Aihe: Peuramaa vai Kurk? - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Peuramaa vai Kurk?

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa vai Kurk?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Morjesta, Vuokrapelioikeuden hankinta ensi kesäksi olisi mielessä, mutta kumpi teidän mielestä olisi parempi Peuramaa vai Kurk? Onko jotain saman hintaluokan kenttää, jota suosittelette? -A

    Itse valitsisin noista kahdesta Peuriksen. Silloinkin, vaikka kantät maantieteelliseltä sijainniltaan vaihtaisivat paikkaa.

    Peuramaa vetää pitemmän korren, koska kaksi täysimittaista kenttää. Pääsee aina pellaamaan.
    Kurkin uutta ysiä en ole pelannut. Kurkin griinit olivat viime kesänä yhdet Etelä-Suomen parhaimmista, joka on toki iso plussa.

    Itselläni oli sama pähkäily tuossa ’sydäntalvella’ ja päädyin Peuramaahan. Itselleni vaikuttaneet asiat alla.

    Peuramaa:
    + 2x 18r
    + par3-kenttä
    + läheisempi sijainti
    + jonkin verran työkavereita pelioikeutettuna
    + mahdollisuus pelata Hillsidessa

    – imago(ihan puhdas mielikuva, itsellä ei suurempaa kokemusta aiheesta)

    Kurk:
    + hyvä tunnelma/fiilis
    + pari kaveria pelioikeudellisia
    + kivannäköinen kenttä(luonto läsnä)
    + 9r kenttä mukava harjoituskenttä(tilaa on)

    – vain 18r ja 9r
    – kaukaisempi sijainti
    – 18r kenttä ahdistaa näillä taidoilla(mielikuva)

    Peuramaalla on myös hieman pidempi pelikausi(varsinkin jos par3-kenttä lasketaan mukaan). Saa nähjdä oliko päätös hyvä.

    Kerran olen Kurkin 18 reikää kiertänyt ja se on aikalailla Peuramaan Vanhan Peuran vastakohta eli liukkaat kovat viheriöt, kapeat väylät eli ei voi lyödä miten sattuu ja enemmän metsää ja kumpuja. Itsekin mietin asiaa syksyllä kun satun asumaan molempien kenttien välissä eli n. 6km olisi matkaa. Kurkin kenttää ei vaivaa sunnuntai-iltapäiväruuhkat kun taas Peuramaalta ei meinaa päästä kotiin muuten kuin kiertämällä Porkkalan pikkuteitä ja Kantvikin kautta jolloin matka onkin jo 15km.

    Nimetön

    Eli vielä lisäys, että aloitin golffauksen viime kesänä ja kiersin Kurkin muutamaan otteeseen. Pidin kyllä kentästä, mutta Peuramaassa houkuttelee tuo kahden täysmittaisen kentän mahdollisuus. Matka minulla Helsingin keskustasta taitaa olla Peuramaalle muutaman kilometrin lyhyempi

    -ana

    Peuramaalla on tosiaan kaksi kenttää, mutta niistä ei kumpikaan valitettavasti ole kovin hyvä. Monen mielestä molemmat ovat etenkin lay-outiltaan korkeintaan keskitasoa. Omasta mielestäni eivät sitäkään. Kaikella ystävyydellä. Eipä silti golfista voi nauttia vaatimattomimmissakin olosuhteissa. Riippuu hiukan mitä peliltään hakee.

    Näistä kahdesta minusta Kurk on tunnelmaltaan ja kentän tasoltaan Peuramaata parempi.

    Saman hinta/matka-luokan kenttiä Helsinstä ovat SHG, St Laurence ja Keimola. Näissä kaikissa on myös kaksi kenttää. Kaikki edellä mainitut ovat Peuramaata parempia. Kentiltään etenkin St Laurence.

    Jos olet valmis satsaamaan hiukan lisää. Tulevat kuvioon mukaan Talma ja Pickala, jotka ovat sitten jo täysin eri luokan golfkeskuksia kaikilla mittareilla mitattuna.

    En ole Kurkia pelannut, mutta jos olet juuri aloittanut, ainakin Vanha Peura on mukavan lempeä. Tilaa on mukavasti ja greenit ovat varsin pelaajaystävällisiä paria poikkeuksia lukuunottamatta. Itse en ole koskaan oikein syttynyt Porkkala kenttään, mutta silläkin omat kannattajansa on. Ja henkilökunnan henki on oikein maanläheinen ja ystävällinen, kuten täällä on yleisesti tullut todettua. Vanha peura tosin sesonkiaikaan jonkiverran ruuhkainen. Porkkalaan pääsee yleensä pelaamaan vaikka suoraa tiskiltä varattaessa kohtuullisella odottamisella.

    Kaveri jonka viimekaudeksi varastin Kurkista Pickalaan sanoi että Kurkissa yksi suuri ongelma on sateet. Pikkaisenkin sadetta niin kenttä ui vedessä. Itse en osaa asiaan ottaa kantaa, mutta tähän Kurkilaiset voisivatten asiantuntijoina esittää eväävät, tahi puoltavat kannanottonsa. Myöskin valitteli ,notta varaukset pitää tehdä hyvissä ajoin. Kenttä kuulemani mukaan on ruuhkainen.

    Tämä toisen käden tietona. Asiaa paremmin tuntevat jatkanevat opastusta.

    No kyllä se on Kurk!

    Ehdottomasti Peuramaa. Muuta en osaa perusteluksi sanoa kuin sen, että Peuriksella on 2×18 reikää. Mielestäni se on minimi, mieluummin saisi olla 3×18 reikää kuten Pickalassa.

    Kahden tai kolmen täysmittaisen kentän golfkeskuksessa on kaksi erittäin painavaa etua:
    1) Viikonloppunakin saa tiiaikoja kohtuullisesti kovimpaan ruuhka-aikaan 10-14;
    2) Jos täysmittäisia kenttiä on vain yksi, sen sahaamiseen kyllästyy aika pian. Jos niitä on kolme, vaihtelua pelaamiseen riittää enempi ja pitempään.

    Olen vahvasti sitä mieltä, että vuokrapelioikeuden harkitsijalle painavin kriteeri on se, että täysmittaisia kenttiä on vähintään kaksi. Kun se edellytys täyttyy, siitä eteenpäin alkaa olla aihetta harkita muiden kriteerien painoarvoa.

    Kurk on ahdas ja lyhyt kenttä. Eli jos tykkäät tarkasta rautapelistä (myös tiiltä) ja lähipelistä sitten Kurk. Peuramaa on enemmän lyömistä suosiva mutta ei kovin näyttävä. Toisaalta Peuramaalla on kaksi kunnon kenttää kun Kurk 18+9 ja uusi ysi ei kyllä ole sekään kovin onnistunut. Kukissa pelikierrokset venyvät ja palloja hukkuu enemmän kuin Peuramaalla mutta griinit on yleensä aika hyvät (joinakin vuosina jopa loistavat). Sinuna tekisin päätöksen parametreilla ’etäisyys kotoa’ ja ’lähipelaaja/draivaaja’.

    Näistä kentistä tiedä yhtään mitään, mutta matkaa kotikentälle ei saisi olla 2km enempää.
    Mitä sitten tulee toimintoihin kentällä, moukaroinut olen, siksakkia ommellut ja kerran nähnyt pari tyyppiä höyläämässä, mutta sahaaminen on vielä kokematta. Paitti tietysti, jos tällä tarkotetaan jiiriä, niin sitten.

    AAH kirjoitti: (22.3.2007 13:36:20)

    Sahaaminen (kuv.) tarkoittaa tässä samojen liikesarjojen toistamista kerta toisensa jälkeen samassa ympäristössä. Vrt. ’Hän sahaa aina samoja katuja edestakaisin’. Käytetään yleisesti tässä merkityksessä ainakin Etelä-Suomessa, ehkä tuntemattomampi Hämeessä.

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 13:58:45)

    Kylläkyllä, mutta sahasinko nyt jotakuta linssiin?

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 13:58:45)
    … Käytetään yleisesti tässä merkityksessä ainakin Etelä-Suomessa, ehkä tuntemattomampi Hämeessä.

    Etelä-Suomen läänin pääkaupunki on skugessa Hämeen ytimessä. Tokihan nuo Arskan kotikonnut ovat jo likemmäks jänkhällä. Mutta tarkkana ny käsiteittes kanssa. Ja mitä itse termiin tulee niin veikkaan että pääkaupunkiseudulla saatettaisiin käyttää myös sanaa ”jauhaa” joka sitten onkin jo paljon vaikiampi ymmärtää täällä sivistymättömyyden parissa.

    kebax kirjoitti: (22.3.2007 14:05:05)
    Ja mitä itse termiin tulee niin veikkaan että pääkaupunkiseudulla saatettaisiin käyttää myös sanaa ”jauhaa” joka sitten onkin jo paljon vaikiampi ymmärtää täällä sivistymättömyyden parissa.

    Niin…ymmärrän sen hyvin.

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 14:08:20)

    kebax kirjoitti: (22.3.2007 14:05:05)
    Ja mitä itse termiin tulee niin veikkaan että pääkaupunkiseudulla saatettaisiin käyttää myös sanaa ”jauhaa” joka sitten onkin jo paljon vaikiampi ymmärtää täällä sivistymättömyyden parissa.

    Niin…ymmärrän sen hyvin.

    Minkä?

    AAH kirjoitti: (22.3.2007 14:04:54)
    Kylläkyllä, mutta sahasinko nyt jotakuta linssiin?

    Et, sillä linssiin viilataan, ei sahata.

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 14:11:29)

    AAH kirjoitti: (22.3.2007 14:04:54)
    Kylläkyllä, mutta sahasinko nyt jotakuta linssiin?

    Et, sillä linssiin viilataan, ei sahata.

    Ellei peräti kusta.

    Jos asut esim. Oulussa ei kannata vuokrata kumpaakaan. Tulee kokonaiskustannuksiltaan
    halvemmaksi vuokrata jostain lähempää asuinpaikkaa.

    kebax kirjoitti: (22.3.2007 14:11:10)
    Minkä?

    Sen ymmärtämisen vaikeuden sielläpäin.

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 14:13:25)

    kebax kirjoitti: (22.3.2007 14:11:10)
    Minkä?

    Sen ymmärtämisen vaikeuden sielläpäin.

    Ai sen.

    Ballmarker kirjoitti: (22.3.2007 14:11:29)

    AAH kirjoitti: (22.3.2007 14:04:54)
    Kylläkyllä, mutta sahasinko nyt jotakuta linssiin?

    Et, sillä linssiin viilataan, ei sahata.

    Meillä Pirkanmaalla osataan tämäkin. Kokeileppa joskus sahata katonrajassa olevaa koristelistaa jiiriin, niin tiät, mistä puhun. Siinä ei viilaamiset paljo auta.

    AAH kirjoitti: (22.3.2007 14:17:49)
    Meillä Pirkanmaalla osataan tämäkin. Kokeileppa joskus sahata katonrajassa olevaa koristelistaa jiiriin, niin tiät, mistä puhun. Siinä ei viilaamiset paljo auta.

    Olen jo kokeillut monet kerrat ja tiedän mistä puhut. Vaikkei tämä nyt suoranaisesti tähän Peuramaa/Kurk-dilemmaan liitykään.

    kebax kirjoitti: (22.3.2007 14:05:05)
    Ja mitä itse termiin tulee niin veikkaan että pääkaupunkiseudulla saatettaisiin käyttää myös sanaa ”jauhaa” joka sitten onkin jo paljon vaikiampi ymmärtää täällä sivistymättömyyden parissa.

    Tätä asiaa nyt perusteellisemmin mietittyäni olen sitä mieltä, että ’jauhaa’-verbiä ei käytetä pääkaupunkiseudulla tällaisessa yhteydessä. Sen sijaan paskaa jauhetaan. Luulen että niin tehdään myös Hämeessä, vai mitä?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #480446 kohteessaPeuramaa vai Kurk?

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa vai Kurk?