Aihe: No standards - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][6]
KilpailuaSuomalaista

No standards

Etusivu Foorumit Välineet No standards

Esillä 18 viestiä, 26 - 43 (kaikkiaan 43)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ooppas jarni nyt hiljaa kun et näämä tajua yhtään mitään kyseisestä aiheesta.
    Taidat olla itse brandikauppias.

    En ole millään muotoa mailakaupan kanssa tekemisissä, mutta tapanani on käyttää niitä vähäisiä resurssejani, joita Luoja on suonut tuonne koppaan. Maalaispojalla, kun ei ole käytettävissä kuin maalaisjärki, ja sitäkin vähän.
    Kiitos kun otit tuon mailakauppias asian puheeksi, joten ei synny vääriä käsityksiä kenellekään.

    -jarna-

    On aivan totta, että tuo butt frequencyn mittaaminen on vain yksi mailan ja sen varren spekseistä ja näyttääpi siltä, että tuohon videonpätkään on otettu mukaan aivan ääripäät saman jäykkyisiksi ilmoitetuista varsista. Joten hyvin provosoiva on tuo videonpätkäkin!

    Mutta on siinä kyllä totuuden siemen mukana. Täysin erilaiset butt frequencyt ovat parhaimmillaan aivan erilaisissa swingeissä, mailanpään nopeudeltaan, tempoltaan, rytmiltään erilaisissa siis. Lisäksi erilaiset varsien jäykkyysprofiilit (jota kickpoint pyrkii hyvin yksinkertaistetusti kuvaamaan) sopivat erilaisiin swingeihin, joten kun tuossa videonpätkässä väitetään, että jos tuijottaa vain ja ainoastaan sitä mikä jäykkyysmerkintä varressa lukee, voi eteen tulla mitä vaan – on tuo väite aivan totta.

    Nupin painopiste ei vaikuta tuohon frekvenssilukuun, paino kylläkin vaikuttaa. Yleisesti draiverinupeissa ei kuitenkaan ole kovin suuria painovaihteluita, joten iso ei tuo vaikutus voi olla. Painovaihtelua on laidasta laitaan noin 10 grammaa, joka tarkoittaa frekvenssimittauksessa noin 5 cpm:n vaihtelua. Ja kun tuossa videossa oli mailojen fregujen ero 27 cpm, ei ero selity nupin ominaisuuksilla mitenkään.

    Frekvenssimittaria oppii käyttämään johdonmukaisesti varttitunnissa, jonka jälkeen on aika lailla mahdoton saada yhdestä varresta paljon toisistaan poikkeavia mittauslukemia, joten tuollakaan ei voida eroja selittää.

    Joten jarna, olet aivan oikeassa siinä, että tuo mittaustapa kertoo vain yhden (vaikkakin merkittävän) osan varren ominaisuuksista. Tuohon pikaesittelyyn oli tosiaan lisäksi valittu likimain R-flex varsien ääripäät.

    Mittasin muuten tänään yhden hyvämaineisen OEM:n rautasetin varsia ja setin sisällä rautaseiskan ja -kasin grafiittivarsien jäykkyydet juuri tuolla butt frequencylla mitattuna erosivat yli täyden flexin verran. Eli aika paljon.

    Jarna: Hyvää päättelyä. Mutta, eikö kaikki luettelemasi seikat enemmänkin tue flikin pointtia kumoamisen sijaan. Jos jo noinkin alkeellinen (mutta toistettava) mittaustapa osoittaa varsien olevan eri planeetalta, miten luulet hajonnalle käyvän jos mukaan liitetään lisää (kuvaamiasi) muuttujia?

    Mitäs mieltä olet muuten loftien ja varrenpituuksien mittaustavoista ja niiden luotettavuudesta?

    Kuinka monta lyöntiä säästyy kierroksella kaltaisellani tuupparilla tarkasti mitoitetuilla mailoilla, kun me singotaan niitä palloja muutenkin +-10% hajonnalla suuntaan jos toiseen?

    Varren pituus ja mailan lofti ovat absoluuttisia arvoja joiden mittaamiseen käytetään standardisoituja mittayksiköitä 360 asteen kehä, sekä meillä euroopassa metrinen järjestelmä, joten näistä mittauksista ei varmaan ole aiheellista keskustelua kirvoittaa.
    Noihin loftien paikkaansapitävyyteen valmistajan ilmoittamana en ota kantaa koska valmistusmenetelmistä johtuen, heittelyt ovat yleensä merkistä riippumatta yksittäisissä mailoissa 1-3 asteen luokkaa, mukaan lukien komponenttivalmistajat. Toki kunnollinen mailaseppä kasausvaiheessa tarkistaa loftit, jotta asiakas saa mitä on tilannut.
    Kaikissa mailoissa joita olen vaiherikkaan golfurani aikana käyttänyt riippumatta siitä onko kyseessä ollut brandi- tai komponenttivalmistaja bouncen ja loftin suhde on ollut sitä mitä on valmistaja ilmoittanut, lofteja on sitten väännetty tarpeen mukaan kohdalleen.

    Kannanottoni koskikin tuota varren frekvenssin mittaamista tuolla kyseenalaisella menetelmällä, koska myskään käsipelillä mailaan aiheutettu liike ei missään tapauksessa voi olla 90-asteen kulmassa mittauslinjaan nähden, jolloin samanlaisillakin varsilla mittaustulokset ovat vain suuntaa antavia.

    -jarna-

    KL

    Paksupekka kirjoitti: (23.2.2009 20:28:06)
    Kuinka monta lyöntiä säästyy kierroksella kaltaisellani tuupparilla tarkasti mitoitetuilla mailoilla, kun me singotaan niitä palloja muutenkin +-10% hajonnalla suuntaan jos toiseen?

    Aika pieni hajonta sinulla, olisipa minullakin.

    jarna -68 kirjoitti: (23.2.2009 20:36:52)
    Varren pituus ja mailan lofti ovat absoluuttisia arvoja joiden mittaamiseen käytetään standardisoituja mittayksiköitä 360 asteen kehä, sekä meillä euroopassa metrinen järjestelmä, joten näistä mittauksista ei varmaan ole aiheellista keskustelua kirvoittaa.

    Väärin.
    Toki mittayksiköt ovat standardoituja, mutta mittaustavat eivät.

    Paksupekka kirjoitti: (23.2.2009 20:28:06)
    Kuinka monta lyöntiä säästyy kierroksella kaltaisellani tuupparilla tarkasti mitoitetuilla mailoilla, kun me singotaan niitä palloja muutenkin +-10% hajonnalla suuntaan jos toiseen?

    Tämähän toki riippuu hyvin paljon siitä, kuinka epäsopivilla mailoilla pääset tuohon hajontaan ja nykyisiin tuloksiisi.

    Minun mielestäni sopivilla mailoilla ei voi voittaa mitään, sillä pelaaja itse lyönnit kuitenkin tekee. Epäsopivilla mailoilla voi taasen hävitä paljonkin pituudessa ja/tai tarkkuudessa.

    Kyllähän nuo penkit näyttäisivät mittaavan samalla tavalla. (ainakin ne joita olen käpistellyt)
    -jarna_

    KL kirjoitti: (23.2.2009 21:06:06)

    Paksupekka kirjoitti: (23.2.2009 20:28:06)
    Kuinka monta lyöntiä säästyy kierroksella kaltaisellani tuupparilla tarkasti mitoitetuilla mailoilla, kun me singotaan niitä palloja muutenkin +-10% hajonnalla suuntaan jos toiseen?

    Aika pieni hajonta sinulla, olisipa minullakin.

    Pakko tunnustaa, että kirjoitin aluksi 20%. Sitten ajattelin, että pieni liioittelu ei ole keneltäkään pois 😮

    Mika Hekkanen kirjoitti: (23.2.2009 21:10:58)
    Tämähän toki riippuu hyvin paljon siitä, kuinka epäsopivilla mailoilla pääset tuohon hajontaan ja nykyisiin tuloksiisi.

    Minun mielestäni sopivilla mailoilla ei voi voittaa mitään, sillä pelaaja itse lyönnit kuitenkin tekee. Epäsopivilla mailoilla voi taasen hävitä paljonkin pituudessa ja/tai tarkkuudessa.

    Mä olen pelannut elämäni aikana varmaan 30:llä erilaisella setillä, kun pelimatkojen vuokramailat otetaan huomioon. Ainoat joilla on ollut selvästi vaikeuksia pelata ’tasooni’, ovat olleet naisten mailat.

    Pituudella ei ole käytännössä mitään merkitystä, kaikilla mailoilla on oma matkansa ja niiden kanssa on vain elettävä. Tarkkuudessa isoin hajonnan aiheuttaja on allekirjoittanut itse. Olen pelannut useita kertoja todella epäsopivilla välineillä, mutta aika nopeasti sitä on pystynyt mukautumaan tilanteeseen.

    Paremmilla pelaajilla (siis niille jotka tekevät tätä lähes työkseen) toleranssit alkavat olemaan niin pieniä, että välineilläkin alkaa olemaan merkitystä. Tuupparille on tärkeintä, että välineet eivät aiheuta ’henkisiä’ ongelmia.

    jarna -68 kirjoitti: (23.2.2009 21:58:43)
    Kyllähän nuo penkit näyttäisivät mittaavan samalla tavalla. (ainakin ne joita olen käpistellyt)
    -jarna_

    Mittaatko puumailojen loftin siinä asennossa mihin lapa luonnostaan asettuu (auki taikka sulki) vai asetatko facen suoraan kohteeseen?

    Mittaatko mailojen mitan gripin kanssa vai ilman? Grip capin kanttiin vaiko mailan pisimpään kohtaan?

    Kaikkia noita tapoja näkee käytettävän.

    Paksupekka kirjoitti: (23.2.2009 21:58:50)
    Tarkkuudessa isoin hajonnan aiheuttaja on allekirjoittanut itse. Olen pelannut useita kertoja todella epäsopivilla välineillä, mutta aika nopeasti sitä on pystynyt mukautumaan tilanteeseen.

    Sinulla on siis kyky sopeutua välineisiin nopeasti.
    Kaikilla tuuppareilla ei tätä kykyä ole, jotkut pyrkivät lyömään palloa omalla luontaisella swingillään vaikka pallon lennossa tulee tuolla tavoin ikäviä yllätyksiä.
    Viimeksi tänään olen käynyt tuollaisen tapauksen kanssa läpi rautamailojen toimintaa ja kohtuullisen hyvin selvisi mihin seikkoihin pallon käytöksessä voidaan erilaisilla välineillä vaikuttaa.
    Käytännössä tuossa tapauksessa on kyse siitä, kuinka paljon paremman pituuskontrollin pystyy erilaisella raudalla saavuttamaan ja kuinka paljon se maksaa lyöntien maksimimitassa.

    Paksupekka kirjoitti: (23.2.2009 21:58:50)
    Tuupparille on tärkeintä, että välineet eivät aiheuta ’henkisiä’ ongelmia.

    Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä.

    Olisi mielenkiintoista kuulla mailanrakentajien mielipiteitä/kokemuksia eri brandien välillä. Ainakin Callaway ja Wilson on mainittu negatiivisessa mielessä. Entäs muut?

    Kuulisin mielellään kokemuksia esim. Taylor Maden, Titleistin ja Mizunon raudoista. Onko niissäkin mitattu suuria eroja luvattuihin arvoihin ja koskeeko ne ainoastaan halvimpia settejä?

    McMurdock kirjoitti: (28.2.2009 12:24:21)

    En ole mailanrakentaja, mutta vastaan kuitenkin.

    Callaway on suotta tuossa sinun negatiivisessa listassa. Omat kokemukseni Callyn kulmien ja painojen suhteen ovat pelkästään positiivisia. Hyvin tarkat specseihin nähden.

    Taylor Maden specseissä olen taas havainnut suuria heittoja.

    Mizuno myös suht tarkka, mutta ei pärjää Callylle.

    Akuperäinen viesti otti kantaa varsien vertailuun, jolloin mittaustapojen tulisi olla keskenään samanlaiset (vrt. sorminäpäytys).

    Minä mittaan mailan pituuden aina gripin kanssa golfin sääntöjen vaatimalla tavalla.
    Puumailojen loftin mittaminen onkin tuottanut hieman vaikeuksia juuri tuon lavan lyöntipinnan ollessa avoin, kuitenkin vertailukelpoisia tuloksia mailoista saadaan mitattaessa lapoja kohtisuorassa, mikäli mitattavat lavat ovat keskenään samalla tavoin auki tahi kiinni.

    -jarna-

    jarna -68 kirjoitti: (7.3.2009 22:13:01)
    Akuperäinen viesti otti kantaa varsien vertailuun, jolloin mittaustapojen tulisi olla keskenään samanlaiset (vrt. sorminäpäytys).
    -jarna-

    Tuo mainitsemasi ”sorminäpäytyksen” vaikutus mittaustuloksiin on muuten about 0-1 cpm. Mulla on tapana mitata frequt siten, että otan useamman mittauksen ja lasken niistä keskiarvon. Olen monta kertaa jo päättänyt luopua tuosta tavasta, koska keskiarvo esim lukusarjasta 243-243-244-243 on aikalailla sama kuin ensimmäinen mittaustulos. Aina se vaan tulee kuitenkin vanhasta tottumuksesta samalla lailla tehtyä.

Esillä 18 viestiä, 26 - 43 (kaikkiaan 43)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #310200 kohteessaNo standards

Etusivu Foorumit Välineet No standards