7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 294)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1086957 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sori pjs, en ymmärrä oikein logiikkaasi. Hyvässä kunnossa olevan yhtiön osakkeen käypä hinta ei ole ikinä nolla, jolloin osakkeenomistaja tietenkin myy osakkeen käypään hintaan eikä lunastuta sitä yhtiöllä. Sen sijaan olen täysin samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseesta, eli lunastusehto voisi olla ns. liian hyvä jos enemmän tai vähemmän fiktiivisiä hintoja ryhdyttäisiin soveltamaan. Itse miellän, että osakas ottaa riskin ostaessaan osakkeen sille että investointi voi mennä kokonaan hukkaan, mutta siinä se, ei sen enempää.

    #1086958 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    AP ihmetteli minun laskutapaani. Vähensin vallitsevasta vuokrapelioikeuden hinnasta osakkeenomistajan pelioikeushinnan. Tällä tavoin saadulla erotuksella olen maksanut reilusti ensimmäisen kentän osakkeesta maksamani hinnan ja jälkimmäisen kentän osakkeen hinta tullee maksetuksi ensi vuonna ja mennee jo hieman ylikin (siis pelkästään rahasta puhuttaessa).

    Ja pelaan Pirkanmaalla; Uudenmaan kenttien vaikeuksia en tunnista kohdallani.

    ps. Muutama vakipelikaverini pelaa aivan samalla konseptilla omistaen kummankin kentän osakkeet, joten ihan yksittäistapaus en ole. Olen vaan hankkinut kummankin osakkeeni hieman kavereitani aiemmin, joten ”voittoni” on isompi.

    #1086968 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    ArnoldPalmer

    Jos nämä faktat ei riitä niin voitko vastavuoroisesti luetella millä Uudenmaan kentillä pelioikeuksia vuokrataan vastiketta kalliimmalla?

    Pikkusen vastafaktaa:

    90% vuokraoikeuksista liikuu täysin julkisuudelta piilossa ja hyvässä sovussa vuosi vuoden jälkeen samojen ihmisten välillä. Usein vastikkeen hintaan, joskus hieman yli.

    Vääristymä syntyy jos lukee pörssiä tai kiinnittää huomiota tiettyjen kenttien oikeuksiin, joita on liikkeellä runsaasti esim yhden ison omistajan vuoksi, tai muuten käyttää sitä pientä otantaa. Vääristymää kasvattaa vielä se, että esim pörssiä usein luetaan kauden aikana, jolloin siellä ovat näkyvissä vain ne jäännöspalat, jotka eivät ole menneet vuokralle oikeaan hintaan.

    Eli suurimmalla osalla kentistä, myös uudellamaalla, pelioikeudesta saa pääsääntöisesti vastikkeen hinnan tai hieman enemmän.

    #1086969 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Itselläni on pari osaketta ja ne ovat todellinen riesa. Molemmat tuottavat noin satasen tappion / vuosi.
    Minulla on myös käytössä ns. vuokrapelioikeus ja tänä vuonna kierroshinnaksi on muodostunut n. 20 € / rundi ja hintahan vielä tippuu jos yläkerran ukko niin suo.
    Vuokrapelioikeuteni on Masterissa jossa osakkeenomistaja tänä vuonna käärii huikeat 200-300 €:n tuoton ja kuitenkin joka vuosi tuottoennuste pyrkii vain alenemaan. Miksi maksaisin masterin osakkeesta n. 7000€ ja lähes tonnin vastikkeen kun saan pelioikeuden n 1200 eurolla. Lisäksi vuokraajana minun on helppo vaihtaa kenttää vaikka joka vuosi.
    Minulla ei ole tiedossa yhtään syytä miksi ostaisin lisää osakkeita, etenkin kun entisetkin kipu perseessä ja muijalle oiva syy vittuilla tarpeen tullen !

    #1086972 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omaan ja tuttujen yms. kokemukseen perustuen ”vasta”näkemykset:

    90% vuokraoikeuksista liikuu täysin julkisuudelta piilossa ja hyvässä sovussa vuosi vuoden jälkeen samojen ihmisten välillä. Usein vastikkeen hintaan, joskus hieman yli.

    Pitää paikkaansa, että suurin osa vuokraoikeuksista liikkuu ”puskaradion” ym. välityksellä. Mutta itse, eikä kukaan tietämäni henkilö maksa vuokrapelioikeuksistaan yli vastikehintaa -suurin osa alle vastikkeen.

    Vääristymä syntyy jos lukee pörssiä tai kiinnittää huomiota tiettyjen kenttien oikeuksiin, joita on liikkeellä runsaasti esim yhden ison omistajan vuoksi, tai muuten käyttää sitä pientä otantaa. Vääristymää kasvattaa vielä se, että esim pörssiä usein luetaan kauden aikana, jolloin siellä ovat näkyvissä vain ne jäännöspalat, jotka eivät ole menneet vuokralle oikeaan hintaan.

    Eikä kasvata. Ei (juuri) kukaan lue pelioikeuspörssiä enää huhti/toukokuun jälkeen ja alusta alkaen hinnat ovat vastikkeen verran/alle sen.

    #1086973 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    The Draw
    Miksi maksaisin masterin osakkeesta n. 7000€ ja lähes tonnin vastikkeen kun saan pelioikeuden n 1200 eurolla.

    Tuo on se matemaattinen ongelma johon on pakko löytää ratkaisu jossain vaiheessa. Omistamisen etu on pakko saada kasvamaan

    #1086978 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Downhill
    Ei (juuri) kukaan lue pelioikeuspörssiä enää huhti/toukokuun jälkeen ja alusta alkaen hinnat ovat vastikkeen verran/alle sen.

    Erittäin moni lukee. Varsinkin ne, jotka pyrkivät kartoittamaan pelioikeuksien hintatasoa yleisesti. Ja muutenkin pörssiin tulee todella pieni osa noista vuokrattavista ja pääosin ne joilla ei ole valmista kontaktia olemassa. Itse olen jo vuokrannut kaksi ensi vuoden pelioikeutta ulos tässä vaiheessa ja molemmat varsin ok hintaan

    #1086979 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Masterin osakkeesta joutui joku vuosi maksamaan tuplat vuoden 2016 hintoihin verrattuna.
    Ongelmaan voisi olla jonkunlainen ratkaisu jos riittävän iso määrä kenttiä tekisi kimppasopimuksen ja haistattaisi paskat liitolle jonka toimista nyt kärsii kaikki omistajat.
    Miksi ei voisi olla kaikessa yksinkertaisuudessa, että vain osakkeen omistajat pelaa ?

    #1087001 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miksi ei voisi olla kaikessa yksinkertaisuudessa, että vain osakkeen omistajat pelaa ?

    Olisi suht korkea aloituskynnys lajille.

    Kaikenkaikkiáan pidän selviönä että ainoa kestävä malli on sellainen jossa golfia pelaavat maksavat pelaamisen kulut. Joko suoraan kenttäyhtiölle tai osakkaan välityksellä. Olisi hyvä jos se tapahtuisi nykyisellä osakemäärällä, mutta luulen että näin ei tule käymään. Todennäöisempää on että osa osakkeista poistuu maksavien riveistä. Joko yksitellen tai kenttä kerrallaan.

    #1087005 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    pjs

    Haamu: Sori pjs, en ymmärrä oikein logiikkaasi. Hyvässä kunnossa olevan yhtiön osakkeen käypä hinta ei ole ikinä nolla, jolloin osakkeenomistaja tietenkin myy osakkeen käypään hintaan eikä lunastuta sitä yhtiöllä.

    5000 euron arvoisen osakkeen ostamista harkitsevalle on paljon enemmän merkitystä sillä, voisiko osakkeen arvo tipahtaa 1000 euroon kuin se, että osakkeen arvo tipahtaisi 0 euroon (tai tosiasiassa pakkaselle) ja että yhtiöjärjestyksessä olisi tämän torjumiseksi lunastussäännös. Ja tuon käyvän hinnan merkittävään alenemiseen vaikuttanee paljon enemmän muut seikat kuin lunastussäännös.

    TheDraw:
    Ongelmaan voisi olla jonkunlainen ratkaisu jos riittävän iso määrä kenttiä tekisi kimppasopimuksen ja haistattaisi paskat liitolle jonka toimista nyt kärsii kaikki omistajat.
    Miksi ei voisi olla kaikessa yksinkertaisuudessa, että vain osakkeen omistajat pelaa ?

    Kentät voivat aivan hyvin nostaa green feen vaikkapa 100 euroon – ja Masterissa näin taitaa ollakin –, jolloin kentällä kierrettäisiin vain osakkeeseen perustuvilla pelioikeuksilla. Tällaisia kenttiä taitaa olla Suomessa lähinnä Master ja Sarfvik.

    Yhteiset sopimukset esimerkiksi myyntirajoituksista tai hinnoista taitavat olla kilpailusäännösten vastaisia. Kentät voivat toki itse päättää profiloitua eri tavoin. Hyvin harva kenttä on näin toiminut, mikä kertoo siitä, että riittävää kysyntää tällaiselle mallille ei ole.

    #1087025 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    pjs:

    5000 euron arvoisen osakkeen ostamista harkitsevalle on paljon enemmän merkitystä sillä, voisiko osakkeen arvo tipahtaa 1000 euroon kuin se, että osakkeen arvo tipahtaisi 0 euroon (tai tosiasiassa pakkaselle) ja että yhtiöjärjestyksessä olisi tämän torjumiseksi lunastussäännös. Ja tuon käyvän hinnan merkittävään alenemiseen vaikuttanee paljon enemmän muut seikat kuin lunastussäännös.

    Siis lunastusvelvollisuushan pelkästään takaa, että hävitä ei voi lunastuksen yhteydessä kuin investointinsa, esim. tuossa esimerkissäsi tuon max 5000€ + varainsiirtovero. Sitä voidaan toki aina yksityistapauskohtaisesti tarkastella, onko sitä kautta saatu etu osakkaalle merkittävämpi tai ei verrattuna muihin yhtiön osakkeen arvon säilyttämiseen tähtäävillä toimenpiteillä, olennaista on ymmärtää että kummatkin ovat tärkeitä ja pelkästään TÄYDENTÄVÄT toisiaan. Mutta täälläkin saatujen ostajaehdokkaitten kommenttien perustella lunastusvelvollisuudella on erittäin suuri merkitys, eikä perusteltuja argumentteja haitoistakaan ole esitetty.

    #1087037 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Pohdittiin miten katetaan 300 osakkeen siirtyminen yhtiölle ja sen aiheuttama vaje vastiketuottoihin. Yksi ja ilmeisin vaihtoehto esitettiin, eli yhtiö vuokraa ko. pelioikeudent ulos ja saa saman (tai enemmän) kuin vastikkeista olisi saanut. Toimii varmaankin ”hyville” kentille, joille on kysyntää muutenkin.

    On pari muutakin skenaariota. Ellei kysyntää ole, eikä pelioikeuksia saada vuokrattua, siirtyy vastuu jäljellä oleville osakkaille. Tämä ei ole mikään ongelma, mikäli haluavat pelata, maksavat. Ajatus, että joku muu maksaa vaikkei pelaa on vastenmielinen.

    Jos eivät halua pelata, kenttä laitetaan lihoiksi ja homma loppuu siihen. Tämäkään ei ole ongelma, ellei ole kysyntää, ei kentän olemassaololle ole oikeutusta. Koko toimialan kannalta tämä voisi olla hyväkin ratkaisu. Luultavasti vain muutaman kentän poistuminen riittäisi jo korjaamaan tilannetta.

    Konkurssiuhka voisi myös tukea osakkeen arvoa. Nythän osakkeen arvoa painaa vastikevelveloite, jolloin substanssilla ei yleensä ole merkitystä. Jos vastikevelvoite poistuu, voisi ajatella, että osakkeen arvon alarajan määrittää kentän substanssi toiseen käyttöön muutettuna.

    Toki vaatii rohkeutta lähteä tälle tielle ja vapauttaa halukkaat (=ei-pelaavat) osakkuudesta ja vastikevelvoitteesta. Lienee kuitenkin pitkän päälle järkevin ratkaisu. Parasta on ottaa onni omiin käsiin ja rakentaa oma tulevaisuus, ei roikkua mielikuvissa ajoista, jotka eivät enää palaa.

    #1087038 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Pohdittiin miten katetaan 300 osakkeen siirtyminen yhtiölle ja sen aiheuttama vaje vastiketuottoihin.

    Mitäs, jos yhtiöjärjestykseen olisi kirjattu jotakin tällaista:

    ”Yhtiöllä on velvollisuus lunastaa yhtiön osake osakkeenomistajan niin vaatiessa. Lunastusvaatimus voidaan tehdä koskemaan seuraavaa kalenterivuotta ja edellyttää, että osakkeeseen ei liity maksamattomia ja erääntyneitä hoito- tai rahoitusvastikkeita. Lunastushinta on osakkeen nimellisarvo.

    Yhtiökokous päättää seuraavan vuoden lunastettavien osakkeiden enimmäismäärän. Määrä voi kuitenkin olla korkeintaan 5/10/X prosenttia kunkin osakelajin kokonaismäärästä. Mikäli lunastusvaatimusten määrä ylittää päätetyn vuotuisen enimmäismäärän, siirtyvät ylimääräiset, ajallisesti myöhemmin jätetyt lunastusvaatimukset seuraavan vuoden käsittelyyn.

    Yhtiö voi myydä lunastamansa osakkeen tai vuokrata siihen liittyvän pelioikeuden. Osake voidaan myös yhtiökokouksen päätöksellä mitätöidä.”

    #1087041 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mihin perustuu tämä maaginen luku 300 osaketta, joka kertaheitolla siirtyisi yhtiölle? Millä kentällä voisi tulla tällainen skenaario? Sanoisin, että pahimmillaan voisi tulla ekana vuonna 50 osaketta, eli n 5-10% osakekannasta. Ja hupsista, samalla olisikin 50 (alihintaista) pelioikeutta pois markkinoilta. Veikkaan, että lopuista pelioikeuksista olisi helpompi saada oikea hinta. Mikä tuskin ainakaan vähentäisi osakkeen kysyntää.

    Itse olen yksi melko paljon pelaava osakkeen omistaja, joka kannattaa lunastusvelvollisuutta. Mun kotikentällä sitä ei valitettavasti ole.

    #1087042 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Klubipelaaja

    On pari muutakin skenaariota. Ellei kysyntää ole, eikä pelioikeuksia saada vuokrattua, siirtyy vastuu jäljellä oleville osakkaille. Tämä ei ole mikään ongelma, mikäli haluavat pelata, maksavat. Ajatus, että joku muu maksaa vaikkei pelaa on vastenmielinen.

    Niin varmaan on sellaisen mielestä joka ei pelaa, mutta koitapa saada pelaavat osakkaat jotka asiasta päättävät toimimaan tuon ajatuksen mukaan ja nostamaan omia maksujaan.

    #1087043 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Lucky Bounce
    Sanoisin, että pahimmillaan voisi tulla ekana vuonna 50 osaketta, eli n 5-10% osakekannasta. Ja hupsista, samalla olisikin 50 (alihintaista) pelioikeutta pois markkinoilta. Veikkaan, että lopuista pelioikeuksista olisi helpompi saada oikea hinta. Mikä tuskin ainakaan vähentäisi osakkeen kysyntää.

    Mutta kun se raha ei kilahda yhtiön kassaan, sillä ei ole vaikutusta vaikka noista muista saataisiin oikea hinta. Vuokralleantavan osakkaan mieleen se varmasti on, mutta tuo 50 vastikkeen raha pitäisi sitten yhtiön muualta haalia. Se vaatisi esim 1000 myytyä GF:tä lisää vaikka nykyisinkään tarjolla olevat eivät mene kaupaksi, eli mistä moinen lisämynti syntyisi.

    Ongelma tuntuu pitkälti olevan sellaisten, jotka alkujaan tai muuttuneen tilanteen johdosta ovat kuviossa mukana väärin perustein. Siksi sitä ei myöskään kentällä koskaan kuule pelaajien suusta.

    #1087044 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Ja edelleen joutuu kysymään, miksi kuvitellaan että osakkeiden kaupan vilkastuminen tai niiden hintakehitys olisi yhtiötä kiinnostava asia, tai edes niitä jotka osakkeellaan pelaavat. Yhtiölle on aivan samantekevää taloudelliselta kannalta keneltä se raha tulee ja millä hinnalla osakkeet vaihtavat omistajaa jälkimarkkinoilla. Sen toimintaan vaikuttaa vain osakkeesta saatava vastike, maksajasta riippumatta.

    Sitten jos aletaan kerätä lisää rahaa markkinoilta esim osakeannin muodossa, vaikuttaa markkinahinta luonnollisesti antihintaan. Muuten se on yhtiölle täysin merkityksetön, ellei huomioida toimarin henkistä kärsimystä siitä että osakkaat valittavat arvojen putoamista.

    #1087045 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kaikki arviot yhtiölle siirtyvistä osakkeista, oli se sitten 50 tai 300 ovat aivan yhtä hyviä arvioita. TS esitti tuon 300, varmaankin tarkoituksena demonstroida mahdolisen ongelman suuruutta yläkanttiin (jos oletukseni on väärä, hän varmaan oikaisee). Onhan se mahdollinen, jos 2/3 osakkeiden pelioikeuksista on vuokralla. Oli tuo luku mikä tahansa, uskon, että sillä on tervehdyttävä vaikutus sekä pelioikeuksien kysyntään että hinnoitteluun ja sen kautta mahdollisesti sitten osakkeiden kysyntään ja hintaan.

    Ensimmäisenä / ensimmäisinä vuosina on kuitenkin yhtiön syytä varautua tulojen väliaikaiseen laskuun, erityisesti jos operaation ajoitus ei ole oikea.

    #1087048 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    TS:”Niin varmaan on sellaisen mielestä joka ei pelaa, mutta koitapa saada pelaavat osakkaat jotka asiasta päättävät toimimaan tuon ajatuksen mukaan ja nostamaan omia maksujaan.”

    Niin no, itse olen pelaava osakas. Kyllä minusta on hieman outoa, että jotkut maksavat eivätkä pelaa (ainoa poikkeus tähän mielestäni on tilanne, jossa kentän rakentaneelle grynderille tai vastaavalle on jäänyt osakkeita käteen kun niitä ei ole saatu kaupaksi). Itse ole valmis maksamaan esimerkiksi 20 % enemmän, jos sillä asiaa autetaan. Golfin pelaaminen on Suomessa niin edullista, etten usko kenenkään lajia vakavasti harrastavan joutuvan pulaan vaikka maksuja nostettaisiinkin.

    #1087057 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Klubipelaaja

    Niin no, itse olen pelaava osakas.

    Aiemmin kerroit pelanneesi tällä kaudella yhden kierroksen osakkeellasi. Se ei ihan sovi tuohon kriteeriin ja viestien sävykin viittaa vähän toiseen.

    Ja hienoa että olet valmis enemmänkin maksamaan. Harvassa ovat ne, jotka ovat valmiit omia maksujaan nostamaan sen vuoksi että muut vapautuisivat sitoumuksistaan

    #1087058 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Klubipelaaja
    . Onhan se mahdollinen, jos 2/3 osakkeiden pelioikeuksista on vuokralla. Oli tuo luku mikä tahansa, uskon, että sillä on tervehdyttävä vaikutus sekä pelioikeuksien kysyntään että hinnoitteluun ja sen kautta mahdollisesti sitten osakkeiden kysyntään ja hintaan.

    Perusteletko miten tuo voisi edes teoriassa vaikuttaa pelioikeuksien kysyntään?

    #1087060 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts:Niin varmaan on sellaisen mielestä joka ei pelaa, mutta koitapa saada pelaavat osakkaat jotka asiasta päättävät toimimaan tuon ajatuksen mukaan ja nostamaan omia maksujaan.

    Tämä on käyty läpi moneen kertaan. Pelaavat osakkaat eivät ole se tekijä joka muuttaa toimintamallia. Tämä menee niinpäin että lypsylehminä olevat lopettavat jokainen omalta kohdaltaan toisten pelaamisen rahoittamisen.

    #1087062 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    TS:”Aiemmin kerroit pelanneesi tällä kaudella yhden kierroksen osakkeellasi. Se ei ihan sovi tuohon kriteeriin ja viestien sävykin viittaa vähän toiseen.”

    HyGin osake on vuokralla, mutta kerran olen siis kentällä käynyt. Muualla olen osakkeen tuottamalla pelioikeudella sitten pelannut enemmän.

    TS:”Ja hienoa että olet valmis enemmänkin maksamaan. Harvassa ovat ne, jotka ovat valmiit omia maksujaan nostamaan sen vuoksi että muut vapautuisivat sitoumuksistaan”

    Niin, tämä on sitä vastuunkantoa, jota itsekin usein perään kuulutat.

    #1087063 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Parti

    Tämä on käyty läpi moneen kertaan. Pelaavat osakkaat eivät ole se tekijä joka muuttaa toimintamallia.

    Kyllä ne vaan ovat, yhdessä niiden kanssa jotka vuokraavat pelioikeutensa ulos tyytyväisenä. Hyvin suuri osahan kuuluu molempiin ryhmiin, eli 1 pelaaja ja 5 osaketta, joskus enemmänkin.

    Tämä on saattanut jäädä moneltakin ajattelematta, eli pelioikeuksia ulos vuokraavat ovat suurelta osin myös itse osakkeellaan pelaavia ja siten nuo tilastot vääristyvät pelaavien ja ei pelaavien osalta.

    #1087064 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    TS:”Perusteletko miten tuo voisi edes teoriassa vaikuttaa pelioikeuksien kysyntään?”

    Viestissäsi ollut lainaus oli hieman harhaanjohtava, koska siinä oli kaksi eri asiaa. Mutta kysymys koskien kysyntää tilanteessa, jossa osakkeet tulevat yhtiön haltuun ja se niiden pelioikeuksia vuokraa:
    – yhtiö pystyy yhdistämään pelioikeuden vuokraamiseen erilaisia muita asioita (aivan kuten Hyvinkäällä on tehty), kun osakas vuokraa, voi vuokrata vain pelioikeuden. Tämä on ehkä tärkein tekijä
    – yhtiö vuokraa pelioikeuden hinnalla, joka kattaa vastikkeen + ehkä jotain muuta, osakas voi vuokrata alihintaan ja siten toimia vastoin yhtiön etua

    Nämä vain esimerkin vuoksi.

    Kun pelioikeus, oli se sitten rajoittamaton tai sitten toivottavasti jossain vaiheessa lanseerattavat rajoitetut pelioikeudet, on eduiltaan riittävän hyvä ja jos vielä osakeomistuksen kautta se voi olla vielä parempi, jossain vaiheessa kysyntä ylittää tarjonnan ja hinnatkin lähtevät nousuun. Ei tämä nyt ajatuksellisesti kovin vaikeaa ole, mutta käytäntöön vieminen näyttää olevan, osin vastikepakon antaman turvan vuoksi.

Esillä 25 viestiä, 201 - 225 (kaikkiaan 294)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1086479 kohteessaOmistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus