Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › One-plane, two-plane vai totally lost?
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nyt alkaa GP:n palstoilla uusi aikakausi koskien svingejä. Kohta kaikki svingitekniika peilataan svingitasoon. Itse olen kuulunut lähnnä viimeiseen kategoriaan. Toivottavasti svingitaso’teoria’ tuo parannusta tilanteeseen. On hyvä, että nyt voi oikein ’luvan perästä’ taivuttaa yläkroppaa enemmän ja olla kauempana pallosta, kun käytännössä jo olin huomannut pitkien rautojen ja puiden toimvan paremmin niin. Let´s start to speculate!
==========
Siirretty alueelta Yleistä, alueelle Kilpagolf & harjoittelu
LDR-MOD Dole
Jep, jep. Vanha juttu, mutta uusi yritys systematisoida tematiikka. Tosin varsin ’in’ vallitsevassa keskustelussa. Esim. Tigerhan on Haneyn avulla yrittänyt päästä lähemmän one-planea.
Alla linkki aihetta käsittelevään ’kohujuttuun’. Jokainen voi mielessään pohtia kumpaan kategoriaan kuuluu, vai omaako elementtejä molemmista…
’Swing plane’ (taso) ajatus on ajat sitten kuopattu, nykyään käytetään käsitettä ’swing path’ (polku) siitä yksinkertaisesta syystä, että yhtä tai kahta ’tasoa’, joita lapa kulkisi, ei ole, vaan lavan reitti tähtäyksestä backswingin kautta osumaan on kuin polku, joka alkumatkasta kulkee väitetyn tason ylä- ja loppuvaiheessa sen alapuolella.
Em. artikkelissa väitetään, että Elsin svingi olisi puhdas one-plane svingi. Jokainen, joka pääsee (ilmaiseksi rekisteröitymällä) katsomaan artikkelin mukana olevaa Elsin svingiä takaapäin, voi tarkistaa asian omin silmin: kun vasen käsi taakseviennissä saavuttaa vaakatason, oikea kyynärpää on irti kyljestä ja mailan varsi osoittaa maahan pisteeseen, joka on pallon ja kengänkärkien välissä, noin 15 cm pallosta vasemmalle. Kun maila käy ylhäällä kääntymässä ja kuvan pystäyttää taas vastaavalla hetkellä, oikea kyynärpää on lähes kiinni kyljessä ja mailan varsi osoittaa pisteeseen, joka on 10-15 cm pallon oikealla puolella. Maila siis lähestyy palloa aivan eri kulmassa
Mielestäni ei ole kovin valaisevaa puhua mistään yhdestä tasosta, jos tämä taso huoojuu svingin aikana kuin teekkari vappuna Ullanlinnassa.
’Path’ ja ’plane’ on kaksi ihan eri asiaa, joilla on eri funktio, kun jonkun swingiä (tai sen ongelmia) tarkastellaan. Polkuhan kuvastaa palloon tuloa (esim. outside to inside). Eli sekä one-plane että two-plane -swingillä voi ihan reippaasti vetäistä over-the-top… En myöskään usko, että tasoajattelu on ihan haudattu juttu. Tigerikin (monien muiden lailla) on innostunut ajatuksesta swingata enemmän alkuperäisellä shaft-planella, joka kertonee mistä asiassa on kysymys. Alla linkki kuvaan kahden ammattilaisemme, Purhosen ja Kakon, swingeihin. Toinen heistä edustaa enemmän one-planea, toinen two-planea. Pasi vie mailanpään selvästi samalla tasolla, kuin tuo sen alas (eihän tuota millimetreissä tietysti mitata), kun Roopella tasot ovat ihan eri suuntaisia. Silti he tulevat palloon lähes identtisellä tavalla. Ei kuitenkan liene epäselvää, kumpi swingeistä vaikuttaa helpommin toistettavalta, mikä lienee one-plane -swingin yksi perusideoista.
Toki on muistettava, että eri koulukunnat edustavat eri käsityksiä siitä missä mikäkin plane ja/tai path kulkevat, ja millä käsitteellä mitäkin ilmiötä kuvataan. Tuo Hardyn edustama näkökulma on luonnollisesti vain yksi monista.
Lue lisää: Pasin ja Roopen swingitasot
Tämä Jim Hardyn (tai kenen se nyt alunperin onkaan) ’planeteoria’ antaa, jos ei muuta, niin syventävää ymmärrystä svingin olemukseen ja variaatioihin. Voidaanko sitten löytää onnistuneita cocktaileja vai ovatko ne ’sekoitukset’ vain syynä ongelmiin. Voisiko pelaaja olla menestyksellä one-planeri esin rauta-5:sta pidempiin mennessä ja two-planeri lyhyemmillä raudoilla? Mieleen nousi myös kysymys siitä onko one-planeri lähinnä sama kuin svingari (The Golf Machine-teoriassa) ja two-planeri olisi sitten hitteri??
Luin tuota artikkelia palatessani eilen Floridasta himaan ja se heratti ajatuksia. Lahinna omasta pelista, jossa oli korjaamista paikallisilla kentilla. Semminkin kun kasissa oli aina vuokramailat, joilla tulosta ei saanut syntymaan vasta kun takayseilla.
Noh, asiaan. Moon jo pitkaan (ainakin vuoden) ihmetellyt, kun peli tokkii lahinna avausten suhteen. Kyllahan siihen on syykin loytynyt (Igniten normaali varsi, Fujikura, on syvalta peppulista) ja se korjaantuu talla viikolla kun tohon jo irrotettuun nuppiin tulee uusi varsi.
Anyway, tosta artikkelista… Tuli heratys. Perhana, mullahan on aina hyvin toimivien rautojen lyonneissa nimenomaan tuo ’two plane’ swingi ja puissa jossain syysta sitten tuo ’one plane’. Ei siis mikaan ihme, etta tii-boxista lahtee provikkaa kun talkkaria jaiselta katolta, kun jatkalla on kaksi swingia ja kroppa tekee valilla ihan toista kun paakoppa ’maaraa’.
Hyva artikkeli, joka sai aikaan jalleen kerran yhden ’ahaa’ elamyksen. Jotka vievat ainakin omaa peliani viikko viikolta eteenpain.
Bosco: Voisiko pelaaja olla menestyksellä one-planeri esin rauta-5:sta pidempiin mennessä ja two-planeri lyhyemmillä raudoilla?
Voisi tietysti kysyä miksi ihmeessä pitäisi harrastaa kahta erilaista swingiä (vrt. Golfinnin oivallus…). Toisaalta, miksi ei, jos se helpottaa esim. kompensoimaan pidemmän varren tuomaa hankalauutta.
Mieleen nousi myös kysymys siitä onko one-planeri lähinnä sama kuin svingari (The Golf Machine-teoriassa) ja two-planeri olisi sitten hitteri??
Ei – on yksinkertainen vastaus. Toisaalta, TGM:n ’swinging’ tuottaa ehkä suuremmalla todennäköisyydellä yhdentason swingin ja ’hitting’ kahdentason. Johtunee kuitenkin näiden eri versioiden erilaisesta anatomiasta (eli hartiakierrosta ja ranteiden/käsivarsien rotaatiosta). Toisaalta, molemmista voi luoda lukuisia eri variaatioita. Itse laskisin esim. olevani one-plane hitteri (jos yksinkertaistetaan) – ja ihan tyytyväinen sellainen 😉
Meinas unohtua: TGM-väki ei muuten välttämättä ole pätkääkään samaa mieltä Hardyn tasoista. Ohessa kaksi kuvasarjaa, joita on alunperin käytetty kuvastamaan one-plane-swingiä (Singh) ja two-plane-swingiä (Toms), mutta joita Brian Manzella on uudelleenanalysoinut TGM-näkökulmasta. Jos olennaiseksi tasoksi ajatellaankin ns. käännettyä hartiatasoa (turned shoulder plane; keltainen viiva kuvasarjoissa), muuttuu Tomsin swingi one-planeksi, ja Singhin two-planeksi… Niin on tämäkin tulkinnasta kiinni 😉
Vaikuttaa tosi käytännönläheiseltä teorialta.
– tasoja on yksi tai useampia lähinnä mielivaltaisesti piirrettyinä vyön soljen ja / tai ylimmän kauluksennapin läpi. Tähän asti teoria toimii, koska useimmilla golfareilla on vyö ja kauluksennappi
– maila tai jokin ruumiinosa joko seuraa tasoa tai kulkee sen ylä-tai alapuolella tai siirtyilee vapaasti tasolta toiselle
– mistään ei oikein tahdo löytyä pelaajaa, jonka svingi sopisi tähän teoriaan, joten tasot pistetään vaappumaan svingin aikana kuin pysähtymäisillään oleva hyrrä, ja silti jokainen voi kuvista nähdä, että mailat ja hartiat kulkevat aivan jossain muualla kuin teoria edellyttäisi
Onkos sulla vp joku kestoherne käytössä, vai onko taas huono päivä takana?
Jos vähän vaivautuisit lukemaan, mistä oli kyse, niin olisit huomannut, että puhe oli nimenomaan erilaisista tulkinnoista, ei pyrkimyksesta vakuuttaa yhden ’teorian’ pätevyydestä. Hardyn näkemys perustuu swingin tarkasteluun suhteessa ns. shaft-planeen. Jotkut muut ovat sitä mieltä, että Hardy keskittyy ’väärään tasoon’, ja jos swingiä tarkastelee jonkun muun kriteerin valossa, muuttuu selitysmalli olennaisella tavalla.
Nyrpistelysi implikoi, että olisi olemassa jokin universaali ’oikea’ swingi ja oikea tapa tarkastella sitä, ja että sinä tiedät asian oikean laidan. Kun maailman huippuja (tai kotimaan ammattilaisia raksun videoilta) katselee, ei ole kovin vaikea havaita, että näin ei ole. Hardyn (ja todennäköisesti kaikkien muidenkin swingigurujen ja heidän sokeiden seuraajiensa) tavoite lienee (kaupallisten sellaisten ohella) vain tarkastella golf swingin anatomiaa tavalla, joka voisi auttaa pelaajia ymmärtämään omaa swingailuaan ja kehittämään sitä. En siis oikein ymmärrä tuollaista rutinaa – varsinkin kun sitä edeltävä keskustelu on juuri tuonut esille tulkintojen moninaisuuden ja siten ao. mallinnuksen heikkouden.
Maailma on svingi- ja muita teorioita vääränään. Arvostan tässä käsiteltyä teoriaa yhtä paljon kuin keskiaikaista maa-keskeistä maailmankäsitystä oman aikansa lapsena. Ihan toinen juttu on tyypit, jotka kaupittelevat näitä näkemyksiä a) uusina, ja b) ominaan
Kuten sanottu, ei tätäkään näkökulmaa (teoria-käsite on ihan väärä kun puhutaan golfswingistä) ole kenenkään (tai ainakaan minun) toimesta nostettu mitenkään jalustalle. Siitä huolimatta uskon, että se voi hyvinkin toimia ohjauksen ja opastuksen apuvälineenä monissakin tapauksissa – kuten lähes mikä tahansa muukin ’malli’. Kaikki vallitsevat tavat mallintaa golfswingi tai sen eri elementit ovat vain tapoja keksiä pyörä uudestaan.
Mikä muodostaa tason?
Mailan nupin liikerata, niinkuin näyttäisi Tomsilla.
Hartialinja, käsivarsi, mailan varsi.
Olen itse yrittänyt viedä nimenomaan mailan nuppia edestakaisin yhdellä ja samalla tasolla, niinkuin Elsilläkin näyttäisi kulkevan. Backsvingissä ranteet vain kääntyvät niin myöhään, että varren pää näyttää pitkään vasemmalle pallosta ja downsvingissä taas niin myöhään (release), että varsi näyttää kauas oikealle pallosta vaikka koko hoito liikkuu samaa tasoa pitkin.
Kädet ja mailan varren pää tietysti kulkevat eri tasoja mennen tullen – eihän alkuasennossa ole liike-energia vaikuttamassa ja vetämässä käsiä ylemmäs ja suoraan. Alaspäin sitten kädet tosiaan nousevat tasolle, jonka mailan nuppi on piirrellyt.
Kun multa jäi nyt ymmärtämättä, että oliko kyseessä käsien plane vai mailan ja mailan lavan. Ja kun puhuttiin siitä muuttuvasta planesta niin tarkoittikos se suhteessa vartaloon vai kameraan?
Ja jos se on suhteessa kameraan, niinkuin kuvista vois päätellä, niin mites se vaikuttaa jos se muuttuu suhteessa vartaloon. Vai olikos kyse sittenkin hartiaplanesta. Sen kai ainakaan ei pitäis muuttua. Mutta vartaloon nähden kai pitäis. Entäs jos se plane on oikein kameraan nähden, mutta käsi-vartalosuhde onkin pielessä.
Hmmm… herättää paljon kysymyksiä
Mikä muodostaa tason?
Tuo juuri on se keskeinen ontuva seikka, koska bäkärin lopussahan swingi nousee eri tasolle, vaikka nuppi miten seuraisi alkuperäistä ’shaft-planea’ (= varren kulma setupissa). Jos sen sijaan puhutaan käsivarsien ja hartialinjan samantasoisuudesta, pätee se oikeastaan vain ja ainoastaan bäkärin lopussa…
…herättää paljon kysymyksiä
Niinpä. Ehkä enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia. 😉 Swingausmielikuvana erottelu voi kyllä toimia (näin Tigerkin on kertonut asian ymmärtävänsä): eli mielikuva siitä, että lähtee bäkäriin samalla tasolla, kuin minkä varsi setupissa muodosta, ja tulee palloon jälleen samassa tasossa. Oma anatomiamme ja fysiikkamme pitää huolen siitä, että todellisuudessa yhdellä tasolla on kutakuinkin mahdoton operoida.
Alla vielä toisella tavalla kuvat Purhosen ja Kakon swingeistä. Kuten hyvin näkyy, Roopen taaksevienti on paljon pystympi kuin Purhosen, mutta palloontulo about identtinen. Bäkärin lopussa kuitenkin näkee, miten Roopen käsivarsi ja hartialinja ovat ’eri tasossa’, kun Pasilla ne ovat samalla tasolla. Juuri tuo on Hardylle ’se’ ero.
Toisaalta, minä en ole tämän näkökulman asiantuntija, joten who the f**k really knows…
Huomaan yllättäen olevani jossakin asiassa samaa mieltä kanssasi.
Mielikuvana plane-ajatus on ihan käyttökelpoinen varsinkin backsvingin alkua kuvaamaan, vaikka kovin pitkälle tätä tasoa ei voikaan seurata siitä yksinkertaisesta syystä, että mailasta pidetään kiinni käsillä, jotka taas ovat olkanivelestä kiinni paikallaan pysyvässä vartalossa, jolloin planesta väkisin tulee kovera tai kupera.
Virhe tapahtuu siinä vaiheessa, kun näitä mielikuvaviivoja (ajatusviivoja?) aletaan piirtää tussilla valokuviin tai vääntää rautalangasta kehikoksi pelaajan ympärille.
Tasoajattelu on kotoisin jo ajalta ennen valokuva- ja filmikameroita, jolloin vakavissaan uskottiin, että ideaalisvigissä tähtäysasento on täsmälleen sama kuin pelaajan asento osumahetkellä.
Muistelen joskus muinoin nähneeni erilaisia harjoitusvimpaimiakin, joissa pelaajan piti seistä ylävartalo suuren donitsin läpi työnnettynä ja yrittää svingata donitsin reunaa mailalla hipoen kuin jättiläisen kellonviisari.
Toki niinkin palloon voi osua, mutta palkintosijoja sellaisella svingillä tavoitellaan lähinnä erilaisissa kauhukabineteissa.
Huomaan yllättäen olevani jossakin asiassa samaa mieltä kanssasi.
LOL! Hauskaa, että edes joskus… Minäkin olen täysin samaa mieltä tämän viestisi kanssa.
Virhe tapahtuu siinä vaiheessa, kun näitä mielikuvaviivoja (ajatusviivoja?) aletaan piirtää tussilla valokuviin tai vääntää rautalangasta kehikoksi pelaajan ympärille.
Etenkin, jos ei ymmärretä tuota mainitsemaasi ’fyysistä rajoitusta’ ja sen merkitystä. Eli kun viivoituksia aletaan noudattaa orjallisesti eikä mielikuvapohjalta.
Tasoajattelu on kotoisin jo ajalta ennen valokuva- ja filmikameroita, jolloin vakavissaan uskottiin, että ideaalisvigissä tähtäysasento on täsmälleen sama kuin pelaajan asento osumahetkellä
Niinpä. Itse asiassa yksi TGM-uskon… eikun -koulukunnan versio aiheesta sisältää ns. impact fix:n, jossa setupissa haetaan tuntumaa osumahetkeen, ja oletetaan sen ohjaavan optimaalista taaksevientiä, jne.
Tähän liittyen mieltä aina silloin tällöin askarruttava kysymys: miksi niin usea huippupelaaja laskee päätään/kumartuu/menee liioitellun mutkalle osumahetkellä (vrt. Westwood), kun luulisi, että tehon kannalta hyödyllisempää olisi ennemminkin päinvastainen liike (Singh) – hyvin minimaalisessa mittasuhteessa siis?
Liittyisikö tuo kyyryasento osumahetkellä siihen, että svingin ajatellaan olevan hartioiden kiertoliike. Eräät englantilaiset pro:t aloittavat opetuksen selittämällä, että ’golf is a game where You turn Your shoulders.’ Toisaalta kyyry voi johtua siitäkin, että mailaa on hetkeä aikaisemmin vedetty voimakkaasti lähes suoraan alaspäin, ainakin verrattuna amatöörin lehmänkaareen, joka on seuraus ranteiden ennenaikaisesta vapauttamisesta.
Amatööreillä, jotka asettuvat palloon liian kyyryssä asennossa ja mieltävät svingin käsien heilautukseksi, kiskaisevat itsensä pystyyn, koska 1) tähtäyshetkellä koukussa olleet ranteet ja kädet oikenevat lyönnissä sen takia, että mailaa liikutetaan ranteet oikaisemalla eikä vartalon suurilla lihaksilla, joita käytettäessä ranteet voidaan pitää koukistettuna. Jos kyyryasentoa ei korjata, maila uppoaa maahan reilusti ennen palloa, ja 2) koska hartiat eivät kierry ja käsillä mailanpäähän ei saa kunnolla vauhtia, ainoa keino auttaa käsiä keskipakoisvoiman avulla on kiskaista päätä ylöspäin. Mitä kovemmin päätä kiskoo ylös, sitä vaikeampi liikettä on ajoittaa oikein. Tähtäys kärsii väkisin, jos pää liikkuu osumahetkellä kovaa ylöspäin tai on jossain ihan muualla kuin tähtäyshetkellä. Tällainen pelaaja osaa todella nauttia hyvistä osumista, ne ovat sen verran harvinaista herkkua.
Alunperin intuitiivinen olettamukseni oli, että kun osumahetkellä kierretään lantiota voimakkaasti vasemman jalan ’pönkälle’, ja kun käsivarsien ja mailan välinen kulma oikenee ja oikea olkapää/hartia draivaa alaspäin ja läpi (vasen ylöspäin ja tieltä pois), luulisi olevan vaikea ja jopa haitallista painaa päätä vastasuuntaan (eli alas). Katselin nyt muutamia swingipätkiä ’sillä silmällä’, ja näyttää siltä, että ’kumartelua’ osumahetkellä harrastavat nimenomaan hitterityypit. Pään painuminen näyttää lähinnä kompensoivalta liikkeeltä (tasapaino?); kyyristely on siten enemmänkin optinen illuusio.
Joidenkin tutkimusten mukaan pää on itse asiassa ainoa vartalon osa, joka on osumahetkellä samassa paikassa kuin tähtäysasennossa. Siinä välissä pää liikkuu pienen ympyrän kehällä taakse ja takaisin.
Tämä pään liike näkyy parhaiten pelaajan edestä otetuissa videoissa , käsien, jalkojen ja hartioiden asennon erilaisuuden kyllä huomaa takaa otetuissa valokuvissakin.
Kuka mahtaa lyödä noissa kuvissa?
Niistä pelaajista, joita tsekkailin, suurin osa laskee päätään aavistuksen. Selkeämmin ’ympäri swingaavat’, kuten Justin Leonard, olivat niitä harvoja, joilla pää ei tuota liikettä juurikaan tehnyt.
Kuvassa on Paul Casey.
Mielenkiintoisía kuvia Scoopilta, kiitos. Tänään urheilukanavalta Italian kisaa seuratessa kommentaattori kertoi Roope Kakon aiemman kisan avausvaikeuksista (korkeaa fadea, joka ei sopinut ko kentälle). Tästä nyt Scoopin kuvien pohjalta ongelma-analyysi: Roopen stanssi näyttää olevan tässä enemmän one-plane-tyyppinen etutaivutuksen suhteen, mutta bägäri-taso on varsin pysty ja oikea kyynärpää näyttää jopa lähtevän aavistuksen lentoon. Bägäri flätimmäksi ja kyynärpää pasimaisesti kropan eteen ja tuo vaiva olisi poistunut saman tien 🙂 Vai mitä??
NimetönJaa vähän lentoon? Oikeestaan ainoo ammattilainen, jolla on nähny Roopea lentävämmän kyynärpään on hänen kultunsa Minea 🙂 Ei siinä eikä missään, molemmat pelaa paremmin kun mä, eli sama vanha asia tulee taas esille: golfissaa pärjää se kellä on vähän lyöntejä, ei se kellä on oppikirjan mukaan paras swingi
Joo, ei tässä ole kysymys oikeasta tai väärästä, kuten jo GD:n artikkelissa Hardyn plane-jutuista sanottiin. Jos menestyksellä mitataan, jokaisella pitäisi olla flying elbow, kuten oli itse Jack N.:llä/ 18 major-voittoa.
Ei ole kyse myöskään yrityksesta puuttua RK:n tai muiden valmennukseen, vaan tästä pohdinnasta koskien plane juttuja ja niiden hyötyä/hyödyttömyyttä golftekniikan opetuksessa.
Kyse on toistettavan hyvän kontrolloidun lyönnin aikaansaamisesta, ja siitä varmaan myös Suomen huiput olisivat valmiit tarjoamaan vaikka kahvit klubiravintolassa, jos ei muuta.
Huippugolfarien tärkeä ominaisuus tuntuu olevan kyky nöyrtyä pohtimaan peruskysymyksiä vaikka uran huipulla, jos tekemisestä katoaa kipinä, joka syntyy kehittymisen tunteesta.
Taigerin svingiremontti Hank Haneyn, tunnetun one-plane-miehen ohjauksessa hiljentää varmasti monia arvostelijoita varsinkin viimeisen Masters-voiton jälkeen, vaikkakin mielestäni voitto tuli pikemminkin remontista huolimatta, kuin sen ansiosta. (lähipeli näytteli tärkeää osaa vaikeilla hetkillä). Aika kova päätös lähteä B Harmonin linjalta H Haneyn linjalle. Mielestäni kuvastaa TW:n henkistä vahvuutta enemmän kuin heikkoutta, riippumatta lopputuloksesta.Aika näyttää, saako seuraajia.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › One-plane, two-plane vai totally lost?