Aihe: Onko tasoituskierrosten PCC-laskenta villiintynyt? - Golfpiste.com

3.2.–10.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Onko tasoituskierrosten PCC-laskenta villiintynyt?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko tasoituskierrosten PCC-laskenta villiintynyt?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 41)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen nyt tänä vuonna kiinnittänyt huomiota, että selvästi aiempaa useammin tasoitustulosta on säädetty peliolosuhdelaskennan (PCC) arvolla -1. Eli käytännössä on arvioitu kentän pelaavan helpompana kuin sen CR ja slope arvot antaisivat olettaa. PCC-laskentaan tehtiin muutoksia 2024 ja oletus kai olikin, että se vaikuttaisi useammin tasoituslaskentaan. Olen kuitenkin nähnyt vain yhtä poikkeusta lukuunottamatta sellaisia arvoja, jotka kuvaavat kentän pelaavan helpompana, enkä lainkaan toiseen suuntaan olevia arvoja. Tästä herää kysymys, että onko laskukaava nyt liian herkällä vai onko kentät slopattu väärin ja nyt PCC ”korjaa” sitä.

    Taustaksi omakohtaisia kokemuksia. Itselläni on tänä vuonna 10 tasoituskierrosta, joista puolessa (50 %) on PCC -1, Luukin kentällä osuus peräti 60%. Vuonna 2024 PCC sai jonkin arvon 15 % kierroksistani (yksi +2 , muut -1). Vuonna 2023 ei yhtään kertaa PCC:llä nollasta poikkeavaa arvoa. Ero on niin suuri, että se kiinnittää jo huomiota.

    Millaisia havaintoja tai ajatuksia muilla tästä?

    Vähän samaa ihmetellyt. Viimeisestä kahdeksasta Pickalan kierroksestani viidellä ollut PCC = -1.

    Johtuuko sitten lämpöisissä ilmoista, robottien lyhyinä pitämistä raffeista vai mistä.

    Toisaalta eBirdie tässä taannoin oli sekaisin kuin seinäkello. Toivottavasti ei ole laskentavirhettä!

    Olen ymmärtänyt että PCC laskenta on automaatti (eikä arvionvarainen), eli päivän päätteeksi lasketaan kyseisen kentän kaikki tasoituskelpoiset kierrokset ja verrataan keskiarvoa slopeen. Jos tulokset tavallista heikompia, PCC normalisoi kierrostulokset. Olenko oikeassa?

    PP: on automaatti. Tarkoitin vain että noiden olosuhteidevuoksi pelataan keskimääräistä paremmin.

    Sinänsä olisi mielenkiintoista tietää tuo laskenta tarkasti. Ja olisi kiva jos eBirdie tuon PCC:n kertoisi kuten ennen teki.

    Pappa Tykki: Kyllä se eBirdie sen edelleen kertoo, rullaa kierroksia hiukan alas päin ja oikealle alas ilmesyy ”valkoinen neliö” ja sitä painamalla näyttö kääntyy ja antaa lisätietoja kierroksista.

    Olen myös ymmärtänyt, että PCC-laskenta on automaatti. Sitä sen sijaan en allekirjoita, että se automaattisesti kompensoisi tulosten hyvyyttä tai heikkoutta. Minulla on mielenkiintoinen esimerkkitapaus tältä keväältä eli SHG:n Talkookisa Lakiston kentällä.

    Kyseisenä päivänä kenttä ei ollut auki muille kuin kilpailijoille, joten kilpailun tulostaulukossa on kaikki kyseisen päivän tasoituskierrokset. Omaan silmääni tulostaso vaikuttaa aika heikolta, keskimääräinen tulos 8.8 lyöntiä yli parin (tulos vain 17 reiältä kenttäolosuhteiden vuoksi) ja vain kaksi alle tasoituksensa pelannutta kaikkiaan 90 pelaajasta. Tuloslistan ensimmäiseksi sijoittunut pelasi 54 tasoituksella, koska vanhaa tasoitusta ei löytynyt lajiin palanneelle pelaajalle. Olisin odottanut, että PCC olisi aktivoitunut kompensoimaan heikkoa tulostasoa, mutta ei.

    https://tournament-site.golfgamebook.com/tournament/69319

    Olisihan se kiva tietää, miten PCC lasketaan, mutta algoritmi on R&A:n ja USGA:n liikesalaisuus. Itsellä vastaavia kokemuksia eli viikkokisassa vain yksi pelasi alle tasoituksensa, mutta silti PCC oli -1. Käsittääkseni PCC:n laskenta on tiiauspaikkakohtainen, joten ilmeisesti samana päivänä pelattiin myös paljon alle omien samalta tiiltä tai sitten systeemissä on virhe. Sitähän ei voi tietää, koska ei ole tietoa muista saman päivän tasoituskierroksista eikä algoritmista. Yleisesti ottaen järjestelmät, joiden toimivuutta ei voi varmentaa ulkopuolisten toimesta eivät ole luottamusta herättävimpiä.

    Oma epäilys on että vaikka teoriassa automaattinen PCC laskenta lähetettyjen tasoituskierrosten perusteella kuulostaa hyvältä ajatukselta, ei se kuitenkaan käytännössä toimi, sillä todella moni pelaaja lähettää vain ”hyvät kierrokset” tasoituskierroksina. Tämä vääristää PCC-laskentaa ja saa kentän usein näyttämään ”liian helpolta”. Itse en ole havainnut että kenttä / sääo-olosuhteilla olisi ikinä ollut mitään vaikutusta PCC-arvoon.

    Settebello: PCC-laskenta ei ole tiipaikkakohtainen. Oletus on, että kaikki tiit ovat tasoitusmääräysten mukaisilla paikoilla.

    Pena99 mainitsema huomio tuosta vain hyvien tasoituskierrosten lähettämisestä onkin mielenkiintoinen havainto ja olisi mielenkiintoista ymmärtää miten sellaisen käyttäytymisen aiheuttama virhe on mallissa pyritty minimoimaan.

    Olen Settebellon kanssa samaa mieltä, että näitä tuntemattomia kaavoja on nyt varsinkin WHS:n 2024 päivityksen jälkeen ehkä turhan paljon. Jo mainitun PCC:n lisäksi myös 10-17 reiän kierrosten laskukaava on samanlainen tuntematon ”odotetun tuloksen” kaavan ollessa myös liikesalaisuus. Puolikkaan kierroksen kaava on käsittääkseni kohtuu hyvin onnistuttu ”purkamaan” tähän laskuriin: http://golf.okrasa.eu/language/en/handicap-en/whs-en/score-differential/ Kyseinen laskuri myös hyvin esittää miten vuoden 2024 uudistus vaikutti puolikkaan kierroksen tasoitustulokseen nostavasti (pl. plus-tasoituksella pelaavat).

    Minusta on mielenkiintoista, että salaiset laskukaavat on jossain kabinetissa hyväksytty asianmukaisesti toimintamalliksi. Vain muutama vuosi sitten oltiin tilanteessa, jossa kuka vain pystyi halutessaan tarkistamaan laskennan oikeellisuuden. Nyt se on mahdotonta ja erilaiset järjestelmän (eBirdie) vikatilanteet varmasti osaltaan rapauttavat luottamusta laskentaan.

    Vaikken usko mahdollisuuksiini vaikuttaa tätä tai mitään muutakaan kautta asioihin, pidän erittäin kummallisena salaisten lasekntakaavojen käyttöä ja sitä kautta laskennan oikeellisuuden tarkistamisen mahdottomuutta. Kuten Pena99 esittää, PCC:n käytännön sovellettavuus on kovin arvelluttavaa.

    Koska olen ikäni puuhaillut matemaattisten ja tilastollisten mallien kanssa, voin esittää suoralta kädeltä puolen tusinaa malleja, miten tuon ”odotetun tuloksen” voisi laskea, kaikki hyvin perusteltuja, mutta ei toinen toistaan parempia. Näin ollen ajatus siitä, että yksi laskentatavoista on niin paljon parempi, että se halutaan pitää liikesalaisuutena tuntuu joko koomiselta tai sitten laskennan ”keksineellä” taholla on hyvät juristit ja ahne mieli.

    Pappa tykki: Sama juttu. Useiden miljoonien kierrosten perusteella nuo PCC-laskennan kaavat on tehty ja useiden vuosikymmenten ajan sen edeltäjät CBA, CSA, CSS jne. ovat olleet käytössä ja tutkinnassa. Oletettu tasoitustulos kuvaa aika hyvin sitä, että sen arvoo on tasoitusta suurempi, koska laskemme 8/20-menetelmässä emmekä keskiarvolla. Ainakin odotetun tasoitustuloksen kaavaa on pyydetty julkiseksi, ja nyt näyttäisi siltä, että pääsen tulevaisuudessa hiukan paremmin ajamaan asiaa tuohon suuntaan.

    Kuinkahan paljon koko tasoituslaskentaan käytetään aikaa ja rahaa? Aika paljon ainakin suhteutettuna siihen mikä on tasoituslaskennan idea. Salaiset laskentakaavat on kaikessa kummallisuudessaan kuin kirsikka kermavaahtokakun päällä.

    Kentillä pelaa paljon pelaajia monen vuoden takaisella vanhalla tasoituksella, nykytasoitus pitäisi olla ihan eri kymmenluvulla. Mutta kun kukaan ei vaadi sen päivittämistä, niin mennään vanhoilla. Ja sitten jotkut nysvää tasoituksen desimaalien kanssa.

    Minulla noita -1 on tänä vuonna kolme, kaikki kotikentältä. Vuosikymmenten kokemus ei varmaan vaikuta tuohon kenttään kun noita ei muistaakseni viime vuonna ollut. Ja ensimmäinen oli aika viileeltä toukokuulta, viimeisin helteistä.

    Käytännössä ihan samanlaisina päivinä pelatut samat tulokset antavat eri tasoituksen.Ymmärtäisin ehkä jos olosuhteissa olisi ollut jotain todella suurta eroa. Mutta ero taitaa tulla tilastoista, ei olosuhteista.

    Tehdään millintarkkaa tiedettä asiassa joka käytännössä on kovin epämääräinen. Eikä merkityskään niin suuri ole. Entinen bogipistelasku oli paljon parempi ja yksinkertaisempi. Olisi siinäkin pystynyt rajoittamaan ylisuuria muutoksia. Ja 8/20 keskiarvon olisi voinut laskea ihan hyvin.

    No tää on tätä-

    Penan epäilys että monet lähettävät vain hyvät kierrokset, mikä vääristää PCC:n on mielestäni oikea. Pelasin pari kautta sitten lähes myrskyssä huippurundin josta sitten PCC söi lyönnin tai kaksi…

    WHS:n alkuperäinen kuvaus toteaa: “The PCC is designed to be conservative and generally won’t result in an adjustment unless there is strong evidence to suggest it is necessary.” Tämä tarkoittaa, että negatiiviset PCC-arvot vaaditaan todistettavasti harvinaisia olosuhteita varten.

    Usko on koetuksella kun on pelkkiä negatiivisia arvoja. Olosuhteet olivat ihan normaalit. Tarkoituksena kai on että -1 on harvinaista. Meillä se on normaali. Minkähän suuruinen mahtaa olla päivän otos eli korttien määrä? Ampuukohan tilastollisuus huteja.Ainakaan noissa minun kolmessa päivässä ei ollut mitään erityistä olosuhteissa. En ainakaan huomannut enkä usko vahvaan korrelaatioon pelitulosten ja olosuhteiden kanssa. Teepaikkojen sijainti tms ei voinut vaikuttaa peräkkäisinä päivinä kun kenttä oli sama. PCC vaan oli eri.

    Ihme homma, ei herätä luottamusta, varsinkaan salaisuudet.

    Jotkut lähettävät laskentaan kaikki pelaamansa kierrokset, jotkut vain parhaat, jotkut eivät vuosiin yhtään joten se siitä tieteestä.

    pjs

    Laskenta-algoritmiin liittyen. Junnu pelasi tasoituksella 54 ensimmäisen 9 reiän kierroksen ja sai 19 pistettä eli yhden paremmin kuin tasoitus. Tasoitus kuitenkin tippui yhdeksällä 45:een. Aiempiin laskentatapoihin nähden olin hiukan yllättynyt näin suuresta muutoksesta. Tämä liittynee ainakin osittain 9 reiän tasoituskierrosten aritmetiikkaan ja siihen, että tasoituskierroksia oli vain tuo yksi. Mutta sinänsä hyvä, että tasoitus reagoi nopeasti onnistuneisiin kierroksiin.

    Mestiksien tasoituskierrokset tulivat viimein takaisin. Toisena kierroksena pelattiin kaatosateessa, ja liput todella vaikeissa paikoissa. Näkyi myös tulostasossa –> silti PCC 0, meneeköhän se oikeastaan koskaan plussan puolelle 🙂

    Tänä vuonna tähän mennessä 18 kpl tasoitukseen vaikuttanutta kierrosta, joista 5 kpl PCC=2, 1 kpl PCC=1, ei yhtään miinuspuolella. Kaikki 18 ovat olleet kilpailuja, joista osa oman seuran viikkokilpailuja PCC:n ollessa näissä 0. Tunnistan kahden PCC=2 kilpailun haastavan tuuliolosuhteen tai sateen todennäköisesti vaikuttaneen yleiseen fieldin tulostasoon heikentävästi.

    Olisi mielenkiintoista nähdä eri kenttien PCC-arvot per kuukausi tältä kesäältä. Pickala olisi hyvä referenssi kolmella kentällään. Jos olosuhteiden ajatellaan olevan ensisijaisesti säähän perustuvia ja alkuperäiset slouppaukset olisivat kohdillaan, PCC:iden pitäisi olla lähes identtiset.

    Omat kesän tasoituskierrokseni (PCC = -1/0/1/2/3)

    Park: 5/5/0/0/0
    Seaside: 0/3/1/0/1 (tämän päiväisen, hyvin tuulisen kierroksen PCC:n näemme tietysti vasta huomenna aamulla)
    Forestin ainoa kierros on PCC=0.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että Park on sloupattu liian voimakkaasti, mitä tuo pienen otannan statistiikka tukee. Noh, kenttähän on menossa remonttiin, joten korjataan sitten uudelle kentälle.

    Baystreamilla on varmasti pääsy dataan, jossa on Pickalan (ja miksei muidenkin kenttien) PCC-arvot kullekin tämän kauden päivälle. Niitä olisi mielenkiintoista analysoida näin eläkepäivien ratoksi…

    PJS:
    Tuolta löytyy taulukko. Alkutaipaleella ekoilla kierroksilla tulee isompia pudotuksia. Motivoinee jatkamaan, jos ei muuta merkitystä.

    https://golf.fi/whs-ja-kauden-alku/

    Taisi olla AI, tuo tomppeli, kun kertoi tasoituksen laskentakaavaksi

    (Brutto-cr) / slope * 113 , brutto korjattuna aina ensimmäiseen 0 bogipisteeseen asti.

    Miten mahtaa eBirdie pystyä laskemaan tasoituksen ja PCC:n jos ei tunne kaavoja?

    Edelleen olen sitä mieltä että PCC:n voisi poistaa kokonaan ja siirtyä online laskentaan. Tai jos pitää jotain korjata niin voihan sen laskea yöllä ja korjailla sitten. Tuon pitäisi olla hyvin harvinaista.

    Toukokuussa PCC oli -1 Rinkussa vaikka griinit oli kynnöspeltoa muistuttavia monttukenttiä. Oikeastaan ne olisi pitänyt sinikepittää. Helppoa oli, laskennan mielestä.

    Heska: ” Jotkut lähettävät laskentaan kaikki pelaamansa kierrokset, jotkut vain parhaat, jotkut eivät vuosiin yhtään joten se siitä tieteestä.”

    Osa tosiaan jättää vain hyviä kierroksia (että pääsisivät mukaan kiertueille, joissa hcp-kärsinta) ja toiset taas vain nostavia (että pärjäisivät klubikisoissa), osa ei jätä harkkakierroksilta kortteja lainkaan ja jotkut kaikilta kierroksilta.

    Oma arvaukseni on, että aika tasaisesti jakautuvat nämä neljä ryhmää, joten …

    Joten kannattaako tuon PCCn kanssa on tieteellisen tarkka kun tulosten tarkkuus on vähän sinnepäin ja riippuu pelaajasta. Ehkä tasoituskierroksia pitäisi pelata vanhaan malliin, etukäteen ilmoittamalla ja merkkaajan kanssa tai kisoissa. Kyllä tuonkin saisi helposti koodattua appiin, ei siinä pahveja tarvita. Voisihan noita klubi HCP kisoja olla vaikka kerran tai kaksi viikossa.

    Tai sitten ei. Jatketaan tällä mallilla. Ei tuo PCC minua hirveästi haittaa ja maltan kyllä odottaa tulosta seuraavaan päivään vaikka hieman pöhköltä tuntuukin. Varmasti minua suuremmat ja viisaammat ovat miettineet asian joten olkoon niin ja jatketaan.

    Olen yrittänyt etsiä, mistä löytyisi pelaamieni kierrosten tasoituslaskenta – ja jos PCC on käytetty. En löydä sitä tietoa mistään, en ainakaan eBirdie mobiilisovelluksesta.

    Lisäksi kiinnostaisi tietää, miten on laskettu Tasoitustulos. Esimerkiksi pelasin menneellä viikolla 8 yli ja slope antoi yhden lisää, eli nettona 7 yli. Tasoitustulos oli kuitenkin 5,7 ja olisi kiinnostusta tietää, miten tuohon lukuun on päästy.

    Toinen haaste liittyy siihen, mistä löytyy vanhempi tasoitushistoria, kun eBirdiessä näkyy vain viimeiset 25 kierrosta. Olen nähnyt tämän tiedon jossain, mutta en muista missä enkä löydä tietoa mitenkään selaamalla.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 41)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1455526 kohteessaOnko tasoituskierrosten PCC-laskenta villiintynyt?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko tasoituskierrosten PCC-laskenta villiintynyt?