Aihe: Suomenojan taviharjoittelu - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Suomenojan taviharjoittelu

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Suomenojan taviharjoittelu

Esillä 4 viestiä, 26 - 29 (kaikkiaan 29)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kävin juuri testaamassa. Hyvä paikka hintaansa nähden – 3,90e / 72 palloa. Lyöntimatka hieman lyhyt mutta osuman kyllä tuntee kädessään. Tähtääminen hieman vaikeaa kun on lyöntialustat vinosti mutta siihenkin tottui. Miinuksena huomasin sellaisen seikan että kun joku treenaa vasurilta niin viereinen pelaaja on vaaravyöhykkeessä. Kärkiosumat tulisivat kohti. Mainitsin asiasta henkilökunnalle ja lupasivatkin järjestää asian jotenkin jatkossa.

    Voin suositella.

    Nimetön

    Onko suomenojalla ollut paljonkin ruuhkaa? Ja onko putti- ja chippipaikat jo käytössä?

    Vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta mutta jos halli on aina tupaten täynnä pitää ehkää miettii uudestaan…

    Ainakin nyt päivällä oli tilaa. Puttigreenikin oli käytössä. Luultavasti on illalla täydempää.

    kävin 2.1 eli avajaispävänä illalla kahdeksan jälkeen. Ei ollut mu lisäksi kuin pari-kolme läiskijää

Esillä 4 viestiä, 26 - 29 (kaikkiaan 29)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #252379 kohteessaSuomenojan taviharjoittelu

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Suomenojan taviharjoittelu