Aihe: ’Tyylikkäin’ suorituksesi? - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

’Tyylikkäin’ suorituksesi?

Etusivu Foorumit Yleistä ’Tyylikkäin’ suorituksesi?

Esillä 4 viestiä, 51 - 54 (kaikkiaan 54)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Eerikkala, väylä 9 (18), pisin draivi -kisan väylä…

    Tästä kierroksesta voisi jo kirjoittaa romaanin, että miten kaikki voi mennä pieleen… Mutta kuitenkin kirjoitan tällä kertaa vain tästä viimeisestä väylästä. Eli pisin draivi kisa oli päätösväylällä. Kortissa oli pitkälle toista sataa lyöntiä ennestään, joten ei pahemmin ollut tulospaineita 🙂

    Tokaisin kavereille, että nyt mä sitten viimeistään näytän, että miten se pallo lentää… hirmu uholla tiille ja karmea vetäisy, osuma pallon päälle ja pallo lentää 30 metrin päähän lampeen… No viimeisenä siinä olin lyömässä ja otin taskusta uutta ammusta. Tiiaus ja samat maneerit ja pallo lähtee kuin tykin suusta ja viivasuorana väylälle.

    Kilpailunjohtajakin on siellä pallon luona jo odottelemassa, että mitäs nimeä pahviin laitetaan, kun viimeinen ryhmä oltiin. No eipä sitä kuitenkaan kolmatta lyöntiä lasketa noissa kisoissa 🙂 Tosin kyllä lämmitti omaa mieltä, kun semmoinen 250-260 metriä oli draivilla mittaa, n. 20 metriä seuraavaa enemmän.

    Jatkolyönti vajaasta sadasta metristä muistaakseni lyhyeksi 10 metriä, josta kylkikolkkaus 10 metriä pitkäksi, sieltä griiniille, pari puttia ja tuplapar oli valmis.

    Tässä vähän osviittaa koko kierroksesta… Joka kololta riittäisi siis tarinaa. Mutta eipä tule yhdelle lyönnille paljoa hintaa, kun läiskii koko rahan edestä.

    OUT IN V6 V3 V1 Brutto
    69 75 53 26 8 144

    Kyllä taitaa olla huonoimpia hetkiä, kun lähdin draiveri kourassa avaamaan ja hurjan svingin jälkeen vissiin kantaosuma palloon, josta pallo lähti vasemman jalkani ohi suoraan sivulle, osui keltaiseen tee-merkkiin ja siitä nilkan luuhun ja minä kieppuroin ja kiroilin tuskissani muutaman minuutin..

    Tulipa mieleen toinen ’tyylikäs’ suoritus. Oli kisa aamulla ja tapani mukaan olin myöhässä kuin apina. Ensin piti ajaa älyttömällä kiireellä kentälle ja juuri ehdin tiiboksiin kun ryhmällämme oli avausvuoro. Pelimuotona oli joku scramble, tiimipeliä kuitenkin. No minä siitä avaamaan. Pari rentoa ja varmasti hienon näköistä harjoitusswingiä ennen kuin pallon taakse. Tiiboksissa oli myös seuraavasta ryhmästä yksi kaveri joka katseli heilumistani ja tuumi, että ’Vai 24 hcp…’ Tuohan oli kyseissä maassa suurin mahdollinen hcp miespelaajalle ja siis kaveri luuli noitten harjoitusswingien perusteella, että minulla olisi huomattavasti alempi. Siitä sitten toistamaan suoritus pallon kanssa, hirveä riuhtaisu ja pallo ei liikkunut mihinkään… samalla keskeytymättömällä liikesarjalla toinen v*tutuslyönti ja pallo 45 asteen kulmassa laakana vasemmalla puolella olevan griinin yli metsään ja syvälle. Tiiboksissa oli hetken aikaa syvä hiljaisuus, jonka tämä mies lopulta rikkoi toteamalla, että ’Uskotaan’. Tästä huolimatta voitimme kisan, minulla draiveri pysyi säkissä loppukiekan ajan mutta putteri oli aivan liekeissä.

    piti oikeen kaivaa tää vanha ketju esiin, kun tuli mieleen ’huippu’ suoritus. tuskin pystyn ylittämään ainakaan tänän kesänä.
    oltiin junnujen kanssa Mäntsälässä pelaamassa kolmiottelua, minä siis autokuskina ja pelailin varsinaisen kisan perässä ns. huoltoryhmässä.
    eka ysillä tultiin par3lle (oisko väylä 5). karsee nykäsy rauta7:lla kainaloon ja hetken kiroilun jälkeen rupesin kattelemaan minne se matkaa. no hetikohta kuulu karsee kolahdus ja pallo pomppaa ladon katolta suoraan griinille … oli niin hyvä fiilis, että päätin ottaa pirjon, mutta tokihan siihen 3 puttia saatiin erittäin pitkän yrityksen jälkeen.
    Autossa voiteton ottelun jälkeen vaihvihkaa kyselin oliko joku sattunut näkemään huippusuoritustani ja olihan siihen kiinnitetty huomiota (peltikaton kolahdus oli vissiin paljastanut)… no niinhan ne saano, että kentän ominaispiirteet pitää ottaa huomioon !)

Esillä 4 viestiä, 51 - 54 (kaikkiaan 54)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #489673 kohteessa’Tyylikkäin’ suorituksesi?

Etusivu Foorumit Yleistä ’Tyylikkäin’ suorituksesi?