-
JulkaisijaArtikkelit
-
..ele. No nyt pistit pahan. Pakko olla ts:n kanssa samaa mieltä, vaikka ’koville se ottaa’ ;-).
Mutta missä tuommoisia valmentajia on ja miten niitä tehdään. Tiedän niin monen pron kohdalla, että sopimukset seurojen kanssa ovat tosi nihkeitä ja heidän on pakko buukata kirjat täyteen ihan oman leipänsä eteen. Aikaa ei jää sinun kuvaamasi valmennuksen tekemiseen, vaikka halua uskon kyllä olevan, koska tiedän sen olevan hauskaa molemmille.
Parti kirjoitti: (5.11.2006 15:41:30)
Ja vastaus on: Iso-Britannia.Että siis siinäkin lajissa tuli turpaan. Vaikka jäätä meillä täällä on enemmän kuin briteillä….
Haluan esittää viereisen totuuden ja vastata: Canada!
(mikä mielestäni on oikeus ja kohtuus)Ballmarker kirjoitti: (6.11.2006 15:26:12)
Taitaa Jylan olla asian ytimessä. Näyttää siltä, että Suomessa ei ole vielä syntynyt sellaista lahjakasta junnua, joka ensinnäkin haluaisi harjoitella kovaa ja ennen kaikkea panostaa harjoittelustaan vähintään 80 % lähipelin ja aivan erityisesti puttaamisen harjoitteluun. Yhdeksän golfaria kymmenestä sanoo, että puttiharjoittelu on tylsää. Kuitenkin tulokset tehdään etupäässä putterilla, eipä juuri koskaan draiverilla.Mutta, kuten ts sanoo, harjoitteluolosuhteiden pitäisi vastata kilpailuolosuhteita, ja se taas tarkoittaa sitä että puttaamista pitäisi harjoitella pitkäjänteisesti etupäässä muualla kuin Suomessa.
Tätä ei kyllä neljässä vuodessa vain vajaat 70 000 kertaa putannut aloittelija ymmärrä. Kaikkea muuta voisin kuvitella, että pitäisi harjoitella etelässä ja monenlaisssa olosuhteissa, paitsi puttaamista. Kertokaapa nyt hyvät ihmiset, miten se puttisvingi muuttuu, kun siirrytään kilpa-areenoille. Minä olen lapsellisuuttami kuvitellut, että vain tähdätään ja annetaan palaa sillä voimalla kuin greenin kulloinenkin nopeus vaatii. Ja sen oppiminen taas ei voine miljoona kertaa putanneella ammattilaisella kovin kummoista sopeutumista vaatia.
Prboy kirjoitti: (6.11.2006 18:57:46)
Tätä ei kyllä neljässä vuodessa vain vajaat 70 000 kertaa putannut aloittelija ymmärrä. Kaikkea muuta voisin kuvitella, että pitäisi harjoitella etelässä ja monenlaisssa olosuhteissa, paitsi puttaamista. Kertokaapa nyt hyvät ihmiset, miten se puttisvingi muuttuu, kun siirrytään kilpa-areenoille.
Puttaaminen on tatsi asia…Mikolla se katosi välillä.
On keskeisessä euroopassa hieman erillaisia greenejä kuin meillä…sellasia asvalltti/betoni kovuudella olevia..näyttää tasaiselta, mutta jos puttaakin ohi metrisen onkin viiden metrin päässä tai ulkona greeniltä.
double-eagle kirjoitti: (6.11.2006 19:06:16)
Puttaaminen on tatsi asia…Eikäpäs ole vaan helvatun syvältä. Jopa viihte-elktroniikkapelissä – ei mee 54 rikki pyhällä antsalla ko töksäämone o hanurista. Nii.
double-eagle kirjoitti: (6.11.2006 19:06:16)
Prboy kirjoitti: (6.11.2006 18:57:46)
Tätä ei kyllä neljässä vuodessa vain vajaat 70 000 kertaa putannut aloittelija ymmärrä. Kaikkea muuta voisin kuvitella, että pitäisi harjoitella etelässä ja monenlaisssa olosuhteissa, paitsi puttaamista. Kertokaapa nyt hyvät ihmiset, miten se puttisvingi muuttuu, kun siirrytään kilpa-areenoille.
Puttaaminen on tatsi asia…Mikolla se katosi välillä.
On keskeisessä euroopassa hieman erillaisia greenejä kuin meillä…sellasia asvalltti/betoni kovuudella olevia..näyttää tasaiselta, mutta jos puttaakin ohi metrisen onkin viiden metrin päässä tai ulkona greeniltä.
No kyllähän sitä nyt liiotellaan pahemman kerran. En paljoa nykyisin pelaile, viime vuonna ehkä parikymmentä kierrosta ja pääasiassa Floridassa, mutta nopeimmat griinit oli kesällä Espoossa.
Jylan kirjoitti: (6.11.2006 14:22:36)
Kaiken tekemisen pitää olla aidosti kivaa ja hauskaa. Jos tekemisen hauskuus loppuu, niin kannattaa unohtaa koko juttu.
Ootteko koskaan miettineet sanavalintoja, joita suomenkielessä käytetään kuvaamaan harjoittelua?
Harjoitellaan kovaa. Rankat treenit. Tiukat treenit. Vaativat treenit. Treenataan tosissaan jne. Kaikissa on vähän negatiivinen fiilis. Totuus kuitenkin on, että kaikissa lajeissa huipuilla on treenatessaan kivaa. Ainakin jos valmentaja osaa hommansa. Loppujen lopuksi tekniikan opettaminen on aika pieni osa valmennusta. Tärkeämpää on valmennettavien motivoiminen, treenien intensiteetin säilyttäminen, pitkäjänteisyys.Vasen pakki kirjoitti: (7.11.2006 0:21:31)
Ootteko koskaan miettineet sanavalintoja, joita suomenkielessä käytetään kuvaamaan harjoittelua?
Harjoitellaan kovaa. Rankat treenit. Tiukat treenit. Vaativat treenit. Treenataan tosissaan jne. ..No mikä jottei.
Vai pitäiskö ekaks oottaa kisapappi paikalle hä?Vasen pakki kirjoitti: (7.11.2006 0:21:31)
Jylan kirjoitti: (6.11.2006 14:22:36)
Kaiken tekemisen pitää olla aidosti kivaa ja hauskaa. Jos tekemisen hauskuus loppuu, niin kannattaa unohtaa koko juttu.
Ootteko koskaan miettineet sanavalintoja, joita suomenkielessä käytetään kuvaamaan harjoittelua?
Harjoitellaan kovaa. Rankat treenit. Tiukat treenit. Vaativat treenit. Treenataan tosissaan jne. Kaikissa on vähän negatiivinen fiilis. Totuus kuitenkin on, että kaikissa lajeissa huipuilla on treenatessaan kivaa. Ainakin jos valmentaja osaa hommansa. Loppujen lopuksi tekniikan opettaminen on aika pieni osa valmennusta. Tärkeämpää on valmennettavien motivoiminen, treenien intensiteetin säilyttäminen, pitkäjänteisyys.ja astuuko tässä kohtaan esille myös se, että mikäli haluaa treenata, niin täytyy olla hyvä kunto? Muutakin pitää tehdä kuin pelkkää golfia, on se sitten salilla käymistä, juoksemista, venyttelyä tms. ja sitten ämpätään (hauska sana) tähän mukaan vielä ravinto. Noh, ei tämä varmaan kaikkien osalta mene näin.
Mutta jos vaikka väittäisin, että rapakuntoisesta ei tule hyvää golfaria kun ei se jaksa treenata, niin meneekö paljon metsään…..NimetönVasen pakki kirjoitti: (7.11.2006 0:21:31)
Ootteko koskaan miettineet sanavalintoja, joita suomenkielessä käytetään kuvaamaan harjoittelua?
Harjoitellaan kovaa. Rankat treenit. Tiukat treenit. Vaativat treenit. Treenataan tosissaan jne. Kaikissa on vähän negatiivinen fiilis. Totuus kuitenkin on, että kaikissa lajeissa huipuilla on treenatessaan kivaa. Ainakin jos valmentaja osaa hommansa. Loppujen lopuksi tekniikan opettaminen on aika pieni osa valmennusta. Tärkeämpää on valmennettavien motivoiminen, treenien intensiteetin säilyttäminen, pitkäjänteisyys.Ei treeneissä viihtyminen ja kovaa treenaaminen ole mielestäni millään tavoin toisiaan poissulkevia. Eri lajit kuitenkin poikkeavat toisistaan melkoisen paljon siinä, kuinka ja mitä harjoitellaan.
Otetaan esimerkiksi vaikka jousiammunta. Ei siinä tarvitse mitenkään hullun lailla ’ kovaa treenata’ Sen sijaan on kyettävä harkoittelemaan erittäin intensiteettisesti ja keskittyneesti pitkiäkin aikoja. Toisena esimerkkinä vaikka kontaktikarate. Siinä taas treenit ovat lähes aina melkoisen rankkoja ja treenataan todella ’kovaa’. Silti molempien lajien treeneissä harjoittelu on (omalla tavallaan) mukavaa ja motivoivaa. Sillä jos ei olisi, niin tuskin niissä kukaan jaksaisi kovin kauaa käydä.
Samaa mieltä siinä, että jos tekemisen hauskuus loppuu niin on parasta keksiä jotain muuta tekemistä. Kuntourheilla voi, vaikka ei koko ajan niin mukavaa olisikaan. Kilpaurheilussa taas ei varmasti pärjää jollei ole aidosti innostunut ja tosissaan siinä mitä tekee.
Kyllähän niitä alle kolmemetrisiä putteja voi varmaan treenailla missä tahansa, mutta luultavasti sama ei koske pitkiä ja tosipitkiä putteja. Kuitenkin usein juuri niillä ratkaistaan onko tuloksena birdie vai par. Voittajilla menevät yli viisimetriset putit varmemmin sisään kuin parintekijöillä.
Kaikesta päätellen kilpakenttien griinit ovat paitsi liukkaampia myös keskimäärin kinkkisempiä kuin meikäläisillä kentillä. Niillä on jos jonkinlaisia kallistuksia ja vietteitä. Ajatelkaapa vaikka viimeaikaisia US Open -kenttiä. Esim. Pinehurst 2:n greeneillä jopa maailman huipuilla on suunnattomia vaikeuksia saada lähestymisiään pysymään greeneillä, kun pallot pyrkivät valumaan niiltä pois kiihtyvällä vauhdilla. Tai mikäs se oli se Open-kenttä New Yorkin osavaltiossa, jossa griinien kinkkisyyden takia vain voittaja taisi päästä hädin tuskin alle parin tulokseen?
Jos haluaa huipulle, eritoten pitkiä putteja on syytä harjoitella juuri tämantapaisilla griineillä. Ja Suomessa ei sellaisia ole.
Ballmarker kirjoitti: (7.11.2006 10:24:48)
Tai mikäs se oli se Open-kenttä New Yorkin osavaltiossa, jossa griinien kinkkisyyden takia vain voittaja taisi päästä hädin tuskin alle parin tulokseen?
Bethpage Black Course.
Jos haluaa huipulle, eritoten pitkiä putteja on syytä harjoitella juuri tämantapaisilla griineillä. Ja Suomessa ei sellaisia ole.
No jaa. Taisi yksi pelaaja junnujen EM-kisoissa pelata alle parin Kotkassa (yhden kierroksen aikana) kun griinit oli leikattu kisanopeuteen ja jyrätty.=) (Nopeus taisi olla jotain 3,5m stimpillä mitattuna)
On noita siis suomessakin.
januz kirjoitti: (7.11.2006 10:51:10)
No jaa. Taisi yksi pelaaja junnujen EM-kisoissa pelata alle parin Kotkassa (yhden kierroksen aikana) kun griinit oli leikattu kisanopeuteen ja jyrätty.=) (Nopeus taisi olla jotain 3,5m stimpillä mitattuna)On noita siis suomessakin.
En tarkoittanut pelkästään enkä ensisijaisestikaan griinien nopeutta vaan kaikenlaista kinkkisyyttä. Nousuja, laskuja, kallistuksia, pudotuksia, muotoilua, elevationia jne….
Niin… kyllä siellä parin alle pelattiin kotkassakin. jopa alle 70. Ei kylläkään kukaan suomalainen, joiden paras kierrostulos oli 72 eli par. 68 oli kisan aikana paras kierrostulos.
Toisaalta suurikos riemu se meidän pelaajien kehitykselle on, jos kerran kuudessa vuodessa yhden viikon jollain kentällä griinit tuossa kunnossa ovat.
Kyllä noissa griineissä on huikea ero koko pelinäkemyksen kannalta. Muutaman kerran olen päässyt pelaamaan todella nopeille griineille tuolla Sergion kotikentällä (pistävät aina parkettikuntoon kun mestari itse paikalla) 10m:n chippiä kun lähdetään 5m:n breikillä pelaamaan melkein suoran näköisellä griinillä, niin siinä onpi suomipojalla sormi suussa.
ts kirjoitti: (7.11.2006 11:11:44)
Niin… kyllä siellä parin alle pelattiin kotkassakin. jopa alle 70. Ei kylläkään kukaan suomalainen, joiden paras kierrostulos oli 72 eli par. 68 oli kisan aikana paras kierrostulos.Pelattiin juu, ei tosin isolla porukalla. 2 kierroksen yhteistulos parhaalla -2, seuraavaksi paras +1.
Toisaalta suurikos riemu se meidän pelaajien kehitykselle on, jos kerran kuudessa vuodessa yhden viikon jollain kentällä griinit tuossa kunnossa ovat.
No tämä on kyllä totta, pelikausi muutenkin lyhyt ja noissa mitoissa griinit on parhaimmillaan sen pari viikkoa. Ei siinä pelaajien kehityksen kannalta paljon hyötyä ole.
Ballmarker kirjoitti: (7.11.2006 11:04:48)
En tarkoittanut pelkästään enkä ensisijaisestikaan griinien nopeutta vaan kaikenlaista kinkkisyyttä. Nousuja, laskuja, kallistuksia, pudotuksia, muotoilua, elevationia jne….No niii-in. Nopeus ei ole se mikä niistä griineissä esim Kotkassa vaikeita tekee vaan se ettei tasaista kohtaa löydy juurikaan yhdeltäkään griinilltä.
Lyöt pallon väärälle puolelle griiniä lippuun nähden niin putti siitä paikasta onkin sitten ulos griiniltä kun saatat vain pallon liikkeeseen…
ts kirjoitti: (7.11.2006 11:11:44)
Muutaman kerran olen päässyt pelaamaan todella nopeille griineille tuolla Sergion kotikentällä (pistävät aina parkettikuntoon kun mestari itse paikalla) 10m:n chippiä kun lähdetään 5m:n breikillä pelaamaan melkein suoran näköisellä griinillä, niin siinä onpi suomipojalla sormi suussa.Oli viime keväänä onni päästä pelaamaan ko. kenttä ja välillä oli montakin sormea suomipojalla. Onneksi ryhmässämme oli mukana Pro, joka auttoi lukemisessa. Muuten olisi mennyt kyllä todella reisille. Ja keväällä griinit eivät vielä olleet edes nopeat.
Palloa toki putataan ja chipataan samalla tavalla, mutta ongelmana on griinin lukeminen, mihin suuntaan ja kuinka kovaa. Kyllä sellaisella pelaajalla joka kasvaa noissa olosuhteissa on selkeä etulöyntiasema sellaiseen joka joutuu sen erikseen opettelemaan.Pidän itseäni (kuten 90% miespelaajista) keskimääräistä parempana griininlukijana. Silti täysin suoralta näyttävä 5m putti saattoi breikata metrin ja mennä pari metriä pitkäksi.
Toinen juttu, jonka huomasin siinä vaiheessa kun aloin kuuntelemaan pro neuvoja oli se, että vaikka tietoinen mieli kuunteli prota, selkäranka ei. Huomasi kuinka helposti alitajuisesti väänsi puttiaan siihen itsevalitsemaansa väärään linjaan, vaikka muka tähtäsi pron osoittamaan oikeaan linjaan. En usko että olen ainoa jolla on moista taipumusta, eikä siitäkään pääse eroon ilman paljoa pelaamista noilla griineillä.
Ja sitten vielä Sergion kenttä on siinä mielessä haastava, että se on melko jyrkän laakson pohjalla eikä missään ole suoraa horisonttia. Ainakin itselläni se vaikeutti vaaterin hahmottamista.
Hieno kenttä joka tapauksessa ja hyvä oppitunti siitä miten golf on ’thinking man’s game’ myös, ja ehkä nimenomaan, lähipelissä.
Putterin taidokkaan käytön merkityksen kilpagolfissa ymmärtää kun ajattelee, miten pitkä peli yleensä kilpailuissa menee. Valtaosa avauksista parkolmosilla putoaa griineille, suunnilleen jokainen kilpailija on lähes aina par nelosilla kahdella päällä (ellei bunkkerissa!), useimmat tulevat parviitosten griineille kolmella lyönnillä, joillakin väylillä kahdella. Kovinkaan merkittäviä eroja ei pitkässä pelissä juuri synny kuin satunnaisesti.
Tärkeä merkitys on luonnollisesti lähestymislyönnin tarkkuudella, koska se ratkaisee ensimmäisen putin pituuden. Kun lähestymiset lyödään sadasta-sadastaviidestäkymmenestä metristä, hyvään tarkkuuteen (siis jonkinlaiseen varmuuteen siitä, että yhdeksän lähestymistä kymmenestä on alle 6-8 metrin päässä reiästä) pääseminen ei ole kovinkaan helppoa.
Ratkaisut jäävät siis yli 90-prosenttisesti griineille. Jos 90 prosenttia pelaajista käyttää yhtä monta lyöntiä tiiltä griinille tuloon, parhaat puttaajat (ja lähestyjät, mutta täydelliset onnistumiset ovat harvemmassa) tekevät ne tarvittavat böördit, ja kun se toistuu tarpeeksi monella griinillä niin se riittää. Griinityöskentely siis erottaa jyvät akanoista, joten niillä työskentelyn harjoittelemiseen on panostettava kaikkein eniten.
Eikös tämä ole ihan selvää pässinlihaa?
Sitten vielä kun täällä pelatessa opit siihen, että koskaan et tiedä lähestymislyönnissä, pysähtyykö pallo vai ottaako hirvittävät ryd-loikat johonkin suuntaan. Sama juttu chipeissä. Täysin arvamatonta. Viiden metrin putti saattaa käydä reiän molemmin puolin kurkkaamassa, ennen kuin päätyy jommalle kummalle puolelle reikää, mutta ei juurikaan reikään. Loistavaa lääkettä itseluottamuksen kehitykselle 🙂
Eli nuo arvaamattomat ulkoiset tekijät ovat osaltaan vaikeuttamassa vielä pallon käyttäytymisen oppimista. Onneks ne ei sentään koskaan oo montaa päivää kesässä samanlaiset 🙂
Ballmarker kirjoitti: (7.11.2006 10:24:48)
Kyllähän niitä alle kolmemetrisiä putteja voi varmaan treenailla missä tahansa, mutta luultavasti sama ei koske pitkiä ja tosipitkiä putteja. Kuitenkin usein juuri niillä ratkaistaan onko tuloksena birdie vai par. Voittajilla menevät yli viisimetriset putit varmemmin sisään kuin parintekijöillä.
Olenen eri mieltä. Et löydä väitteillesi tukea tilastoista. PGA-tourilla tilastoidaan kaikki mahdollinen. Pitkien puttien sisäänmenolistaa en tähän hätään löytänyt. Aika usein listoja vilautetaan televisionneissa. Eikä niissä kärjessä ole rahalistan kuinkaat. GIR-puttilista löytyy helposti. Sen voitti tänä vuonna aika selvästi Daniel Chopra. Kymmenen parhaan joukosta löyty vain 5. Phil Michelson ja 8. Jim Furyk. Tiikeri on 35. ja Adam Scott 67. (jos en muista väärin) jne. GIR-puttien onnistumisessa aivan olennaista vielä on se kuinka lähelle lippua lyöt. Ja se juuri erottaa jyvät akanoista. Kolmen putin välttäjien joukossa ei aivan kärjessä ole ketään parhaista jne.
Kuten viisaammat ovat sanoneet puttaaminen on oma pelinsä golfin sisällä.
Ballmarker kirjoitti: (7.11.2006 10:24:48)
Kaikesta päätellen kilpakenttien griinit ovat paitsi liukkaampia myös keskimäärin kinkkisempiä kuin meikäläisillä kentillä. Niillä on jos jonkinlaisia kallistuksia ja vietteitä. Ajatelkaapa vaikka viimeaikaisia US Open -kenttiä. Esim. Pinehurst 2:n greeneillä jopa maailman huipuilla on suunnattomia vaikeuksia saada lähestymisiään pysymään greeneillä, kun pallot pyrkivät valumaan niiltä pois kiihtyvällä vauhdilla. Tai mikäs se oli se Open-kenttä New Yorkin osavaltiossa, jossa griinien kinkkisyyden takia vain voittaja taisi päästä hädin tuskin alle parin tulokseen?
Muistan kuulleeni väitteen, että greenit olivat kyseisessä kisassa niin kovia, että pallon pysäyttäminen oli niille tosi vaikeaa. Väylät ovat kapeita ja avaukset usein raffissa. Ne taas merkitsevät pitempiä puttimatkoja tai missattuja greenejä. Näillä taas ei ole puttaamisen kanssa juurikaan tekemistä. Eikä esim. tiikeri voittanut British Openia tänä vuonna sen ansiosta, että hän on hyvä puttaaja. Vaan muun ohella sen vuoksi, että hän ei ole huono puttaaja.
En ole päässyt pelaamaan tourkentille. käsitykseni perustuvat vain kymmenien PGA-kisojen katseluun. Ovatko nopeiksi mutta todella tasaisiksi jyrätyt greenit todella paljon vaikeampia putata? Minun mielestäni pallo toimii niissä paljon johdonmukaisemmin kuin meillä, jossa epämääräiset vinoutumat ja epätasaiset ruohostot heittelevät palloja minne sattuu. Nopeina ne mielestäni muistuttuvat meilläkin olevia uusia harjoitusmattoja (Seasons ym).
Greenien lukeminen on oma taiteenlajinsa. Eikö muuten kallistusten pääasiat kerrota kilpailijoille jaettavissa manuaaleissa? En kuitenkaan tiedä kuinka tarkasti.
Ballmarker kirjoitti:
Ratkaisut jäävät siis yli 90-prosenttisesti griineille. Jos 90 prosenttia pelaajista käyttää yhtä monta lyöntiä tiiltä griinille tuloon, parhaat puttaajat (ja lähestyjät, mutta täydelliset onnistumiset ovat harvemmassa) tekevät ne tarvittavat böördit, ja kun se toistuu tarpeeksi monella griinillä niin se riittää. Griinityöskentely siis erottaa jyvät akanoista, joten niillä työskentelyn harjoittelemiseen on panostettava kaikkein eniten.Edellä oleva on melkein höpöä. PGA-tourin pelaajat osuvat keskimäärin vain kahteen greeniin kolmesta (vaihteluväli n. 60-75). Erot syntyvät juuri tässä. Tiikeri on listan paras yli 74 %:n osumillaan. Todennäköisesti böördiputtien keskimääräisessä lyhyydessäkin Tiikeri on aivan kärjessä. Menestyäkseen ei kyllä saa olla huono puttaaja. Vain todella kovanluokan mailataiturit (kuten Carcia ja Scott) voivat keikkua kärjessä melko surkeallakin puttitaidolla.
Minä panostaisin kaikkein eniten lähestymislyönteihin ja missattujen greenien tavoitteluun. Nillä ratkaistaan kisan voittajat. Kolme neljäsosaa ainakin PGA-tourilla osaa putata riittävän hyvin.
fukke diise saisse kirjoitti: (6.11.2006 20:19:47)
double-eagle kirjoitti: (6.11.2006 19:06:16)
On keskeisessä euroopassa hieman erillaisia greenejä kuin meillä…sellasia asvalltti/betoni kovuudella olevia..näyttää tasaiselta, mutta jos puttaakin ohi metrisen onkin viiden metrin päässä tai ulkona greeniltä.
No kyllähän sitä nyt liiotellaan pahemman kerran. En paljoa nykyisin pelaile, viime vuonna ehkä parikymmentä kierrosta ja pääasiassa Floridassa, mutta nopeimmat griinit oli kesällä Espoossa.
Millä lihaksilla heität kommenttia jos kerta olet viimeksi pelannut 2005 ja silloinkin floridassa ja kesällä espoossa ?
Prboy kirjoitti: (7.11.2006 13:47:35)
PGA-tourin pelaajat osuvat keskimäärin vain kahteen greeniin kolmesta (vaihteluväli n. 60-75). Erot syntyvät juuri tässä. Tiikeri on listan paras yli 74 %:n osumillaan. Todennäköisesti böördiputtien keskimääräisessä lyhyydessäkin Tiikeri on aivan kärjessä. Menestyäkseen ei kyllä saa olla huono puttaaja. Vain todella kovanluokan mailataiturit (kuten Carcia ja Scott) voivat keikkua kärjessä melko surkeallakin puttitaidolla.
Minä panostaisin kaikkein eniten lähestymislyönteihin ja missattujen greenien tavoitteluun. Nillä ratkaistaan kisan voittajat. Kolme neljäsosaa ainakin PGA-tourilla osaa putata riittävän hyvin.
Tilastotietosi ovat vakuuttavia, joten painottanen liikaa puttaamisen merkitystä. Toisaalta en ole ainakaan tietoisesti vähääkään vähätellyt lähestysmisten tärkeyttä, ja lainaamiesi tilastojen perusteella niillä tosiaan näyttää olevan vielä hyvää puttipeliäkin suurempi merkitys. Huipulle tähtäävien pelaajien on siis syytä paneutua syvällisesti lähestymislyöntien tarkkuuden salaisuuksiin, mutta siinä samalla käyttää enemmän harjoitusaikaa putterin kuin draiverin kanssa.
double-eagle kirjoitti: (7.11.2006 14:13:01)
fukke diise saisse kirjoitti: (6.11.2006 20:19:47)
double-eagle kirjoitti: (6.11.2006 19:06:16)
On keskeisessä euroopassa hieman erillaisia greenejä kuin meillä…sellasia asvalltti/betoni kovuudella olevia..näyttää tasaiselta, mutta jos puttaakin ohi metrisen onkin viiden metrin päässä tai ulkona greeniltä.
No kyllähän sitä nyt liiotellaan pahemman kerran. En paljoa nykyisin pelaile, viime vuonna ehkä parikymmentä kierrosta ja pääasiassa Floridassa, mutta nopeimmat griinit oli kesällä Espoossa.
Millä lihaksilla heität kommenttia jos kerta olet viimeksi pelannut 2005 ja silloinkin floridassa ja kesällä espoossa ?
En millään lihaksilla, mutta jos hetkeksi pysähdyt miettimään, mistä tässäkin keskusteltiin. Siis siitä että ylipäänsä etelässä ja ulkomailla olisi niin hyvät ja liukkaat griinit, että ne aiheuttavat suomalaisille tottumis- tai harjoitteluongelmia.
Halusin vain tuoda esiin, että esim. Floridassa harvat greenit ovat yhtä nopeita kuin Espoossa oli viime kesänä. Toisaalta siinä voi olla syy Ryder Cup -tappioon, täytyisi varmaan jenkkien lähteä Eurooppaan parempien lähipeliharjoitusmahdollisuuksien perään.
fukke diise saisse kirjoitti: (7.11.2006 15:52:52)
Halusin vain tuoda esiin, että esim. Floridassa harvat greenit ovat yhtä nopeita kuin Espoossa oli viime kesänä.
Mikäli muistan oikein ET:tä ei pelata Floridassa.
Kesällä Talissa oli Finnair Ladies Mastersia varten jyrätty greenit todella koviksi…en tiedä oliko kovat kun Savolampi teki 63 uudeksi kenttäennätykseksi. Muistan vaan kun kysyin eräältä neidolta miten menee ja valitteli greenejä liian koviksi.
Berliinissä 1995-1997 oli Wannsee kentällä juuri kuvaamani kaltainen greeni vanhojen suurten tammien katveessa..aina varjossa ja pintaan oli vulganoitunut hieman vihreää..muuten se oli kivikova ja näytti tasaiselta ja pallo vieri huomaamatta ulos jos ei kerralla saanut kuppiin..jos huonosti kävi.
Tällaisia greenejä pitäisi arvostella richterin asteikolla..9.1 on 10 kertaa vaikeampi kuin 8.9 ja 8.5 olisi jo helppo…tms.
Erään pron muistan valittaneen sitä, että väylällä puut osuivat reunoilta toisiinsa joten joutui draivaamaan putkeen, jossain Italiassa, jos en väärin muista. Vaikeutta ja odottamattomia tilanteita löytyy varmasti useilta kentilltä.
double-eagle kirjoitti: (7.11.2006 16:15:45)
fukke diise saisse kirjoitti: (7.11.2006 15:52:52)
Halusin vain tuoda esiin, että esim. Floridassa harvat greenit ovat yhtä nopeita kuin Espoossa oli viime kesänä.
Mikäli muistan oikein ET:tä ei pelata Floridassa.
Okei, Okei – muistat aivan oikein. Itse asiassa ei mulla mitään asiaa ollut ——- sinulle.
-
JulkaisijaArtikkelit