. Ja onhan nuo sentään nätin näköiset. Kyllä ainoa ja oikea PW on 47*. nih.

    Parti kirjoitti: (14.7.2011 17:56:01)
    Tämä on aika mones kerta kun haukun Wilsonin Di-sarjan pystyyn loftivalinnoissa.
    PW42.5, GW46, SW55.
    Aivan syvältä; noilla lofteilla peruspelaaja lyö mitat sw85m, GW115m, PW125m. Mitä järkeä on jättää 30 metrin ero kahden wedgen väliin?

    Jos tuo systeemi muka oikeasti toimiva, miksi Wilsonin ”parempien” settien PW on 47 asteinen? ja 42,5 jää i8:n ja i9:n väliin.

    i3 on 18 asteinen ja 39,5 tuumaa pitkä. Pitää olla helvetin hyvä pelaaja ennenkuin tuota mailaa voi käyttää muuna kuin verkonpainona.

    On kyllä ostaisi näitä edes anopille joululahjaksi.

    Joo, aika pitkältä gapiltä vaikuttaa. Mutta voihan noita wedgejä hankkia sitten vaikka erikseen. Sekin vaikuttaa tosin hieman ongelmalliselta: Yleensä on tapana ottaa PW:iin asti rautasetti ja kun Di11-setin PW:n lofti on 42,5, niin tarvitsisi n. 4 wedgeä lisäksi, jos haluaisi pitää mailojen loftien gapit siinä 4-5 asteen tietämillä. Siis jos haluaa, että nuo loftit menisivät n. 60 asteeseen saakka (ei ehkä välttämätöntä ainakaan aloittelijalle). Äkkiä tulee tuota menoa raja vastaan mailojen sallitussa määrässä. Tämän Di11-setin kanssa vaikuttaa melkein välttämättömältä ottaa mukaan ainakin tuo GW (joka luultavasti sekin menee pidemmälle kuin joidenkin settien PW) ja supistaa pitkien rautojen päädystä tarpeen mukaan.

    Kaipa tuon Di11-setin SW:n ajatuksena on ollut tarjota sellaisille pelaajille, jotka eivät halua satsata wedgeihin paljoa rahaa edes jokin maila, jolla voi sitten lyödä hiekasta ja tehdä hieman korkeampia lähipelilyöntejä.

    Noiden Di11-rautojen hehkutus pitempilyöntisempinä on – ainakin osittain – pelkkää lumevaikutusta, sillä esim. PW:n lofti on pienempi ja varren pituus on pidempi kuin joidenkin rautasettien 9:n vastaavat. Lisäksi varren paino on minimoitu, joka saattaa heikentää kontroitavuutta. Raudat ovat tarkkuustyökaluja eikä niillä ole tarkoitus takoa johonkin hevon kuuseen mahdollisimman pitkälle 😀 Olennaista on rakentaa tasapainoinen setti.

    Mitään käytännön kokemusta ei siis kummastakaan otsikossa mainitusta rautasetistä ole; innostuin vain hieman tsekkaamaan noiden speksejä.

    Parti kirjoitti: (14.7.2011 17:56:01)
    Tämä on aika mones kerta kun haukun Wilsonin Di-sarjan pystyyn loftivalinnoissa.
    PW42.5, GW46, SW55.

    Kummallisia lofteja tosiaan. Vai löytyykö Wilsonilta 50,5-asteinen AW? Ci-sarja on sentään loftitettu oikein, PW on 48 astetta. Sen pohjassa tosin lukee GW.

    On muillakin valmistajilla toki epäilyttäviä lofteja. Kaveri oli jokin aika sitten ostanut 5-PW -settinsä (Taylormade?) jatkeeksi 4-hybridin (26 astetta) ja 52-asteisen wedgen. Ei miestä paljon hymyilyttänyt, kun selvisi että i5 on juurikin 26 astetta ja PW puolestaan 44.

    Vinkki: osta halvemmat ja käytä väliraha pron tunteihin.

    Tittelisti kirjoitti: (15.7.2011 0:28:32)
    On muillakin valmistajilla toki epäilyttäviä lofteja. Kaveri oli jokin aika sitten ostanut 5-PW -settinsä (Taylormade?) jatkeeksi 4-hybridin (26 astetta) ja 52-asteisen wedgen. Ei miestä paljon hymyilyttänyt, kun selvisi että i5 on juurikin 26 astetta ja PW puolestaan 44.

    Tähän on näppärä hankkia jonkin W- taikka T-valmistajan 48-asteinen wedge.
    Voi hommata vaikkapa koko värisuoran, PAGSL.

    Mika Hekkanen kirjoitti: (15.7.2011 1:40:25)
    Tähän on näppärä hankkia jonkin W- taikka T-valmistajan 48-asteinen wedge.
    Voi hommata vaikkapa koko värisuoran, PAGSL.

    *köh*mainos*köh* *hymiö*

    Kannattaisi mailavalmistajien innovoida ja muuttaa settien SW:t raakasti 80-asteisiksi. Kyllä niitä aakkosia siihen väliin riittää…

    Tittelisti kirjoitti: (15.7.2011 0:28:32)
    On muillakin valmistajilla toki epäilyttäviä lofteja.

    Epäilytävyyteen en ota kantaa, mutta kyllä noita lofteja olis hyvät katsella ennakkoon kun settiä kasaa.

    Pikaisesti kurkin eri valmistajien sivuja:
    PW loftit
    TM Burner – 45
    Titu AP1 – 45
    Cobra S3 max – 43
    Srixon Z star – 44
    Nike SQ Machspeed – 45
    Adams A7OS – 44
    Callaway Edge – 44
    Cleveland CG16 – 44
    Mizuno JPX800 -44

    Pienenä vertailuna varastosta löytyy vanhat (n. 30v) Wilson Aggressorit. Setin PW on 50 asteinen ja r9 46 asteinen.

    Wilson FG62 PW47
    Wishon 555M Forged PW48
    TM Tour Preferred MC Irons PW47
    Mizuno MP68 PW47
    Ping s56 PW47
    Cleve CG16 Tour PW46
    Perinteiset merkit Titu AP1 ja Calla RAZR X Tourit ovat hieman erikoisesti kikkailleet ja rautasatsit päättyvät W/A-wedgeen 50 astetta.

    Eli kyllä kaikilla valmistajilla on näiden ”rahat pois pienimunaisilta”-settien vastapainoksi oikein suunniteltuja malleja.

    Tittelisti kirjoitti: (15.7.2011 2:02:23)

    Mika Hekkanen kirjoitti: (15.7.2011 1:40:25)
    Tähän on näppärä hankkia jonkin W- taikka T-valmistajan 48-asteinen wedge.
    Voi hommata vaikkapa koko värisuoran, PAGSL.

    *köh*mainos*köh* *hymiö*

    Ei muuten ollut. Miksi mulla olisi syytä mainostaa 2 vuotta sitten lopettamaani liiketoimintaa?
    Missään järkevänä pitämässäni mailasetissä ei PW:n ja SW:n väliin mahdu kahta lisäwedgeä enkä tahtonut tälläkään kertaa erikseen kirjoittaa sarkasmivaroitusta.

    W- ja T-merkeistähän tässä jo valmiiksi keskusteltiin, jos et huomannut.

    Vastauksena alkuperäiseen:
    Näistä kahdesta vaihtoehdosta suosittelen ehdottomasti Ci-mallia. Järkevämmän oloiset speksit. Tosin siitäkin puuttuu yksi wedge välistä, eli suosittelen hankkimaan 52-asteisen GW48:n ja SW56:n väliin.

    Ja kun tähän sarjaan sellaista ei saa, Joudut hommaamaan sen eri sarjasta. Jos mahdollista, osta Cistä vain 5-GW ja siihen lisäksi 52 ja 56(-58) asteiset wedget. Kauppias saattaa suostua, jos ostat korvaavat wedget samaan kauppaan.

    Noi game improvement tyyppisten sarjojen wedget kannattaa yleensäkin korvata joillain ”kunnon” wedgeillä. Esim Wilsonin TW9, jos haluaa pysyä samassa valmistajassa.

    Mielestäni vieläkin fiksumpi veto olisi tarjota 300€ Golpisteen välinepörssissä uutta Taylorin R9-settiä kaupittelevalle kaverille. Ei tarvitsisi muutamaan vuoteen miettiä uusia rautoja.

    Mika Hekkanen kirjoitti: (15.7.2011 10:19:32)
    Ei muuten ollut. Miksi mulla olisi syytä mainostaa 2 vuotta sitten lopettamaani liiketoimintaa?
    Missään järkevänä pitämässäni mailasetissä ei PW:n ja SW:n väliin mahdu kahta lisäwedgeä enkä tahtonut tälläkään kertaa erikseen kirjoittaa sarkasmivaroitusta.

    Humööriä yritin. Pahoittelen. Samoilla linjoilla ollaan kyllä sen suhteen että kaksi väliwedgeä vaativat setit ovat arveluttavaa liiketoimintaa. Etenkin kun vasurin 48-asteisia ei löydy hyllystä missään.

    Chip Greenside kirjoitti: (15.7.2011 11:14:50)
    Eikö se nyt ole aivan sama mitä siellä mailan pohjassa lukee mikäli setti muuten tuntuu sopivalta. Eikä sen GW:n lofti ole 46, vaan AW:n lofti on 46 kuten kaikki asiasta kiinnostuneet voivat lukea.

    *köh*

    Mizunon, Niken ja Titleistin mailoissa PW on ilmeisesti pääsääntöisesti ollut sen 45+ astetta. Josta hatunnosto heille.

    Chip Greenside kirjoitti: (15.7.2011 11:14:50)
    Eikö se nyt ole aivan sama mitä siellä mailan pohjassa lukee mikäli setti muuten tuntuu sopivalta. Eikä sen GW:n lofti ole 46, vaan AW:n lofti on 46 kuten kaikki asiasta kiinnostuneet voivat lukea.

    Jos tarkasti lukee niin voi huomata että myös minun mielestäni on sama mitä mailanpohjassa lukee. Sanoin vaan että on typerää jos vakiosetissä on kahden mailan väli 30m ja rautakolmonen on uber-vaikea. Wilsonin katalogin mukaan settiin ei kuulu kuin mainitsemani wedget. Eli lisäostoksille joutuu. Huonoa suunnittelua erityisesti aloittelijoille suunnatussa setissä.

    Kyllä Ci:ssäkin PW on vain 44-asteinen.

    Itselläni on Ci6:set, enkä pidä ko. mailoja niin vaikeina, etteikö niillä voisi harrastustaan aloittaa. Mikäli kuitenkin innostut lajista ja alat pelata enemmän, kuin parikymmentä kierrosta kesässä, niin muutaman vuoden päästä haluat päästä eroon kyseisestä setistä wedgeihin jäävien aukkojen takia. Sinällään on siis periaatteessa aivan sama kummilla noista kahdesta aloitat, koska jonkin ajan päästä haluaisit vaihtaa Ci:tkin pois.

    Mikäli noista kehittyvän pelaajan seteistä löytyy taottuja mailoja (Callaway?), niin ne voi sitten pienellä rahalla käyttää prolla väännettävänä sopivimmiksi, Ci:t tai Di:t ei kuitenkaan valettuina moiseen urakkaan taivu.

    Vaikka tässä nyt Ci:n lofteja arvostelenkin, niin muuten ovat kyllä todella hyvät mailat mielestäni.

    Zam

    Sorsa kirjoitti: (16.7.2011 11:34:39)
    Mikäli noista kehittyvän pelaajan seteistä löytyy taottuja mailoja (Callaway?), niin ne voi sitten pienellä rahalla käyttää prolla väännettävänä sopivimmiksi, Ci:t tai Di:t ei kuitenkaan valettuina moiseen urakkaan taivu.

    Mistäs päättelit että niitä ei voisi vääntää ? Kyllä ne taipuu ainakin 2-astetta, tuurilla vähän
    enemmänkin.

    Ja kun lofteja joutuu vääntämään pahimmillaan 4 astetta tai jopa enemmän, niin samalla sitten voi olla tarpeen grindata lavan bounce kohdalleen ja kromata lavat uusiksi.
    Järkevää? Harvemmin.

    Zam kirjoitti: (16.7.2011 13:40:19)
    Mistäs päättelit että niitä ei voisi vääntää ? Kyllä ne taipuu ainakin 2-astetta, tuurilla vähän
    enemmänkin.

    Prolta asiaa kysyessäni vastasi, etteivät väänny. Oli kokemustakin kyseiseen sarjaan kuuluvan mailan katkaisusta operaatiossa, Wilsoniltakin oli tullut vastaus, ettei niitä tosiaan pahemmin taivutella ja olivat lähettäneet uuden tilalle.

    Ja mikäli puhutaan Di11:sta, niin vaikka hyvällä tuurilla/taidolla P:n saisi sen 2 astetta väännettyä 45-asteiseksi ja kaikkia muita vastaavasti, niin jippii! 🙂 Vielä väännön jälkeenkin jää melkeinpä kahden mailan rako P:n ja 56 sändin väliin.

    Mika Hekkanen kirjoitti: (16.7.2011 14:47:53)
    Ja kun lofteja joutuu vääntämään pahimmillaan 4 astetta tai jopa enemmän, niin samalla sitten voi olla tarpeen grindata lavan bounce kohdalleen ja kromata lavat uusiksi.
    Järkevää? Harvemmin.

    Jep, eli sinällään taitaa olla aikas sama P:n loftin suhteen, mitkä raudat ostaa alkuun. Jos sitten lajista innostuu, kehittyy pelaajana ja nuo raot alkavat ärsyttää, niin sitten ostamaan raudat, missä P on asteiltaan vielä jotenkin järkevä. Nuo setit ovatkin sitten lähinnä pelimiesten (ja -naisten) rautoja, mitkä eivät enää ehkä aloittelijalle ole niitä helpoimpia vaihtoehtoja.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #304117 kohteessaWilson Ci/Di-raudat

Etusivu Foorumit Välineet Wilson Ci/Di-raudat