-
JulkaisijaArtikkelit
-
Olet täysin oikeassa siinä, mitä kirjoitit Sarfvik’in jäsenistä. Tästä ei olekaan kyse, vaan aivan muusta.
Ei kuulunut ennen puolueen(Kansallinen Kokoomus) tapoihin kikkailla tämänkaltaisilla ’työväen’ sanoilla. Kyseinen termi on poliittisessa kielenkäytössä kuulunut aivan muille piireille. Puolueen edustajilla oli ennen selkeä linja, josta pystyi päätellä, mitä mieltä asioista ollaan. Nyt ollaan kaikkien kavereita. Viimeisin kunnon puolueen mies oli Juha Rihtniemi.
Ei ole myöskään kuulunut Kokoomuksessa tapoihin kannella asioista isänmaatamme haittaavalla tavalla, siten kuten eräs golfiakin harrastava EU-edustaja teki. Seurauksena uhkaus haitata Suomen EU-puheenjohtajuuskautta epäonnistumisella. Varsin oudoksi tämän teki se, että samainen henkilö oli arvostellut itsekin EU-parlamenttiä lähes samoilla sanoilla.
Eivät ole nämä nykyiset pojat aivan samalla tasolla kuin ennen.
Toisen kierroksen ääni on annettu ja katsotaan miten käy. Tuli pressaksi kumpi tahansa, niin pysyykö kummallakaan golfmaila kädessä? Voiko esim. työväen presidentti harrastaa golfia, jota yleensä ottaen pidetään eliittilajina? Välillä tuntuu, että eliitti-maineesta halutaan pitää kiinni.
Tai näyttäisikö Tarja paremmalta, jos kävelysauvat vaihdettaisiin golfmailoihin. Tuskin Tarja golfmailoihin kajoaa, jollei eläkkeelle pääse ensi sunnuntaina.
Nyt kun alkaa vaalien jännitys tiivistymään ajattelin talven vielä pimeinä aikoina keventää vähän tunnelmaa.
En halua mitenkään tässä mainostaa, mutta kun sattui tuommoinen sähköpostiin tulemaan, niin ajattelin jakaa sen kanssanne.
Ai niin, volyymit päälle:)
Lue lisää: Niinistö Rock!
NimetönJep,
taisipa Isoveli käydä laapaisemassa kyseisen linkin bittiavaruuteen.
Älä huoli. Suomalaisen kansandemokratian kolmikanta on näissäkin SAK:n presidentinvaaleissa voimissaan; keskusjärjestö (kylläpä kalskahtaa tunkkaiselle) rahoittaa kysymättä jäseniltään yhden ehdokkaan kampanjaa, YLEssä kaksi toimittajaa ajattelee hiljaa mielessään äänestävänsä vastaehdokasta ja HS:ssa ei yksikään.
Ei sillä niin väliä miten vaaleissa käy, mutta päästäisivät edes sen Arajärven takaisin luontoon.
NimetönEdellinen pressagallup häipyi näkyvistä aika nopeasti, mutta nyt taas kysellään. Tilanneriippuvaistako?
-
JulkaisijaArtikkelit

