Aihe: Suomipojat maailmalla - Golfpiste.com

9.6.–16.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][19]
KilpailuaSuomalaista

Suomipojat maailmalla

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Suomipojat maailmalla

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 281)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts kirjoitti: (29.4.2013 11:34:56)

    tikkerberg kirjoitti: (29.4.2013 11:31:42)

    Takatii kirjoitti: (29.4.2013 11:00:40)
    Patu E. on näköjään päässyt mukaan ET:n suureen Kiinan kisaan Ilosen seuraksi. Korhonen ei ole ilmoittautunut, muttei olisi ainakaan tällä hetkellä sisään päässytkään, vaan olisi 2. varasijalla.

    Korhonen on ilmoittautunut, muuten ei olisi nimeä näkynyt 2. varasijalla. Harmi, että ei päässyt mukaan, kun jäi noin pienestä kiinni, Patukin oli vielä 2. varasijalla muutama päivä sitten.

    Eikä näkynytkään, vaan tuo päätelmä oli ilmeisesti rakennettu tiedossa olevan kategoriarankingin perusteella. Siis olisi siinä, jos olisi ilmoittautunut.

    Korhosen nimi oli siellä vielä fieldissä viime yönä 2. varasijalla, seurasin listaa juuri siksi. Ainakin aiemmilla kerroilla, esim. alkuvuoden kisoissa, ei nimeä näkynyt. Siitähän päättelimme osallistumishalukkuudenkin erilaisin mielipitein.

    ts

    tikkerberg kirjoitti: (29.4.2013 11:52:46)

    Siinä tapauksessa nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Alkuperäinen viesti ja tämän hetken lista johtivat minut harhapoluille päätelmissäni.

    tikkerberg kirjoitti: (29.4.2013 11:52:46)

    ts kirjoitti: (29.4.2013 11:34:56)

    tikkerberg kirjoitti: (29.4.2013 11:31:42)

    Takatii kirjoitti: (29.4.2013 11:00:40)
    Patu E. on näköjään päässyt mukaan ET:n suureen Kiinan kisaan Ilosen seuraksi. Korhonen ei ole ilmoittautunut, muttei olisi ainakaan tällä hetkellä sisään päässytkään, vaan olisi 2. varasijalla.

    Korhonen on ilmoittautunut, muuten ei olisi nimeä näkynyt 2. varasijalla. Harmi, että ei päässyt mukaan, kun jäi noin pienestä kiinni, Patukin oli vielä 2. varasijalla muutama päivä sitten.

    Eikä näkynytkään, vaan tuo päätelmä oli ilmeisesti rakennettu tiedossa olevan kategoriarankingin perusteella. Siis olisi siinä, jos olisi ilmoittautunut.

    Korhosen nimi oli siellä vielä fieldissä viime yönä 2. varasijalla, seurasin listaa juuri siksi. Ainakin aiemmilla kerroilla, esim. alkuvuoden kisoissa, ei nimeä näkynyt. Siitähän päättelimme osallistumishalukkuudenkin erilaisin mielipitein.

    Minä en siellä Korhosen nimeä ole nähnyt, joten kirjoitin tuon alkuperäisen oletuksella, ettei hän ollut ilmoittautunut kuten ts:kin oikein konditionaalini tulkitsi. Tikkerbergin mukaan Korhonen oli siis ilmoittautunut, mutta vetäytynyt viime hetkellä.

    Takatii kirjoitti: (29.4.2013 14:56:27)

    Korhonen oli siellä vielä klo 3 tänä aamuna, 2. varalla. Olisiko vetäytynyt Challenge Tourin kisan takia, jonne osallistuu tänä viikonloppuna.
    Muistan sen hyvin, koska sovelluksessa on bugi, joka silloin tällöin nostaa cut-off pointin väärään paikkaan – niinkuin tälläkin hetkellä. Kategoria 0e:n jälkeen tulee kategoria 0, qualifiers, ilman yhtään entriä – mutta siinä on cut-off point. Tämän jälkeen kategoria 0f jne. taas normaalisti ja sitä seuraa kymmeniä kisaan osalistujia monilla kategorioilla.
    Jonkun ajan kuluttua cut-off point on taas oikein – siinä vielä jännitin Korhosen kisaan pääsyä, kun tarvitsisi kesäkuun re-rankingia varten et-osallistumisia..
    Ja nyt cut-off point on taas oikealla paikalla, ehkä kyseessä on todella hidas päivitys =).

    Chip Greenside kirjoitti: (29.4.2013 11:46:23)
    Nykyään kentät näyttävät viritetyn suosimaan pitkää lyöntiä, sillä kunnollista raffia ei ole enää juuri missään.

    Paitsi US Openeissa.

    Ballmarker kirjoitti: (29.4.2013 16:03:36)

    Chip Greenside kirjoitti: (29.4.2013 11:46:23)
    Nykyään kentät näyttävät viritetyn suosimaan pitkää lyöntiä, sillä kunnollista raffia ei ole enää juuri missään.

    Paitsi US Openeissa.

    Eikös Pulkkanen mahdukaan seuraavaan kisaan.Ei vielä listoilla.

    ts

    prevoo kirjoitti: (29.4.2013 17:45:28)
    Eikös Pulkkanen mahdukaan seuraavaan kisaan.Ei vielä listoilla.

    Alalaidassa josta nostetaan automaattisesti mukaan tuon top10 sijotuksen perusteella. Samaan paikkaan (usein kat99) sijoitetaan kisaan mukaan pääsevät amatöörit ja siksi nuo eivät näy viivan yläpuolella.

    Kiitos. En vaan huomannut vilkaista niin alas. Sittenhän kaikki on ok!

    Neljä Suomen kärkipään ammattilaisgolfaria on aloittanut viikonlopun kilpailut avauskierroksen tuloksella 69. Siitä on hyvä jatkaa.

    Näyttää siltä, että noin sata pelaajaa tulee alittamaan parin kahden kiekan jälkeen CT:n Italian-kisassa. Ainoa Suomipoika cut-rajan oikealla puolella on tällä hetkellä Korhosen Mikko, mutta ilta on vielä nuori….

    Ennen viimeistä kiekkaa Korhonen on CT:llä ja Granberg Indonesiassa lähellä top ten -sijoitusta. Hyvällä loppurutistuksella molemmat sinne vielä nousevatkin – toivottavasti.

    Jos Ilonen voittaa huomenna niin eikös se ole suomalaisen golfn paras saavutus ikinä?

    EFC

    titullapaahan kirjoitti: (4.5.2013 20:35:01)

    Suurin shekki ainakin.

    EFC

    EFC kirjoitti: (4.5.2013 22:49:37)

    titullapaahan kirjoitti: (4.5.2013 20:35:01)
    Jos Ilonen voittaa huomenna niin eikös se ole suomalaisen golfn paras saavutus ikinä?

    Suurin shekki ainakin.

    Edit: Onko sitten jo muu saavutus kovempi on makuasia. Tuollahan ei tuo fieldi kuitenkaan ole mitään huippuluokkaa. Sitä en muista mimmoisia pelimiehiä oli mukana Ilosen kahdessa ekassa voitossa, Ruottissa oli Kaymer toisena, mutta hänkään eisilloin ollut vielä mikään tähti.

    KL

    titullapaahan kirjoitti: (4.5.2013 20:35:01)
    Jos Ilonen voittaa huomenna niin eikös se ole suomalaisen golfn paras saavutus ikinä?

    Yksi voitto ET:llä muiden joukossa. Mikä siitä tekisi noita toisia voittoja suuremman?

    Itse nostaisin paljon korkeammalle Ilosen voiton amatöörien British Openissa, tai mikä sen kisan nimi nyt olikaan. Se on sentään vain kerran vuodessa, ET:n kisoja on pirun paljon useammin.

    On tainnut tulla katsojilta painetta, kun finaalipäiväksi on hommattu selostus suomeksi.Jostain syystä tämä sivu ei kommentoi asiaa mitenkään.

    Hippu kärjessä Lytham Trophyssä 3 rundin jälkeen!

    Heitetään nyt tämä kysymys vaikka tähän viestiketjuun. Ja enää en siis jaksa ihmetellä sitä, miksi Erofejeff ja Korhonen eivät pelanneet alkukaudesta ET:llä kaikkia kisoja joihin olisivat päässeet, kun tyhmempikin tajusi jo joulukussa miten tässä tulee käymään, niin, siis se kysymys:
    Hyviä arvauksia moneen kisaan ET:llä uskotte, että Korhonen (nyt 5 kisaa ja 30750 euroa kasassa) ja Erofejeff (8 ja 6725e) tällä kaudella vielä osallistuvat ?
    Itse veikkaan, että molemmilla on jäljellä 3 saumaa tienata se vajaa 200.000e, eli Madeira, AA St.Omer ja joko Nordea Masters tai Lyoness Open, ja sitten ET kaudet on paketissa.
    Luulisin että esim. Moskovan kisa tulee jo sitten ainakin ensimmäisen re-rankingin jälkeen tai ehkä sinne voisi myös päästä jos tarpeeksi moni ET:n vakio pelaaja ei tuonne vaivaudu lähtemään. Eli muutetaan arvausta ja sanotaan 3 ja puoli.

    Ja uusinnassa! Go Hippu!

    KL

    TeesHot kirjoitti: (5.5.2013 21:10:46)
    Ja uusinnassa! Go Hippu!

    Tasan kolmen reiän jälkeen ja nyt ollaan äkkikuolemassa…..

    KL kirjoitti: (5.5.2013 21:53:22)

    TeesHot kirjoitti: (5.5.2013 21:10:46)
    Ja uusinnassa! Go Hippu!

    Tasan kolmen reiän jälkeen ja nyt ollaan äkkikuolemassa…..

    Pää kesti.

    Hyvä Hippu!

    Iso päänahka isolla kentällä…

    ebroalboreto kirjoitti: (5.5.2013 20:16:12)
    Heitetään nyt tämä kysymys vaikka tähän viestiketjuun. Ja enää en siis jaksa ihmetellä sitä, miksi Erofejeff ja Korhonen eivät pelanneet alkukaudesta ET:llä kaikkia kisoja joihin olisivat päässeet, kun tyhmempikin tajusi jo joulukussa miten tässä tulee käymään, niin, siis se kysymys:
    Hyviä arvauksia moneen kisaan ET:llä uskotte, että Korhonen (nyt 5 kisaa ja 30750 euroa kasassa) ja Erofejeff (8 ja 6725e) tällä kaudella vielä osallistuvat ?
    Itse veikkaan, että molemmilla on jäljellä 3 saumaa tienata se vajaa 200.000e, eli Madeira, AA St.Omer ja joko Nordea Masters tai Lyoness Open, ja sitten ET kaudet on paketissa.
    Luulisin että esim. Moskovan kisa tulee jo sitten ainakin ensimmäisen re-rankingin jälkeen tai ehkä sinne voisi myös päästä jos tarpeeksi moni ET:n vakio pelaaja ei tuonne vaivaudu lähtemään. Eli muutetaan arvausta ja sanotaan 3 ja puoli.

    Veikkaan Madeira, Nordea Masters, Lyoness Open ja St. Omer
    Noiden jälkeen on vuoden ainoa re-ranking. Sillä listalla on jo monta paljon ansainnutta,
    mutta uskon, että pääsevät vielä Moskovaan.
    Arvaus on siis 5, jos sijoitukset jatkuvat samanlaisina..
    Mahdollisuuksia hyviin ansioihin on kuitenkin vielä noiden neljän kisan verran, joten toivotaan parasta ja pelien jatkumista myös loppuvuonna. Tämän hetkisen tilanteen mukaan, jos kummatkaan eivät pääse re-rankingissä 10 parhaan joukkoon, Erofejeff putoaa 6 sijaa ja Korhonen 4 sijaa.Re-rankingissä nyt 10. sijalla olevan ansiot ovat alle 60.000 e.

    tikkerberg kirjoitti: (5.5.2013 23:29:47)

    Eli onko tänä vuonna vain yksi re-ranking St.Omerin jälkeen ? Ja siinä re-rankingissä vain 10 parasta laitetaan uuteen järjestykseen ?
    Patuhan on nyt esim. rahaa tienanneista karsijoista viimeinen. Eli tippuuko Patu vain vähän 10 ulkopuolelle vai hännille ? Hänniltä ei pelata enää kertaakaan, ja vähän kympin ulkopuolelta saattaa päästä esim. Moskovaan.

    Joka tapauksessa tuo kortin uusiminen karsijoilla on siis lähes mahdotonta, koska kauden aikana pääsee pelaamaan noin 10 pienintä kisaa ja niistäkin vielä jotkut päättää viisaasti osan skaboista huilata. Mutta kun ET:n vakiopelaajat (edellisen vuoden rahalistan 1-115 parasta) pelaa sen reilut 20 normaali/isompaa kisaa, niin ei ole helppoa ei.

    Muutenkin aika reilu tämä ET:n karsintakisa, kun esim. Gary Orr joka sai syksyllä viimeisen ’kortin’ ET:lle ja on nyt sitten päässyt tänä vuonna pelaamaan yhteensä yhden kerran (MC) !!

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 281)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #210311 kohteessaSuomipojat maailmalla