Aihe: Oikea sheriffi vai kontrolleri? - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Oikea sheriffi vai kontrolleri?

Etusivu Foorumit Yleistä Oikea sheriffi vai kontrolleri?

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • sky

    Täällä on käyty keskustelua hitaasta pelistä, ohittamisen vaikeudesta yms. jutuista, mitkä meille kaikille golfareille on tuttua kamaa pitkin pelikautta. Aikaisemmin ’blogi, blogi’- jutussa olin sitä mieltä, että etiketistä se on kiinni. On kai se niin! Kentillä on kuitenkin järjestetty monella eri tavalla tämä pelaamisen valvonta. Monasti sen hoitavat seniorit. Joskus saattaa todellakin olla ihka oikea ’sheriffi’ hommissa. Mitä ollaan mieltä, mikä olisi hyvä tapa valvontaan? Vai tarvitaanko sitä lainkaan. Minun mielestäni kuuluu sanoa, jos on aihetta. Lähtökohta kuitenkin niin, että kun kierroksen jälkeen ajelet kotiinpäin, kukaan ei ole pahoittanut mieltäsi. Siis ammattitaitoa kontrollereille.

    Tietyillä kentillä on kyllä valvojia, mutta he vai ajelevat ympäriinsä ja moikkailevat kavereille eivätkä puutu näihin selkeisiin tulppakohtiin.

    Asiallinen tietenkin pitää olla, mutta jos kentällä on selkeästi hitaampia ryhmiä niin kyllä siitä pitää mennä sanomaan. Jos ei mitään tehdä niin parin tunnin päästä kenttä on täysin jumissa…

    Kuulostaako tutulta? 😛

    Uskon, notta senior olisi pahin pelote tupeksijoille.

    Noin karkeasti ottaen kokemukseni on se, että ulkomaisilla kentillä marshallit todella tekevät sitä työtä mitä varten he siellä ovat ja kotimaisilla kentillä he ajelevat ympäriinsä eivätkä puutu juuri mihinkään.

    Sitten on sellaisia herkkähipiäisiä pelureita, jotka ottavat heti nokkiinsa jos marshall tulee kohteliaasti ehdottamaan pelin nopeuttamista tai ohitusluvan antamista täysin aiheellisesti.

    sky

    Esimerkki kontrollerin taidoista muutaman vuoden takaa Tahkolta: Oltiin tuttava pariskunnan kanssa pelaamassa. He olivat silloin ensimmäisiä kertoja muualla kuin kotikentällään. No jännäähän se oli.. ja hidasta. Sitten saapui kontrolleri paikalle ja sanoi: ’Näyttää tuo teidän edellänne oleva ryhmä pitävän aikamoista kiirettä, koettakaapa tekin vähän lisätä vauhtia’. Toivotteli hyvät päivän jatkot ja lähti. Saatiin se ryhmä kiinni ja vasta klubilla huomattiin, että mehän siinä hitaasti pelattiin.

    Eräällä länsi uudenmaan kentällä valvojat (3kpl) kiertää kehää keltaisella lavaautola puuttumatta hitaaseen pelaamiseen vaikka syytä olisi. Valvojan olisi syytä puuttua hitaaseen pelaamiseen ensin positiivisesti kannustaen. Jos kannustus ei tehoa, niin pieni käskytys on paikallaan.

    Valtaosa tämän maan siitä väestönosasta, jotka ovat golfia ryhtyneet pelaamaan, ovat erittäin herkkähipiäistä porukkaa. Niin taidokkaasti ei voi kukaan sanojaan asetella, etteikö näillä aiheellisesti puhutelluilla mene herne nokkaan. Olen henkilökohtaisesti nähnyt ja kuullut useasti, kun kierroksen jälkeen on valvojaa ripitetty ja syytetty ties mistä, vaikka ko. henkilöt tuntien tiedän heidän puhuvan lähes enkelten kielellä.

    Nämä samaiset hitaat pitävät itsestään selvänä sitä, että ulkomailla pelatessa valvoja saattaa tylystikin kehoittaa erilaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä vauhdin lisäämiseksi. Kotioloissa sitten ei saisi sanoa juuri mitään, vaan heti aletaan itkemään ja soittelemaan tj:lle, kapteenille ja ties kenellä ja ruvetaan puuhaamaan valvojan erottamista törkeän käytöksen takia. Näille urputtajille olisi syytä antaa pelikieltoja tms. sanktioita, jotta valvojakin saisi tehdä ansiokasta työtään asiallisesti arvioituna.

    Ja valitettavan useinhan ne juuri on näitä ’sheriffin tuttuja’ jotka siellä sitten tukkivat kenttää… no ei suinkaan!

    Luulempa että tääs voidaan nyt mennä joko valvomiseen tai sitten asenne kasvatukseen. Se että on näitä tukoksia ja se että menee sitä aikaa siellä kentällä johtuu vain ja ainoastaan siitä että meitä on taitotasollisesti eri tasoisia pelaajia, toiset pelaa nopeasti ja toiset hitaammin… joten mitä tehdä!? Jakaa päivän lähtöajat tasoitusten mukaan esim. aamulla klo.8-10 tasoituksella 0-10 ja klo.10-12 tas 11-20 jne.. en usko että onnistuu. Luulempa että ainoa oikea toiminta malli on, että ystävälliseen sävyyn kertoa ihmisille! Jos haluat pelata hitaamin kuin muut ole valmpas kentällä ja päästä nopemmat sujuvasti ohitsesi. Kyllä ihminen ymmärtää kun sille puhuu, on vain todella paljon kiinni siitä tavasta, miten puhuu!? Tämäkin asia on perusteita joten katseeni kääntyy sinne missä me ’jokainen’ olemme korttimme suorittaneet. Tähän lopuksi sopisi muutama vanhankansan sanonata… niin metsä vastaa… vai olisiko parempi… sen minkä taakseen jättää…!?

    Tosin yksi vaihtoehto voisi olla se että Pay & Play kentiiä olisi enemmä jonne ne hitaammat pääsisivät pelailemaan rauhaksiin ja enenkaikkea oppimaan rauhassa ja sitten vasta jos haluavat suorittaisivat sen virallisen peliluvan jolla sitten pääsee sinne ’isoille kentille’ pelaamaan. Kaikkia kun ei kiinnosta ammatti pelaajan ura vaan jotkin haluavat oikeasti vain ulkoilla ja nautiskella luonnosta… okei tiedän että sitä voisi harrastaa monella muullakin tavalla, mutta kun on se valinnan vapaus olemassa. Jokaisen tulee saada harrastaa itselleen mielekkäästi. Kuunnellessa näitä ’juttuja’ täällä ja livenä niin ei vaikuta hyvälle. Tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen, joten jokaisen omalla toiminnalla on merkitystä ja olemalla itse hyvänä mallina ja esimerkkinä saa kukin vaikutettua asiaan positiivisesti!?

    Joten ottajaahan nyt asiaksenne jokainen, olemalla hyvänä esimerkkinä oleville ja tuleville golfareille ja tämä ei sitten tarkoita pää punasena huutamista vaan rauhallisella ja positiivisella asenteella kerrotusta neuvosta on huomattavsti enemmän apua!

    Hyviä treenejä ja lyöntejä kaikille!

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #483171 kohteessaOikea sheriffi vai kontrolleri?

Etusivu Foorumit Yleistä Oikea sheriffi vai kontrolleri?