11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista

Uudet kujeet

Etusivu Foorumit Yleistä Uudet kujeet

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 57)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei puntteja, ei salarakk..eiku harjottelua. Välineistö on uusiutunut sen verran, että Hekkis vaIHtoi SMT:hen uuden hienon gripin, tai oikeestaan se laitettiin ProLiteen, ja sitten hommasin uuden putterin, Rossa maranello 8-01. Se_on_hjuva. Tätä putterinvaihtoa edelsi, tietysti, Tapsan opettama uusi puttiasento, jota jo tässäkin ketjussa on hierottu.

    Mutta, mikä tärkeintä, Arskan koko svingi meni uusiksi, tietysti, Tapsan kurssilla. Nyt tosin alkaa olla pelko persiissä, että wanhat waivat iskee pintaan, ja kaikki hienot vinkit hukkuu keväällä metsiin ja lampiin.

    Mailat vaihdetaan kaikki paitsi putteri. Kohta aletaan virittelemään puttimatto ja siitä se lähtee. Ulkomaan keikka (onko Ruotsi ulkomailla) toukokuun alkuun, viisi päivää peliä, kaksi rundia per päivä. Eli tuttu kuvio kauden alkuun.

    Ei kukaan ole vielä innostunut kokeilemaan vasen käsi alapuolella?

    Ps. Tapsa who?!!

    Tapsa=Tapio Santala. Opettaa kesäisin Hyvinkäällä ja Virvikissä.

    Hups. Opettaa kyllä talvellakin, mutta ei ulkona noilla kentillä 😉

    Puttasin n.5 vuotta sitten yhden kauden niin että vasen käsi oli alempana, ei parantanut muttei myöskään huonontanut keskiarvoa. Ehkä lähiputit meni varmemmin sisään mut taas vastaavasti pitkissä puteissa pituuskontrolli oli heikompaa.

    Uusia palloja ja parit uuden karheat käsineet pitää hankkia ennen kautta ja viime kaudella kadonnut bägin sadeviitta.

    Vanhoilla välineillä ja toissa kesän uudella svingillä jatketaan. Uuden svingin sisäänajo vie todella kauan muttei se haittaa kun eläkeikäänkin on vielä 20 vuotta.

    Tästä sanoisin aloittelijoille että menkää ihmeessä porolle ajoissa jottei viiden vuoden jälkeen sanota että grippi OK, stanssi OK, backswing OK mutta pannaanpa saatto uusiksi.

    Mentaalipuolella huolellinen valmistautuminen kesän ekaan (ainoaan) böröön, kun tuli nuo uudet wedgetkin hankittua.

    Keskikehon massaa on kasvatettu koko talvi, jotta saa paremmin painoa osuman taakse.

    Uudet pohjalliset hankin kenkiin, jottei kierrosnopeus jää ainakaan niistä kiinni.

    Malttamattomana kautta odotellen …

    Putterii sahailtiin 4cm. Tarkotus oli että hallitsis liikettä vähän paremmin.

    Vermossa paukuttelua, ikuiselta tuntuvan perusvirheen korjaamista eli että etummainen hartia kiertyis oikealla tavalla leuan alle. Vaikeeta on kun on tällaista rautakankimaista notkeutta.

    Siinä ne tärkeimmät. Uusia releitä ei ole tulossa.

    Ihan kamalaa ja täysin hirveetä. Jos Tyry pistäisi tuohon vasemmalle ehdolle maailman kamalimman swingin, niin minä olisin kyllä top nelosessa. Joten äänet minulle, jos ylläpito vielä intoutuu.

    Bråssa ei ole vikaa, sama ketjusta tuttu, mutta kun betoniporsas ei opi, eikä taivu. Kaikki muu on päin persiitä, paitti tulos. Lyönti kulkee kuin unelma ja mailanpään nopeus on kasvanut kymmenisen mailia brån jäljiltä, mutta voi hitto…yäk, miltä se näyttää. Ostakaa laatikko nessuja ja tarkistetaan videolta, niin itketään yhdessä.

    Putti kyllä samaisen roon jäljitä varmaan näyttääkin kutakuinkin hyvältä. Ja tehokaskin tuntuu olevan. Tai en tiedä miltä näyttää, kun en ole videolta tarkistanut. Enkä taida uskaltaa. Loppuu muuten meiltä nessut kesken.

    Punttireeniä ja rangeharjoittelua läpi ’talven’.

    Viikko sitten ostin 500 taalalla vuosiäsenyyden Atlanta Golf Glubiin. 4 kenttää aivan kaupungin tuntumassa ja pelata saa niin paljon kuin kerkeää käytännössä ympäri vuoden.

    Tarkoitusena pelata vähintään kerran pari viikossa.

    Lisäksi putti-ja chippiharjoittelua ylimmänkerroksen kokolattiamatolla. Golfchannelin silmäilyä ja golfpiste.comin juttujen lueskelua.

    Niin ja tulihan tuota hankittua itselleen joululahjaksi medicus-rauta5. Eli swingivirheestä taittuva varsi.

    Ja uuteen kauteen itselleni uusilla käytetyillä Mizuno T-zoideilla.

    Johan on kumma jos ei ala händäri puolittumaan. Mikä lienee puolitumisaika?

    Edellisenä talvena kokeilin ensimmäisen kerran talviharjoittelua: n. 4 kertaa tunti lyömistä hallissa pojan harjoitusten aikaan, kaksi simukeikkaa ja 2,5 kierroksen ulkomaan turnee huhtikuussa. Seurauksena ilmeinen ylikunto, kun lyönti katosi kokonaan toukokuun lopussa. Loppukesä meni uudelleen opiskelussa.

    Vahingosta viisastuneena olen päättänyt jättää ne lyöntiharjoitukset talven harjoitusohjelmasta pois. Simuun voisi vaikka viedä pojan jonkun kerran keräämään lisämotivaatiota harjoitteluun, ja Italiaan tekisi taas mieli kauden startiksi, jos vain kerkiää.

    Muuten pitää vähän kuntoilla, että saan painon putoamaan n. 9 kiloa toukokuun loppuun mennessä.

    Mailarahat laitan pojan varusteisiin. Omat -99-malliset riittävät hyvin tälle tasolle. Mainoksista tietenkin on mukava katsella ja unelmoida, jos vaikka joskus minäkin …

    Uusia välineitä en ehkä tule hankkimaan. Viiden euron putterini kyllä kaipaisi seuraajaa, mutta uutta ei vasurille oikein ole löytynyt. Draiveria hakkaan sillä mielellä, että se hajoaisi tämän vuoden aikana, jotta joutuisin hankkimaan uuden.

    Svingiä on pistetty uuteen uskoon toden teolla. Kolme pron tuntia takana ja kaksi edessä. Maaliskuun lopulla odottaa viikko Espanjassa. Joka päivä 2 tuntia ohjattua treeniä ja kierros kentällä.

    Lahjattoman pitää harjoitella. Tähän mennessä on tänä talvena hallissa kertynyt chipit mukaan lukien 20 700 lyöntiä. Tunnelin päässä näkyy yhä kirkkaampi valo. Putteja en ole tullut laskeneeksi. Niitä lienee vain n. 5 000.

    Pelikauden aikana yritän tosissani keskittyä vain yhteen lyöntiin kerrallaan. Saas nähdä onnistuuko.

    Mjoo rautaa on vedetty, ettei anemia pääse yllättämään. Yksi viikonloppu käyty hauskuuttamassa roota ja kaks kertaa simulaardissa kurittamassa ja tuskastuttamassa itteensä. Tässä se talvi sitten onkin muutoin menny horroksessa, kohtahan iskeekin kevätväsymys, eli omaan tahtiin, turhia ponnistelematta ja kovin tavoittein ilon kautta uuteen kauteen.

    MP-32 setin kaivoin eilen paketista ja 1. testisessio takana. 😀 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Kerrohan tuntemuksia testistä? Itselläni takaraivossa kolkuttaa myös kyseiset MP-32:t

    Lyhyt yhteenveto:

    -Ulkonäkö – nätit kuin sika pienenä.

    -Palautteen osumasta saa täsmällisesti.

    -Pitkät raudat nostavat pallon yllättävän korkealle.

    -Positiivisin havainto oli pallon suunnan&korkeuden toistettavuus myös heikoissa osumissa.

    Gripit menee vaihtoon. Omaan kouraan vaan sopii paremmin Full Cord gripit.

    Kiitoksia.

    Itselläni ei ole vielä koskaan ollut kyseisen mailalavan mallisia mailoja, lähinnä tyyliin MX-20 ollut. Kahden vaiheilla olen ja tällä hetkellä kallistus taas jälleen taottuihin kehäpainotteisiin. Ajattelin sillä lähinnä sitä, että miksi tehdä pelistä vielä vaikeampaa bleideillä? Testaamaan pitää päästä kunnolla ennenkuin bleideihin vaihdan jos ne nyt on edes tarpeellista. Ehkäpä joskus jos ja kun pelitaidot ovat sillä tasolla,niin bleidit ostan. Tulihan se taas itselle perusteltua miksi päädyn kehäpainotteisiin :-). On tää vaikeeta………

    Välinepaasto jatkuu, tosin siitä on livetty yhden putterin verran + yksi driverinvarsi ja yksi nuppi(hyridi).

    Ensi kesänä parannetaan lähipeliä ja koetetaan säilyttää talven kahden pro tapaamisen ja muutamann treenikerran aikana harjoiteltua lyhempää bäkäriä ja rauhallisempaa tempoa. Powerballin pitäisi olla tänään postissa. Kausi aloitetaan Teneriffalla parin viikon päästä, huhtikuussa pienet mahikset päästä Tunisiaan. Toukokuussa korkataan uusi kotikenttä HillSide. Siinä tärkeimmät.

    Myin Driverin.

    Mitäs nyt tilalle?

    Golpörssiin, Custom fitterille, markettiin, palvelevaan golliikkeeseen, demopäiville, internettiin, näpräämään. Onneksi elämme markkinataloudessa, valinnanvaraa on. Tai sitten pelaat ilman, minun kohdaltani se olisi parantanut tuloksia viime kesänä:)

    Puntteihin en oo koskenu, enkä koske – sattuu liikaa selkään silviisiin.

    Välineet meni uusiks ja Mad Max+ lingot alkaa oleen kohta kuosissaan, jahka nuo _rautakolkki_ ja lobbari kuivuvat. Ai nin, en oo tainnu kertoo että mulla on, bojojojoinnnng, uus draiveri. Välineiden vaihtamisessa ei sinänsä mitään uutta ole; tällä kertaa vaihto vaan on lopullinen… häh.. Antti, get real!

    Mistä olikaan kyse?

    Ai niin. Matka osuman saloihin alkoi jo menneellä kaudella ja kuten moni muukin IHminen tässä ketjussa, kävin minäkin tätä syventämässä viikonloppuleirillä. Vaikeita asjoita, näitä saa sulatella ja tarkentaa useita vuosia eteenpäin. Olikos tässäkään mitään uutta?

    Perskuta!

    Ainaskin toi Ben Hoganin kirja on IHan uusi… häh.. kirjoitettu 1957?

    Siis… Hattulasta ei mitn uutta..

    Vaihdoin syksyllä natural golf -tyyliin, eli grippi (gripit), alkuasento ja svingi uusiksi. Tulevana kesänä ajattelin lätkiä pallot väylälle ja sieltä sitten lipulle 🙂

    Ensin uudet kojeet: alennusmyynnistä hankittu niin sanottu KsTseba. Asioita seuranneet tietävät kysymyksessä olevan näillä palstoilla usein esiintyneen Titleist 983 K:n. Vähemmän seuranneille tiedoksi: Ei, se EN ole minä, joka on mailasta pitänyt älytöntä älämölöä. Lisäksi alennusmyynnistä löytyi Niken TW-mallistoa mock-kauluksella varustettu pitkähihainen musta (hoikentava) pelipaita, koko xxl, jonka aavistelen kääntävän muidenkin kuin Viivi Avellanin pään. Mainittava on myös Dave Peltzin Lähipelin Pyhä Kirja jonka käännöstyö on edennyt talvisydännä joutuisasti.

    Uusista kujeista on mainittava tähtihetkenä käynti pron pakeilla. Svingi kuvattiin edestä ja sivulta. Seuraavaksi päätteen ääreen: viereiseen kuvaan valittiin Ernie Els, joka on saman pituinen jannu, ja sitten verrattiin. Kuvista heti huomasi, että toinen oli ollut ruoka-aikana kotona. Löytyi toki svingistäkin pieniä eroavaisuuksia joita nyt sitten kuplassa on hiottu pois. Seuraava sessio on maalis-huhtikuussa, (loppukoe) ja sen jälkeen vielä toukokuussa lähipeliklinikka ulkosalla. Ja sitten tulkoon kesä!

    Tärkein ensin ;). Ajuriin pitäisi löytää uusi varsi. Tämä alkaa tosin olla jo hyvällä mallilla – kiitos asiantuntevan ’fitterin’ ja hänen demomailojensa. Puolenkymmentä tikkua testattu ja pari hyvää ehdokasta on jo löytynyt.

    Toiseksi, raudat käytetään loft & lie mittauksissa ja säädetään kohdalleen. Tämä sen jälkeen kun ne on ensin hakattu vikuralleen jäisiin rangemattoihin.

    Kuje kolme: nautin pelistä ja hyvästä peliseurasta ilman suurempaa painetta tuloksen tekemisestä.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 57)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #359820 kohteessaUudet kujeet

Etusivu Foorumit Yleistä Uudet kujeet