Aihe: Puolen hehtaarin kenttä - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Puolen hehtaarin kenttä

Etusivu Foorumit Yleistä Puolen hehtaarin kenttä

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Neuvottelut Lauran kanssa ovat kariutuneet. Ohessa lainaus hänen agenttinsa lähettämästä faxista: – Sano niille, että minä en tule, jos se saatanan ruipelo tulee!

    Ruipelolla tässä tarkoitetaan Michelleä, joka torstaina täyttää 18 v. ja on näin ollen täysi-ikäinen! Ja Michelle tulee! Hänen roolinsa on vielä auki, mutta selviää aikanaan. Toistaiseksi hän tulee olemaan tuottajan assistentti.

    Henkalle ikäviä uutisia. Kani ammutaan heti näytelmän alussa, työnnetään nyljettynä vartaaseen ja syödään.

    Tämän enempää en ole näytelmää ehtinyt pohtia. Enkä välttämättä aio pohtiakaan. Olen, laiskuuttani, suunnitellut kirjoittavani näytelmään vain alun: ensimmäisen näytöksen ensimmäisen kohtauksen vuorosanat. Sen jälkeen näytelmä alkaa elää omaa elämäänsä siten, että käsikirjoituksen laadintaan osallistuvat kaikki; näyttelijät ja katsojat. Näitähän on toteutettu menestyksellä aiemminkin.

    Tetsan ja minun rooleina tulee olemaan lähinnä tuottajan osa. Tulemme käyttämään tuottajan valtaa siten, että jos joku roolihahmo alkaa käyttäytyä sopimattomasti, sille käy huonosti: vrt tapaus Kani.

    Produktion aikataulu selviää myöhemmin.

    Eli siis näytelmä on suunniteltu seuraavaan pisteeseen:

    -Juuri Naisen ikään päässyt hoikka, pitkäsäärinen Michelle Wie palkataan Jäsen XXL:n henkilökohtaiseksi avustajaksi.

    -Näytelmän alkajaisiksi ammutaan ensitöikseen Kani, nyljetään, seivästetään ja syödään.

    -Ilmoitetaan että jos joku (muukin) käyttäytyy huonosti hänelle suoritetaan Jäsen XXL:n ja Tetsan toimesta samat toimenpiteet kuin Kanille.

    Kuten on tullut todettua, rivien välistähän lukija voi ymmärtää ihan mitä vaan haluaa, mutta kyllä tuossa tekstissä milestäni oli selkeä päämäärä vihjata minulle jotakin?

    Minä taasen en sorru rivien välissä vihjailemaan mitään vaan kysyn suoraan:

    Käsitinkö minä nyt nämä hienov(h?)aaraiset vihjeet oikein: Onko joku Wietävä mahdollisesti Wiemässä paikkani ensi kevään Merry Teyon kevätpörriäishäppeningiin? Jotenkin nyt haiskahtaa siltä että on suuri mahdollisuus että posti vahingossa ’hukkaa’ kutsukirjeeni tai pahimmassa tapauksessa jopa ’vahingossa’ Wie sen ihan väärään osoitteeseen. Siihen minne posti sen vahingossa Weisi, en osaa enää ottaa kantaa. Minun mielikuvituksellani ja päättelykyvyllänikin on kuitenkin suppeat rajansa. Onko aihetta mustakusiukkaisuuteen?

    Mutta sen minä vaan sanon, että sanonko minne voitte Teywonne ja turwepaalinne Wiedä? Wiekää se puolestani vaikka vaikka puolen hehtaarin kokoiseen… noh ihan minne vaan. Ei minun rajallinen mielikuvitus enää riitä keksimään mitään puolen hehtaarin kokoista herjaavaa vertauskuvallista kohdetta, jonne puolestani voitte nuo Wiedä.

    Eikä tarvii sitten enää soitella jos ette tiedä mistä suuntaa tuulee !!!

    Onneksi on apua tilanteeseen: http://www.pk-esy.fi ja http://www.hesy.fi ja http://www.sey.fi
    Ei toi Kanin nylkemisjuttu nyt oikein sovi live webkameraa katsoville. Mitäs EU direktiivit siihen sanoo, menee kaikki tuotantotuet ja muut avustukset?
    Voiskos kaikki olla rauhassa keskenään siellä puolen hehtaarin kentällä ja Johtaja XXL vielä enemmän rauhassa vain keskenään uuden assistenttinsa kanssa ?

    Johtaja XXL kirjoitti: (8.10.2007 12:51:36)
    Kani ammutaan heti näytelmän alussa, työnnetään nyljettynä vartaaseen ja syödään.

    Täten perun ennakkoilmoittautumiseni vuoden 2009 invitationaliin.

    Henkka kirjoitti: (8.10.2007 14:13:18)

    Käsitinkö minä nyt nämä hienov(h?)aaraiset vihjeet oikein: Onko joku Wietävä mahdollisesti Wiemässä paikkani ensi kevään Merry Teyon kevätpörriäishäppeningiin?

    Kyllä Kevätpörriäishäppening on miesten hommia, ollos huoleton. Michellen olen kuvitellut saapuvan Tayoon vasta kesällä, kun pääskyn siipi leikkaa sirppinä ilmaa ja timotei aiheuttaa heinäallergikoille haittaa.

    Hehkuvassa kesäiltapäivässä Michelle saattaisi esiintyä hawaijilaisessa kansallisvaatteessa, kaislahameessa, mielellään minipituisessa. Kaulassaan hänellä olisi lei, kuten myös minulla, jotta hän tuntisi olonsa kotoisaksi. Minulla ei olisi kaislahametta vaan ruutupöksyt.

    Ymmärräthän, ettei noin kevyesti voi pukeutua keväällä kun kenttä on vasta avattu ja Halikonlahden suunnalta puhaltaa ahava suoraan Pohjoisnavalta. Pelkään Michellen saavan virtsarakontulehduksen hänen kumartuessa nostamaan palloa kupista tuulen käydessä suoraan sinne!

    Mitä näytelmän kässäriin tulee, voin todeta seuraavaa. Tämä Kanin ampuminen oli vain ajatus luoda tunnelmaa näyttämölle, koota kaikki yhteen, jolloin ajatustenvaihto olisi luontevaa. Henkilöt voisivat käydä dialogia paistinvarrasta vuorotellen pyörittäen ja sitä barbeque-soosilla valellen.

    Mutta ei sitten. Kani saa jäädä eloon ja henkilöt saavat askarrella jotain muuta, sillä ei ole luontevaa vain seistä näyttämöllä ja puhua paskaa. Paitsi jos näytelmän aihe onkin hidas pelaaminen.

    Ei kai sentään. Aihe on melko kaluttu, mahtaneeko kiinnostaa ketään. Sen sijaan voisi kuvitella tilannetta jossa henkilöt istuvat vaaleansinisen klubitalon kerhohuoneessa ja vaihtavat grippejä rautamailoihin. Osa voisi olla vieraspelaajia, osa lokkeja, osa kaukoja, osalla olisi osake. Keskustelun aiheena voisi 1. näytöksessä olla vaikkapa lyöntipituudet, 2. näytöksessä tasoitushuijaaminen jne. Välillä voisi joku velho esitellä taitolyöntejä.

    Nyt on piru merrassa. Vladimir soitti jo kolmannen kerran. Oli virhe mennä höläyttämään mitään kansainvälisestä yhteistyöstä. No, nyt olisi diili seuraavanlainen mitä tulee myyrän rooliin. Vladimir Vladimirovitsh lobbaa Muumimammaa myyrän rooliin. Puhui kokemuksesta. En tiennyt Mm:llä olevan teatteritaustaa. No olihan presidentinkansliassa elättinä myyrä tässä männävuosina. Koko kuvio kytkeytyisi laajempaan maailmanpoliittiseen kokonaisuuteen. (Vlamidir on sellainen velmu, aina jaksaa yllättää!)
    Kuvio etenisi ratkaisemaan ns kolmannen kauden ongelmaa. Nyt, tämä on vielä sitten hyvin hyss hyss ja vain suppeille tuotantopiireille tarkoitettua: Vladimir ja Mm yksinkertaisesti vaihtavat virkapaikkaa. Luonnollisesti välissä olisi muodollinen vaalinäytelmä. Molempien kansansuosion tuntien yksi kierros kuitenkin riittää ja mainoskampanjat voidaan pitää aivan minimissään.
    Hetkinen, sori, Kondoliisa soittaa! (Numero on salainen, mutta laitoin soittoääneksi pätkän Boccherinin kvintetosta kitaralle ja neljälle viululle. Kondo tykkää siitä).
    Hitto! Bush W. olisi tunkemassa mukaan Luukin keikalle! Nyt pitää keksiä jotain ja nopeasti…

    Kiitos tuottaja johtaja XXL näytelmän käsikirjoituksen muuttamisesta.
    IHANAAA HUN…. , Kani on pelastettu.
    Nyt ei tarvitse kerätä nettiadressia ’pienen, viattoman’ Kanin puolesta eikä aktivoida mitään muita tapahtumia asian suhteen.
    ps tuleeko se nettikamerayhteys näytelmän harjoitus / esitykseen EU tuella?

    #472491 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kanipaisti on muuten oikeasti hyvää. Nyt stadin ruokaraflat huomio. Alueellanne sikiää kaniyhdyskunta. Jalkajouset vireeseen kaikki metsästyshenkiset ja polentakattilat purputtamaan siellä keittiöissä!

    #472492 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kanipaisti on hyvää, MUTTA on KANEJA ja kaneja….
    Tuolla sörkan rantatiella ilta/aamuhämärässä irrottelevat ihan villisti, mutta puolen hehtaarin kentällä KANI on KANI. Siinä se pieni tasa-arvo ja ero… 🙂

    #472493 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nyt löytyi se, mistä oli kässäriin kehitetty grillaus…

    UK: Brambletey Hotel, jossa on aktivitetteina: golfkurssit lähellä, kävely ja grillaus mahdollisuus. Paikallinen nähtävyys on parin mailin päässä oleva A.A. Milnen
    Winnie the Pooh country.

    Onneksi toisesta ketjusta löysin kohdan: Puolen Hehtaarin Kenttä ja Kuolematon Kani.

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #472477 kohteessaPuolen hehtaarin kenttä

Etusivu Foorumit Yleistä Puolen hehtaarin kenttä