Aihe: Tyrismejä - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Tyrismejä

Etusivu Foorumit Yleistä Tyrismejä

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Katselin ja kuuntelin tuossa viikonloppuna golfia totutusti urheilukanavalta. Muutamiakin kertoja jouduin naureskelemaan Teemun selostusta. Mielestäni TT on varsin ansiokas selostaja, mutta ’välillä’ tulee mielenkiintoisia kommentteja aitoon Matti Kyllösen tyyliin. Eiköhän ole jo aika avata vähintäänkin fani topici jollei jopa sivusto Teemun legendaarisille lausahduksille. Kannan korteni kekoon eilisellä mielestäni varsin ansiokkaalla luonnehdinnalla muslimien paastokuukaudesta. ’…paastokuukauden aikanahan he eivat saa syödä kuin auringonlaskun jälkeen ja ennen sitä’ On muuten rankka paasto

    Ellen aivan väärin muista, niin Teemu kyllä korjasi tuon harmittoman lipsahduksen vieläpä samassa lauseessa. Tai sitten ei, mutta mitä välii..?

    Vähän kyllä käy sääliksi Teemua, hän kun joutui puhumaan niin sanotusti tyhjille katsomoille torstain ja perjantain lähetyksissä. Nehän näytettiin suorina aamupäivällä ja uusintaa ei kyetty iltasella näyttämään. Sen sijaan tuli esim. jalkapalloa. Uusintana.

    Jutustelua Roope Kakon kanssa viime syksynä.

    ’… Ja sinullakin on nyt sopimus Haltin kanssa niin että voi ihan reilusti tilata isompia kokoja eikä tarvi käyttää Minnin paitoja…’

    Viime talvena keskusteli erään vieraansa kanssa klubituuppareiden harjoittelusta.

    ’… Putatessa ei koskaan häviä pallo. Sen takia sitä ei mielletä ongelmaksi…’

    Teemun legendaarisin eettteripäästö (termi Golflehden Baarimestarin) on jo vuosien takaa Sport Channelin ajoilta jolloin Teemu selosti Solheim cuppia yhdessä Anssin kanssa. Mainoskatkolle mentäessä kuvaruutuun jäi kasvokuva Dale Reid:stä, joka kiltisti ilmaistuna on koko lailla kirveellä veistetyn näköinen nainen. Mikrofonit oli tietysti jääneet auki kun Teemu tokaisi Anssille:

    ’ Ja tuokin näyttää kyllä ihan juopolta, s…na.’

    kolhvaari kirjoitti: (13.3.2006 13:23:17)
    ’ Ja tuokin näyttää kyllä ihan juopolta, s…na.’

    🙂

    Oli pakko kaivaa kuva:

    -BoaKyy- kirjoitti: (13.3.2006 14:25:56)

    kolhvaari kirjoitti: (13.3.2006 13:23:17)
    ’ Ja tuokin näyttää kyllä ihan juopolta, s…na.’

    🙂

    Oli pakko kaivaa kuva:

    Onk toi nainen? Vai onk toi Nykäsen sussu lyhyttukkaisena? 🙂

    Tyylikäs leidi. Voisin kuvitella Jari Litmasen näyttävän samalta 2006-2010 välisen pitkän ja kostean illan jälkeen.

    KNIPPA KNAPPA…

    Nyt, jätkät, te olette enemmän kuin kusessa! Kunhan Senior selviää palmujen seasta teille onnettomille lakia lukemaan, voitte olla varmoja, notta kiveäkään ei jätetä kääntämättä teidän saamiseksi vastuuseen vähintäänkin ties mistä. Senior tietää; laki on laki. Karpo on tehnyt tästä ohjelmia ja Lysmä kirjoittanut.

    Menette tuolla lailla ulkoilmaihmistä juopon näköiseksi sanomaan. Kaveri on raittiissa tuulessa röökillä ja naamassa vähän ’kyläsaaaribrunaa’ niin heti ollaan sanomassa.

    Toivoa vain sopii, että lääk. ja kir. tri. on palmun alla lepyttänyt Senioria bearilla, niin ensikertalaisena selviätte ehtoollisella. Ehkä.

    Hahaha 😀

    Toivottavasti Jäsen XXL ei ole livenä uhtä hupaisa, mitä kirjoittaessaan. Tuo kyllä pahinta psyykkausta mitä olen koskaan tavannut. Mikäli yksikin Jäsen XXL:n näistä vuosien aikoina kirjoittamista viesteistä (Poislukien legendaarinen ’Inflaatio’ ketju) luettais ääneen ennen ykkösteen driveä, niin se kierros olisi sitten siinä.

    Hallitsemattomien naurunpyrskähdysten välissä olisi kyllä driven onnistumismahdollisuudet valitettavan vähäiset, joskin ne on kyllä jo nyttenkin.

    Niijuu. Jäi tuota Jäsen XXL:n viimeistä kommenttia hihitellessäni itse aiheesta kommentointi kokonaan 🙂

    Minua huvitti suuresti edellisessä ET kilpailussa Teemun kommentti tilanteessa jossa:

    Kisan voittaja Dyson lähestyi viimeisenä päivänä loppupään reijllä (Seniiioor ! Huhuu ! Miten tuo kirjoitetaan ? Ei se voi olla noin. Myöskin voivoi alias onko, tai mikälie tänään on osoittautunut suureksi äidinkielen taitajaksi, joten luonnollisesti voi asiaa kommentoida) wegellä greeniä ja Teemu antoi selitystä katsojille greenistä ja miten siihen pitää lähestyä tuolta matkalta, joutumatta greenin uhriksi. Teemun greenitietämyshän lähetyksissä on minusta todella mukava lisäaspekti, joten ei siinä vielä mitään. Mutta aikansa siinä tarvittavaa lähestymistä kertoessaan Teemu sanoi: Jos minä olisin Dyson… (pieni tauko…) en olisi täällä ja jatkoi kylmästi selostusta puuttumatta enää läherstymiseen tarvittavan lyönnin laatuun.

    Hihihi…. Loistava kommentti jonka kuultuani repesin täysin 🙂 Voi olla että olen väärässä, mutta kun näistä rivienvälihuumorista aiemmin tuolla toisessa ketjussa puhuttiin, niin loistava esimerkki siitä 🙂 Kuitenkin olen lähes varma, että tuo oli juuri Teemun huumorintajun tuotos, eikä hallitsematon vahinko. Mikäli olen oikeassa, niin minun ja Teemun huumorintaju on hyvin yhtenevä. Ainakin joiltakin osin 🙂

    Näyttää siltä, että ainoa toivomme on notta tieto panettelusta ei kiiri arvon ladyn korviin. Muutenhan tosiaan luemme tiilenpäitä koko sakki.

    Mutta me lusimme vain kunnianloukkauksesta, kun taas sinä, XXL, lusit suklaanruskeaa rasismikakkua. Epäilen, että suosiosi on huomattavasti suurempi vähemmistöjen keskuudessa, mistä en ole kateellinen.

    Jyrkkä Draw kirjoitti: (14.3.2006 13:36:35)
    Näyttää siltä, että ainoa toivomme on notta tieto panettelusta ei kiiri arvon ladyn korviin.

    Vahvasti on sellainen tunne, notta jollei Senior teitä posauta, niin sitten joku toinen…

    ’Wei näyttää kylmältä naiselta, siis näin golfillisesti.’

    Mistään tarkistamatta kirjoittaisin: loppupään rei´illä. Heittomerkin suunnan suhteen mulla on koneessa vain tämä oikealle kallellaan oleva mahdollisuus.
    Jos haet yksikkömuotoa niin sitten: loppupään rei´ällä. Kiitos mielenkiinnosta.

    Voiko käyttää ilmaisua peräpään rei’illä?

    clap kirjoitti: (4.2.2007 0:58:13)
    Voiko käyttää ilmaisua peräpään rei’illä?

    Eikös tämä nyt käytännössä mene muotoon ”peräpäiden rei’illä”?
    (ite kyl sanoisin ”perspäitten reikillä”)

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #492374 kohteessaTyrismejä

Etusivu Foorumit Yleistä Tyrismejä