Aihe: Vierumäen kurssit - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Vierumäen kurssit

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Vierumäen kurssit

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Ajattelin käyttää ylityövapaapäiväni keväällä Vierumäen golfkurssilla. En ole vielä päättänyt otanko lyhyen (su-ti)kurssin vai pidemmän (su-pe) Onko kokemuksia? Onko millainen opetuksen taso? Takana on vasta ensimmäinen golfkesä (HCP 35) ja olen päättänyt etten itse opiskelulla svingiäni pilaa. On muuten myöhemmin sitten paljon vaikeampaa korjata jos on väärin oppinut lyömään.

    Pohjimmiltaan swingiä jokainen kehittää itseopiskeluna kunhan ensin saa hahmotetuksi persusteteita. Tämä voi varmaankin lähteä liikkeelle joltain kurssilta joskaan kertarysäyksellä ei välttämättä alkua pidemmälle pääse. Kurssin valinnassa olisi siis hyvä päästä samoin tein oikeille raiteille.

    En tiedä vierumäen nykytilasta mutta pari vuotta sitten käytyäni siellä kurssilla totesin ettei sieltä saadut eväät tukeneet jatkokehitystä omalta osaltani. Tosin mikään tekeminen ei juurikaan hukkaan mene ja koin saavani opetusta koko rahan edestä. Yks toimii yhellä ja toinen toisella.

    KL

    Kävin 5 päivän kurssin 5-6 vuotta sitten ja pidin kovasti. Kurssilla oli sen verran pituutta, että kaikki asiat ehdittiin käydä huolellisesti läpi ja mukaan mahtui niin tekniikka-/lähipelikilpailu kuin varsinainen kurssin mestaruuskisakin.

    Minulle sattui hyvä pro, jonka opetustyylistä pidin. Lisäksi saimme mukaan hyvää materiaalia, josta on ollut hyötyä myöhemminkin. Lisäksi harjoitteluaikaa oli runsaasti ja erilaisia harjoitteita käytiin paljon ohjatusti, tietenkin kun kurssilla kerran oltiin.

    Itse koin tuon pidemmän kurrsin oikein hyväksi, koska siinä pääsi keskittymään golfiin kunnolla. Viikonloppukurssi jää helposti sellaiseksi kiireellä sutaistuksi.

    Paljon kuitenkin vaikutta kurssilaisen oma lähtötaso. Minulla tasuri oli jo alle kympin, joten tavoitteet ja tietenkin harjoitteet ja korjattavat asiat olivat toisenlaisia kuin korkeamman tasoituksen kurssilaisilla. Toki meidät jaettiin tason mukaisiin ryhmiin, mikä tietenkin on edellytys asianmukaiselle opetukselle.

    Mitä jatkokehityksen tulee, on se puhtaasti golffarin oman aktiivisuuden varassa. Kovin pitkälle ei yksi kurssi kanna, jos harjoittelu ja taitojen järjestelmällinen analysointi ja kehittäminen jäävät taka-alalle ja pelkkä pelaaminen muodostuu itsetarkoitukseksi. Tällä en tarkoita sitä, että siinä olisi jotakin väärää, mutta silloin on hyväksyttävä, että kehitys väistämättä pysähtyy ennemmin tai myöhemmin.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #251134 kohteessaVierumäen kurssit

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Vierumäen kurssit