Aihe: Svingaan ulkoa sisään. Apua! - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Svingaan ulkoa sisään. Apua!

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Svingaan ulkoa sisään. Apua!

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Moi, Jo viime kesänä pesiytynyt ongelma ei olekaan (yllätys yllätys) talven aikana hävinnyt minnekään. Svingi tulee ulkoa sisälle. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lyöntijälki osoittaa yleensä oikealle (vasurilta kun pelaan). Tähän kun lisätään vielä se, että lapa jää osumahetkellä yleesä auki on tuloksena lyhyillä raudoilla sellaisia hengettömiä korkeita kaaria ja pitkillä raudoilla sekä puilla, varsinkin draiverilla miehekkäitä slaisseja. Kun yritän keskittyä siihen, ettei lapa jäisi auki on tuloksena usein pulli tai sen vielä pahempi kaveri pullihukki. Varsin pahanlaatuisia versioita nuokin. 2004 on tämä viheliäinen harrastus aloitettu ja tasoitus on nyt 17,8. Nykyisissä raudoissa reilusti offsettia mutta nuo olisi tarkoitus tänä vuonna uusia. Aloitusvuoden jälkeen olen joka vuosi pron opetuksessa ollut ja samaa linjaa on tarkoitus jatkaa tänäkin vuonna. Tältä foorumilta olen lukenut niin tasokasta analysointia, että olisi hienoa jos apua löytyisi tätäkin kautta. Itse kuvittelen tuon ulkoa sisään lyömisen johtuvan ainakin siitä, että hartiat kiertyvät downsvingissä liian aktiivisesti eivätkä ranteet ehdi mukaan. Mahdollisia neuvoja kun annatte, niin laittakaa onko ne oikeakätiselle ja vasurille. Osaa sitten soveltaa, ettei tule väärinkäsityksiä. jake

    mac

    Luo viestiketju suunnan vaihto, siinähän on hyviä vinkkejä, tietysti jos pelaat vasurilta teet asiat käänteisesti!

    No esimerkiksi pro, jolta olen ottanut oppia vastaan, kehoitti lyömään sisältä ulos. Ei siinä sen kummempaa =) Mee niin kauas, että et voi tulla ulkoota. Tarkempien ohjeiden annon jätän suosiolla niille, joilla on ko hommaa varten esim tutkinto.

    jakez kirjoitti: (23.4.2007 11:49:44)
    Aloitusvuoden jälkeen olen joka vuosi pron opetuksessa ollut ja samaa linjaa on tarkoitus jatkaa tänäkin vuonna.

    Ja tältä (jos pysynyt samana) et ole saanut lääkkeitä? Hmm… Kannattaa ehkä ’käydä’ vieraissa. Täällä palstalla toi minunkin pro seikkailee.

    PS Hassua muuten – suoritin gc:n 2004 ja mulla on tasoitus 17,8… pelottavaa…

    Kuten veli stix mainitsi, on tärkeää rakentaa edellytykset sisältä tulevalle lavalle jo alkuasennossa; persusteet kunniaan. Tämän lisäksi on syytä ajatella lyövänsä ulospäin eli unohtaa suora lyönti kokonaan.

    PS. Minusta ei ole ollenkaan hassua että suoritin gc’n 2002 ja händäri on 24,3; se on todella pelottavaa…

    Joo tuota suunnan vaihto ja muitakin viestiketjuja on lueskeltu. Kelvollisia ohjeita ja harjoitteita täältä on hyvin löytynytkin.

    Ja Stixille. Pelottavaa tosiaa. Omalta Prolta on kyllä lääkkeet tähän asti löytynyt. Tuo nyt ajankohtainen kiusallinen onglema vaan on ilmennyt viimeisen opetustunnin jälkeen. Sen vuoksi olenkin ensi tilassa taas Prolle menossa.

    Pitääpä tänään raahautua rangelle ja kokeilla tuota sisältä ulos lyömistä.

    ts

    Niin tuota juu… Stix jo tuossa hieman raottikin aihetta.

    Kuinkahan monta kertaa on tultu nähtyä, että joku koittaa toteuttaa varsin oikeaa liikesuuntaa asettautumisella, josta se on yksnkertaisesti mahdotonta ilman huikeita vääntäytymisiä osumaan tultaessa. Siinä myös selity sille, miksi se joskus onnistuu ja yleisemmin ei.

    Tiedä sitten auttaako, mutta tässä pari keskeistä asiaa.
    1. pidä pää pallon takana
    2. Malta odottaa mailaa äläkä kiirehdi sitä painonsiirrolla äläkä kierrä sitä lantiota auki liian aikaisin.
    3. Downswingin aikana oikealta lyödessä oikea kyynärpää putoaa lähelle oikeaa lonkkaa.
    4. Älä seiso liian lähellä, mutta ei missään nimessä saa myöskään kurkottaa.
    5. Lyö läpi, oikealta lyödessä pidä vasen käsivarsi suorana. Tee saatto nostamalla kädet laajassa kaaressa kohti lyöntilinjaa. Vältyt kainaloonvedolta.
    En tiedä toimiiko, mutta saahan sitä kokeilla :-))))

    mac

    Jos meet tarpeeksi kauas pallosta on tietysti vaikeampi lyödä kainaloon, mutta pitää muistaa myös se että jos on liian kaukana pallosta, niin on todella vaikea lyödä palloa ylhäältä alaspäin!

    Nimetön

    Tere,

    En itse todellakaan ole mikään golfopettaja tai muutakaan, mutta itselläni oli samansuuntainen ongelma viimevuonna. Itselläni korjaantui sillä, kun laitoin perusteet kuntoon. Eli hyvä alkuasento yms.. Tärkein kuitenkin omalla kohdalla oli se, että kun aloitin svingini, niin aloitin sen hartioilla ja lapa lähti näin heti alusta lähtien kulkemaan ulko kautta. Downswingi on yleensä kopio siitä miten mailasi tuot ylös ja siinä oli minun ongelma. Itselläni korjaantui sillä, että rupesin aloittamaan taakseviennin vasemmalla kädellä ja vasta 90 asteen kulman kohdilla aloin ottamaan vartaloa mukaan.

    Buble II kirjoitti: (23.4.2007 13:06:50)
    Tiedä sitten auttaako, mutta tässä pari keskeistä asiaa.
    1. pidä pää pallon takana
    2. Malta odottaa mailaa äläkä kiirehdi sitä painonsiirrolla äläkä kierrä sitä lantiota auki liian aikaisin.
    3. Downswingin aikana oikealta lyödessä oikea kyynärpää putoaa lähelle oikeaa lonkkaa.
    4. Älä seiso liian lähellä, mutta ei missään nimessä saa myöskään kurkottaa.
    5. Lyö läpi, oikealta lyödessä pidä vasen käsivarsi suorana. Tee saatto nostamalla kädet laajassa kaaressa kohti lyöntilinjaa. Vältyt kainaloonvedolta.
    En tiedä toimiiko, mutta saahan sitä kokeilla :-))))

    Lisäisin että tarkista että kaikki on linjassa, jalat, lantio ja HARTIAT osoittavat kohdelinjaan. Käy esim. rangella laittamalla mailoja tms. osoittamaan kohdelinjaa.
    Koita visualisoida ja hakea swingin suuntaa niin että tulet sisältä palloon ja maila jatkaa taas sisälle osuman jälkeen.

    Tuohon 2. kohtaan kommentoisin että minulla pulli (ulkoa sisään) syntyy useimmin niin että lantio jää jälkeen ja hartiat ja kädet ehtivät edelle (hyvä jos lantio ehtii takaisin kohdelinjaan osumassa, vaikka saisi kai olla vähän jo auki). Tämän näkee hyvin kun ottaa videota takaa päin. Käsittääkseni liian aktiivinen lantio aiheuttaa helpommin sisältä ulos suuntautuvaa swingiä.

    No niin,

    Kävin rangella lyömässä reilut 200 palloa. Koskaan en muuten ole yhden session aikana noin montaa palloa lyönyt. Jokaisen pallon löin keskittyneesti eikä lyöminen ollut todellakaan mitään silmitöntä pallojen hakkaamista. Huomasi selvästi että ensimmäisten sadan pallon jälkeen turha repiminen alkoi jäädä pois ja lyönti parani selvästi.

    Yritin joka lyönnissä tuoda lavan palloon korostetusti sisältä. Lisäksi yritin muutenkin välttää turhaa käsillä riuhtomista. Siirryin myös hieman kauemmaksi pallosta. Tuo perusasioihin, kuten alkuasentoon keskittyminen auttoi myös paljon.

    Tulevaisuus näyttää siis jo paljon valoisammalta. Kiitokset kaikille neuvoista. Lisääkin toki otetaan kiitollisena vastaan.

    Jatkossa vaan paljon lisää harjoittelua ja ajatus on pidettävä mukana.

    jake

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #240400 kohteessaSvingaan ulkoa sisään. Apua!

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Svingaan ulkoa sisään. Apua!