Aihe: Rannekulma aukeaa liian aikaisin - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

Rannekulma aukeaa liian aikaisin

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Rannekulma aukeaa liian aikaisin

Esillä 25 viestiä, 676 - 700 (kaikkiaan 2,444)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    duffeli kirjoitti: (7.12.2013 10:54:14)
    Myönnän että päättelyni oli aika suoraviivaista, mutta se perustui kyllä antamaasi aineistoon kuten ’Olen jäänyt yritykseen nähden kauimmaksi’. Pallon lennosta tai kierrostuloksesta en ole kiinnostunut, pelkkä Hogan dynamiikka riittää. Voihan olla että arviosi on hyvinkin kriittinen ja swingissäsi on paljon osasia oikein. Valitettavasti yksikin väärinymmärretty osa tuottaa aivan erinäköistä tekemistä. Tuo huukkiongelma ja sen seekrettiratkaisu on vain kuorruke kakussa. Kun kritisoit TS:n kommenttia painonsiirrosta ja vasemman jalan roolista sain sen käsityksen, että joitakin osia on vielä ymmärtämättä, sillä se oli aika hyvin sanottu.

    Kyllä B.n jutuissa jää klassinen naisen logiikkakin pahasti varjoon.

    Suurimmalla ymmärryksellä jää mahdollisimman kauas toteutuksena ja se joka ei ymmärrä mitään saa sittenkin pelaajat varsin lähelle tavoiteltua… vahingossa vissiin…

    Jotenkin kuvittelisi, että tuo fysiikan lakien ja geometrian mukainen lähestymistapa voisi jopa viedä johonkin. Voihan siellä ollakin asioita hahmotettuna, mutta ajatusten siirtäminen oman kropan liikkeeseen ei vaan onnistu. Mitäs sanot onko helpompi valmentaa toista vai saada oma kroppa totteleen?

    duffeli kirjoitti: (7.12.2013 11:58:45)
    Jotenkin kuvittelisi, että tuo fysiikan lakien ja geometrian mukainen lähestymistapa voisi jopa viedä johonkin.

    Se on sitten miehestä kiinni, mutta aivan varmasti tuolla lähestymisellä voidaan karsia teoriat, mitkä eivät vaan voi toimia reaalimaailmassa.

    ts

    data kirjoitti: (7.12.2013 12:33:50)

    Ja varsinkin jos teorioiden taustalla on lukuja jotka pohjautuvat väärinymmärrykseen.

    Vastaisitko data siihen esittämääni kysymykseen lavan asennosta. Jos varsi on vaakatasossa ja lavan kärki pystyssä varren ollessa kohdelinjan suuntainen, onko lapa auki vai suorassa?

    ts kirjoitti: (7.12.2013 12:41:57)

    Et sä tarvi tuota tietoa mihinkään. Sulla on omat näkemykset eikä niihin kukaan pysty vaikuttamaan. Juupas-eipäs kinaa tuosta ei kannata aloittaa.

    ts

    data kirjoitti: (7.12.2013 12:54:21)
    [
    Et sä tarvi tuota tietoa mihinkään. Sulla on omat näkemykset eikä niihin kukaan pysty vaikuttamaan. Juupas-eipäs kinaa tuosta ei kannata aloittaa.

    Kyllä mä tarvin sun mielipiteen ettei tuu tuohon videolle annettua väärää todistusta lähimmäisestä. Mun mielipitellä ei tässä ole mitään osuutta, ehkä muutaman kymmenen tuhannen golfvalmentajan hieman, mutta toi sun vastaus tarvitaan ymmärtämään miten sitä asiaa suhteutat.

    Siis onko se auki tuossa tilanteessa vai suorassa?

    ts

    Jaa mutta tuoltahan se löytyikin..

    data kirjoitti: (17.11.2011 12:03:41)

    data kirjoitti: (15.11.2011 9:53:47)

    The red line depicts where the clubface would need to be if square to the plane.Thus at this point, the clubface is at least 45-50 degrees open to the plane.

    Thus, the question of why the clubface is not massively closed at impact despite left forearm supination and right forearm pronation should be very clear.

    [IMG]

    At this position, Trevor has supinated the left wrist so that it is now flat The clubface has moved closer to square however is still not square to the plane.

    Trevor squares the clubface with his forearms. The left forearm supinates, left wrist moves into flexion and ulnar deviates while his right forearm pronates,

    Sä voit ts esittää samat kysymykset Kelvinille? Kerro sitten, miten se vastas.

    Tossa on hemmetin hauska kohta boldattuna, joka kertoo että eipä ole Kelvinkään kartalla termeistä. Rannetta ei voi supinoida eikä supinaatio saa rannetta menemään ’from cupped to bowed’ tai edes flätiksi. Oikea termi on dorsifleksion purkaminen tai palmaarifleksio.

    Lisäksi jutusta tulee ilmi toinen väärä perusolettamus että lapa liikkuisi tuossa jotain tasoa pitkin kohti palloa. Vaan kun ei liiku ja tähän miinaan nimenomaan astutaan kun videolta asioita tutkitaan.

    Eli rakennampa videon tuon väitteen pohjalta kun ei tähän suoraa vastausta saada.

    Mitäs jos Hogan teki supinaatiota ja pyrki saamaan aikaa dorsaalifleksiota..?

    ts

    mesikämmen kirjoitti: (7.12.2013 17:09:03)

    Kukaan ei tiedä mitä teki, mutta kertoi näkyvästä asiasta väärin. Ongelmahan ilmenee vain niille jotka supinaation oikein ymmärtävät, eli vissiin prosentille kansaa 😉

    Nyt pitää anatomiasta ja geometriasta ymmärtää mitä tapahtuu jos vasenta käsivartta kiertää silloin kun se on vielä kohdelinjan kanssa saman suuntainen. Se liike tuo aina lapaa käsien linjan ulkopuolelle ja on tyyppiesimerkki tuupparisvingistä slaisseineen tai hihahukkeineen.

    Samoin osuma-alueella se pamauttaa lavan ohi käsien aikaisin ja sulkee sitä isolla nopeudella, kuten myös aiheuttaa sen nousemisen aikaisin.

    Mutta saatat silti olla paljon oikeammassa kuin itsekään oivallat. Kysymys kuuluukin kumman käden ja missä vaiheessa swingiä. Siitä päästään jo vähän alkuperäisen aiheen tiimoille 😉

    Ja ei, en aio kertoa sitä täällä, jokainen voi miettiä aihetta itsekseen. Tai sitten ajelet Riksuun jossain vaiheessa tuon kuulemaan, kolleegoillehan palvelu on aina maksuton.

    ts

    Kohta meillä on varmaan se edit…

    Piti vielä laittaa linkki tuonne Richien foorumille jossa selvensin hieman miten kierto näkyy käyrissä

    Richie 3jack

    mesikämmen kirjoitti: (7.12.2013 17:09:03)
    Mitäs jos Hogan teki supinaatiota ja pyrki saamaan aikaa dorsaalifleksiota..?

    Niinhän Ben ilmeisesti teki koska se on paras tapa siihen.

    Ne jotka meinaavat vastata että ei niin kannattaa viettää hetki aikaa kysymyksen kanssa: Miksei ei?
    Jos tuohon etsii vastausta niin pian huomaa etä siksi…

    B

    ts kirjoitti: (7.12.2013 13:09:11)
    Eli rakennampa videon tuon väitteen pohjalta kun ei tähän suoraa vastausta saada.

    Pieni varoituksen sana: You’re 100% wrong mr ts, and I could prove it by simple reasoning, if I wish.
    Just give it a go! 😀

    Re: Rannekulma aukeaa liian aikaisin (666/666) <–!!!!

    No nyt taa alkaa meneen jo synkaksi!!! lol

    ts

    B kirjoitti: (7.12.2013 20:54:48)

    ts kirjoitti: (7.12.2013 13:09:11)
    Eli rakennampa videon tuon väitteen pohjalta kun ei tähän suoraa vastausta saada.

    Pieni varoituksen sana: You’re 100% wrong mr ts, and I could prove it by simple reasoning, if I wish.
    Just give it a go! 😀

    Ja tätä paskaa riittää ilman pienintäkään sisältöä. Painellaanpa porukalla sitä nappia taas..

    Tuossa Trevorin kuvassa on se mun suuri a-ha, eli olkavarsi täydessä sisäkierrossa ja kyynärvarsi neutraali olkavarteen nähden, liike jatkuu hartioiden kiertymisen vetäessä käsiä vartalon ympäri kyynärpää edellä, kunnes hartioiden vetävä työ loppuu tai vähenee, jonka jälkeen kädet alkaa ’sortaa’ (veneilytermin käyttöä pahoittelen, parempaa en nyt keksi) ja liikesuunta muuttuu siten että loppuasentoa kohti mennään enemmän ja enemmän etukyynärpään ulkosyrjä edellä.

    Minusta näin tapahtuu siksi, että lapa ei oikein, krossaamatta swingatessa mene koskaan nyrkeistä edelle liikkeen suuntaan, vaikka se voi FO-kuvasta siltä näyttä ja krossatessa se on väistämätön seuraus etukyynärvarren supinoimisesta. .

    ts

    Näprääjä kirjoitti: (7.12.2013 18:51:25)

    mesikämmen kirjoitti: (7.12.2013 17:09:03)
    Mitäs jos Hogan teki supinaatiota ja pyrki saamaan aikaa dorsaalifleksiota..?

    Niinhän Ben ilmeisesti teki koska se on paras tapa siihen.

    Miksi vasemman käden kiertoliike olisi paras aiheuttamaan dorsifleksiota? Anatomian tuntijat ovat kyllä vallan järjestäen päinvastaista mieltä golfista puhuttaessa.

    Ja jos nyt jollekin vielä ihan oikeesti on epäselvää miten väärin Hogan noita termejä käytti, niin kuvasta voi asiaa opiskella. Myös tuosta oikeanpuoleisen sivun yläkulmasta jossa esittelee supinaation vastakohtaa eli pronaatiota. Kahta termiä liitettynä ranteen taipumiseen, joista kumpikaan ei ole ranteen liikkeen yhteydessä käytettävä termi, eikä varsinkaan kuvaa sen taipumista suuntaan tai toiseen

    ts kirjoitti: (7.12.2013 17:37:46)

    mesikämmen kirjoitti: (7.12.2013 17:09:03)
    Mitäs jos Hogan teki supinaatiota ja pyrki saamaan aikaa dorsaalifleksiota..?

    Kukaan ei tiedä mitä teki, mutta kertoi näkyvästä asiasta väärin. Ongelmahan ilmenee vain niille jotka supinaation oikein ymmärtävät, eli vissiin prosentille kansaa 😉

    Nyt pitää anatomiasta ja geometriasta ymmärtää mitä tapahtuu jos vasenta käsivartta kiertää silloin kun se on vielä kohdelinjan kanssa saman suuntainen. Se liike tuo aina lapaa käsien linjan ulkopuolelle ja on tyyppiesimerkki tuupparisvingistä slaisseineen tai hihahukkeineen.

    Samoin osuma-alueella se pamauttaa lavan ohi käsien aikaisin ja sulkee sitä isolla nopeudella, kuten myös aiheuttaa sen nousemisen aikaisin.

    Mutta saatat silti olla paljon oikeammassa kuin itsekään oivallat. Kysymys kuuluukin kumman käden ja missä vaiheessa swingiä. Siitä päästään jo vähän alkuperäisen aiheen tiimoille 😉

    Ja ei, en aio kertoa sitä täällä, jokainen voi miettiä aihetta itsekseen. Tai sitten ajelet Riksuun jossain vaiheessa tuon kuulemaan, kolleegoillehan palvelu on aina maksuton.

    Huh huh, kylläpäs te olette väärässä. Tulkaa joskus Twin peaksiin niin voin kertoa mikä on oikein. Piste.

    B

    Kelvin käytti oikein, Hogan käytti oikein, B käytti oikein. TS konsultoi Googles, omaksui B:ltä uuden termin, mutta se ei vielä tässä viimeisessä pläjäyksessä istahtanut paikalleen. Keep on trying.

    ts

    B kirjoitti: (8.12.2013 10:19:47)
    Kelvin käytti oikein, Hogan käytti oikein, B käytti oikein. TS konsultoi Googles, omaksui B:ltä uuden termin, mutta se ei vielä tässä viimeisessä pläjäyksessä istahtanut paikalleen. Keep on trying.

    Kukaan vähänkin anatomiaan ja sen termeihin perehtynyt ei esittäisi mitään näin älytöntä.. paitsi puhtaassa provoilutarkoituskessa. Pelle.

    Vi**** tota viasattia lähetys katki uusinta reiällä. Sori OT s***na.

    toveri kirjoitti: (8.12.2013 11:08:09)

    Sky Sports streami toimi loppuun asti hienosti. Manley avasi ja jäi hieman katveeseen 190 yardia väylän oikeaan reunaa.

    Meesawatin avaus väylän keskellä n. 160 yardia lipusta. Mekaanikko nappasi ainoana dirverillä keskelle väylää 90 yaardiin.

    Manleyn kakkonen aukeaa oikealle ja osuu hospitality-rakennukseen. palloj jää rakennuksen ja vesiesteen väliin. Vapaa droppi.

    Meesawatin lähestyminen hieman vajaaksi greenin eteen raffiin. Hyvä makuu.

    Mekaanikko nappaa wedgella noin 5-6 metriin hieman lipun yläpuolelle. Alamäkiputti jäljellä.

    Manley vetää rullaavan chipin noin 5 metriin hieman Miguelia lähemmäksi. Caddie sanoi ennen chippi., että hoida itsellesi putti. Manley tekee työtä käskettyä. Miguelin puttilinjaa pystyy hyvin lukemaan.

    Meesawatin nostava chippi laadukas vajaaseen metriin.

    Mekaanikko ottaa putterin käteensä, tarkkailee linjaa, tutut harkka svingit, asettuu pallolle. Tuuppaa pallon liikkeelle. TV-kuvasta näyttää, että pallo lähtee totaalisen väärällä linjalle reiän alapuolelle. Manley siirtyi välittömästi puttilinjan taakse seuraa pallon kulkua silmä tarkkana. Mekaankko näyttää metriä ennen reikää, että nyt olisi käännyttävä vasemmalle ja pallo tottelee… reikään ja kädet pystyyn. Manleyn leuka lysähtää kiinni pitkään putteriin.

    Hieno lopetus – se on siinä!!

    Poodri Hoo kirjoitti: (8.12.2013 11:28:34)

    olisko vanhin voittaja eurooppa tuurilla?

    Mun mielestä Manley melkein juoksee Mekaanikon putin perään. Enivei hienoo nähdä tämä mies voittajana, pidän itseänikin saman seuran miehenä sillä pelaan aina hänen kotikentällään kun mahdollisuus siunaantuu.

    toveri kirjoitti: (8.12.2013 11:48:35)

    Poodri Hoo kirjoitti: (8.12.2013 11:28:34)

    toveri kirjoitti: (8.12.2013 11:08:09)
    Vi**** tota viasattia lähetys katki uusinta reiällä. Sori OT s***na.

    Sky Sports streami toimi loppuun asti hienosti. Manley avasi ja jäi hieman katveeseen 190 yardia väylän oikeaan reunaa.

    Meesawatin avaus väylän keskellä n. 160 yardia lipusta. Mekaanikko nappasi ainoana dirverillä keskelle väylää 90 yaardiin.

    Manleyn kakkonen aukeaa oikealle ja osuu hospitality-rakennukseen. palloj jää rakennuksen ja vesiesteen väliin. Vapaa droppi.

    Meesawatin lähestyminen hieman vajaaksi greenin eteen raffiin. Hyvä makuu.

    Mekaanikko nappaa wedgella noin 5-6 metriin hieman lipun yläpuolelle. Alamäkiputti jäljellä.

    Manley vetää rullaavan chipin noin 5 metriin hieman Miguelia lähemmäksi. Caddie sanoi ennen chippi., että hoida itsellesi putti. Manley tekee työtä käskettyä. Miguelin puttilinjaa pystyy hyvin lukemaan.

    Meesawatin nostava chippi laadukas vajaaseen metriin.

    Mekaanikko ottaa putterin käteensä, tarkkailee linjaa, tutut harkka svingit, asettuu pallolle. Tuuppaa pallon liikkeelle. TV-kuvasta näyttää, että pallo lähtee totaalisen väärällä linjalle reiän alapuolelle. Manley siirtyi välittömästi puttilinjan taakse seuraa pallon kulkua silmä tarkkana. Mekaankko näyttää metriä ennen reikää, että nyt olisi käännyttävä vasemmalle ja pallo tottelee… reikään ja kädet pystyyn. Manleyn leuka lysähtää kiinni pitkään putteriin.

    Hieno lopetus – se on siinä!!

    olisko vanhin voittaja eurooppa tuurilla?

    On. Rikkoi oman ennätyksensä viimevuodelta samassa kisassa.

    ts kirjoitti: (8.12.2013 9:57:45)

    Näprääjä kirjoitti: (7.12.2013 18:51:25)

    mesikämmen kirjoitti: (7.12.2013 17:09:03)
    Mitäs jos Hogan teki supinaatiota ja pyrki saamaan aikaa dorsaalifleksiota..?

    Niinhän Ben ilmeisesti teki koska se on paras tapa siihen.

    Miksi vasemman käden kiertoliike olisi paras aiheuttamaan dorsifleksiota? Anatomian tuntijat ovat kyllä vallan järjestäen päinvastaista mieltä golfista puhuttaessa.

    mm. Siitä syystä että taipuma tulee rennolla ranteella ja on näin aina oikean suuntainen.

    Ehkäpä Hogan vain kuvasi ko. asian huonosti kirjoittajalle joka sitten kirjoitti kuvatunlaisesti…

Esillä 25 viestiä, 676 - 700 (kaikkiaan 2,444)
Vastaa aiheeseen: Rannekulma aukeaa liian aikaisin