Aihe: SK Golf Challenge 2009 - Golfpiste.com

15.9.–22.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista

SK Golf Challenge 2009

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu SK Golf Challenge 2009

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 77)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • EFC

    kebax kirjoitti: (8.8.2009 15:48:18)
    Kaske starttaa varmaan ysin ja kympin välillä.

    Veikkaan että hieman myöhemmin kuin tänään.

    tmv

    Olihan hieno tapahtuma. Viimeisen päivän tapahtumia seuranneena täytyy onnitella järjestäjiä hienosti hoidetusta kilpailusta. Kaiken muun lisäksi henkilökunta vapaaehtoisia myöten oli hymyilevää sorttia ja muutaman kanssa tuli jäätyä parin väylän varrella juttelemaankin. Säätäkään ei varsinaisesti voinut haukkua :).

    Ilosen peliä ekat 10 väylää seuranneena voisi todeta, että etuysillä muutama putti meni ’liian läheltä’ ja kympille tehty liian helppo bogi sitten naulasi kierroksen mahdollisuudet.

    Rangella kun seurasi ammattimiesten harjoittelua, niin kyllä kateeksi taas kävi. Mahtava tempo ja teho on herrojen lyönneissä…

    Yleisöä olisi mahtunut varmaan reilustikin lisää (kivaa toki oli kun ei ollut ruuhkaksi asti populaa). Oli varmaan hassu tunne kun mm. Ilosen, Ahokkaan ja Kakon ryhmien mukana kansaa vaelsi, mutta monet välissä olleet ryhmät olivat käytännössä suurimman osan kierroksestaan yksin.

    EFC

    tmv kirjoitti: (9.8.2009 19:43:52)
    Oli varmaan hassu tunne kun mm. Ilosen, Ahokkaan ja Kakon ryhmien mukana kansaa vaelsi, mutta monet välissä olleet ryhmät olivat käytännössä suurimman osan kierroksestaan yksin.

    Totta tuo, mutta kulki siellä edempänä sentään yksi ryhmä, jossa oli kannatusjoukot mukana. Kyseessä Janne Kasken ryhmä. Tätä nuortamiestä oli tosiaan tullut katsomaan iso joukko golfista kiinnostuneita.

    Kisa on ohi ja joka paikassa kehutaan kilpaa miten hienosti kaikki meni.

    Kun kisan kotisivuille vielä saisi tiedon siitä kuka kisan voitti….

    Leaderboardilla on koko kärkikolmikko T1. Onko todellakin niin että golfbox ei tunne uusintaa ratkaisumenetelmänä vai eikö ohjelmaa ole osattu käyttää?

    Otti vähän päähän kuin eilen seurasi kisan ratkaisuhetkiä netistä ja tiedotus loppui siihen kun tilanne oli tasan 18 reiän jälkeen. Ylekin uutisoi alkuillasta vain suomalaisten sijoitukset.
    Naapurisivustolla golf.fi tuli sentään kohtuullisen nopeasti tieto voittajasta – pisteet niille siitä.

    Jos tää kisa pelataan ensi vuonnakin Linnassa niin onpahan seurattavaa tiilaaksossa. Kun on meinaan ne EeäMmätki.

    Pihkura kun en jäänyt loppuun asti kahtomaan uusintajännitysnäytelmää vaan lähtin ite hudiskelemaan omalle kentälle aika nopiasti kisan amatöörisarjan päätyttyä. Tässä muuten taiotaan kyseisessä sarjassa pirkku reijällä #11 päätöspäivänä:

    Nii juu, hienostihan tuo kisa tosiaan kaikkineen meni. Hyvä jätkät!!1

    Olipa mielenkiintoinen kisa seurata paikanpäällä. Yllättävän vähän porukkaa silti katsojina. Tuol oli tosiaan mielenkiintoista että osaa ryhmistä seurasi iso porukka ja joitakin muita ei ollenkaan. Esim. Lauantaina 19-vuotiasta tanskalaista, joka nousi johtoon ja pelasi ilman caddietä ei seurannut kukaan. Muutenkin oli hauska seurata että osa porukasta oli ihan tavan kantobägillä reissussa, osa veti kärryjä itekseen ja yhdellä pongasin titun ’nuolipussin’.

    Kaske on tosiaan Suomen lupaavin ’juniori’ vähään aikaan, siirtynee ammattilaiseksi ihan just. Maajoukkueen päävalmentaja arvioi että tulee pelaamaan ET:llä 3-4 vuoden sisään. Hyvin pystyi pitämään Kaske peruspelinsä kasassa vaikka siellä tekniikkaakin mietittiin kierroksen aikana.

    Mielenkiintoista oli seurailla pelaajien treenejä kierrosten jälkeenkin. Aika paljon mielenkiintoisia harjoitteita siellä teki mm. Molinari. Kovaa duunia ne tekee….

    ts

    Mizuno-17 kirjoitti: (10.8.2009 11:13:32)
    Hyvin pystyi pitämään Kaske peruspelinsä kasassa vaikka siellä tekniikkaakin mietittiin kierroksen aikana.

    Tällä kertaa oli pakko tuota miettiä, kun meinas olla vähän RR:t kateissa. Aika yksinkertasista ja treeneistä tutuista asioista siinä kuitenkin juteltiin, eli ne niin teknisiä ne ajatukset ollu, kuin ehkä ulospäin näytti. Enemmänkin fiiliksiä ja kehon tuntemuksia.

    Hienoa toki, että pystyy tuolla tavalla kisasta selviytymään silloinkin, kun lyönti ei toimi.

    Mitenkäs amatöörien tuore lyöntipelin suomenmestari mr.Murtovaara pärjäsi ?

    kr

    Hyvä kisa, hienot puitteet!

    Koska kyseessä oli Challenge Tourin kisa, minulle pelaajat olivat tuntemattomia Sandelinia ja enintä osaa suomalaisista lukuunottamatta.

    Ihmettelin sunnuntaina kisaa seuratessani, kun en löytänyt pelaajilta tai caddieiltä minkäänlaista tunnistetta, jonka perusteella kykenisin nopeasti identifioimaan, ketä oli kulloinkin pelaamassa.

    Yleensä pk-tason hiihdoissakin löytyy numerolappu rinnasta.
    Joillakin pelaajilla oli caddie, joiden liivissä oli Sukarin nimi (ei listoilla).

    Kisavirityksistä on jäljellä ainasken raffit, griinit lienee poljettu jo ruvelle. Tää lähtee kuitekseen kokeileen iltavuoroon, tosin sata metriä lähempää joka tiillä kuin tuo tähtikaarti.

    Hieoa kuulla miellyttäviä kommentteja kisasta ja järjestelyistä. Pitää viedä eteenpäin. Vapaaehtoiset vetivät hyvää ja tärkeää roolia. Me ’palkkaa’ nauttineet huiskimme myös niin, että kaikki näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Lyhyet yöunet ja pitkät päivät ovat normaaleja tälläisessä kisassa. Itse tyrin muutaman kerran, kun tässäkin ketjussa mainitut asiat tuli jätettyä tekemättä, eli julkaisematta lähtöajat lauantaille, koska CT-julkaisi ne itse omassa järjestelmässään sekä tulosti kaikkialle listat sekä unohdin kertoa tulospalvelulle, että kun kisa on ratkennut niin mistä voittaja laitetaan näkyväksi. Nyt sekin on korjattu, kiitos huomautuksesta. Onneksi saa nyt nauttia menneestä viikosta ja keskittyä taas huomisaamusta täysillä Erkko Trophyyn. Pääsin kisahässäkästä huolimatta ainakin ts:n ja kebaxin kanssa vaihtamaan ajatuksia, muut olisivat voineet tulla nykimään hihasta, kun itse ei kaikkia nimimerkkejä naamasta tunne.
    Roopen caddien Laten pallon heittoepisodi (toisessa ketjussa) ei ollut rangaistuksen arvoinen, koska kuten kirjoittaja itsekin näki, ei hän sitä tahallaan tehnyt kokeillakseen viheriönpinnannopeutta… Samaa asiaa minulta kyseli golfautomme kyydissä seissyt tj Ignatius.

    Kiitsos vielä kaikille kisaa katsomassa olleille.

    Tv: Nimimerkki 7,5 väylää viikon aikana peliä nähnyt (7,5 väylää enenmmän kuin viime vuonna)

    EFC

    BayStream kirjoitti: (10.8.2009 18:44:48)
    Pääsin kisahässäkästä huolimatta ainakin ts:n ja kebaxin kanssa vaihtamaan ajatuksia, muut olisivat voineet tulla nykimään hihasta, kun itse ei kaikkia nimimerkkejä naamasta tunne.

    Tv: Nimimerkki 7,5 väylää viikon aikana peliä nähnyt (7,5 väylää enenmmän kuin viime vuonna)

    Tarttee tulla moikkaamaan seuraavan kerran kun teikäläisen näkee työntouhussa. Tai ehkei sittenkään 😉 , veikkaan että se seuraava kerta on Talin LET-kisassa.

    EFC kirjoitti: (10.8.2009 20:08:55)

    Kyllä silloinkin hihasta saa nykäistä…

    EFC

    BayStream kirjoitti: (10.8.2009 20:43:43)

    Kyllä silloinkin hihasta saa nykäistä…

    Ookoo.

    Pannaanpas tähän vielä yksi kysymys Baystreamille: Mitenkäs toi kuvaaminen noissa kisoissa? Kuinka eri kiertueiden kilpailuissa näihin näppäilijöihin suhtaudutaan? ja kuinka kuvauskalusto vaikuttaa asiaan?

    pjs

    Minä ainakin kuvasin ja videoin (lähinnä 420fps slo-mo) ihan surutta, äänet ja salaman olin ottanut pois päältä. Vasta jälkeenpäin huomasin läpyskästä että tämä oli kiellettyä. Tiedä sitten kuinka ehdotonta tuo oli..

    tmv

    pjs kirjoitti: (11.8.2009 7:08:19)
    Minä ainakin kuvasin ja videoin (lähinnä 420fps slo-mo) ihan surutta, äänet ja salaman olin ottanut pois päältä. Vasta jälkeenpäin huomasin läpyskästä että tämä oli kiellettyä. Tiedä sitten kuinka ehdotonta tuo oli..

    Minä taasen jätin kameran kotiin kun muistelin jo Finnair Masters -kisasta että sielläkin kuvaaminen oli kielletty. Aika surutta tuntuivat ihmiset silti kuvaavan eikä kukaan siihen puuttunut. Enpä tosin huomannut että olisi pelaajia edes häirinnyt, eli todella asiallisesti ainakin näkemäni katsojat kuvansa ottivat.

    http://skgolfchallenge.fi/?sivu=uutiset

    Yllättävän kauas jäi amatöörit kisassa…Antti Murtovaara +16 jo cutissa.

    -no eagle- kirjoitti: (11.8.2009 12:22:09)
    Yllättävän kauas jäi amatöörit kisassa…

    Turha puhua monikossa. Amatöörisarjan voittaja pelasi myös viikonloppuna eikä jäänyt siis laulukuoroon. Ja tuloskin oli muuten loppupeleissä pakkasella.

    kebax kirjoitti: (11.8.2009 13:05:44)

    -no eagle- kirjoitti: (11.8.2009 12:22:09)
    Yllättävän kauas jäi amatöörit kisassa…

    Turha puhua monikossa. Amatöörisarjan voittaja pelasi myös viikonloppuna eikä jäänyt siis laulukuoroon. Ja tuloskin oli muuten loppupeleissä pakkasella.

    Kyä näin on juu.

    Taisi vähän olla kipsissä ekalla kiepillä ja kenttäkin uudehko tuttavuus Suomenmestarille. Vasta kisaviikolla kävi tutustumassa hän.

    EFC

    Pekka Pelimies kirjoitti: (11.8.2009 20:41:44)

    Taisi vähän olla kipsissä ekalla kiepillä ja kenttäkin uudehko tuttavuus Suomenmestarille. Vasta kisaviikolla kävi tutustumassa hän.

    Ei kai tuo nyt mikään selitys ole, valtaosa tuli sinne ekaa kertaa kisaviikolla.

    tmv kirjoitti: (11.8.2009 10:50:25)
    Minä taasen jätin kameran kotiin kun muistelin jo Finnair Masters -kisasta että sielläkin kuvaaminen oli kielletty. Aika surutta tuntuivat ihmiset silti kuvaavan eikä kukaan siihen puuttunut. Enpä tosin huomannut että olisi pelaajia edes häirinnyt, eli todella asiallisesti ainakin näkemäni katsojat kuvansa ottivat.

    Kyllahan naita kuvaajia on ympari muailman siella kentan reunalla, mutta sen kuvaamisen kanssa kantsii olla huomaavainen. Ottaa niita kuvia hieman sivumpaa ja hyvalla zoomilla. Itse olen ottanut kuvia paaasiassa vaan pro-am ja harkkapaivina. Vaimo tosin otti kuvia meidan Safeway-turnauksesta, mutta pysytteli sen kameran kanssa hyvin lahinna puiden alla, joten ma en edes huomannut sita kuvailua.

    2007 Finnair Mastersissa kuvaajia oli enemman, mutta vain kerran jouduin asiasta katselijalle huomauttamaan. Oli meinaan salama paalla koko ajan ja taa jannu kuvas aina just etuviistosta. Noh, sille oli hyva heittaa kuittia kun kyseessa oli paras kaverini 😉

    Puhelimista muistan kuitenkin nostaneeni aanta kolme kertaa lauantaina. Toivottavasti siihen oli jo tullut muutos Vanajalinnassa, silla se oli mielestani hieman tahditonta, etta niita kapuloita pidettiin a) paalla ja kee) soittoaanella kun oltiin tultu katsomaan golfia. Muualla en ikina muistan tallaista tapahtuneen edes kertaalleen…

    Kaikenkattavasta kuvauskiellosta (kuin myös kännyköistä) huomautettiin noin varttitunnin välein lähtöpaikan kuulutuksessa. Vaati erinomaista taitoa olla sitä kuulematta tai siitä välittämättä.

    Kun nyt tuli tämä ketju avattua kerronpa negatiivisesta yllätyksestä, jonka koin seuratessani kärkipään lähtijöitä lauantaina. Enemmän kuin joka toinen imi posket lommolla hermosauhuja en avaustaan. Kovinpa tuntuvat heppoisesti suhtautuvan ammattinsa harjoittamiseen. Tai eipä ihme, jos rypevät Challenge tourilla. Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että eivät kuuluneet joukkoon.

    Prboy kirjoitti: (12.8.2009 9:59:19)
    Kaikenkattavasta kuvauskiellosta (kuin myös kännyköistä) huomautettiin noin varttitunnin välein lähtöpaikan kuulutuksessa. Vaati erinomaista taitoa olla sitä kuulematta tai siitä välittämättä.

    Mulla on ilmeisesti erityisen hyvät taidot tässä lajissa sillä en kuullut ensimmäistäkään kuvauskieltoilmoitusta. Erinomaisuuteni johtuu puhtaasti siitä että startteja en juurikaan ollut katselemassa, maaliin seurailin useammankin ryhmän. Pitääpä ottaa lehtori Proboy opetuksesta vaari ja saapua seuraavan kerran kilpailuihin niin varmasti kuulee kaiken tähdellisen. Anna mun kaikki kestää..

    Prboy kirjoitti: (12.8.2009 9:59:19)
    Kaikenkattavasta kuvauskiellosta (kuin myös kännyköistä) huomautettiin noin varttitunnin välein lähtöpaikan kuulutuksessa. Vaati erinomaista taitoa olla sitä kuulematta tai siitä välittämättä.

    Itse en tätä huomautusta kuullut kertaakaan sunnuntaina, kun muutaman ryhmän verran ykköstiillä lähtöjä seurasin. Tosin onnistuin omalta osalta huolehtimaan asiasta jättämällä kameran akut kotiin 🙁

    Prboy kirjoitti: (12.8.2009 9:59:19)
    Kun nyt tuli tämä ketju avattua kerronpa negatiivisesta yllätyksestä, jonka koin seuratessani kärkipään lähtijöitä lauantaina. Enemmän kuin joka toinen imi posket lommolla hermosauhuja en avaustaan. Kovinpa tuntuvat heppoisesti suhtautuvan ammattinsa harjoittamiseen. Tai eipä ihme, jos rypevät Challenge tourilla. Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että eivät kuuluneet joukkoon.

    Olikos se niin ,notta suomalaiset eivät sauhuttele, vaan tuuppaavat biittiä komistamaan naamaansa 😉

    Kyllähän näitä sauhuttelevia huippu-urheilijoita on aina ollut. 80-luvulla parikin ranskalaista huippu seiväshyppääjää vetivät röökiä koko kisan ajan. Palava rööki jätettiin sauhuamaan askelmerkin päälle, josta se sitten hypyn jälkeen käytiin hakemassa takaisin käyttöön. Tekaisivat siinä sauhuttelun ohessa maailmanennätyksiäkin…

    Pekka Pelimies kirjoitti: (11.8.2009 20:41:44)
    Taisi vähän olla kipsissä ekalla kiepillä ja kenttäkin uudehko tuttavuus Suomenmestarille. Vasta kisaviikolla kävi tutustumassa hän.

    Kipsiin mäkin siellä menin muutama vuosi sitten…greenit oli tosi nopeat ja bägin vetäminen mäkimaastossa alkoi käydä työstä.

    Aamiainen ja kämppä oli spitzenklasse myös….siis kenttääkään ei voi moittia.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 77)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #225285 kohteessaSK Golf Challenge 2009

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu SK Golf Challenge 2009