Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Onko suomalainen urheiluyleisö liian negatiivinen?
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kuuma putteri
Ts, tarkoitan että sitten kun on jo päässyt sinne olympialaisiin (johon ei huonot pääse), silloin siinä YHDESSÄ KISASSA täytyy olla voitontahtoaJos tarkoittaa voitontahtoa, kannattaa kirjoittaa sitten niin, eikä epärealistista odotuksista. Se nyt vaan on niin, että 11s satasen juoksija ei yhtäkkiä vedäkään alle kymppiin 🙂
Golfin puolella pelattiin kuluneella viikolla Suomen suurin amatöörikisa ja muutama ulkolainenkin oli vielä saatu mukaan. Koko kisassa mun asteikolla yksi mies pelasi siedettävällä tasolla, naisissa ei yksikään. Hyvää kisaa ei siis pelannut kukaan, vaan parhaallekin todellakin arvosana ”siedettävä”.
Ts, kuten toteat, 11 sek satasen juoksija ei voi päästä alle 10.0, muuta voi pyrkiä pääsemään 10.90 tai 10.80.
Kai siellä golfin amatöörikisassa sentään useampi kuin yksi teki omaan normaalitasoonsa nähden hyvän tuloksen?
Siis ”juoksi 10.90 vaikka on yleensä/ ennätykseltään 11.00 juoksija”?En oikein usko että kaikilla golfareilla niin huono kilpailupää on, että vain yksi pelaa omaan tasoonsa nähden hyvin.
Itse juoksin hiljattain puolimaratonin 1.57, joka oli huono, kun neljä vuotta sitten meni 1.48.
Mutta jos ensi kesänä juoksen 1.45, se on erittäin hyvä!
Tosin en ole urheilija, mutta ei varmaan amatöörigolfkilpailuissakaan kaikki oikeasti tähtää olympialaiseen tai pga tourille (tai ainakaan eivät harjoittele niin että se olisi ikinä mahdollista)Oma asenteeni tässä keskustelussa on kyllä ehkä vähän kieroutunut, koska en ole kovin varma huippu-urheilun tarpeellisuudesta yleensäkään… Paitsi siinä mielessä että saadaan ehkä kansaa innostumaan omasta kunnosta ja alemman tason urheilusta.
Kuuma putteri
Ts, kuten toteat, 11 sek satasen juoksija ei voi päästä alle 10.0, muuta voi pyrkiä pääsemään 10.90 tai 10.80.Mutta tuolla ei olekaan mitään tekemistä mainitsemiesi epärealististen odotusten kanssa, 10,0 olisi sitä.
Tosin en ole urheilija, mutta ei varmaan amatöörigolfkilpailuissakaan kaikki oikeasti tähtää olympialaiseen tai pga tourille (tai ainakaan eivät harjoittele niin että se olisi ikinä mahdollista)
Eikä tarvitsekaan, mutta olettaisi maan suurimmassa kisassa kuitenkin olevan aika paljon niitä, joiden tavoitteet ovat ammattilaisuudessa… tai pitäisikö alkaa käyttää termiä haaveet…
Kyllä latasi Rauhala juuri kympin uutisissa 110% oikeaa tekstiä. Laji kuin laji, resurssit pitää saada urheilijan valmentautumiseen ja alkaa ammattimaiseen työhön.
Onko ammattimainen vähän niinku ammattilainen? Pitäisikö esim. golfammattilaisille ja Rauhalalle antaa enemmän rahaa valmentautumiseen Olympialaisiin? Kojonkosket ja muut kyllä saavat mielestäni aivan liikaa resursseja tuloksiin nähden, mutta kisoissa olleet golfarit kuitenkin kai tienavat toivottavasti rahansa muutenkin ja Olympialaiset ovat vain kisa muiden joukossa. Muissa lajeissa tilanne voi olla erilainen. Tottakai pitää tukea kaikkia, jotka Suomea edustavat, mutta kuinka paljon?
Piti vielä lisätä, että kuinkahan paljon esim. Justin Rose, Bubba Watson tai Henrik Stenson (ja heidän valmentajansa) saivat resursseja omilta järjestöiltään ja oliko menestyminen siitä riippuvainen? Tämä nyt koskee vain golfia, mutta varmaan muissakin lajeissa on samankaltainen tilanne.
tinatuoppi
Onko ammattimainen vähän niinku ammattilainen? Pitäisikö esim. golfammattilaisille ja Rauhalalle antaa enemmän rahaa valmentautumiseen Olympialaisiin?Ei kyse ole näistä nyt siellä pelaavista, vaan paljon laajemmasta joukosta. Meillä on Suomessa miesten puolella kolme pelaajaa, joilla on resurssit järjestää harjoittelunsa ja valmennuksensa haluamallaan tavalla. Heidän perässään kasa ammattilaisia, puhumattakaan nuorista tulevista huipuista, joiden kehittymistä resurssien puute rajoittaa todella paljon. Jotta huipulle tähtäävät nuoret pelaajat pystyisivät ammattimaiseen toimintaan, on jostain siihen löydettävä raha, koska niinä vuosina tehty työ on se joka kantaa huipullakin. Tilanne vielä korostuu täällä pohjolassa, josta on aina hankkiuduttava muualle treeniolosuhteita etsimään.
Kun oletettavasti tulevaisuudessa yhteiskunnan rahahoitus urheiluun tulee pienemään, tulisi minusta miettiä mitä me sillä rahalla haluamme.
Mielestäni yhteiskunnan rahoitus urheiluun pitäisi suunnata pääosin nuorisolle urheilumahdollisuuksien järjestämiseen (ei siis pelkästään kilpaurheilijoiden). Sillä saavutettaisiin todennäköisesti paras yhteiskunnallinen hyöty.
Tämän jälkeen seuraavana voisi olla amatööriurheilu.
Suhtaudun epäilevästi yhteiskunnalliseen rahoitukseen ammattiurheilijoiden kohdalla.Toinen asia on se, että pitäisikö ammattiurheilijoiden paremmin kehittää omaa (tai yhteistä) rahoitustaan esimerkiksi tehokkaamman ja ammattimaisemman urheilijasponsoroinnin kautta on toinen asia. Mutta se on enempi ammattiurheilijoiden oma asia.
Kyllä on oikeuskin olla tälläsen fiaskon jälkeen (toki oli tiedossa jo ennen kisoja).
ME maksamme ne urheilijat ja TVn sinne, joten on oikeus olettaa edes jonkinlaista vastetta rahoille. Turha urheilijoiden itkeä, että sitten kiusataan kun ei osaakaan yhtäkkiä juuri mitään. maksakoon itte osallistumiset kokemuksenhakuun ja kulttuurimatkat.
Toki iso vastuu on systeemillä (Kojonkoski saisi vetää nyt nopeat johtopäätökset ja lopettaa selittelyn. Tanska-kortti oli kylläkin huvittavaa luettavaa, joten edes jotain vastetta rahoilleni)
vrt. esim. Uusi-Seelanti. On täysin anteeksiantamatonta jäädä yhtään mitalia jälkeen. Juu ei ole olosuhteet sielläkään ihan napissa koko vuoden. Talvella ehkä 15 astetta keskimäärin, mutta vettä tulee koko ajan ja tuulee niin että tukka lähtee.
Ei oikeen enää edes jaksa kyllä olla negatiivinenkaan, ei vaan enää yhtään kiinnosta tuo puuhastelu.
Onneksi ei olla ihan niin negatiivisia, kun kisojen paikalliset alkuasukkaat. voimistelijan rekkisuorituksen aikana buuaaminen on kyllä sen luokan sikailua, että voisi pohtia uudelleen kisojen jakamista kehitysmaihin…
Hana3
2. Onko mitenkään mahdollista ainakin osatotuutena, että kun luetaan facea, twitteriä ja muuta vastaavaa aktiivisesti, tämä somemaailma antaa kieroutuneen kuvan suuren yleisön ajatuksista? Sama ongelma ilmeni kun seurailin aktiivisesti maahanmuuttokeskustelua somessa. En suostu myöntämään, että some antoi oikean kuvan suomalaisesta sielunmaisemasta. Tai mistään muustakaan.Somessa on myös hybridisodankäyntiä – yritetään heikentää esim. kohdemaan ilmapiiriä (tuloksena alentunut suorituskyky, brexit jne).
Jokainen lukija kuitenkin itse valitsee oman asennoitumisensa.
Parempienkin lehtien toimittajat yrittävät myös vaikuttaa lukijoihin. Otsikointia, juttukuvia jne. joskus laitetaan sen mukaan millainen mielikuva juttukohteesta halutaan synnyttää jne. Medialukutaito on tarpeen.
Lukemattomia kertoja olen mm. kuullut, että ”me sysmäläiset, ähtäriläiset, ylä-mähköläiset, ananasakääpäläiset olemme niin kateellisia/negatiivisia/muutenvaanomituisia”. Mistä siis kumpuaa tämä itsensä huonona näkemisen kulttuuri, joka Pekinkin esimerkin mukaan ei välttämättä ole vain suomalainen ilmiö. Tämä lienee maneeri, jota vastustakaamme.
Kateuspuhe on myös valtapeliä. Yritetään mitätöidä kritiikkiä väittämällä kritiikkiä kateudeksi (tai katkeruudeksi tai…).
Kateuspuhe on myös valtapeliä. Yritetään mitätöidä kritiikkiä väittämällä kritiikkiä kateudeksi (tai katkeruudeksi tai…).
…tai negatiivisuudeksi (hehe). Positiivisuudella on hyviä vaikutuksia, mutta silti positiivisuusvaatimuksenkin motiivina _voi_ siis olla valtapelikin.
Viime päivien kolumnit ja urheiluihmisten kommentit mietityttävät ketjun avausaiheessa pysyen. Me muutama kommentoija olemme täällä ketjussa kai kallistuneet tähän mennessä hieman siihen suuntaan, että urheilijat saattavat olla liian herkkähipiäisiä ja että Suomi on samanlainen maa kuin kaikki muutkin.
Miksi sitten Kummola ja Kojonkoski myös alleviivaavat tätä jatkuvan haukkumisen + kiitoksen puuttumisen ilmapiiriä. Minusta olisi väärin ohittaa nämä kommentit olankohautuksella ja ylemmyydentuntoisella kuittailulla. He ovat urheiluelämän sisällä, me emme. Olisi liian helppoa ja epäoikeudenmukaista väittää Kakkoa, Vuohijokea, Kaisa Mäkäräistä (viime talvena myös aika kovasanaisesti moitti suomalaista urheiluyleisöä ja mediaa) vain herkkähipiäisiksi. Tai etenkään Kummolaa! Edelleen: mistä on kyse?
Palataan alkuun. Entä jos sittenkin meidän katsojien tapa suhtautua urheiluun ja urheilijoihin on Suomessa (voi olla muuallakin, mutta ei muuta asiaa) kieroutunut? Katsommeko asiaa liikaa henkilöiden kautta, unohtaen isomman kuvan, jossa huippu-urheilua operoidaan. Urheiluyleisöä moititaan liian menestyskeskeiseksi. Se voi olla totta, vaikka ensiajattelemalla totta h***tissä me menestystä vaaditaan. Ehkä vika ei olekaan menestyksen vaatimisessa, vaan miten menestymättömyyteen suhtaudutaan ja mitä ylipäätään pidetään menestyksenä. Menestyksenä voisi pitää olympialaisissa omalla hyvällä tasolla urheilua, on tämä taso kansainvälisessä rankingissa sitten mikä vaan.
Olemmeko me suomalaiset ehkäpä japanilaisiin verrattavasti liikaa suorituskansaa. Prosessi ja varsinaisen urheilusuorituksen ohessa olevat muut asiat eivät ratkaise mitään jos varsinainen suoritus ei ole kyllin hyvä. Vaikkapa urheilullisesti epäonnistunut, mutta muuten upea empaattinen ja toisia kannustava urheilijapersoona. Suomalaisiahan on totuttu pitämään vastuuntuntoisina ja sanansa pitävänä kansana. On maksettava kiitollisuudenvelka kaikille tukijoukoille ja yleisölle. Sielläkö piilee yksi asian ydin. Kutsuuko sitä siten kansaluonteeksi tai pikkuvelisyndroomaksi (venäjä/ruotsi) tai miksi vaan on makuasia.
Onko onnistumisen kriterinä ”kesän paras” väärin. Vrt golfin händäri. Yksittäinen kesäinen huipputulos ei vielä oikeuta odottamaan suurkisoista mitaleita tai golfarina pelaamaan paineen alla alle oman tasoituksen. Rutiinitaso jos on mitalitasoa, vasta sitten urheilija on mitaliainesta. Näitä urheilijoita Suomella ei juuri ole.
Entä onko meidän helpompi hyväksyä Petra Ollin tapainen epäonnistuja kuin Roope Kakon tapainen? (En väitä kumpaakaan epäonnistujaksi!) Pää kuhmuilla, hikeä ja verta valuva itkevä kaikkensa antaneen olemuksella kommentoiva urheilija herättää meissä toisenlaisia myötäelämisen tunteita kuin suihkunraikas hymyilevä ja myönteisen elämän- ja urheilija-asenteen omaava. Silti heissä ei huippu-urheilun näkökulmasta ainakaan minun mielestäni saisi olla mitään eroa. Osaammeko riittävästi arvostaa valoisaa elämänasennetta, joka on paljon urheilua suurempi arvo? Antti Ruuskanen ja Wilma Murto olivat olympiakisoissa myös mielestäni loistavia esimerkkejä tästä, vaikka omiin odotuksiinsa nähden pettyivätkin.
Iltapulujen pitää myydä joka päivä klikkaukset uudelleen, joten on positiivista ja negatiivista juttua, usein ennen ja jälkeen kisojen.
Suurimmassa osassa lajeja tulosrajat ja maakiintiöt ovat sellaiset, ettei sinne Suomestakaan turisteja lähetetä. Esimerkiksi jousiammunnassa tappio eka kierroksella ja se on sitten moro ja kotiin. Maapaikka on jo saavutus.
Mielenkiintoista oli, kun kolmiloikkaaja meni (vastoin odotuksia) loppukilpailuun omalla ennätyksellään, ja matka sitten tuomittiin turistimatkaksi kun finaalissa tuli jumbosija.
Mieluummin näitä urheilijoita vaikka sitten ns. opintomatkoille kun Kojonkoskia turistimatkoille.
Saalinki
Kun oletettavasti tulevaisuudessa yhteiskunnan rahahoitus urheiluun tulee pienemään, tulisi minusta miettiä mitä me sillä rahalla haluamme.
Mielestäni yhteiskunnan rahoitus urheiluun pitäisi suunnata pääosin nuorisolle urheilumahdollisuuksien järjestämiseen (ei siis pelkästään kilpaurheilijoiden). Sillä saavutettaisiin todennäköisesti paras yhteiskunnallinen hyöty.
Tämän jälkeen seuraavana voisi olla amatööriurheilu.
Suhtaudun epäilevästi yhteiskunnalliseen rahoitukseen ammattiurheilijoiden kohdalla.Hyvä kommentti, mutta puhumme hieman eri asiasta. Kun rahaa kuitenkin käytetään isosti, se pitäisi mielestäni kohdentaa paremmin urheilijoille ja heidän henkilökohtaiseen valmentautumiseensa.
Ja tietty kun saa tuon juuri postattua, tulee kommentti toisaalla
Kaikkea arveltuakin julmempaa paljastusta Mikko Salasuon suusta – rahaa on käytetty pilvin pimein, moninkertaisesti tiedettyyn. Suomessa on 550 täysipalkkaista urheilujohtaja – Maailman ennätys saatiin jälleen Suomeen. Urheilussa pesii sama kansantauti kuin yhteiskunnassa ylipäätään, siis niiden parissa, jotka toisten varoilla pelaavat. Olisi syytä suorittaa puolueeton tutkinta ja purkaa urheiluun pesiytynyt hyvä-velijärjestelmä tuomioiksi. Urheiljoita on turha syyttää, kuten Kojonkoski ensimmäisessä haastattelussaan Riossa teki…
Kommentti on kirjoitettu YLE:n Aamu TV:n perusteella
Mun on kyllä todella vaikeaa nähdä urheilijaa joka käsi sydämellä voi sanoa että mitali karkasi resurssien puutteeseen. Mutta antakaa nyt vaikka yksi esimerkki.
toverit
Mun on kyllä todella vaikeaa nähdä urheilijaa joka käsi sydämellä voi sanoa että mitali karkasi resurssien puutteeseen. Mutta antakaa nyt vaikka yksi esimerkki.Taas mennään hemmetin kapeaan ajatteluun, eli toistanpa vielä aiempaa:
Pitää katsoa vuosia eteen ja taakse, ei tätä vuotta, paitsi oppiakseen tästä.
Vaikka urheilijalla nyt olisi rahaa riittämiin (joka ei todellakaan monen lajin kohdalla pidä alkuunkaan paikkaansa) on matkan varrella jäänyt paljon asioita tekemättä. Lisäksi resurssien puute latistaa yleisesti tasoa ja sisäistä kilpailua, jolloin tuuppareistakin tulee tähtiä… ainakin omassa mielessään, kun media vielä heitä jo nuorena hehkuttaa.
Kyse on siis siitä, mitä 18-20v kaveri pystyy tekemään noustakseen kovalle tasolle jo silloin, eikä yli 30v ukkona tai akkana. Silloin voi olla 30v aidosti noissa kisoissa menestymässä.
Aika tylyä tekstiä (Mikko Salasuo)
http://areena.yle.fi/1-3674955Kyllä kyllä. Mutta Anna nyt yksi esimerkki jotta voisin ymmärtää konkreettisesti mitkä ne puutteet ovat.
Hyvä kommentti, mutta puhumme hieman eri asiasta. Kun rahaa kuitenkin käytetään isosti, se pitäisi mielestäni kohdentaa paremmin urheilijoille ja heidän henkilökohtaiseen valmentautumiseensa.
Jos tarkoitat, että raha pitäisi käyttää toimintaan ei byrokratiaan, olen samaa mieltä.
Mielenkiintoista oli, kun kolmiloikkaaja meni (vastoin odotuksia) loppukilpailuun omalla ennätyksellään, ja matka sitten tuomittiin turistimatkaksi kun finaalissa tuli jumbosija.
Missä tuomittiin ja kuka tuomitsi?
Aika tylyä tekstiä (Mikko Salasuo)
Huh mitä mättöä!
Anna nyt yksi esimerkki jotta voisin ymmärtää konkreettisesti mitkä ne puutteet ovat.
Kysymys ei ollut esitetty minulle. Kommentoin silti. Puutteita on jo lähdetty korjaamaan ja vaikka Kojonkoskea on moitittu, omaan korvaani kuullostaa uskottavalta moni asia.
Minusta on turhaan esim. moitittu ”urheilija ensin” -ohjelman ajatusta. Urheilijoiden ympärille ja tueksi on käsittääkseni kehitetty taloudellisesti, olosuhteiden sekä tukiverkoston kiinteyden osalta paremmat olosuhteet. Nämä mahdollistavat paitsi urheilulliseen menestykseen paremman valmistautumisen, myös vahvemman urheilijan pettymysten sattuessa. Mukana toivottavasti ja oletettavasti myös henkisen valmennuksen resurssit kohdallaan.
Ylen ohjelman kuunneltuani entistä kirkkaampana näyttäytyy se, että tätä ”urheilija keskiössä” ajatusta on entisestään alleviivattava ja sen toteutumista seurattava.
Niin kyllä Kai on lähdetty korjaamaan mutta mitä? Onko oikeasti ymmärretty mitä tavoitellaan? Itse urheilleena ja sen jälkeen valmentajana olleena niin voisin väittää että aika yhteinen näkemys kentällä on että paras tie kehitykseen löytyisi koululiikunnasta. Aikalailla yksimielisiä siellä ollaan siitä että liikunnan opetuksen kehittämisellä huomioiden valmis infra sekä potentiaalinen materiaali, ei viisaampaa paikkaa olisi panostaa urheiluun sekä valmennukseen. Sieltä olisi tarvittavalla osaamisella kaikkein helpointa noukkia ns, rusinat pullasta oikeassa vaiheessa.
Hana3
Huh mitä mättöä!
Ja täysin asiasta.
toverit: Mun on kyllä todella vaikeaa nähdä urheilijaa joka käsi sydämellä voi sanoa että mitali karkasi resurssien puutteeseen. Mutta antakaa nyt vaikka yksi esimerkki.
ts:Taas mennään hemmetin kapeaan ajatteluun, eli toistanpa vielä aiempaa:
Pitää katsoa vuosia eteen ja taakse, ei tätä vuotta, paitsi oppiakseen tästä.
Vaikka urheilijalla nyt olisi rahaa riittämiin (joka ei todellakaan monen lajin kohdalla pidä alkuunkaan paikkaansa) on matkan varrella jäänyt paljon asioita tekemättä. Lisäksi resurssien puute latistaa yleisesti tasoa ja sisäistä kilpailua, jolloin tuuppareistakin tulee tähtiä… ainakin omassa mielessään, kun media vielä heitä jo nuorena hehkuttaa.
Kyse on siis siitä, mitä 18-20v kaveri pystyy tekemään noustakseen kovalle tasolle jo silloin, eikä yli 30v ukkona tai akkana. Silloin voi olla 30v aidosti noissa kisoissa menestymässä.
Mielenkiintoista.
Siis jos urheilija lähtee kisoihin eikä pärjää, syy on resurssien puutteessa, mikä näkyy tekemättä jääneinä asioina, mikä näkyy menestymättömyytenä ko. kisoissa. Kuitenkin tämä samainen urheilija on kyennyt antamaan sellaisia näyttöjä, jotka osoittavat hänen kuuluvan tuohon valittuun joukkoon, joista yksi kruunataan olympiavoittajaksi. Nämä näytöt hän on siis kyennyt antamaan riittämättömistä resursseista huolimatta.
Nyt voisi kysyä, että missä vaiheessa urheilija tulisi päästää minkään tasoisiin kisoihin, jos ja kun resurssit ovat riittämättömät.
Ratkaisu on tämän perusteella täysin selvä. Yhtäkään urheilijaa ei tule päästää mihinkään sellaiseen kisaan, johon osallistuminen edellyttää verovaroin kustannettua tukea ennen kuin hän on osoittanut, että on tehnyt oikeita asioita ja riittävän monta vuotta. Nämä ’oikeat asiat’ tulee todistaa siten, että vähintään viisi (5) ko. lajiorganisaation akkreditoimaa valmentajaa vahvistaa tämän valaehtoisin todistuksin. Lisäksi ko. organisaatioiden johtokuntien tulee toimittaa puoltava lausunto tarvittavan rahan jakamiseksi.
Sopivin lajivalmentajavalinnoin säästetään tällä tavoin kymmeniä miljoonia euroja valtion (ja RAY:n ja kymmenien muiden huippu-urheilua tukevien tahojen) kassasta johonkin muuhun tarkoitukseen, kuten esimerkiksi tässäkin ketjussa perään kuulutettuun kansanterveyteen.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Onko suomalainen urheiluyleisö liian negatiivinen?