Aihe: Puistokenttä;linkskenttä;vuoristokenttä;metsä/peltokenttä - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Puistokenttä;linkskenttä;vuoristokenttä;metsä/peltokenttä

Etusivu Foorumit Yleistä Puistokenttä;linkskenttä;vuoristokenttä;metsä/peltokenttä

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 52)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • januz kirjoitti: (30.1.2007 9:32:23)

    Eikä se Linkseillä pelaaminen niin paljon vaikeampaa ole ettei siellä myös aloittelija pystyisi pelaamaan. Links on vain koettava ennen kuin pystyt sitä pitämään parempana tai huonompana kuin muita kenttätyyppejä.

    No sen jälkeen kun olen pelannut ensimmäiseni, niin tulen kertomaan että en pitänyt. Kyllä maisemat välittyy tv:n ja tietokoneen ruudulta ihan mukavastikin, ja en vain pidä tuollaisesta maisemasta, en sitten yhtään.

    Don Key kirjoitti: (30.1.2007 8:43:10)
    Jos PeppleBeach on links-kenttä, saman logiikan mukaan GoldenCap on olut.

    Ja sinun logiikan mukaan donkey tarkoittaa lehmää.

    Oma suosikkikenttätyyppi taitaa olla A eli puistokenttä. Ainakin tällä hetkellä.
    Ainoastaan kerran olen päässyt linksillä pelaamaan ja silloin tuuli niin älyttömästi että touhu alkoi mennä aika naurettavaksi. Linkseihin pitää päästä kyllä kunnolla tutustumaan vielä tulevaisuudessa.
    Vuoristokentät ovat monesti täynnä kikkailua ja ns. epäreiluja väyliä. Eivät ole siis erityisesti minun mieleen.
    Metsä/peltokentät ovat ihan kivoja, kuhan tuota peltoaa ei ole liikaa.

    Noissa linkseissä ajatustasolla mättää ainoastaan kelit. Ja ’oikeaan’ links golfiin tuntuu liittyvän se että pitäisi olla surkea keli. Pakko myöntää että itse pelaan mieluiten golfia aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä.

    AAH kirjoitti: (30.1.2007 8:30:22)
    …La Calassa onneksi oli autopakko.

    Mun mielestä golf on urheilua eikä autourheilua. Oishan semmosta autoo joskus kiva mennä pyörittelee johonki suljetulle aluelle, mutta golffista semmoset vois heittää hevon heinäluomaan tai antaa vaan niille jotka on yli 100 vuotiaita

    Löylykauha kirjoitti: (30.1.2007 9:47:43)

    Kyllä mä ainakin tykkään käyttää autoa silloin kun siihen on mahdollisuus kohtuuhintaan, tuolla Espanjassa pelatessa tulee noin puolet kierroksista pelattua auton kanssa ja sanotaan että silloin kun lämpömittari näyttää 41 astetta varjossa ja tiedossa on vaikkapa Añoreta golfin tapainen tai Lauro golfin tapainen mäkinen kenttä, niin ei se minulle ainakaan mikään nautinto ole kävellen kiertää. Autot on ihan jees, ei minua ainakaan haittaa yhtään sellaista käyttää. Ja onhan golfauto siitä hyvä keksintö, että mahdollistaa pelaamisen sellaisille, jotka eivät enää mitenkään kuntonsa puolesta kykenisi muuten golfia pelaamaan.

    Löylykauha kirjoitti: (30.1.2007 9:47:43)

    AAH kirjoitti: (30.1.2007 8:30:22)
    …La Calassa onneksi oli autopakko.

    Mun mielestä golf on urheilua eikä autourheilua. Oishan semmosta autoo joskus kiva mennä pyörittelee johonki suljetulle aluelle, mutta golffista semmoset vois heittää hevon heinäluomaan tai antaa vaan niille jotka on yli 100 vuotiaita

    Oletko pelannut La Calan Europa-kentän? Ilman autoa?

    Mulle käy kaikki kentät. Tylsähköt peltokentät ovat ainoita, joille en erityisesti hakeudu. Hienoimmat kokemukset ovat kyllä olleet metsäkenttiä. Links golfia en vielä ole Britteinsaarilla kokenut, joten sivistyksessäni on valtava aukko. Uskoisin niiden kuitenkin nousevan suosikkilistallani varsin korkealle.
    Hyvällä kentällä pitää saada käyttää päätään. Jos joka tiille kävelee ajattelematta draiveri kädessä, niin kentän suunnittelija on epäonnistunut työssään.

    Löylykauha kirjoitti: (30.1.2007 9:47:43)

    AAH kirjoitti: (30.1.2007 8:30:22)
    …La Calassa onneksi oli autopakko.

    Mun mielestä golf on urheilua eikä autourheilua. Oishan semmosta autoo joskus kiva mennä pyörittelee johonki suljetulle aluelle, mutta golffista semmoset vois heittää hevon heinäluomaan tai antaa vaan niille jotka on yli 100 vuotiaita

    Kyllä auton käyttöpakko on hyvin perusteltua joillakin haastavampiin paikkoihin tehdyillä kentillä. Tietenkin jos saat kiksejä talsia 1,5km betonista tietä pitkin rotkojen halki bägi selässä, niin siitä vaan.
    No ehkä sä heitit provona tuon 100-vuotta. Mun vaarinikaan ei enää yli 80-kymppisenä jaksanut joka päivä kävellä 18-reikää. Vauhtikaan ei enää siinä vaiheessa päätä huimannut, joten neljän tunnit rundit olisi ollut vain haaveita ilman autoa.
    Golfhan on siitä hieno laji, että tätä voi harrastaa hyvin erilaiset ihmiset, huolimatta erilaisista terveydellisistä haitoista. Ilman autoa se ei olisi mahdollista. Terveelle normaalikuntoiselle pelaajalle ei Suomesta löydy yhtään kenttää, mitä ei autotta pelaisi, mutta maailmalla niitä on kyllä tullut vastaan.

    Löylykauha kirjoitti: (30.1.2007 9:47:43)
    Mun mielestä golf on urheilua eikä autourheilua. Oishan semmosta autoo joskus kiva mennä pyörittelee johonki suljetulle aluelle, mutta golffista semmoset vois heittää hevon heinäluomaan tai antaa vaan niille jotka on yli 100 vuotiaita

    Olen Löylykauhan kanssa muuten samaa mieltä, mutta autot voi sallia yli 70-vuotiaille ja lääkärintodistuksella nuoremmillekin tavalla tai toisella liikuntaesteisille. Vähän hassua se on ainakin kotimaisilla kentillä, kun terveet nuoret miehet ’pelaavat’ golfia auton kanssa. Se on kyllä enemmän vapaa-ajan huvittelua kuin liikuntaa ja siis kokonaan eri laji.

    Tämänhetkinen tilanne on se, että puistokenttä näyttää nousevan suosiossa muiden edelle. Mutta gallup jatkuu, lisää mielipiteitä alkuperäiseen kysymykseen.

    Kaikenlaiset hyväkuntoiset kentät ovat kivoja pelattavia. Linksitkin menee mainiosti, mutten näe erityistä hohtoa kun tulee vaakasuorassa räntää ja vettä. Joillain kentillä on ikävää jos ne ovat kuivia ja hoidon puutteessa huonokuntoisia.

    Tuskinpa on muilta pois jos joku haluaa pelata autolla. Itse käytän ulkomailla autoa ehkä n. puolella pelikierroksista. Suomessa harvemmin. En tunne minkäänlaista kateutta tai tarvetta kieltää autoilua muilta kunhan vain huolehditaan ettei kenttien kunto pääse ajelusta kärsimään.

    Muutenkaan en pidä omia elämäntapojani, harrastuksiani, golfia pelaamista tms. ainoina hyväksyttävinä ja oikeina. Mielihyvin sallin kaikille mahdollisuuden liikkua kentällä mielensä mukaan, kunhan ottaa sopivasti muut huomioon. Kaikki saavat vapaasti pelata minkälaisilla mailoilla tahansa jne. Kilpailuissa on kaikilla samat säännöt, mutta muuten on aivan sama minkälaista peliä kukakin harrastaa.

    Pyrin, aivan tarkoituksella, välttämään turhan tiukkapipoista meininkiä, niin golf’in parissa kuin muussakin elämässä.

    goldencap kirjoitti: (30.1.2007 9:43:53)
    Kyllä maisemat välittyy tv:n ja tietokoneen ruudulta ihan mukavastikin

    Voin kertoa: Ei välity sinnepäinkään.

    Paksupekka kirjoitti: (30.1.2007 10:24:16)
    Terveelle normaalikuntoiselle pelaajalle ei Suomesta löydy yhtään kenttää, mitä ei autotta pelaisi, …

    Tiukkaa tuo välillä tekee, vaan eipä oo kuntokaan hääppönen…

    Jylan kirjoitti: (30.1.2007 11:24:13)
    Tuskinpa on muilta pois jos joku haluaa pelata autolla. Itse käytän ulkomailla autoa ehkä n. puolella pelikierroksista. Suomessa harvemmin. En tunne minkäänlaista kateutta tai tarvetta kieltää autoilua muilta kunhan vain huolehditaan ettei kenttien kunto pääse ajelusta kärsimään.

    Muutenkaan en pidä omia elämäntapojani, harrastuksiani, golfia pelaamista tms. ainoina hyväksyttävinä ja oikeina. Mielihyvin sallin kaikille mahdollisuuden liikkua kentällä mielensä mukaan, kunhan ottaa sopivasti muut huomioon. Kaikki saavat vapaasti pelata minkälaisilla mailoilla tahansa jne. Kilpailuissa on kaikilla samat säännöt, mutta muuten on aivan sama minkälaista peliä kukakin harrastaa.

    Pyrin, aivan tarkoituksella, välttämään turhan tiukkapipoista meininkiä, niin golf’in parissa kuin muussakin elämässä.

    Golf on mailapeli, joten mailoja siinä tarvitaan, autoa sen sijaan ei (muuta kuin aikaisemmin jo mainituissa poikkeustapauksissa). Alkuperäiseen golfiin kuuluvat olennaisesti mailat ja liikunta. Jos normaalit, terveet alle 70-vuotiaat golfarit pelaavat auton kanssa tavanomaisella kentällä, se on ajanvietettä eikä liikuntaurheilua.

    Alle 70 jotka ei jaksa kävellä niin nille on tehty sen niminen pallo laji kuin biljardi… Sikari huuleen ja menoks… 🙂

    januz kirjoitti: (30.1.2007 11:26:18)

    Voin kertoa: Ei välity sinnepäinkään.

    Kerro vain, mutta väärässä olet =)

    Kun nyt pillastuitte minun kommentistani nuin paljon, niin muistutan, että esim. La Calan Europalla ei autoilla ollenkaan väylillä, vaan ainoastaan niillä Paksunpekan mainitsemilla betoniteillä. Ja rinteet ovat loftiltaan sellaiset, että akkuautoilla ei tee mitään, ja kävellen ei piikkipensaiden vuoksi pääse oikomaan, joten ovat IHan meidän tuuppareiden parhaaksi, ja pelin etenemiseksi kohtuuvauhtia päättäneet sisällyttää bensabuggyn gf:n hintaan.

    AAH kirjoitti: (30.1.2007 12:42:54)

    Juuri tällaisilla poikkeuksellisen kumpuraisilla kentillä auton käyttö on ymmärrettävää, vaikka onhan se niinkin ettei semmoiseen maastoon golfkenttää pitäisi alunperin rakentaakaan. Totta on sekin, ettei mm. Amerikassa monellekaan kentälle pääse pelaamaan ilman autoa, mutta siellä amatöörien golfharrastus onkin suurelta osin eläkeläisten ajanvietettä.

    Ehdottomasti links. Parti aika pitkälle jo kuvasikin ne syyt. Eikä muuten kaikki jenkki pelaajat linksejä vihaa. Monet päin vastoin rakastavat niitä. Tiikeri yhtenä hyvänä esimerkkinä.

    ajs

    Jos kuitenkin terveiden suomalaisten henkilöiden on pakko saada auto alle, niin koslan kanssa pitäisi sitten oppia pelaamaan ja käyttäytymään.

    Liian usein se menee niin, että pariskunnan toinen osapuoli on toisella puolella väylää auton ja bägien kanssa ja sitten pitää kiikuttaa kaverille juuri sopiva ase toiselle puolelle ja se kestää. Viime kauden ehdoton huippu oli, kun kaveri pysäköi auton par3:lla lyöntilinjalle ja veti itse kylkkärin päin menopeliä. Ihan oma lukunsa on se kun autolla pyritään ohittamaan sunnuntaikierroksen ruuhkassa mahdollisimman monta edellä pelaavaa flaittia.

    Aika nopeasti lipeävät nämä keskustelut nykyään OT:ksi, niinku.

    Ballmarker kirjoitti: (30.1.2007 12:23:56)

    Jylan kirjoitti: (30.1.2007 11:24:13)
    Tuskinpa on muilta pois jos joku haluaa pelata autolla. Itse käytän ulkomailla autoa ehkä n. puolella pelikierroksista. Suomessa harvemmin. En tunne minkäänlaista kateutta tai tarvetta kieltää autoilua muilta kunhan vain huolehditaan ettei kenttien kunto pääse ajelusta kärsimään.

    Muutenkaan en pidä omia elämäntapojani, harrastuksiani, golfia pelaamista tms. ainoina hyväksyttävinä ja oikeina. Mielihyvin sallin kaikille mahdollisuuden liikkua kentällä mielensä mukaan, kunhan ottaa sopivasti muut huomioon. Kaikki saavat vapaasti pelata minkälaisilla mailoilla tahansa jne. Kilpailuissa on kaikilla samat säännöt, mutta muuten on aivan sama minkälaista peliä kukakin harrastaa.

    Pyrin, aivan tarkoituksella, välttämään turhan tiukkapipoista meininkiä, niin golf’in parissa kuin muussakin elämässä.

    Golf on mailapeli, joten mailoja siinä tarvitaan, autoa sen sijaan ei (muuta kuin aikaisemmin jo mainituissa poikkeustapauksissa). Alkuperäiseen golfiin kuuluvat olennaisesti mailat ja liikunta. Jos normaalit, terveet alle 70-vuotiaat golfarit pelaavat auton kanssa tavanomaisella kentällä, se on ajanvietettä eikä liikuntaurheilua.

    Voisikohan se olla ajankulua kaikille iästä riippumatta. Yhtälailla lienee aika samantekevää minkälaisella kentällä (links, pelto, metsä jne.) pelataan. Tärkeintä on mukava peliseura, lämpimät ilmat ja hyväkuntoinen kenttä. Arvostan myös sitä ettei kukaan, varsinkaan samassa flaitissa, ryhdy urheilemaan. Nimittäin, meikäläistä ei erityisemmin kiinnosta golfkentällä urheilu, pelaaminen riittää varsin hyvin.

    P.S. Alkuperäiseen golfiin (ja kentille) on kuulunut monenlaista, esimerkiksi lampaat ja saappaat. Valitettavasti en tiedä niistäkään sen enempää kun en harrasta lajia aivan alkuperäisten tapojen mukaisesti.

    goldencap kirjoitti: (30.1.2007 12:39:04)

    januz kirjoitti: (30.1.2007 11:26:18)

    Voin kertoa: Ei välity sinnepäinkään.

    Kerro vain, mutta väärässä olet =)

    Täh?!

    Et ole koskaan oikealla linksillä käynyt saati pelannut mutta tiedät että tunnelma välittyy todella hyvin tietokonepelin välityksellä? ’Ok’

    Kentällä ei niin väliä, kuhan seura on hyvää. Yksin on tylsä pelata mitä tahanasa golfkenttää. Mieluus järjestys voisi olla D-A-B-C. Vuoristokenttä voi olla ihan kiva, jos kulkee. Rankaisee vain pahasti, jollei peli kulje. Tähänkin vaivaan auttaa hyvä kaveriporukka.

    Jylan kirjoitti: (30.1.2007 11:24:13)
    Kaikenlaiset hyväkuntoiset kentät ovat kivoja pelattavia. Linksitkin menee mainiosti, mutten näe erityistä hohtoa kun tulee vaakasuorassa räntää ja vettä.

    Pelasin joulukuussa muutamalla upealla aussilinksillä. Siellä paistoi aurinko, lämpöä riitti reilut +30 ja tuuliolosuhteet olivat vaativat.

    Links, puisto, vuoristo, pelto/metsä.

    aussilinks

    Jylan kirjoitti: (30.1.2007 13:18:22)

    Voisikohan se olla ajankulua kaikille iästä riippumatta….. Arvostan myös sitä ettei kukaan, varsinkaan samassa flaitissa, ryhdy urheilemaan. Nimittäin, meikäläistä ei erityisemmin kiinnosta golfkentällä urheilu, pelaaminen riittää varsin hyvin.

    Kyllä golf nyt vaan yleisesti ottaen liikuntaurheiluksi luetaan, onhan Suomen Golfliittokin SLU:n (= Suomen Liikunta ja Urheilu) jäsen. Luulenkin, että enemmistö siellä golfkentällä on liikuntaurheilemassa. Mitenkähän Jylan pystyt sellaisia välttelemään?

    Pääsääntöisesti tykkään kohtuullisen kapeista väylistä – golf on tarkkuuspeli.
    Kentän pinta mielellään pehmeä kuin kova.
    Hyvät greenit – nopeat ja johdonmukaiset.
    Välillä sopivasti tilaa draivata apinan raivolla.
    Väylien ulkopuolella pelaamista tulee rankaista, mutta raffit ja metsät kuitenkin sellaisia että peli ei hidastu. Pallot löytyy ja pystyy jatkamaan peliä.

    Annettujen vaihtoehtojen vapaan tulkinnan jälkeen päädyn seuraavaan järjestykseen.

    D1) ykkösenä Metsäkenttä. Kapeeta ja korkeuserojakin saa olla. Tietysti pitää olla myös vettä.

    A) Puistokenttä saattaa vaikuttaa latteudellaan hieman tylsältä, mutta osoittautuu usein peliälyäkin vaativaksi. Vedet metsäsaarekkeet jne tuovat peliin omat mausteensa.
    C) Vuoritokenttä?? Enpä ole ikinä edes yli 1000 m pelannut, joten en osaa ottaa kantaa. Kerran olen yhtä ’vuoren’ rinnettä vedellyt eri väylillä edestakaisin. Ei varsinaisesti tehnyt vaikutusta, mutta pallon pudottaminen väylältä oli kyllä erittäin turmiollinen tuloksenteon kannalta. Mikä sinänsä on hieno piirre golfkentällä. Pitäähän sitä tyhmyydestä/osaamattomuudesta sakottaa.
    Hieman mäkisemmät kentät ovat minusta ihen ok, enemmän se on muista kriteereistä kiinni, kuin pelkästä korkeuserosta.
    B) Links-kenttää en ole koskaan kiertänyt. Vuosaaren ’links’ kenttä on aika surkea noin tilan kannalta vaikka upeassa kunnossa kenttä pinnaltaa usein onkin. Kenttä on vain survottu liian ahtaaseen paikkaan, jotta pelaaminen olisi turvallista ja miellyttävää.
    D2) Peltokenttä. Tylsääkin tylsempi ja usein kunnoltaan surkea. Pohja on yleensä (ainakin Suomessa ) aivan hirveä. Kenttä kovettuu ’links’-tyyppiseksi betoniksi, jolloin väylälle osunut lyönti saattaa löytyä n.90 astetta sivulla olevasta ojasta. Peltokenttää ei ole muotoiltu, niin että pallolla olisi mahdollisuutta pysyä väylällä, vaan se pompottelee usein ulos.

    Ymmärtääkseni links kentillä hyvää väylälyöntiä ei tuhota täysin alastullessaan. Väylä on usein muotoiltu niin että sillä on mahdollisuuksia pysyä väylällä, jos sinne sen saa lyötyä.

    Kun pelikokemusta on lähinnä Suomesta, niin luonnollinen valinta on metsäkansan metsäkenttä eli D1.

    Ballmarker kirjoitti: (30.1.2007 14:11:55)

    Jylan kirjoitti: (30.1.2007 13:18:22)

    Voisikohan se olla ajankulua kaikille iästä riippumatta….. Arvostan myös sitä ettei kukaan, varsinkaan samassa flaitissa, ryhdy urheilemaan. Nimittäin, meikäläistä ei erityisemmin kiinnosta golfkentällä urheilu, pelaaminen riittää varsin hyvin.

    Kyllä golf nyt vaan yleisesti ottaen liikuntaurheiluksi luetaan, onhan Suomen Golfliittokin SLU:n (= Suomen Liikunta ja Urheilu) jäsen. Luulenkin, että enemmistö siellä golfkentällä on liikuntaurheilemassa. Mitenkähän Jylan pystyt sellaisia välttelemään?

    No joo, saahan siinä kävellessä tietenkin liikuntoa sivutuotteena. Onhan se sinällään hyvä juttu. Silti välillä on ihan kiva pörrätä kierros autollakin, etenkin ulkomailla, Asiakkaiden kanssa ja joskus muutenkin. Kentille kyllä mahtuvat kaikki pelaamaan ilman mitään kieltoja tai karsinoimisia. Onneksi meillä ei ole tässä kohden matkittu ruotsalaisten sosialistien typeryyksiä.

    Sen verran tämä liittyy topic’iin, että esim. jenkeissä on paljon kenttiä, jotka on tarkoituksella suunniteltu autoilla ajettaviksi. Kentän suunnittelijan ei tarvitse väkisin sijoittaa väyliä alkamaan edellisen greenin läheisyydestä. Näin voidaan väylät sijoittaa paremmin luonnollisiin maastokohtiin ja niiden väliset siirtymät saattavat olla jopa useita satoja metrejä. Vuoristokentillä tämän tapainen väylän sijoittelu on joskus ainoa mahdollinen.

    Mutta, kuten sanottu kaikki kentät ovat omalla tavallaan hyviä.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 52)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #482887 kohteessaPuistokenttä;linkskenttä;vuoristokenttä;metsä/peltokenttä

Etusivu Foorumit Yleistä Puistokenttä;linkskenttä;vuoristokenttä;metsä/peltokenttä