Aihe: Selkäkivusta - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Selkäkivusta

Etusivu Foorumit Yleistä Selkäkivusta

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Hei kaikille! Olen aloitteleva golfari ja olen huomannut, että usein kun tulee vähänkin pidempään lyötyä kipeytyy selkäni tuosta vasemman lapaluun alta. Kipu on melko pistävä ja selkä on jumissa muutaman päivän tämän jälkeen. Niinpä kyselisin, että onko kellään ollut vastaavanlaisia ongelmia tai osaisiko kukaan sanoa, mistä ongelma johtuu. Kiitoksia etukäteen.

    Itselläni sama ongelma…joka vain kesän edetessä paheni.
    Nyt sitten luovutin ja kävin lääkärissä -> fysioterapiaa ja elefantin lääkekuuri.
    On mennyt sitten syvät selkälihakset niin jumiin, notta ovat jo tulehtuneet.
    Aloitin siis myös tänä vuonna ja pelasin ’hullun’ lailla ( n. 45 kierrosta jo takana ).
    Vinkkinä sinulle…pidä taukoa ja venyttele, venyttele, venyttele! 🙂

    Minulla oli täsmälleen sama ongelma tässä kesän alussa kun harrastuksen aloitin. Nyttemin ei ole ollut ongelmia. Pieni lämmittely on varmaan auttanut asiaa ja ehkä lyönnitkin lähtevät nyt rennommin. Epäilin aluksi revähdytä, mutta ne ei yleensä mene noin nopeasti ohi. Pahemmat ainakaan.

    Tapper

    Nimetön

    Tuntuvat oelvan yleisiä golffareiden vaivoja! Itselläni käy alaselän kanssa samoin ja aina kun kipu ilmaantuu kiroilen itseäni, että miksen venytellyt ajoissa… Kaikki opit unohtuu kun selkä ei oireile. Pitkäaikainen parannuskeino muutoinkin reistaavaan (ala)selkään olisi tietty keskikehon lihasten vahvistaminen, josko sitten ensi talvena vihdoin toteutuisi. Alaselän jumitiloihin auttaa parhaiten takareisien ja pakaralihasten venyttely – suoritettava mieluusti joka päivä. Kiropraktikosta on myös ollut apua ja ihan tavallisesta hieronnastakin, sitten pitää vaan pitää pari päivää golf-taukoa.

    Oma analyysi on, että tuo lapaluun kipeytyminen on selkeä seuraus liiallisesta riuhdonnasta. Kokemusta nimittäin on.

    ts

    Lyöntitekniikkaan yhdistettynä tuo vaiva ilmenee yleensä silloin, kun kädet ja hartiat liikkuvat kovasti eri tahdissa lyönnin aikana. Käsien kulkiessa poikki vartalon nuo rasitukset kohdistuvat juuri paljolti tuonne lapaluiden seudulle.

    Hyvän tekniikan hankkiminen ei siis ole pelkästään pallon lentoon liittyvä asia, vaan myös terveydellinen.

    Hep! Täällä myös aivan tuore golf-kipinätapaus ja täsmälleen samat oireet. Vasemman lavan alta/välistä pistää niin penteleesti. Nyt kun palloon jopa silloin tällöin osuu, niin sitä jostain syystä yrittää taitojen puuttuessa niitä metrejä lisää vaikka väkisin runnommalla. Järki tietenkin kertoo, että ei se niin tule onnistumaan.

    Kunhan tästä tokenen, niin saattaa olla, että testaan jopa sitä paljon puhuttua venyttelyä 🙂 Ja keskityn opettelussa johonkin muuhun kuin metrien tuijotteluun. Nyt mennään kuitenkin buranakuurilla hetken aikaa.

    Hep! Täällä myös aivan tuore golf-kipinätapaus ja täsmälleen samat oireet. Vasemman lavan alta/välistä pistää niin penteleesti. Nyt kun palloon jopa silloin tällöin osuu, niin sitä jostain syystä yrittää taitojen puuttuessa niitä metrejä lisää vaikka väkisin runnommalla. Järki tietenkin kertoo, että ei se niin tule onnistumaan.

    Kunhan tästä tokenen, niin saattaa olla, että testaan jopa sitä paljon puhuttua venyttelyä 🙂 Ja keskityn opettelussa johonkin muuhun kuin metrien tuijotteluun. Nyt mennään kuitenkin buranakuurilla hetken aikaa.

    Itse olin aamulla kuudelta ylhäällä ja ennen kahdeksaa jo puolituntisen punttisalilla ja venyttelemässä..sen päälle uinti ja sauna…että teki hyvää. Emäntä hieroo viikolla selkää television katselun ohessa.

    Buranaa otan jos kipu sietämätön..yleensä on auttanut. Sairaalassa saa sitten tuhdimmat kuurit..sekin on koettu..niin hirveitä kipupiikkejä välilevyille, että pitää antaa vartavasten pienempi kipupiikki jotta voidaan tunkea isompaa sisään röntgenin/scannerin avustuksella.

    Kylmä ja golfswingi eivät ole hyvä yhdistelmä varsinkaan väsymyksen kanssa. Vaatetus tärkeää syksyllä kun kelit muuttuu.

    Myy

    Olen huomannut, että läppäri mukavasti tehostaa tätä vasemman lapaluun alla olevaa kipeänkireetä olotilaa. Sen saa mukavasti laajenemaan koko yläselkään. Tämän vuoksi vietänkin suurimman osan ajastani golf-kentän ulkopuolella autuaasti kyseistä laitetta näpelöiden… 😉 Venyttelyosuuden hoidan useimmiten vain sen tärkeydestä puhumalla – leukaperät on siis hyvin voideltu sekä kentälle tullessa että kotiin palatessa.

    Myy kirjoitti: (8.8.2006 13:31:13)
    Olen huomannut, että läppäri mukavasti tehostaa tätä vasemman lapaluun alla olevaa kipeänkireetä olotilaa.

    Kyllä näin on. Itse teen tietokoneen ääressä noin 10-12 tuntisia työpäiviä ja golf kyllä mielestäni vain vapauttaa näitä jumittuneita lihaksia.

    Punttisali ja rullahiihtely ovat vaarallisempia…varsinkin 30 kilometrin lenkit huonoilla varusteilla ja uudet punttisalit joiden vehkeet ei ole tuttuja…molemmista kokemusta…ne voi tappaa tulehtuneen ja kipeän selän minuuteissa ja sekunneissa..sen jälkeen auttaa vain ortopedin piikit. Kovin kevyesti varusteltuna ei kannata myöskään kokeilla 300 kilometrin fillarilenkkejä..sekin on tullut tehtyä.

    Naapurin vaimo taas väittää ettei aviomies ole ollut entisensä 100 kilometrin juoksun jälkeen. Extreme zydeemit ei aina ole oikein terveyttä edistäviä.

    Itsekin juuri aloittaneena tuli ekoilla kerroilla törmättyä juuri tuonkaltaiseen kipuun ja syynä oli käytännössä aina joko tekninen virhe tai liiallinen repiminen pidemmän lyönnin toivossa. Pro auttoi tähän ja opasti lyömään oikein. Kerran myös erehdyin chippejä harjoitellessa lyömään muutaman vaimon mailoilla kun bägit olivat vierekkäin. Silloin meni hyvinkin pikaisesti selkä kunnolla jumiin. Sokeehan sitä on jos ei omaa mailaa tunnista, mutta ei sitä aina aamutuimaan kaikkea huomaa. 🙂 Eli periaatteessa liian lyhyt mailakin voi aiheuttaa inhottavan selkäkivun.

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 14:19:40)

    Myy kirjoitti: (8.8.2006 13:31:13)
    Olen huomannut, että läppäri mukavasti tehostaa tätä vasemman lapaluun alla olevaa kipeänkireetä olotilaa.

    Naapurin vaimo taas väittää ettei aviomies ole ollut entisensä 100 kilometrin juoksun jälkeen.

    Siis, tämähän voi hyvinkin olla pelkästään positiivinen asia.
    Mutta joo, kovemmalle kroppa istumatyössä joutuu, kuin golfinpeluussa.

    Juu juu, tuttu juttu täälläkin! Kahtena ensimmäisenä kesänäni golfkausi loppui elokuun alkuun kun tuli juuri tuo Adharan mainitsema oireyhtymä. Luulin ensin venyttelyn vähyyttä syyksi ja siitä johtuvaa revähdystä. Kävin tutulla asiantuntevalla hierojalla ja hän kertoi sen olevan rasitusvamma. Liikaa riuhtomista ja silleen… Eli nyt kahtena viimeisenä kesänä ei ole tuota kipua enää tullut kun olen muistanut pitää kainalot kiinni lyödessä ja ylävartalon samassa linjassa käsien kanssa (eli juurikin niin kuin ts tuossa ylhäällä mainitsi). Vaivoihin ei auttanut silloin kuin lepo, aina kun yritin mennä lyömään, oli kuin puukkoa olisi työnnetty vasemman lavan alle!

    Eli Adhara… ensi kesänä helpottaa 🙂 Muista kainalot kiinni 😉

    Myy

    Minä olen oppinut säätämään tuota backswingiä tuon kuuluisan lapaluun alla olevan kivun mukaan. Kun kivasti kiristää, mutta ei vielä satu, maila on lähtenyt sopivan rauhallisesti backswingiin eikä sitä ole tullut vietyä liian pitkälle.

    Muussa tapauksessa vihlaisu kertoo liiasta riuhtomisesta ja mailaa on viety liian pitkälle, jolloin minulle tyypilliseen tapaan se myös tällöin nousee liian pystyyn. Tuloksena downswingissä armoton koukkaus, polvien notkahdus, ’mätkispöks’, kaamea duffi…

    ts kirjoitti: (8.8.2006 11:43:32)
    Hyvän tekniikan hankkiminen ei siis ole pelkästään pallon lentoon liittyvä asia, vaan myös terveydellinen.

    Öööö… mä oon huomanna jotta tekniikan parantuessa on paikat alkaneet kipeytyä myös enämpi. Tokihan hyvästä tekniikasta ei edelleenkään ole kyse. Mutta luulisin jotta järkevällä venyttelypolitiikalla selviäisin minäkin melkoisen mukavasti huonon tekniikan aIHeuttamista vaivaksista. Kiitos ja anteeksi.

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #488501 kohteessaSelkäkivusta

Etusivu Foorumit Yleistä Selkäkivusta