Aihe: Ruohonjuuritason tasoitusproblematiikkaa - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Ruohonjuuritason tasoitusproblematiikkaa

Etusivu Foorumit Yleistä Ruohonjuuritason tasoitusproblematiikkaa

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #188132 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Aloitin golfharrastukseni viime vuonna. Ensimmäiset varsinaiset kierrokseni (yhteensä noin 15) pelasin tänä vuonna, innostuin lajista. Onnistuin pudottamaan tasoitukseni 32:een, mihin olen erittäin tyytyväinen. Tai, niin siis luulin, ennen kuin (nyt jo entinen) kotiseurani ilmoitti olevansa asiasta eri mieltä. Kuulette myöhemmin miksi. Pihi kun olen, ja siis lajissa täysi aloittelija, liityin green cardin saatuani eräseen huomattavan edulliseen golfseuraan etäjäseneksi. Jälkikäteen voitaneen ehkä todeta, ettei halvalla saa hyvää, valitettavasti. Koska en ole millään missiolla entistä seuraani vastaan, enkä luonteeltani ilkeä, en halua tässä mainita, mistä seurasta on kyse. Asiaan. Olin joulukuun alussa – kun Etelä-Suomessa vielä ruoho viheriöi – pelaamaassa Pickalan erinomaisessa kunnossa olevalla Park-kentällä vuoden viimeistä kierrosta, josta muotoutoi elämäni paras: 6 alle silloisen tasoitukseni (35)!! Tasoitukseni tulisi siis olla nyt mainittu 32, mutta näin ei sitten yllätyksekseni ollutkaan. Seuran toiminnanjohtajan kanssa käyty, sinänsä erittäin viihdyttävä, keskustelu on käyty alla. (XX=allekirjoittanut, NN=herra toiminnanjohtaja) 8.12.2006 klo 9.32 Faxilla tuli tasoituskortti, jossa olitte pelanneet tasoituksella 35. Meillä on systeemissä viimeinen tasoitus 13.5 NGCC, joka antoi tasoituksen 37. Onko teiltä jäänyt joku kortti lähettämättä meille, mutta olette itse laskeneet tasoituksen? Tasoituksella 37-54 tulee tasoituskierrokset pelata punaiselta tiiltä. Terveisin NN 8.12.2006 klo 9.39 Tervehdys, Tasoitus on pudotettu 35:een 16.9. (NGCC). Olen mielestäni kyllä tämän tuloskortin teille faksannut, mutta voin lähettää sen tästä hetimiten uudestaan. Ystävällisin terveisin, XX 8.12.2006 klo 10.18 Korttia ei oltu käsitelty koska oli pelattu väärältä tiiltä, tasoitussääntöjen mukaan tasoituksella 37-54 tulee pelata punaiselta tiiltä. Kentille ei edes ole määritelty slope lukemia keltaiselle tiille tasoitukselle 37-54 vaikka monet laskurit ja ohjelmat jonkun epämääräisen luvun antavatkin. Tämä on valitettavaa koska pelaajille annetaan virheellistä tietoa. Molemmat kortit jäävät käsittelemättä. Tasoitus edelleen 37. Terveisin NN 8.12.2006 klo 11.03 Parahin NN, Tällainen menettelytapa vaikuttaa minulle täysin käsittämättömältä. Minkä takia ko. seikkaa ei ole seuran puolelta voitu tuoda esille jo tuolloin syyskuussa? Varsin tuoreena lajin harrastajana ymmärrän toki, että eräs golfin perustoista on sääntöjen noudattaminen, mutta toivoisin kuitenkin tässä tapauksessa teidän puoleltanne joustavuutta asian suhteen, koska nähdäkseni kyseessä on puhtaasti teknisluonteinen asia. Olen pelannut koko kesän keltaiselta tiiltä, koska muukin seurue on aina pelannut sieltä, eikä mainitsemasi tasoitusteknistä seikkaa ole minulle koskaan tuotu esille. Ainakin Nordcenterissä slope-lukemat on annettu keltaiselle tiille, vaikkakin tasoitus on ollut tuo 37. Pyytäisinkin teitä ystävällisesti osoittamaan joustavuutta ja kohtuullistamaan menettelytapoja tapauksessani. Palautettasi odottaen. Ystävällisin terveisin, XX 8.12.2006 klo 12.24 Jäsenkortin mukana tulleessa seuramme jäsentiedotteessa viime keväänä oli ohjeita tasoituksen käsittelyyn ja siinä oli kohdassa 4 korostetusti maininta seuratasoituksella punaiselta tiiltä pelaamisesta. Tasoitusmääräysten mukaan pelaajien tulee jättää vähintään neljä korttia kaudessa. Jos olisitte toimineet ohjeiden mukaan niin tämä asia olisi varmaan tullut aiemminkin esille. Taidoillanne varmaankin riittää 1-2 kierrosta punaisilta jonka jälkeen pääsette pelaamaan keltaiselta. Ohessa ko. sääntökohta. Se on yksikäsitteinen, harkintaa ei voida käyttää. Terveisin NN 2.35 Seuratasoitus Seuratasoitus on välillä 37-54. Pelaajan ensimmäinen tasoitus on golftaidon suorituksen – Green Cardin – jälkeen 54. Seuratasoitus voi muuttua vain alaspäin. Pelaajan saavutettua virallisen tasoituksen 36, ei pelaajan tasoitus voi muuttaa enää seuratasoitukseksi. Seuratasoitus on kokonaisluku. Seuratasoitukselliset pelaajat pelaavat punaiselta tiiltä. Seurat voivat edellyttää pelaajan suorittavan uuden sääntötestin ennen kuin pelaaja siirtyy seuratasoituksesta EGA:n viralliseen tasoitukseen. 8.12.2006 klo 14.52 Parahin NN, Kuten todettua, tiedostan sen, että eräs golf-yhteisön oleellisia piirteitä on se, että sovituista säännöistä pidetään kiinni. Sääntöjä, kuten käytännön elämässä lakeja ja asetuksia, voidaan, ja on useasti tarpeenkin, tulkita. Eräs länsimaisen oikeusajattelun piirteitä on tulkita lakia nimenomaan sitä kautta, mitä ko. pykälällä on lainsäätäjä tarkoittanut (vrt. tämän vastakohta: ”lukea kuin piru Raamattua”). Käsittääkseni tasoitusjärjestelmä on tarkoitettu pelin joustavuuden ja mielekkyyden edistämiseksi. Alla lainaus tasoitusjärjestelmän tavoitteista golfliiton sivuilta: Tasoitusjärjestelmän tavoitteet ovat: * Tehdä mahdollisimman monelle pelaajalle mahdolliseksi saada tasoitus. * Saada aikaan oikeudenmukaiset tasoitukset, jotka osoittavat pelaajan pelitaitoa sekä mahdollistavat taidoiltaan eritasoisten pelaajien kilpailemisen yhtäläisin perustein. Itse tulkitsen aiemmin korostamasi sääntöpykälän, asiayhteyden ja kontekstin huomioon ottaen, suositukseksi pikemminkin kuin de facto säännöksi. Summa summarum, sääntöjen tulkitsijalle, tässä tapauksessa sinulle Eero, on annettu valtuutus tulkita pelin sääntöjä. Toivoisin, että pystyisit tulkitsemaan myös pelin henkeä. Sen voin vielä toistaa, että olen harrastanut tätä mainiota peliä tänä vuonna iloisin, ja täysin vilpittömin, mielin, bona fide, ja luullut parhaani mukaan noudattavani lajin sääntöjä ja etikettiä. Ilmeisesti en tiennyt, kuinka väärässä olinkaan. Pyytäisin vielä sinulta kunnioittavimmin kommentteja esittämiini argumentteihin. Ystävällisin terveisin, XX 19.12.2006 klo 9.25 Parahin NN, Tulkitsen, että et halua palata alla käytyyn keskusteluun. Kuten todettua, en pysty millään käsittämään tulkintaasi. Eroan siis tällä päivämäärällä seuranne jäsenyydestä. Terveisin, XX

    #484171 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Maalaisjärjen mukainen, vaikka todenäköisesti sääntöjen vastainen, ratkaisu olisi ollut laskea tasoituksen muutos käyttäen tasoitusta 36.
    Ehkä joskus ymmärrän, miksi Suomessa niin monien golfareiden tavoitteena on madaltaa tasoitustaan. Itse olen aina keskittynyt pelaamaan ja joskus jopa parantamaan peliäni. Onneksi tasoitus on heijastanut peliäni yhtä hyvin kuin kavereitteni tasoitukset heidän peliään.

    #484172 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kyllähän klubitasoituksen omaavat voivat osallistua klubin kilpailuihin ja pelaavat silloin yleensä keltaiselta tiiltä kuten muutkin. Ja kyllähän tällaisessa kilpailussa tehty korttikin vaikuttaa tasoitukseen, jos on hyvin mennyt.

    Pääasiahan on, että tasoitus on kohdallaan ja tuollainen nipottaminen ei siihen kyllä johda. Toisaalta, ei kai ole kovin suuri myönnytys pelata harkkakierroksia punaisilta?

    #484173 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sanoisinpa vain, että huhhuh! Itse kun aloitin tänä kesänä, ensimmäiselle kierrokselle flaittiini sattui yksi seuramme seniorivalvojista ja esittäytyessämme taisin sanoa, että on ensimmäinen kierrokseni ja pyysin tästä seniorista vielä merkkariakin, jotta saisin tasoitukseni tippumaan heti eka kierroksella. Tarkoitukseni oli mennä pelaamaan keltaiselta tiiltä, kun ei meillekään mitään missään oltu sanottu että pitäisi pelata punaiselta, ja meilläkin on kyllä keltaisen tiin slopet 54 asti. Noh, tämä senioorivalvoja sanoi tiukkaan sävyyn, että menepäs pelaamaan punaiselta. Noh, seurassa oli myös yksi lady, joten en joutunut yksin lyömään punaiselta. Ei kovin montaa väylää tarvinnut pelata, kun flaittimme miehiä rupesi selvästi kyrpimään, kun minä löysin palloni melkein greenin vierestä par nelosilla, ja kun oltiin päästy 10. reijälle, tämä seniorivalvoja sanoi minulle, että ’no osaatsä näköjään pelata, tuu lyömään täältä keltaisilta’. No, minä sitten pelasin keltaiselta tiiltä loppukierroksen ja sain vaan lisää puhtia peliini ja lopputuloksen ollessa 94, ihan kohtuullinen noin ekaksi kierrokseksi ja sainpa näin vähän näpäytettyä sanattomasti takaisin tätä tarkkaa seniorivalvojaa. Voitinpa siinä sivussa hänetkin, vaikka epäilemättä oli pelannut peliä vuoden jos toisenkin.

    #484174 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tässä vastaus hieman ylemmältä tasolta:

    Kysymys
    Punaiselta vai keltaiselta

    Olen juuri suorittanut GreenCardin ja tasoitukseni on siten 54. Työpaikkani kisakutsussa on ilmoitettu että miehet pelaavat keltaiselta tiiltä(kisassa annettava max tasoitus 36). Saako tasoituksellani 54 pelata keltaiselta ?
    Jos saan ja tulokseni on keskimäärin 2 yli kentän parin (olen optimisti), kyseisellä kentällä niin laskurin mukaan uusi tasoitukseni on 33. Vastaava tulos punaiselta pelattuna antaa uudeksi tasoitukseksi 38. Lasketaanko tasoitus kaikkien sääntöjen mukaan noin ? ps. minulla ei ole mitään keltaiselta pelaamista vastaan

    Kysyjän nimi/nimimerkki: Ari
    Vastaus
    Siitä vaan pelaamaan keltaiselta. Tasoituksen mahdollinen muutos lasketaan ao. tiin slopearvojen mukaan. Jos laskurit eivät toimi (eli tiedot noin suurille tasoituksille on vain punaisilta), niin kotiseuran tasoitustoimikunta osaa laskea uuden tasoituksen oikein. Näissä asioissa pitää käyttää sekä harkintaa että järkeä. Tosin tapahtuman järjestäjä voisi sallia pelaamisen punaiseltakin – nykyäänhän ei ole enää mitään naisten- tai miesteen aloituslyöntipaikkoja.

    Erkki KM Leppävuori

    #484175 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    goldencap kirjoitti: (19.12.2006 12:06:18)Noh, tämä senioorivalvoja sanoi tiukkaan sävyyn, että menepäs pelaamaan punaiselta…

    … ja kun oltiin päästy 10. reijälle, tämä seniorivalvoja sanoi minulle, että ’no osaatsä näköjään pelata, tuu lyömään täältä keltaisilta’. No, minä sitten pelasin keltaiselta tiiltä loppukierroksen.

    Tostahan onkin sitten aivan saatanan helppo laskeskella uutta tasuria!!!! =)

    Toivottavasti se ’sr-valvoja’ allekirjotti sen kortin ja saa jotain penaltteja. Valitettavasti, jos Sinä sen allekirjoitit, niin se oli …ööö… dq.

    #484176 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ajs

    Joo näitä sattuu. Meikämandoliino aloitti 2005 ja jahdatessani tuota virallisen tasoituksen rajaa törmäsin käytäntöön oman seurani kanssa. Olin alusta asti totutellut pelaamaan myös keltaisilta ja valitsin teen seuran mukaan ja niinpä sitten yksi kortti joka olisi tuonut minut alle juuri tuon hcp 36:n hylättiin, koska se oli sattumalta tehty keltaisilta. Korjasin asian seuraavalla viikolla. Toisaalta hieman aiemmin olin ängennyt hcp 48:na seuran juhlakisoihin, jossa minut ohjattiin keltaiselle muiden mukana. Tuona kauniina päivänä tehty kortti hyväksyttiin ja käsiteltiin tarkan pelitasoitukseni mukaan, koska kisassa oli sarja hcp 37-54. Jälleen toisaalta sekin on testattu, että juhannuskisoissa punaisilta enemmän tai vähemmän keimoissa sohittu laskeva kortti kelpasi myös – kisakortithan palautetaan aina. 😉 Tasoitusasioidenkin suhteen talon tavat teroitettiin kyllä meijjän seurassa aloittelijoille pakollisessa kapteeninilllassa.

    Tervolainen on toki oikeassa siinä, että tietenkin on tärkeämpää tavoitella parempaa pelitaitoa, mutta ekana kesänä otteet paranevat jokseenkin jokaisella rundilla ja tuo erilaisten tasoitusrajojen rikkominen nyt vain sattuu silloin olemaan pelaajalle tärkeää; jotta pääsee vieraskentille pelaamaan, jotta kelpaa merkkaajaksi, jotta mahtuu kaverien kanssa samaan ryhmätasoitukseen, jotta pelikaverit ottaisivat edes jollain lailla vakavasti… Nythän puhutaan siitä pudottelusta, jolla tavallaan ansaitaan golfarin ’täydet oikeudet’. Bogipelaajaksi kehittyy jokseenkin jokainen ennemminta tai myöhemmin ihan vain pelailemalla, mutta siitä (tästä) eteenpäin aika monet joutunevat hiukan harjoittelemaankin. Mie en ainakaan laske händäriäni sitten vaikka koko ensi kesänä, jos otteet ei tästä kummene.

    Ota löysin rantein Hose Maria. Kovan tuntuisesta kohtalosta huolimatta sinun kannaltasi ikävin asia on, että talvi katkaisi kauden ja joudut lusimaan sen yli ennen kuin pääset hyökkäämään uudestaan.

    #484177 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Aloitin golfin Suomessa aikana, jolloin kerhossa taisi olla kolmisenkymmentä jäsentä. Pelattiin aluksi kentällä jolla oli neljä valmista väylää. Asiat muuttuvat 35 vuodessa. Suomessa vaaditaan pelaamiseen Green Card, viimeaikaisilla pelipaikoillani greenbacks olivat ainoa, mitä tarvittiin.

    #484178 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Pahoitteluni. Järjestelmä vilauttelee jälleen karvaisempia poskiaan ja vastuulliseen tehtävään urheiluseuran johtoon nimitetty on onnistunut regressoitumaan 13-vuotiaan tasolle, minkä sinänsä ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

    Jos rehellisiä ollaan, tasoitusjärjestelmä nykyisessä muodossaan ilahduttavan epäonnistunut. Lausutaan kauniita sanoja tasavertaisesta pelaamisesta eritasoisten pelureiden kesken ja kieltämättä ihannemaailmassa tämä voisi ehkä toimiakin, mutta elävässä elämässä pohjolan perukoilla, missä suppea geeniperimä on alle sadassa vuodessa hionut huippuunsa uuden uljaan uberbyrokraattisen ihmislajin, jota Preussin ja Tsaarin Venäjän harrastelijat olisivat syvästi kunnioittaen ja kauhusta mykkinä ihailleet? Tuskin. Kuka uskaltaa lausua tosiasian keisarin vaatteista?

    Kun ottaa huomioon golfin julman ja anteeksiantamattoman perusluonteen, yhdistelmä on todella pelottava. Itse peli on ankaruudestaan huolimatta kehittynyt sairaalloisen jännittäväksi ja viihdyttäväksi viimeisten vuosisatojen aikana. Siitä on tullut urheilun crackiä, jolle tasoitusjärjestelmän puuduttavan opiaattinen vaikutus ei tee hyvää. Pidetään laji puhtaana. Tunnustakaa pois, että tuikitavallinen klubikisa muistuttaa enemmän bingoa tai lottoa, jossa osalle porukkaa on etukäteen jaettu parempia numeroita kuin toisille, kuin urheilua. Mielestäni tasoitusjärjestelmä pitäisi heittää uuniin ja polttaa savuna ilmaan.

    Golf on peliä yksinkertaisimmillaan ja puhtaimmillaan ilman tasoituksia. Pelaajat voivat keskittyä siihen mikä on olennaista; lyömään palloa reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä, tai ainakin vähemmillä kuin vastustaja, ja edetä ripeästi kentällä. Kun edelläoleva ryhmä ryhtyy jälleen viheriön kantissa pitämään palaveria kortit ja kynät käsissä, on selvää, että keskustelu käy vilkkaana tasoitusten, slopen ja bogipisteiden ynnäämiseksi. Joku kaunis päivä ryhmä edessäsi kaivaa viimeisen putin upottua fläppitaulun esiin ja johtaja piirtelee somat graafit.

    Jos kaikki kauden kierrokset tuottaisivat allekirjoitetun kortin, homma voisi toimia. Jos kukaan ei jättäisi korttiakaan, homma toimisi vielä varmemmin. Lyöntimäärän tai voitettujen reikien ynnääminen on yksinkertainen ja pelille luonteenomainen malli, jonka toimivuutta voisimme testata vielä muutaman sadan vuoden ajan. Hohtogolfia voisivat halukkaat pelata vaikka sorakuopilla hämärinä syysöinä.

    Jos ensi kesänä näädän oloinen myöhäisteini toteaa kavalasti hymyillen voittaneensa taas tänäkin vuonna yhden kierroksen mittaisen kisan samalla tuloksella kuin Tiger neljän kierroksen kisan (-16), on jotain pahasti pielessä. Toisaalta, mitä muutakaan voi odottaa kalpeiden kirjastonhoitajien hahmottelemalta teoriassa tasa-arvoiselta, mutta käytännössä sosialidemokraattiselta järjestelmältä?

    Onhan meillä sentään vielä vauhdikkaat kortittomat tasoituksettomat slopettomat pistebogittomat hupikierrokset. Nautitaan niistä niin kauan kuin voimme ja unohdetaan virkamiesbullshit hetkeksi, tai vaikka kokonaan.

    #484179 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ajs

    Joo olen kuullut, että loppujen lopuksi ei niin kovin kauan sitten asiat olivat aivan toisin tässä lajissa.

    Toissa kesän rimpuilu klubitasoituksellisten paarialuokasta kohti keskinkertaisuutta jätti halun tukea myös muita vastaavissa tarkoituksissa. Ja tuli kyllä viime kesänä kiiteltyä vanhempia pelimiehiä ja -naisia, jotka opettivat rookieta kiertämään kenttää käytännössä.

    #484180 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Onpas taas joku päässyt asemaan, johon hänellä ei ole kompetenssia. Hyvin tavallista suomalaisessa järjestömaailmassa.

    Tasoitustoimikunnan, joka oli ainakin ennen kaikissa kunnon golfseuroissa, tuli seurata pelaajien tasoituksen kehittymistä pelitaitoihin peilaten. Mikäli jollakin pelaajalla oli taitoihin nähden liian korkea tasoitus, saattoi toimikunta käyttää harkintavaltaansa ja laskea pelaajan tasoitusta. Ns. tasoituspinnarit, jotka osallistuivat ainoastaan harvoihin kisoihin ja ainoastaan niihin, joissa oli hyvät palkinnot, eivät tietenkään iloinneet tästä toimintatavasta.

    Sinun tapauksessasi tj:n tietoon on tullut, että pelitasosi on tasoitustasi parempi, mutta hän ei ole halukas alentamaan sitä johonkin muotoseikkaan vedoten, todistaa henkilön olevan uransa huipulla ja siinämäärin valtansa sokaisema, että toiminnallaan saa varmasti vielä paljon negatiivistä aikaan edustamassaan yhteisössä. Tämänkaltaiset veijarit tekevät olomme epämiellyttäväksi lajin parissa.

    #484181 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    StiX kirjoitti: (19.12.2006 16:55:55)

    Tostahan onkin sitten aivan saatanan helppo laskeskella uutta tasuria!!!! =)

    Toivottavasti se ’sr-valvoja’ allekirjotti sen kortin ja saa jotain penaltteja. Valitettavasti, jos Sinä sen allekirjoitit, niin se oli …ööö… dq.

    No niinno, sanoppa muuta. Kyllä äijeli kortin allekirjoitti ja seuraavan kerran kun pelaamaan lähdin niin caddiemaster ilmoitti tasoituksekseni 36, sillä mentiin. Seuraava kierros oli muistaakseni 96 tai 98 keltaisilta, en muista tarkkaan, mutta kuitenkin, sillä muistaakseni mentiin jo alle 30:n ja kolmella kortilla oltiinkin jo 25:n tietämissä. Siitä se sitten ’hiukkasen’ hidastuikin ja alkoi väliin tulla niitä yli sadan kierroksia.

    #484182 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Don Key kirjoitti: (19.12.2006 18:41:31)
    Pahoitteluni. Järjestelmä vilauttelee jälleen karvaisempia poskiaan ja vastuulliseen tehtävään urheiluseuran johtoon nimitetty on onnistunut regressoitumaan 13-vuotiaan tasolle, minkä sinänsä ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

    Jos rehellisiä ollaan, tasoitusjärjestelmä nykyisessä muodossaan ilahduttavan epäonnistunut. Lausutaan kauniita sanoja tasavertaisesta pelaamisesta eritasoisten pelureiden kesken ja kieltämättä ihannemaailmassa tämä voisi ehkä toimiakin, mutta elävässä elämässä pohjolan perukoilla, missä suppea geeniperimä on alle sadassa vuodessa hionut huippuunsa uuden uljaan uberbyrokraattisen ihmislajin, jota Preussin ja Tsaarin Venäjän harrastelijat olisivat syvästi kunnioittaen ja kauhusta mykkinä ihailleet? Tuskin. Kuka uskaltaa lausua tosiasian keisarin vaatteista?

    Kun ottaa huomioon golfin julman ja anteeksiantamattoman perusluonteen, yhdistelmä on todella pelottava. Itse peli on ankaruudestaan huolimatta kehittynyt sairaalloisen jännittäväksi ja viihdyttäväksi viimeisten vuosisatojen aikana. Siitä on tullut urheilun crackiä, jolle tasoitusjärjestelmän puuduttavan opiaattinen vaikutus ei tee hyvää. Pidetään laji puhtaana. Tunnustakaa pois, että tuikitavallinen klubikisa muistuttaa enemmän bingoa tai lottoa, jossa osalle porukkaa on etukäteen jaettu parempia numeroita kuin toisille, kuin urheilua. Mielestäni tasoitusjärjestelmä pitäisi heittää uuniin ja polttaa savuna ilmaan.

    Golf on peliä yksinkertaisimmillaan ja puhtaimmillaan ilman tasoituksia. Pelaajat voivat keskittyä siihen mikä on olennaista; lyömään palloa reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä, tai ainakin vähemmillä kuin vastustaja, ja edetä ripeästi kentällä. Kun edelläoleva ryhmä ryhtyy jälleen viheriön kantissa pitämään palaveria kortit ja kynät käsissä, on selvää, että keskustelu käy vilkkaana tasoitusten, slopen ja bogipisteiden ynnäämiseksi. Joku kaunis päivä ryhmä edessäsi kaivaa viimeisen putin upottua fläppitaulun esiin ja johtaja piirtelee somat graafit.

    Jos kaikki kauden kierrokset tuottaisivat allekirjoitetun kortin, homma voisi toimia. Jos kukaan ei jättäisi korttiakaan, homma toimisi vielä varmemmin. Lyöntimäärän tai voitettujen reikien ynnääminen on yksinkertainen ja pelille luonteenomainen malli, jonka toimivuutta voisimme testata vielä muutaman sadan vuoden ajan. Hohtogolfia voisivat halukkaat pelata vaikka sorakuopilla hämärinä syysöinä.

    Jos ensi kesänä näädän oloinen myöhäisteini toteaa kavalasti hymyillen voittaneensa taas tänäkin vuonna yhden kierroksen mittaisen kisan samalla tuloksella kuin Tiger neljän kierroksen kisan (-16), on jotain pahasti pielessä. Toisaalta, mitä muutakaan voi odottaa kalpeiden kirjastonhoitajien hahmottelemalta teoriassa tasa-arvoiselta, mutta käytännössä sosialidemokraattiselta järjestelmältä?

    Onhan meillä sentään vielä vauhdikkaat kortittomat tasoituksettomat slopettomat pistebogittomat hupikierrokset. Nautitaan niistä niin kauan kuin voimme ja unohdetaan virkamiesbullshit hetkeksi, tai vaikka kokonaan.

    Jotenkin jäi punainen lanka tavoittamatta tuosta vuodatuksestasi. Olitko varmasti selvin päin kirjoittaessasi?

    #484183 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tasoitussääntö 2.35 on hyvin yksiselitteinen, eli tasoituksilla 37-54 on pelattava punaiselta tiiltä. Tämähän lukee jo Golfliiton virallisissa tasoitussäännöissä. Jose Marian käymä keskustelu kuulosti sen verran tutulta, kun kaksi kesää olen cädärinä tuota samaa käynyt.

    Omassa kotiseurassani asiaa on kahteenkin kertaan liitosta tiedusteltu, voidaanko keltaiselta tiiltä seuratasoituksella pelanneiden tuloskortit hyväksyä tasoituskierroksiksi. Sekä EKML että Osmo Saarinen vastasivat ’ei, koska sääntöä 2.35 tulee noudattaa’. Poikkeutena tähän kilpailukierrokset jos kaikki pelaajat ovat yhdessä sarjassa, kuten aiemmin mainittu EKML:n vastauskin sanoi.

    Nimimerkit Don Key ja Chip Greenside ehtivätkin jo haukkumaan seuran tj:n. Jos Golfliitto on antanut säännön jota tulee noudattaa, onkohan seuran tj/tasoitustoimikunta tässä tapauksessa todella toiminut väärin? Jos kyllä, silloin asiaa kannattanee käsitellä jossain muualla kuin keskustelufoorumilla.

    #484184 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vois siellä maalla käyttää myös sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Kumpi on parempi? Jose Marian händäri olisi lähempänä hänen todellista taitotasoa jonka hän on saavuttanut klubitiiltä vai kaukoseuran tj.n tiukka kanta vedoten tasoitusääntöön 2.35.

    Tosin voisihan Jose Maria pelailla koko ensikesän klubitiiltä ja lähetellä pudotuskortteja joita tehtailisi urakalla keltaiselta tiiltä, joita tosin ei hyväksyttäisi, jos käytäntö olisi myös muilla klubeilla sama kun hänen entisellä. Tämän jälkeen syksyllä, Jose M valitsisi klubikisoja, jossa pirun hyvät palkinnot joita kävisi harjaamassa. Kiitos puheessaan pahoittelisi händäriään, vedoten tasoitusääntöön 2.35.

    #484185 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Eipä kannattaisi kovin tuhlata byrokratiaa seuratasoituksiin (36-54), vaan pikemminkin tehdä ratkaisut tasoituksen suhteen siltä pohjalta mikä on pelaajan todellinen taitotaso. Käsittääkseni säännöt antavat tähänkin mahdollisuuden. Kun pelaaja osaa pelata asiallisesti, hänelle voi varsin hyvin kirjoittaa korttiin tasoitukseksi 36, jolloin kenelläkään ei pitäisi olla sen enempää nipottamista. Näin voidaan tehdä vaikka välittömästi greencard-kokeen jälkeen. Tiedän muutamia tapauksia jolloin näin on menetelty, jopa ilman kokeita.

    Sitten kun pelaaja todella tarvitsee aikaa harjoitteluun ja pelin taso on oikeasti 54 luokkaa on syytä toimia liiton ja seuran ohjeiden mukaisesti.

    Huvittavaa sikäli, kun tiedän että samanlaiset nipottajat kirjoittelevat 54 tasoituksella pelaavalle HCP 36 ja jopa HCP 30 tasoituskortteja, jottei tulisi ongelmia tasoitusrajojen kanssa ulkomaan lomakohteen kentillä. Mutta mitäpä näistä niuhoamaan, tällä tasolla golfaamisessa on kysymys vain mukavasta harrastuksesta. Riittää kun osataan tervehtiä muita, ottaa hattu pois päästä klubilla ja muutenkin kulkea kentällä siihen tahtiin etteivät toiset pelaajat joudu turhaan odottelemaan.

    Ei kannata tehdä golfaamisesta vaikeampaa kuin se onkaan.

    #484186 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Nii… ensin hyvä suositus muutetaan järjettömäks säännöks. Sitten joku vielä sitä suuressa viisaudessaan tarkasti noudattaa…. Ja kysymys on kuitenkin noin 36 händäristä.

    Voi hyvää päivää….

    #484187 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (20.12.2006 0:07:10)
    Voi hyvää päivää….

    Minun mielestäni tässä mielenkiintoisessa keskustelussa pitäisi enemminkin paneutua porojen ammattitaitoon. Eihän Perkeleessä voi niihin luottaa sitten hitusenkaan vertaa, jos ne keskellä yötä tulevat tänne ja toivottavat hyvää päivää.

    #484188 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Rakas KL, tunsit ilmeisesti epämieluisan piston jossain päin ruumistasi ja päätit vastavuoroisesti lähestyä tasokkaalla piikillä. Uskoisin, että olet matkan varrella aiemminkin kysynyt ja ehkä saanutkin ohjeita liittyen luettuun tekstiin. Ei pidä huolestua, monilla on vaikeuksia hahmottaa sanoja, lauseita, jopa pienempiä kokonaisuuksia.

    Toisto on edelleenkin toimiva tapa edetä asiassa, mutta se edellyttää sinulta oma-aloitteisuutta. Jos punainen lanka on hukassa, etkä tahdo ymmärtää, lue teksti rauhallisesti uudelleen. Mikäli tästäkään ei ole apua, siirry eteenpäin ja lue helpompaa tekstiä tai katsele vain kuvia.

    Voit myös tiedustella tekstin laatijalta apua, mutta se olisi aina syytä tehdä kohteliaasti. Muutoin voi saada vastauksen, jossa kehoitetaan lukemaan selvinpäin kirjoitettu teksti aina selvinpäin tai punainen lanka katoaa varmasti. Taisit sittenkin haluta vain kiusoitella takaisin. Mihin sattui?

    #484189 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Parahin Don,

    kysyt mihin sattui. Lukiessani alkuperäistä tekstiäsi sieluuni sattui ja kuva jo edesmenneestä äidinkielen opettajastani näkyi kirkkaana silmieni edessä. Jos olisin hänelle moisia virkkeenhirvityksiä yrittänyt tarjota, olisin vieläkin uusimassa ylioppilaskirjoitusten äidinkielenkoetta.

    Soljuva sanojen virta on hieno asia, mutta siinä vaiheessa, kun nk. sivistyssanojen ja kielikukkasten käytön tarve ylittää viestin perillemenon varmistamisen tarpeen, alkaa ainakin minulla poskia kuumottaa ja tekstin todellinen merkitys hämärtyä.

    #484190 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jylan kirjoitti: (19.12.2006 23:19:25)
    Kun pelaaja osaa pelata asiallisesti, hänelle voi varsin hyvin kirjoittaa korttiin tasoitukseksi 36, jolloin kenelläkään ei pitäisi olla sen enempää nipottamista. Näin voidaan tehdä vaikka välittömästi greencard-kokeen jälkeen. Tiedän muutamia tapauksia jolloin näin on menetelty, jopa ilman kokeita.

    Juuri näin. Itselläni seuran tasoitustoimikunnan johtaja ymmärsi hyvin tilanteeni kun sen asiallisesti selitin ja kirjasi tasoituksen ilman kokeita samaksi, mihin se oli ulkomailla kisoja pelatessa laskenut. Aloitin siis pelaamisen ulkomailla eli green cardia minulla ei ollut. Seuraavien kierrosten aikana tasoitus vielä laski muutamalla pykälällä, eli olisi ollut hyvin turhauttavaa aloittaa 54 händärillä. Kisoissa olisin luultavasti ollut kaikkien suosikki nakuttelemalla ~80 bogipistettä. Tällä hetkellä händäri tosin tuntuu taas kovin pieneltä… en vaan osaa enää.

    #484191 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    KL kirjoitti: (20.12.2006 12:15:41)
    Parahin Don,

    kysyt mihin sattui. Lukiessani alkuperäistä tekstiäsi sieluuni sattui ja kuva jo edesmenneestä äidinkielen opettajastani näkyi kirkkaana silmieni edessä. Jos olisin hänelle moisia virkkeenhirvityksiä yrittänyt tarjota, olisin vieläkin uusimassa ylioppilaskirjoitusten äidinkielenkoetta.

    Soljuva sanojen virta on hieno asia, mutta siinä vaiheessa, kun nk. sivistyssanojen ja kielikukkasten käytön tarve ylittää viestin perillemenon varmistamisen tarpeen, alkaa ainakin minulla poskia kuumottaa ja tekstin todellinen merkitys hämärtyä.

    Don Key,
    Minusta kirjoituksesi oli ihan hyvä. Äläkä välitä KL:stä, hänellä taitaa olla se aika kuukaudesta… 😉

    #484192 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    BunnyTheLifeguard kirjoitti: (19.12.2006 21:48:36)
    Tasoitussääntö 2.35 on hyvin yksiselitteinen, eli tasoituksilla 37-54 on pelattava punaiselta tiiltä. Tämähän lukee jo Golfliiton virallisissa tasoitussäännöissä. Jose Marian käymä keskustelu kuulosti sen verran tutulta, kun kaksi kesää olen cädärinä tuota samaa käynyt.

    Omassa kotiseurassani asiaa on kahteenkin kertaan liitosta tiedusteltu, voidaanko keltaiselta tiiltä seuratasoituksella pelanneiden tuloskortit hyväksyä tasoituskierroksiksi. Sekä EKML että Osmo Saarinen vastasivat ’ei, koska sääntöä 2.35 tulee noudattaa’. Poikkeutena tähän kilpailukierrokset jos kaikki pelaajat ovat yhdessä sarjassa, kuten aiemmin mainittu EKML:n vastauskin sanoi.

    Nimimerkit Don Key ja Chip Greenside ehtivätkin jo haukkumaan seuran tj:n. Jos Golfliitto on antanut säännön jota tulee noudattaa, onkohan seuran tj/tasoitustoimikunta tässä tapauksessa todella toiminut väärin? Jos kyllä, silloin asiaa kannattanee käsitellä jossain muualla kuin keskustelufoorumilla.

    Olen ymmärtänyt kertomasi suositukseksi, en säännöksi. Jos tuo on ehdoton sääntö, niin se vähäinenkin ymmärrys, jonka ole luullut golfliitossa piileksivän, on kokonaan kadonnut.

    Olisi mielenkiintoista tietää, miten käsiteltäisiin keltaisilta pelanneen ja korteilla tasonsa kohtuulliseksi osoittaneen kilpailutulosta, kun hän löisi tauluun lukemat 54 lyöntiä netto. Minulle on kerrottu em. Saarisen sanoneen, että alle 60:n tulos tai yli 50 pistettä on jo sinällään tuloksen hylkäysperuste.

    Minulle on ylivoimaista ymmärtää, mihin tuo punaiselta pelaamisen ehdottomuus ja keltaiselta pelattujen korttien hylkääminen voisi alkeellisellakaan järjenkäytöllä perustua.

    #484193 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    KL, kiitos vastauksestasi. Kipupisteesi liittyy siis äidinkieleen, opettajaan ja laiskanläksyihin. Ne saattavat seurata meitä kuin repullinen kiviä, jotka sokea kana heitti säkillä kaivonsilmään.

    Koetan vastedes käyttää lyhyempiä sanoja, lauseita ja ajatuksia sekä välttää sivistyssanoja Jos kuitenkin tekee oikein mieli käyttää hienompia sanoja, kuinka monta voin mielestäsi mahduttaa puolikkaaseen liuskaan heikentämättä liialti hahmottamiskykyäsi?

    Takauma; luokkahuone; aurinkoinen kevätpäivä: Kello soi ja lapset kirmaavat wedgeineen puistoon chippailemaan. KL jää viimeisenä istumaan pulpettiinsa. Hän järsii tuskaisena lyijykynän päätä pohtien kuumeisesti aineensa aloitusvirkettä.

    Raskas taakka.

    #484194 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Minun ei ollut vaikea ymmärtää sanomaasi. Haluat tasoitusjärjestelmän poistettavan golfista. Olen eri mieltä. Nykyinen Suomessa noudatettava HCP-zydeemi on minunmielestäni oikein hyvä omalta kohdaltani. Pelaan noin 50 HCP kilpailua kaudessa ja kun palkinnot rahaksi muutettuna ovat arvoltaan noin 0.5 kertaa kilpailumaksuihin verrattuna olen tyytyväinen. Hauskaa on ollut koko rahan edestä!
    Ajattelin millaista seuratasolla kilpagolf mahtaisi olla, jos pelattaisiin pelkästään tasoituksettomia kisoja. Saattaisi olla melko aneemista se touhu.
    Mutta kuten sanottu, tasoitustoimikunnalla olisi skarppauksen paikka! Sekä open kisojen tulosten noteeraaminen osallistujien seuroissa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #484175 kohteessaRuohonjuuritason tasoitusproblematiikkaa

Etusivu Foorumit Yleistä Ruohonjuuritason tasoitusproblematiikkaa