Aihe: Pientä jäynää - Golfpiste.com

7.1.–14.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][0]
KilpailuaSuomalaista

Pientä jäynää

Etusivu Foorumit Yleistä Pientä jäynää

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelattiin jo pitkällä back ninen puolella. Peliporukassa oli yksi lähes scratch-tason kaveri ja hän olikin ollut honorissa koko kierroksen ajan siihen asti. Kerran kuitenkin birdieputtini upposi samalla kun hän epäonnistui ja niin meni honori vaihtoon. Kaveria otti pattiin ihan selvästi. Seuraavaksi tultiin jyrkälle oikealle kaartuvalle doglegille. Oli tuulinen päivä ja tiillä puiden lomassa tuulen suunta vaihteli jatkuvasti. Doglegin kulman jälkeinen suora osuus lipulle oli kuitenkin länteen päin eli suoraan vastatuuleen, mitä ei tiiltä välttämättä osannut päätellä. Avasin spoonilla pienen drawn doglegin kulmaa hipoen. Kulman jälkeen lännestä puhaltava tuuli tarttui palloon ja vahvisti vähän kierrettä. Pallo päätyi väylän vasempaan reunaan, 110m lipulta. Hyvä avaus siis ja kehujakin tuli. Tuumasin ääneen: ’Löin siihen vähän hukkia…’. Scratchimies astui seuraavaksi tiille ja lähti haastamaan tätä avausta. Pyörivä tuuli ja heittämäni kommentti ilmeisesti painoivat vähän mieltä ja kaveri singautti hirveän hookin kauas vasemmalle raffiin, tuulen painaessa palloa vielä syvemmälle. Mestari tunsi tulleensa huijatuksi kotikentällään ja minä naureskelin taustalla partaani! Olisikohan tämä tiukasti ottaen pitänyt tulkita neuvon antamiseksi? No, menetin minä sen honorin ennen kuin kierros päättyi. Onko muilla vastaavia pikku jäyniä tiedossa? Näistä voi olla hyötyä reikäpelissä, ja tietysti Kaverille ei jätetä -kisassa.

    Joskus tosiaan on kiva katsoa, kun ’paremmat’ pelaajat hajoaa, kun heittää pientä läppää just olosuhteista. Tässä on muutama mitä on tullut heitettyä kaverien kesken ja yhteen tyyppiin on vaikuttanut aina erittäin mieleenkiintoisesti: 13 reiällä ’Kappas sulla on korttivauhti, nättejä draiveja suoria mutta hieman pituutta niin olisit pro-tasoa, onkohan sullahan tasoitus ihan oikea kun näyttäis että et millään pääsee siihen’. Näin lempeästi meillä kaverien kesken

    Minusta ei ole kyllä kovin mukavaa katsoa kun kukaan hajoaa, eikä sen pitäisikään olla kenellekään nautinto. Tuo on perussuomalaista kateutta ja vahingoniloa. Voi voi…

    Ketulle: Mikä oli tuo kenttä?

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Pientä jäynää

Etusivu Foorumit Yleistä Pientä jäynää