-
JulkaisijaArtikkelit
-
Mika Hekkanen kirjoitti: (15.5.2009 11:49:12)
Mikalla kun on sellainen ongelma, että aivan liian hyvä muisti tallentaa jokaisen lyönnin ja tuloskortin koko kierroksen ajan ja tietoisuus scoresta kesken kierroksen saa harmittavan usein aikaan brain farteja, jolloin joko puolikkaan tai kokonaisen kierroksen score tuhoutuu helposti yhteen taikka pariin huonoon lyöntiin.Uhden tutun pelaajan osalta mulla on tunne, että toi oli pitkään ongelma. Ongelma oli jopa se, että pörön jälkeinen hyvä olo antoi luvan tehdä bogin perään. Harvoin pelasi nuorempana välille 75-79, vaan joko 71-74 tai sitten 80+ riippuen mitä matkalla tapahtui.
Tämä talvi on ollut hienoa seurata, miten ihminen kasvaa tuossakin asiassa. Kun se vihdoin menee omaan ymmärrykseen, että tapahtuneella ei ole vaikutusta tulevaan. Eilinen kierros tuolla sion veden takana oli loistava esimerrki tuosta isosta henkisestä kasvusta ja kyvystä taistella huonon alun jälkeen.
Sorry pjs, olin väärässä. Taas.
ts kirjoitti: (13.5.2009 22:21:34)
data kirjoitti: (13.5.2009 17:08:41)
Ei ole olemassa mitään hyvää tekniikkaa tai ”toistettavaa swingiä”, joka olisi välttämätön ehto. Jotain välttämättömiä ehtoja voidaan asettaa sille, kuinka mailanpään tulee liikkua osumassa.On olemassa erilaisia tapoja swingata, jotka sopivat eri yksilöille toinen toistaan paremmin. Hyvä toistettavuus sitten tulee jos on tullakseen harjoittelun kautta ja lahjakkuudella on tässä oleellinen merkitys lopputulokseen.
Ja tuota samaa jargonia on väännetty tässä maassa vuosikaudet, vilpittömästi vielä uskoen siihen. Siksi meillä on niin hiton paljon melkein hyviä pelaajia!
Olen samaa mieltä ts:n kanssa siitä, että puutteet swingitekniikassa estävät pelaajan nousemisen huippujen joukkoon. Tämä ei kuitenkaan mielestäni liity hirveästi keskustelun aiheeseen, sillä varsin puutteellisella tekniikalla voidaan vielä hyvin saavuttaa 0 -tasoitus.
Tärkeinpänä tekijänä harrastajapelaajien tulosten parenemisessa näen itse sen kuinka hyviä pelaajan ’huonot’ lyönnit ovat. Jos huono lyönti menee vielä suunnilleen kohteeseen päin ja lentää sunnilleen tavoitellun matkan, niin ollaan otettu pitkä harppaus tuloksen tekemisessä. Onnistuneiden lyöntien ei tarvitse olla Tiger Woods -tasoa, jos epäonnistuneet lyönnit ovat vielä aivan siedettäviä (mukaanlukien lähilyönnit).
suupala kirjoitti: (15.5.2009 12:36:00)
ts kirjoitti: (13.5.2009 22:21:34)
Ja tuota samaa jargonia on väännetty tässä maassa vuosikaudet, vilpittömästi vielä uskoen siihen. Siksi meillä on niin hiton paljon melkein hyviä pelaajia!Olen samaa mieltä ts:n kanssa siitä, että puutteet swingitekniikassa estävät pelaajan nousemisen huippujen joukkoon. Tämä ei kuitenkaan mielestäni liity hirveästi keskustelun aiheeseen, sillä varsin puutteellisella tekniikalla voidaan vielä hyvin saavuttaa 0 -tasoitus.
Tärkeinpänä tekijänä harrastajapelaajien tulosten parenemisessa näen itse sen kuinka hyviä pelaajan ’huonot’ lyönnit ovat. Jos huono lyönti menee vielä suunnilleen kohteeseen päin ja lentää sunnilleen tavoitellun matkan, niin ollaan otettu pitkä harppaus tuloksen tekemisessä. Onnistuneiden lyöntien ei tarvitse olla Tiger Woods -tasoa, jos epäonnistuneet lyönnit ovat vielä aivan siedettäviä (mukaanlukien lähilyönnit).
Mitenkäs puutteellinen on sinusta ’puutteellinen tekniikka’. 0-tasoitukseen kyllä pelin pitää alkaa olla sen näköistä että draivien slaissaaminen ja rautojen toppaaminen poikittaisojaan ei enää käy. European tourilla, missä pelataan haastavia kenttiä ja kaikkien kaverien tasurit on käytännössä pakkasella, tai siis plusmerkkisiä, esmes griiniosumaprosentti on keskimäärin 66% eli siis 12 per kierros. Siis koko kauden yli ja puttistatsit myös huimia. Suomen klubikentillä keltaiselta tiiltä joka jamppa niistä takoisi todnäk 15-17:ää joka kierros, joten tälleen perstuntumalta sanoisin että 0-tasuriin tarvittaisiin klubitiiltä vähintään se 12 girriä, ~joka kerta. Mikä ei kyllä onnistu jos lyönnissä on ’vikaa’.
Eli ennen kuin ruvetaan haihattelemaan scratch-tasoituksista ja mentaalisen pelin merkityksestä niin on hyvä tehdä reality-check että kuinkas usein niitä käsiä tärisyttäviä pirkkoputteja oikein päästäänkään kokeilemaan.
Tuoppi kirjoitti: (15.5.2009 14:36:46)
Mitenkäs puutteellinen on sinusta ’puutteellinen tekniikka’. 0-tasoitukseen kyllä pelin pitää alkaa olla sen näköistä että draivien slaissaaminen ja rautojen toppaaminen poikittaisojaan ei enää käy. … joten tälleen perstuntumalta sanoisin että 0-tasuriin tarvittaisiin klubitiiltä vähintään se 12 girriä, ~joka kerta. Mikä ei kyllä onnistu jos lyönnissä on ’vikaa’.
Eli ennen kuin ruvetaan haihattelemaan scratch-tasoituksista ja mentaalisen pelin merkityksestä niin on hyvä tehdä reality-check että kuinkas usein niitä käsiä tärisyttäviä pirkkoputteja oikein päästäänkään kokeilemaan.
Kommentoin alunperin ts:n kirjoitusta, jossa ts kritisoi tyytymistä vaillinaiseen tekniikkaan. Puutteellinen tekniikka tarkoittaa minulle sitä, että pelaajan suunta/pituuskontrollin heitto on 5 metriä hyvälläkin lyönnillä tai esim. sitä, että pelaaja ei pysty lyömään halutessaan kontrolloitua fadea/drawta. Tiedän useita erittäin hyviä + tasoituksen pelaajia, jotka pystyvät lyömään vain yhden suuntaista kierrettä. Mielestäni noilla pelaajilla on selkeä (ts:n tarkoittama) tekniikkapuute.
Jos tarkastelee tämänkin maan 0-tasoituksen pelaajia, niin huomaa hyvin nopeasti että joukossa on jos jonkinlaista huiskaisua. Mutta nämä pelaajat nimenomaan eivät juurikaan lyö niitä toppeja poikittaisojiin, duffaa chippejä, slaissaa driveja outtiin jne. (toki näitäkin silloin tällöin tapahtuu, mutta kyse on enemmänkin poikkeuksista).
Itse pelaan 0-tasoituksella ja tekniikkani on erittäin puutteellista verrattuna esim. Suomen huippuamatööreihin.
anssijokunen kirjoitti: (14.5.2009 11:14:13)
Ihan mielenkiintoista keskustelua. Tähän muutamia ajatuksia, mitä nämä pari päivää ovat mulle tuottaneet;
– onko tosiaankin kysymys huonosta tekniikasta, jos pystyy tekeen parin esim. ekalla ja viimeisellä reiällä. Miksikä se tekniikka sillä välin muuttuu, tai mahdollisuus lyödä hyvä/tyydyttävä lyönti? Vai onko kyse vain uskomuksesta, että tää on niin hiton vaikeaa ja par on minulle mahdoton joka reiällä ( alitajunta!)– olen maksanut joka vuosi jollekin prolle, että hän auttaisi minua tässä lajissa. Siinä on sitten käyty läpi perusasiat ja hienosäädetty loppuasentoa etc.. Yksikään Pro ei ole koskaan ottanut puheeksi miten golfia PELATAAN. Tunnit on painottuneet svingitekniikkaan. Tähän on varmasti myös syynä tämä maksavan asiakkaan toiveiden kuunteleminen, he kun eivät muunlaisia toiveita juuri osaa esittää. Mutta olisko pron hyvä ottaa tämäkin puoli asiasta puheeksi.
– miksi rangella pystyy lyömään kaksi koria palloja ilman täysin epäonnistunutta lyöntiä, mutta kentällä niitä sitten tulee.
– jos prot alkaisivatkin svingin hienosäädön sijaan opettaa pelinomaista harjoittelua myös rangella. Määritetään joka pallolle mihin se halutaan lyödä, mietitään miten se sinne saadaan, otetaan maila ja lyödään pallo. Kun tätä on harjoitellut rangella niin sen toteuttaminen pelissäkin olisi rutiinia, eikä niille paineille ja pelkotiloille olisi niin paljon sijaa.
Ja pliis, älkää nyt ampuko mua heti jos en allekirjoita sitä, että tuhansien pallojen mättäminen rangella ei välttämättä tuota hyvää golfin pelaajaa.
Tossa sulla on mummielestä jo avain sun ongelmaan. On oikeestaa aika helppoo ite kehittää ittelleen tarkoituksen mukaiset treenit. Muiden lajien harjottelusta oon golffiin ammentanut sen, että jaottelen harjottelun karkeesti kahteen: Uuden opettelu ja opitun vakiinnuttaminen.
Yleensä kait ku opettelee uutta tekniikka ja löytää uusia asioita swingiin niin kentällä usein tuntuu että rahkeet ois ollu parempaan. Opitun vakiinnuttaminen meikäläisellä käy, niinkun itse kuvasit, luomalla pelinomasia tilanteita. Esim rangelle et ota rauta seiskaa ja paukuta kaks korillista täydellisiä lyöntejä putkeen (tää kyllä jeesaa kans sen tekniikan selkärankaan viemisessä), vaan otat jokaseen lyöntiin eri mailan, käyt maton ulkopuolella valitsemassa kohteen, otat ne pari harkka heilahdusta ja vikana mietit et annat vaa rennosti mennä. Siis katkot lyöntirytmiä mahd. paljon ettei se lyönti rutiini rakennu sinne harjotustilanteeseen, vaan tulee kentälle varioiviin tilanteisiin. Itteeni jeesaa myös muutaman kirosanan sanominen hiljaa mielessä epäonnistuneen lyönnin jälkeen (siis rangella), että tuntuisi enemmän siltä kuin joka lyönti merkkaisi jotain.
Jotkut sanoo että kannattaa kuvitella jotain kenttää mitä pelaa rangella. Itse en tykkää siitä koska tulee helposti jopa rangella jo ajateltua lyönnit ikäänkuin 2-3 lyönnin sarjoina, sen sijaan että keskittyy yhteen lyöntiin kerrallaan.
Tämmöset treenit yhdistää nimenomaan sen psyykkisen puolen siihen suorittamiseen. Sinänsä vaikee erottaa mitä kutsuis tekniikaks ja mitä mentaaliseks puoleks koska varmasti ne jotenkin riippuvat toisistaan. Ne pitää vaan yhdistää ja erotella harjottelussa tarkotuksen mukasesti. Siitä kuitenkin olen suht varma ettei itseänsä (alitajuntaansa?) uskottelemalla puhtaasti pystyy peliänsä parantamaan. Luulenpa että se on suoranaisesti huono ajatella pelin aikana kyseen olevan mentaalisesta puolesta, koska helposti tulee ns. keskityttyä keskittymiseen itse tekemisen sijasta. On varmasti aika pitkä prosessi saada ajatukset kuriin. Jostain kuulin kans että paremmissa piireissä ajatukset keskitetään lyötäessä aina itse lyönti kaareen ja lyönnin lopputulokseen, sen teknisen suorittamisen sijasta. Tää on varmaan hyvä sitte ku se tekniikka ei ole ongelma, mutta itse joudun kyllä useita kertoja kierroksessa hakea tekniikan uudestaan haltuun.
GPi 2009 takana ja pari kommenttia. Ensinnäkin jälleen kerran onnistunut tapahtuma ja siitä kiitokset kaikille osallistuneulle/järjestäjille/tiimikavereille(kolmas lähtee).
Itselläni oli tietysti tavoiteena pelata alle 90, mutta toisin kävi, 91 lyöntiä. Tässä tullaan tähän alkuperäiseen aiheeseen. Aloitin kierroksen neljällä parilla – loistava aloitus minulle. Pelasin 6 paria,6bogeytä, 5 tuplaa ja yhen TRIPLAN VIIMEISELLA REIÄLLE (12). 15 reiän jälkeen totesin tyytyväisenä pelikavereille, että elämäni eka kierros ilman yhtään katastrofia ja vain kolme reikää jäljellä. Viimeisellä reiällä avaus keskelle väylää ja lipulle about 165m. Naureskelin Partille, että nyt NAUTITAAN! 85 lyötynä ja lippu lepatti keskellä erittäin vastaanottavaista griiniä, eikä mitään esteitä edessä! Neljällä lyönnillä olisi 90 alitettu. Mutta mitä tapahtui – meni VIISI lyöntiä jotta pääsin griinille ja sekin saapuminen ihan griinin reunaan oikealta sivulta. Reiän seitsemäs lyönti oli sitten tosi hienio putti joka upposi.
Tässä nyt sitten tulee väkisinkin mieleen, että mitä tapahtui korvien välissä/alitajunnassa? En ollut tarkkaan tietoinen tähän mennessä lyötyjen lyöntien määrästä, mutta tiesin, että 90 alitus bogillakin olisi aika lähellä. But anyway – eka kierros ilman 8 tai isompaa reikätulosta ja petrasin yhdellä parasta kierrostulostani 92:ta.
Kentästä; todella upea ja ’helppo’ – helppo siis siinä mielessä, että tilaa oli ja griinit erittäin isoja. Lisäksi loistavssa kunnossa. Tämä siis kommenttina tuolle aiheelle – onko vaikeita / helppoja kenttiä olemassa – kyllä niitä on. Tästä loistava esimerkki nimenomaan tämä Kalkki Petteri vs. Vammmalan Pirunpelto, jossa kävin viime tiistaina vetämässä kenraaliharjoituksen GPi:tä varten – 108 lyöntiä.
anssijokunen kirjoitti: (28.6.2009 9:03:00)
Kentästä; todella upea ja ’helppo’ – helppo siis siinä mielessä, että tilaa oli ja griinit erittäin isoja.
Kyllä sun lyönnit on ihan armottoman liian lyhyitä ;D
Henkisellä pelillä on vaikutusta riippumatta siitä, miten hyvä tai huono tekniikka on.
Hyvällä – niinkuin Lavis ja Scoop (en tunnista nähneeni kumpaakaan kentällä), jos on kunnossa – henkisen puolen painopiste on muissa asioissa kuin huonolla. Huolimattomasti tehdyllä sutaisulla saa aikaan jotain muuta kuin on suunnitellut riippumatta siitä onko tekniikka hyvä tai huono.
Silloin, kun tekniikka on hyvä, se muu on paljon vähemmän muuta kuin piti olla. Hyvä tekninen osaaminen vaatii pienemmän henkisen panostuksen siihen, miten. Huonolla tai etenkin vaihtelevalla tekniikalla joutuu keskittymään niihin asioihin, jotka rajoittaa hyvän tuloksen tekemistä. Svingimekaniikan mietintä ei kuulu golfin pelaamiseen, vaan harjoitteluun ja huonon golfin pelaamiseen hemmetin hyvin.
Kuitenkin molemmilla taitotasoille mun katsomuksessani on tila henkisen puolen asioille. Huonolla tekniikalla (’huonona päivänä’) pelaaminen on henkisesti paljon raskaampaa. Epäilyksellä onnistumisesta saa aikaan epäonnistumisen.
Siinä mielessä Palmiset ja muut budhistit on kasvattamassa oikeansuuntaista ajattelua perussuomalaiseen kurttuotsaiseen rypistämiseen, että huonostakin pelistä voi iloita. Kaikki lyönnit ei minään päivänä ole epäonnistuneita.
Myös tourpelaajien kärki pelaa milloin huonompaa ja parempaa peliä, heidän marginaalinsa vaan on muutama parin kahta puolen, +4 alkaa olla katastrofi ja -4 tai -6 kirikierros.
Itse olen miettinyt sitä, miksi esim. HCP5-ihmiset pelaa kisoissa 90. Onko heidän tekniikkansa todella niin huono, että se vaan ei pysy päivästä toiseen kasassa vai onko niin, että kisakierrokselle lähdetään ’huonolla jalalla’? Mistä huonot osumat tulee, kun toisena päivänä niitä ei tule? Onko pelaaja huolimaton, miten hän valmistautuu tekemään sen parhaan suorituksensa kerta toisensa jälkeen? Miksi lyöntiin valmistautumisrutiini ei ole samanlainen jokaisella lyönnillä?
Monesti käy niin, että löydettyään hyvän tekemisen ja saa omaan osaamiseen nähden kohtuullista tai hyvää tulosta korttiin, alkaa pelata itseään ulos osaamisikkunastaan ja työntää marginaaleja pienemmiksi. Silloin virheen mahdollisuus kasvaa ja sen vaikutus saattaa moninkertaistua.
Pekka Pelimies kirjoitti: (29.6.2009 13:38:13)
Itse olen miettinyt sitä, miksi esim. HCP5-ihmiset pelaa kisoissa 90. Onko heidän tekniikkansa todella niin huono, että se vaan ei pysy päivästä toiseen kasassaOn se.
Pekka Pelimies kirjoitti: (29.6.2009 13:38:13)
Monesti käy niin, että löydettyään hyvän tekemisen ja saa omaan osaamiseen nähden kohtuullista tai hyvää tulosta korttiin, alkaa pelata itseään ulos osaamisikkunastaan ja työntää marginaaleja pienemmiksi. Silloin virheen mahdollisuus kasvaa ja sen vaikutus saattaa moninkertaistua.Tämä oli hyvin ja hienosti sanottu! Viimeisin omakohtainen kokemus oli torstaina ysiväylällä. Siihen asti draivit olivat olleet joko hyviä tai vähintään kohtuullisia, mutta sitten oli tuuli selän takana ja mahtidraivi griinin kanttiin siinsi silmissä. Tuloksena kunnon kvikari ja tuplabogi tauluun. Olisi kannattanut avata sponella ja tehdä se par, mutta kun ei…
ts kirjoitti: (28.6.2009 10:25:59)
anssijokunen kirjoitti: (28.6.2009 9:03:00)
Kentästä; todella upea ja ’helppo’ – helppo siis siinä mielessä, että tilaa oli ja griinit erittäin isoja.
Kyllä sun lyönnit on ihan armottoman liian lyhyitä ;D
Mutta ne lyhyethän ne just vaikeet on. Pitkän vetää tosta vaan sellaisen driven näköisen.
KL kirjoitti: (29.6.2009 14:36:09)
Olisi kannattanut avata sponella ja tehdä se par, mutta kun ei…Tai lyödä se vaan helposti se hyvä – mahdilla terästämätön drive, jonka osaa ja jota oli toteuttanut koko kierroksen alun.
NimetönPekka Pelimies kirjoitti: (29.6.2009 13:38:13)
Itse olen miettinyt sitä, miksi esim. HCP5-ihmiset pelaa kisoissa 90. Onko heidän tekniikkansa todella niin huono, että se vaan ei pysy päivästä toiseen kasassa vai onko niin, että kisakierrokselle lähdetään ’huonolla jalalla’? Mistä huonot osumat tulee, kun toisena päivänä niitä ei tule? Onko pelaaja huolimaton, miten hän valmistautuu tekemään sen parhaan suorituksensa kerta toisensa jälkeen? Miksi lyöntiin valmistautumisrutiini ei ole samanlainen jokaisella lyönnillä?
Monesti käy niin, että löydettyään hyvän tekemisen ja saa omaan osaamiseen nähden kohtuullista tai hyvää tulosta korttiin, alkaa pelata itseään ulos osaamisikkunastaan ja työntää marginaaleja pienemmiksi. Silloin virheen mahdollisuus kasvaa ja sen vaikutus saattaa moninkertaistua.
Oletko koskaan kokeillut harrastella muuraamista. Siinä tiili on asetettava paikalleen apulankaa käyttäen siten, että 3 kulmaa ja kolme paikkakoordinaattia tulevat oikein. Eli 6 muuttujaa ja aikaa on paljon ainakin harrastajalla. Silti näyttäisi aika vaikea tehtävä
olevan monelle.Minusta on suorastaan ihme miten hyvin niinkin moni ihminen tuolla kentillä pelaa.
Mailanpään suhteen on osumassa 11 muuttujaa ja aikaa on alle sekunti ja nopeuskin
yli 150 kmt. Pienetkin kulman muutokset merkitsevät pallon lentoon erittäin paljon.
Suuren määrän lihasten käskyttäminen niinkin tarkasti ja kovalla teholla kuin mitä < hcp5 kaverit tekevät on melkeinpä ihme. Harjoittelun on täytynyt olla hyvin motivoitunutta ja runsasta. Liikemetodin on myös sovelluttava yksilölle ainakin kohtuullisesti. Swingi suoritteena on yllä mainituista lähtökohdista arvioiden erittäin herkkä erilaisille keskittymishäiriöille sekä muille kehossa tapahtuville muutoksille. Ja näinhän on myös käytännössä. Ei sitä kannata hirveästi ihmetellä.Sitten on vielä erikseen nämä luonnon oikut (huiput), joita aina löytyy suurista ihmismääristä jokunen. Heihin on turha itseään verrata.
Sehän on selvä asia. Jos on mahdollista että yhdellä pääsee päälle,niin sanoisin että suurin osa pelaajista vetää kainaloon ja alkaa saatananmoinen noituminen. Ennen kuin on riittävä määrä vuosia takana jolloin voi jopa suunnitella peliään ennen kuin kierros alkaa.
Ninjo on tällä hetkellä kyllä ’hiukan’ ymmyrkäisenä omien rajojen ja visioiden suhteen. Välillä -kuten eilen- lyöminen tuntuu niin julmetun hyvältä ja helpolta, ja ajoittain lähtee lähes telkkariin kelpaavia (joo, liiottelen) niittejä. Kuitenkin kunnon tuloksen tekeminen tuntuu tällä hetkellä todella vaikeelta.
Tuntuu että olisi eväitä paukuttaa tasasesti kiekkoja 80 hutikoille ja saada tasuri sinkelin puolelle, mutta samaan aikaan tajuaa, että näillä treenimäärillä (kutakuinkin pelkkää pelaamista about 35kiekkaa/vuosi) sellaisen tasaisuuden saavuttaminen on luultavasti mahdotonta.Täältä saatujen teesien avulla on swingi saatu aika mukavaan kuosiin ja lyöntivarmuus on kasvanut potenssiin. Suurin ongelma on tällä hetkellä lyönnit ~100m sisältä. Tarkkuus ei tuo riittävästi par- ja birkkupaikkoja. Tuntuu, että noissa lyönneissä kädet tulee liikaa peliin mukaan….ajattelee alitajuisesti, että niin läheltä ’käsillä lyömällä/ohjaamalla’ on tarkempi. Eli kuuppa ei anna tehdä sitä normaalia alakerta-vetoista swingiä.
Ainiin….eilen sipasin lyhyen golf-uran ekan iigelin!!…tai siis ainakin melkeen…. periaatteessa….varapallolla ;). Eli toisinsanoen…:
Par vitskalla toinen lyönti edessä, matkaa n. 230m. Edessä oleva ryhmä kuhnailee greenillä, ja siinä odotellaan viitisen minuuttia lyöntiä. Ja niinkuin niin monesti tuollaisen tuumailutuokion jälkeen itse lyönti puu-4.lla koukattiin yliyrittämisellä reippaasti vasemmalle metsään.
Pägistä varapallo tartaniin, ja samantien rento swingi pää tyhjänä…..kuula lähti ku hauki rannasta, pysähtyi greenille lipun tasalle 15metriin. (lievä alamäki)
No, eka pallokin löytyi, ja sillä pelattiin par. Päätin kuitenkin putata myös varapallon, kun oli ’henkinen iigeli’ tarjolla. No, tietenkin tuo putti onnistui täydellisesti ja kierähti vimosilla voimilla kuppiin.Tarinan opetus?? Golf on erikoinen peli. Tai ehkä se, että paineettomassa, rangen-omaisessa tilassa pystyy lyömään tosi hienoja niittejä. Kysymys kuuluukin, millä peijoonilla tuo kuuppa antais koko ajan lyödä niin??
…ja vastauksenkin jo taidan tietää; treeniä treeniä treeniä.
Treeniä ja oikeaa asennetta.
Helpolla tekemisellä ja pelaamalla omassa kuplassaan taitojensa mukaisten marginaalien sisällä.
Tähän sopii musta mittarilentämisen kultainen sääntö.
’Pieni virhe, pieni korjaus – Isompi virhe riittävä korjaus.’Rappaaja kirjoitti: (3.7.2009 22:10:51)
Sehän on selvä asia. Jos on mahdollista että yhdellä pääsee päälle,niin sanoisin että suurin osa pelaajista vetää kainaloon ja alkaa saatananmoinen noituminen. Ennen kuin on riittävä määrä vuosia takana jolloin voi jopa suunnitella peliään ennen kuin kierros alkaa.Niinpä. Liian isot lyönnit on ne, joita ei pitäis lyödä tai ainakaan suunnitella. Jos sellainen tulee, niin otetaan vastaan. Muuten vedetään vaan leuka rintaan ja jatketaan kohti uusia pettymyksiä.
Just train!
Vuosi eclecticit on olleet
2006 64, 2007 61 ja 2008 61 kotikentällä.Jospa tänä vuonna menis alle parrun edes harjoituskierroksella… 8), jaa ei laitan wayfarerit päähän mielummin B)
data kirjoitti: (1.7.2009 11:27:14)
Oletko koskaan kokeillut harrastella muuraamista. Siinä tiili on asetettava paikalleen apulankaa käyttäen siten, että 3 kulmaa ja kolme paikkakoordinaattia tulevat oikein. Eli 6 muuttujaa ja aikaa on paljon ainakin harrastajalla. Silti näyttäisi aika vaikea tehtävä
olevan monelle.
Olen muurannut grillin tai grilliä, miten vaan. Liian hyvä tuli. Siinä on just se pointti. Jos ei ole dynaaminen tapahtuma voi säätää niin kauan kuin haluaa ja saa sen himoitun tuloksen. Kun liikettä on mukana, ei säätäminen enää onnistu, vaan pitää ’mennä fiiliksellä’ (Tommi Viitanen, Uusi Jako 2008).
Pohjalainen kansanviisaus sanoo: Kyllä ruma on luja, mut ei se nuon luja tartte olla.
-
JulkaisijaArtikkelit