Aihe: Singapore Masters 2007 Mikko & Ari - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Singapore Masters 2007 Mikko & Ari

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Singapore Masters 2007 Mikko & Ari

Esillä 13 viestiä, 26 - 38 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Viime viikon voittaja Haig tipahti myöskin Mikon tavoin, kuten P.Hedblomkin (voitto myös jo 2007 aikana). Eikös se niin mennyt että parempi kertarytinä(voittopuhe) kuin ainainen kitinä(MC:tä vastaan tappelu).

    David Howell-maailmanlistan korkeimmalla oleva pelanneista, Lee Westwood ja D.Clarke saivat myös vapaata viikonlopuksi.

    Mikolla on nyt pelirauha seuraavat kaksi vuotta.Tuskin hänestä koskaan on suurten
    kisojen voittajaksi ammattilaistasolla.
    Indonesian kilpailusta puuttuivat kovat nimet – Mikon onneksi.
    Olin seuraamassa hänen peliään Phuketissa. Hän pelasi oman tasoista golfiaan,
    vähän onnea,niin olisi saattanut päästä läpi cutista,mutta…
    Mikko lienee tilenteessa,että ansaitsee leipänsä ja vähän voitakin leivän
    päälle,mutta tuskin koskaan majorvoittaja.

    Sen verran tuosta Phuketin kisasta ja sen voittajasta Anton Haigista – 20 vuotias
    etelä-afrikkalainen.Kaikki asioista perillä olevat ennakoivat hänestä suurta
    golffaria.
    Etelä-Afrikan suuret nimet Els ja Goosen kehuivat Haigin maasta taivaaseen.
    Mahtavan pitkälyöntinen – 20-30 metriä pidemmälle kuin seim Els ja Goosen.
    Hyvä lähipeli.Erinomainen itsetunto.
    Kaikki perusteet olla majorvoittaja muutaman vuoden sisällä – ellei….

    Swingeri kirjoitti: (9.3.2007 11:55:24)
    David Howell-maailmanlistan korkeimmalla oleva pelanneista, Lee Westwood ja D.Clarke saivat myös vapaata viikonlopuksi.

    Niin tuota minä itsekin katselin. Jo eka kierroksella jäi iso nippu paljon menestyksekkäämpiä pelaajia taakse. Golf on herkkä laji. Huippu-urheilussa pitää vaan uskoa tekemiseen. Penkkiurheilijan meinaan. Kyllä nuo ammattilaiset sen tekevät varmasti. Välillä tuppaa itseltä vaan unohtumaan 🙁

    Noh, seuraavaa kisaa tulee kyllä varmaan seurattua ihan yhtä tiiviisti. Kyllä minä sitä perhanan Raikkostakin tulen lopun uraa seuraamaan, vaikkei se sitä maailmanmestaruutta koskaan voitakkaan. Ainiin se usko tekemiseen. Mihin hittoon se nyt taas katosi. Tuletule. Kiskis. Come to papa !

    Swingeri kirjoitti: (9.3.2007 11:55:24)
    David Howell-maailmanlistan korkeimmalla oleva pelanneista, Lee Westwood ja D.Clarke saivat myös vapaata viikonlopuksi.

    Ero näihin herroihin on se, että he pelaavat useammin neljä päivää kuin kaksi päivää. Meidän pojilla menee varmemmin toisin päin.

    Katos vaan. Eipä kauaa mennyt että päästiin taas monille niin rakkaaseen aiheeseen eli negailuun. Mut ei se mitään.

    Ilonen on härkä!

    jamyz kirjoitti: (9.3.2007 12:44:53)
    Katos vaan. Eipä kauaa mennyt että päästiin taas monille niin rakkaaseen aiheeseen eli negailuun. Mut ei se mitään.

    Ilonen on härkä!

    Kysymys ei ole negailusta vaan realismista, tosiaisioiden tunnustamisesta. Mutta voihan vallitsevaa totuutta tarkkailla monenväristen lasien läpi….

    Juuri siksi se ranking on parempi, vaikka esim. Westwood oli täysin kuralla monta vuotta noustakseen taas Ryder Cupin myötä todelliseksi tähdeksi… toisaalta kun on vain yksi kortinhaltija niin odotukset ja toiveet kohdistuvat häneen verrattuna kymmeniin britteihin, ausseihin ja sveduihin.

    Ei ole helppoa olla Palander tai Ilonen…mutta on se hienoa jännittää heidän puolestaan!

    Negailu on suomalainen tapa posiuiluun. Itse ainakin olen sitä mieltä että tuo niin kuuluisa

    Suomalainen Sisu

    tarkoittaa sitä että ei saatana suostu häviämään. Ei siis sitä että haluaa voittaa. Kyllä suomalaisten osaaminen ja yritteliäisyys useimmin tulee negatiivisten asioiden kautta, eikä siinä mielestäni mitään väärää ole. Se on suomalaisuutta. Sen hyväksyminen jo sinänsä helpottaa kovasti. Ei meille sovi jenkkityylinen kaksinaismoralistinen selkääntaputtelutyyli. Meille sopii Suo, Kuokka ja Perkele. Ja sitten hakataan se saatanan suo tai hiihdetään kesällä sielä saatanan Tervanevalla kainaloita myöden mättäikössä ja voitetaan se saatanan kultapytty. Jos joku tulee vittuilemaan niin turpaan ja kunnolla.

    Suomalaisia ei niinkään kiinnosta voittaminen. Suomalaiset ei vaan suostu häviämään kenellekkään muulle. Sitä on Suomalainen Sisu ja jos sitä ei olisi, Ruotsalaiset puhuisivat tällä hetkellä venäjää. Sen takia olemme maailman menestyksekkäin kansa. Kyse ei ole voittamisen halusta, vaan häviön inhoamisesta. Menestyksemme tulee negatiivisuuden kautta ja sitä on turhaa ja hyödytöntä kieltää. Se ei ole heikkoutemme, vaan vahvuutemme. Siihen ollaan täällä totuttu ja sitä se tulee aina olemaan.

    (Tähän mustavalkoista kuvaa paskaisista naamoista talvisodassa, urhoteoista ja Suomen lipun patrioottista löyhytystä tosrvisoittokunnan soittaessa Porilaisen marssia ja loppuhuipentumana Jutilan maali 1995 Globenissa, musiikkikliimaksina Det Glider In)

    Tiukkapipot, klikatkoot seuraava aihealue 😉 Mutta totta toinen puoli, eikös ?

    (Prrr-p-p-prrr, Prrr-p-p-prrr)

    jamyz kirjoitti: (9.3.2007 12:44:53)
    Ilonen on härkä!

    Näin on.

    kebax kirjoitti: (9.3.2007 13:39:56)

    jamyz kirjoitti: (9.3.2007 12:44:53)
    Ilonen on härkä!

    Näin on.

    Vai kone?

    Ballmarker kirjoitti: (9.3.2007 12:57:49)

    jamyz kirjoitti: (9.3.2007 12:44:53)
    Katos vaan. Eipä kauaa mennyt että päästiin taas monille niin rakkaaseen aiheeseen eli negailuun. Mut ei se mitään.

    Ilonen on härkä!

    Kysymys ei ole negailusta vaan realismista, tosiaisioiden tunnustamisesta. Mutta voihan vallitsevaa totuutta tarkkailla monenväristen lasien läpi….

    Joo toi voitto oli ihan tuuria ja johtu vaan siitä kun siel oli niin surkeita pelaajia. Ei tossa oo kysymys mistään negativismista. Jos Thongchai olis voittanu se olis täysin eri asia kun se on niin kova pelimies.

    Taapero kirjoitti: (9.3.2007 16:22:20)
    negativismista

    Hieno sana! Keksitkö ihan itte? =)

    Eurooppa Tourin tasoisia kilpailuja ei voiteta vahingossa. Niitä ei myöskään voiteta negatiivisen asenteen kautta.
    Mikko on kova jätkä ja tulee varmasti näyttämään kykynsä Tourilla.
    Minea on kova mimmi ja tulee myös näyttämään kykynsä PGA Tourilla.

    Helevetti kumpikin on vielä ’junnu’ ympyröissä, mutta kova semmoinen. Ollaan ylpeitä ja kannustetaan. Allekirjoittaneella on jotenkin semmoinen hytinä, että koko homma paukahtaa menestykseksi kunhan Timo saa rauhassa kasvattaa henkisen puolen kuntoon. Toivottavasti tämä pelaaja/valmentaja -suhde kestää pitkään.

    Eräs hyvä ystäväni oli miettinyt Minean huonoja kierroksia, jotka ovat useimmiten tulleet cutin jälkeen. Hän totesi, että Minni antaa haastatteluja liikaa, yhden tai kahden hyvin pelatun kierroksen jälkeen ja sitten peli murtuu. Luoko neiti paineet ja odotukset itse itselleen?
    Mitähän tapahtuisi, jos Minni pelaisi koko turnauksen loppuun ja kommentoisi sitten, vaikka voittajana?

    Nooh nämä on näitä iänikuisia speklaatiota, joista voidaan aina vääntää…
    Ollan ylpeitä näistä nuorista, lahjakkaista pelaajista, jotka tuovat mainetta ja kunniaa Suomelle….ja uusia on tulossa.
    Nyt otan seuraavan oluen.

Esillä 13 viestiä, 26 - 38 (kaikkiaan 38)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #243327 kohteessaSingapore Masters 2007 Mikko & Ari

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Singapore Masters 2007 Mikko & Ari