Aihe: Presidentinvaalit - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Presidentinvaalit

Etusivu Foorumit Yleistä Presidentinvaalit

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 105)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ’Tarja Halonen piti vappupuheen 1.5.1976 Hakaniemessä. Karjala-lehdessä oli selostus puheesta. ’Suomella olisi siunauksellista liityä Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Samalla pääsisimme irti kapitalismin ikeestä, koska kapitalismi kuitenkin kuolee seuraavan 20 vuoden aikana. Suomi voisi olla yhdessä Neuvostoliiton kanssa tiennäyttäjä kohti kommunistista yhteiskuntaa’. ’

    Tällaisen sain juuri sähköpostiini. 20 vuotta kulunut, joten ei se Tarja ainakaan mikään visionääri ollut… Toisaalta, onkohan ääni muuten muuttunut kellossa…??

    Philin kannattaisi harrastaa lähdekritiikkiä. Kaikki mitä sähköpostiin tulee ei ole totta. Sama pätee myös erilaisilla verkkosivuilla oleviin teksteihin.

    Todellista oikeistolaista vaihtoehta ei vaaleissa ollut edes tarjolla.

    Käytännössä Halonen edustaa sosialistidemareiden vasenta laitaa. On oikeastaan puolue kannaltaan vasemmistoliittolainen (kommunisti), mutta demareiden riveissä on ollut tarjolla parempaa virkaa ja asemaa.

    Niinistö edustaa varsin maltillista oikeistoa. Itseasiassa moni oikean laidan demari ajattelee maailman asioista paljon oikeistolaisemmin kuin Sauli. Muun muassa Ahtisaari ja ehkä Lipponenkin ovat avoimen selkeästi NATO:n kannattajia.

    Minusta nyt valitaan käytännössä keskustaliberaalin ja vasemmistososialistin välillä.

    Oli miten oli. Natoon mennään seuraavan kauden aikana-sain siitä ’varman’ tiedon, faxilla.

    Niinistön kannatus gallupissa 76%. Niinistö siis valitaan.

    Niinistö ei voi kuitenkaan olla työväen presidentti, koska tähän gallupiin osallistujat eivät ole työntekijöitä, koska eivät tee töitä.

    Jos tekee oikein töitä, ei voi olla aikaa vastailla näihin gallupeihin ja kirjoitella tälle palstalle päiväsaikaan. Niin voivat tehdä vain ne, jotka tekevät sen työnantajaltaan varastamalla ajalla, eivätkä näinmuodoin voi ansaita työntekijän statusta.

    Tietänette, että tutkimusten mukaan suurin osa työnantajista seuraa alaistensa sähköposti-ja nettiliikennettä. Tässä voi olla työsuhteen pysyvyys monella uhattuna.

    Mahdollisimman pikainen Natoon liittyminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Kaikki muut länsimaat 19 maata 23:sta EU:n jäsenestä ovat NATO:ssa. Ne muutamat poikkeukset eivät sattumoisin sijaitse missään EU:n ja Venäjän rajoilla, paitsi tietenkin Suomi.

    Kaikki EU:n ulkorajalla (lue ryssän rajalla) sijaitsevat maat liittyivät NATOon välittömästi kun heille tuli siihen mahdollisuus. Olen varma siitä että näissä maissa (+ muissa länsimaisissa NATO:n jäsenvaltioissa) on ulkopolitiikan johdossa vastuullisempia ja paremman asiantuntemuksen omaavia poliitikkoja, kuin meidän pasifisti-sosialistit (Halonen & Tuomioja).

    Meillä vaan on vuosikymmenien saatossa opittu kaikessa ’ryömimään’ ryssän tahdon mukaisesti. Siitä on vaikeaa päästä eroon.

    Luuletko todella, että meidän avuksi olisi joku tulossa, jos venäläiset tänne hyökkäisivät, aivan riippumatta siitä mihin me kuulutaan.

    Yhdysvallatko julistaisi sodan Venäjälle tuossa tilanteessa ja hyökkäisi ryssän kimppuun? Samalla se saisi vastustajakseen ainoan maan, jolla voisi olla mahdollisuus aiheuttaa todellista vahinkoa Yhdysvaltain maaperällä.

    Suomi ei merkitse kummallekaan yhtään mitään, oli se olemassa tai ei.

    Riippumaton, itsenäinen puolustus ja peloite siitä, että tänne yrittäessään tänne voi juuttua vuosikausiksi ja kuitenkin hävitä koko kahakan, on meidän ainoa mahdollisuutemme.

    Heikosti on käynyt Venäjälle, ensin Afganistanissa ja sitten Tsetseniassa, samoin USA:lle ensin Vietnamissa ja sitten Irakissa. Irak on kuulemma tullut jo maksamaan 100 mrd dollaria ja piikki on yhä auki.

    Todellisessa meitä uhkaavassa selkkauksessa NATO:sta ei ole meille apua, siksi homma on hoidettava itse ja uskottavasti.

    NATO:sta tulisi meille vain massiiviset kustannukset ja velvollisuus lähteä milloin mihinkin maahan kahakoimaan, jos amerikkalaiset eivät saisi sieltä raaka-aineita, lähinnä öljyä, puoli-ilmaiseksi.

    Eikös tälle ketjulle pitäisi tehdä jotain vai kuuluuko se mielestänne tähän foorumiin?

    Olkoonkin, että ylläpito itse provosoi tämän tuolla päivän kysymyksellä, minkä ilmeisesti kaukainen yhteys tämän portaalin aihepiiriin jää kyllä minulta huomaamatta.

    Jatkokysymyksenä kysymykseesi: kuuluvatko presidentinvaaligallupit tämän sivuston etusivulle?

    No ainakin toista kierrosta koskeva kysely ilmestyi näkyviin kaiketi heti kun asia oli selvillä 😉

    Varmuuden vuoksi selvennän mielipiteeni tuohon jatkokysymykseesi: Mielestäni ei kuulu.

    Golfpisteen etusivulla, ylänurkassa, on ollut lähes sivuston koko olemassaolon ajan kysymys.

    98 % näistä kysymyksistä on suoranaisesti liittynyt golfiin, tavalla tai toisella.

    Mitään pakottavaa tekijää kysymysten rajaamiseksi golfiin ei mielestäni ole, välillä on aivan perusteltua luotailla mielipiteitä, ja sitäkautta keskustelunkin aiheita myös muista aihepiireistä.

    Presidentinvaaleihin liittyvät kysymyksemme ovat herättäneet mielenkiintoa ja suuresta vastausmäärästä päätellen ohjanneet osallistumaan sellaisiakin ihmisiä jotka eivät niin aina tee.

    Golfareiden äänestämisprosentti nousisi vastausten mukaan presidentinvaaleissa pitkälti yli 90:n.

    Hyvä niin. Käykää ihmeessä äänestämässä ja osallistumassa, presidentinvaalien lisäksi myös oman seuranne ja golfosakeyhtiöiden kokouksissa.

    Teemu Tyry

    ps. hyviä kysymysehdotuksia ylänurkkaan otetaan vastaan jatkuvasti.

    Onhan näitä hyviä gallupaiheita muitakin:

    Voittiko oikea henkilö Idols-kilpailun?

    Kenet olisi pitänyt äänestää ensin pois joltakin saarelta?

    Saiko Matti Nykänen liian ankaran tuomion?

    Jne.

    Olen samaa mieltä Teemun kanssa. Kyllä tänne mahtuu kaikenlaiset kysymykset ja jutut. Ne itseasiassa kertoo hieman siitä, minkälaisia ajatuksia golffareilla on muusta maailmasta. Tai kertoo ainakin tänne kirjoittelevien mielipiteistä.

    Politiikka ja puolueet ovat hyvin tärkeä osa järjestelmää jonka avulla käytetään/ohjataan yhteiskunnan vallankäyttöä. Siitä keskusteleminen ei ole turhaa, vaikkei kukaan halua sitä tämän foorumin ykkösaiheeksi.

    Muten olen sitä mieltä että meillä on presidentinvaalien finaalissa kaksi varsin vasemmistolaista ehdokasta. Halonen edustaa likimain äärimmäistä sosialistilaitaa ja toinenkin, siis Niinistö, on mielipiteiltään parhaimmillaankin vain keskustaliberaali.

    Todellisuudessa Suomessa ei ole yhtään puhtaasti oikeistolaisia arvoja edustavaa puoluetta. Sellaiselle alkaa olla melkoisesti kysyntää ja kannatusta.

    Kommentti Teemulle: Totta kai te määrittelette, mitä aiheita kysymyksenne koskettelevat. Loogista toki on, että ne pääosin liittyvät golfiin, ja hyvä niin. Jos kuitenkin haluatte ottaa myös muita aiheita mukaan, oma suositukseni on, että ainakin nk. arat ja helposti provokatiiviset aiheet jätettäisiin pois. Tälläisinä usein mainitaan ainakin uskonnollinen tai poliittinen vakaumus, seksuaalinen suuntautuneisuus, sairaudet, rotukysymykset, yms.

    KL

    ”Todellisuudessa Suomessa ei ole yhtään puhtaasti oikeistolaisia arvoja edustavaa puoluetta. Sellaiselle alkaa olla melkoisesti kysyntää ja kannatusta.”

    Äkkiä ajatellen Euroopassa on kaksi oikeistolaista maata, Monaco ja Luxemburg (ehkä Vatikaanikin voitaisiin lukea tähän joukkooon). Näissä maissa ei ole sosiaaliturvaa siinä mielessä kuin kaikissa muissa Euroopan maissa. Näiden maiden asukkaat ovat kaikki niin varakkaita, ettei sosiaaliapuja tarvita. Nyt vain äkkiä miettimään, miten Suomen kansalaisista saataisiin yhtä varakkaita.

    Oikeistolaisuutta Suomessa edustavat sellaiset henkilöt kuin Tony Halme. Heillä ei riitä ymmärrystä sille, että kaikilla ei aina mene hyvin ja että sellaisia ihmisiä varten täytyy yhteiskunnalla olla turvaverkko. Entiset oikeistolaiset eli nykyiset porvarit ovat hekin ymmärtäneet, että täysin kapitalistista yhteiskuntaa voidaan ylläpitää vain poikkeusolosuhteissa.

    Tämä vuodatus syntyy elämänkokemuksen tuomasta realismista eikä sillä ole poliittista taustaa.

    On ikävää, että joidenkin mielestä Tony Halme edustaa oikeistolaisuutta. Kun pikkaisen liiottelee niin voi sanoa että samalla logiikalla Stalin edustaa demareita.

    Samoiten on virheellistä sanoa että oikeistolaisuus tarkoittaisi ettei vähäosaisista huolehdittaisi. Kansalaisten hyvinvointi kai on kaikilla mielessä, keinot sen saavuttamiseksi on se jossa on eroja.

    Itse näen eron niin että kapitalisti pyrkii luomaan olosuhteet joissa yhteiskunnan kakusta tulee mahdollisimman suuri jokaisen yksilön työn kautta. Siitä riittää enemmän jaettavaa kaikille.

    Demarit taas jättävät sen kakun tekemisen muiden huoleksi ja keskittyvät enemmän sen jakamiseen.

    IMHO.

    Itse kuulun niihin, joiden mielestä nämä poliittiset, uskonnolliset yms arat aiheet eivät kuulu tälle foorumille. Niitä verten on ihan riittävästi foorumeita muualla netissä.

    Teemu tuossa peräänkuulutti kysymysideoita. Yksi voisi olla:

    Pitäisikö Golfpisteen keskustelufoorumilla ja kysymysosastossa käsitellä politiikkaa ja/tai uskontoa?

    Näkyy muuten tuo kysymys poistuneen jo.

    Enpä nyt tiedä aiheen arkuudesta tai merkittävyydestä. Omalla kohdalla uskon että omaan henkilökohtaiseen elämääni vaikuttaa enemmän ensi kesänä se, kumpaa kahdesta draiveristani alan käyttämään vakituisesti kuin se, kummasta ehdokkaasta tulee presidentti.

    No kumpaa..?

    No mulla on tosiaan vähän sama vaihe menossa kuin pressan vaaleissa: Marginaali-Jullit on laitettu kylmävarastoon ja kaksi finalistia on jäljellä bägissä. Molemmissa on sama nuppi eri kulmalla, varret ovat eri. W949/9,5 astetta/Fujikura Vista Pro vs. W949/10,5/Penley ETA Tour.

    Saattaa mennä niin tasan loppupeleissä että voittaja ei löydykään teeboxissa vaan yllättäen väylällä, tuota 10,5 voi nimittäin käyttää väylällä kuin spoonia. Hybridi siis on hän.

    Minä tein samantien valinnan noiden kahden välillä mutta kun meillä on tämä vaalisalaisuus et saa ehdokastani ikinä tietää.

    Ovensuukyselyn mukaan hybridissä on kyllä vähän kepulaisia piirteitä ja on hyvä muistaa, että kepu pettää aina! Mutta ainahan gallupit valehtelee..

    ..seteliselkärankaiset vilunkipelillä Suomen kansaa väärydellä…

    Vennamo sr:n jälkeen on ollut tuolla persoonarintamalla hieman hiljaista 🙂 Kummallakaan mailallani ei valitettavasti ole yhtä räiskyvää persoona.

    KL

    Nyt elää Parti kuvitteellisessa maailmassa. Jo keskikoulussa opetettiin, että kapitalistisessa järjestelmässä kukin pärjää omillaan eikä mitään jaeta valtion kautta. Tämä malli (tosin riisto-sellainen) oli varsin voimissaan mm. Suomessa vielä 150 vuotta sitten. Rikkaat riistivät köyhiä ja köyhät elivät almujen varassa. Jotkut rikkaat perustivat köyhien sairaaloita ja hoitokoteja, joihin varattomat saivat tulla ilmaiseksi. Muuten sairastettiin ja kuoltiin nälkään ihan oman väen piirissä.

    Historia on varsin selvästi osoittanut, että mikään puhdasoppinen talous- tai yhteiskuntajärjestelmä ei toimi kuin hyvin suljetussa yhteisössä. Näistä esimerkkinä jo mainitsemani Monaco, Luxemburg ja Vatikaani (joka tosin on teokraattinen yhteisö eikä kapitalistinen) ja menneen ajan Neuvostoliitto, Kiina ja erityisesti Romania ja Pohjois-Korea. Viimeksimainittua lukuun ottamatta ko. valtioissa on jo huomattu, ettei taannoin valittu puhdasoppinen sosialismi/kommunismi (jota tosin jo valtioiden toimiessa muokattiin vallanpitäjien päähänpistojen ja mielihalujen mukaisesti) toiminut. Kim Jong-Il vielä kuvittelee, että saa tuon homman toimimaan. Kuvitelkoon rauhassa.

    Tämän enempää en käytä työ- tai vapaa-aikaa tähän poliittiseen keskusteluun, se kun ei johda mihinkään, kuten poliittisten keskustelujen tapana on. Kaikilla on ja pitää olla oikeus mielipiteeseensä ja sitä kutsutaan demokratiaksi. Tosin teekkarit ilmaisivat asian hieman toisin vuoden 1978 Julkussa: ’Demokratia on sitä, että seistään torilla ja nostetaan kättä, koirat ja teekkarit jalkaa.’

    Taitaa KL vedättää meikäläistä 😉

    Olen silti sitä mieltä ettei poliittinen suuntaus korreloi yhteiskuntavastuullisuuden kanssa. Joka leiristä löytyy itsekkäitä mu***ja, joiden päämotiivina on henkilökohtaiset asiat. On aivan sama minkä puolueen lipun alla tällainen kulkee; jos hän valtaan pääsee, veikko vähäosainen kärsii aina ensimmäisenä kun kaikille ei riitäkään jaettavaa.

    Sen verran vielä tuosta kuvitteellisesta mailmasta että (kapitalistisessa) Ranskassa asuessa kävi selväksi että pohjoismainen käsitys meidän loistavasta sosiaaliturvasta on myytti. Esim. lapsen sairastuessa ei tarvinnut lähteä arvauskeskukseen jonottamaan tunneiksi vaan lääkäri tuli kotiin katsomaan. Kun ihmettelin tätä, lääkäri katseli silmät pyöreänä:’lähtisit raahaamaan sairasta lasta pitkin kaupunkia?’. Kieltämättä kuulosti loogiselta se.

    Minunkin mielestä saa politiikan jauhaminen riittää. Sen vaan arvaan, että kyllä pistää joillekuille vihaksi tuo Teemun hurskas toivotus yhtiökokouksiin osallistumisesta jos ei ole osaketta. Siinä puristuu käsi nyrkkiin tuulipuvun taskussa ja siinä nyrkissä on kivi… Se on niin saatanan väärin!

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 105)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #494308 kohteessaPresidentinvaalit

Etusivu Foorumit Yleistä Presidentinvaalit